Heinäkuu ja lomaa

 Päätin sitten pitää tämän viikon keskiviikon, torstain ja perjantain kesälomaa. En ollut lomaa erityisemmin suunnitellut, koska kolme päivää töitä ja neljä päivää vapaata on ollut kohtuullisen hyvä työrytmi. Reilu viikko sitten keksin, että eihän minun oikeastaan tarvitse olla aina maanantaisin ja tiistaisin vapaalla. Jos joka toinen viikko olen vapaalla maanantain ja tiistain ja joka toinen torstain ja perjantain, minulla on joka toisena viikonloppuna 2 vapaapäivää ja joka toisena 6 vapaapäivää. En vielä tiedä, onnistuuko tällainen töiden puolesta vielä syksylläkin, mutta jos onnistuu, mieluummin toimin näin kuin että joka viikko olisi 4 vapaata. Nyt siis otin nämä 3 päivää kesälomaa ja siten syntyikin 2 viikon vapaa. 

Olen ottanut nämä päivät äidin hautajaisten jälkeen aika rennosti. En ole tehnyt juuri mitään erityistä. Tunnen, miten jossain sieluni syvyyksissä suru ja kyyneleet yrittävät löytää tietään pinnalle, mutta en vain pysty itkemään. En itkenyt äidin hautajaisissakaan. Välillä on tullut mieleen, miten nuorena sairaanhoitajana olin yövuorossa Meilahden sairaalan kirurgisella osastolla. Työparinani perushoitaja (nykyisin kyseessä olisi lähihoitaja). Muistan yhden nuoren miehen - itseäni nuoremman - , joka oli vain muutama tunti aiemmin siirtynyt heräämöstä osastolle ja joka yllättäen meni todella huonoon kuntoon. Silloin sitä vaan työnsi kaikki tunteet sivuun ja teki sen, mitä siinä tilanteessa osastosta vastuussa olevan sairaanhoitajan pitikin tehdä. Oli kuin robotti, joka on ohjelmoitu toimimaan tietyllä tavalla. Vasta myöhemmin alkoi kädet täristä ja oli pakko mennä muutamaksi minuutiksi henkilökunnan vessaan itkemään. Nyt on vähän sama tilanne. Paitsi etten tiedä, mistä löytyisi "henkilökunnan vessa". 

Tiistaina kävin hyvän ystäväni kanssa kauppakeskuksessa kahvilla. Oli mukavaa tavata taas muutaman kuukauden tauon jälkeen. Ja nyt tavataan kyllä useamminkin eikä vain joka kolmas kuukausi. Nyt opettelen elämään elämää, jossa ei tarvitse olla koko ajan hälytysvalmiudessa. Elämää, jota voin suunnitella vähän pidemmällekin kuin vain 15 minuutin päähän. 

Vaikka omat suurimmat huolenaiheeni ovatkin nyt - ainakin toistaiseksi- ohi, ystävieni elämässä tapahtuu asioita, joiden vuoksi haluan olla heidän tukenaan. He olivat minun tukenani silloin, kun minulla oli kaikista vaikeinta, joten on aivan luonnollista, että nyt haluan olla heidän tukenaan. Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen todennut, että ystävistä on loppujen lopuksi paljon enemmän turvaa kuin sukulaisista. Aiemmin aina ajattelin, että yhteisöllinen sukumme olisi turva, johon aina voisi luottaa, mutta eihän se lopulta niin ollutkaan. Saattaa kyllä johtua ihan siitäkin, että kun suvussa tapahtuu jotain surullista ja ikävää, se koskettaa tavalla tai toisella kaikkia suvussa. Ystävä taas katsoo asioita ulkopuolelta ja voi sen vuoksi olla paremmin tukena. 

Tikru on alkanut viihtyä parvekkeella. Yleensä se majailee vaatekaapissani ja  tulee iltaisin sänkyyni ja viereeni nukkumaan. Ehdin jo miettiä, onko kissalla jokin hätänä, kun sitä ei näy kuin syömässä eikä vaatekaapistakaan kuulu sen tuhinaa. Syy siis selvisi eli Tikru majaileekin paljon parvekkeella. Eikä yhtään pidä siitä, jos käyn herättämässä sen kesken makoisten unien. 

Torstaina leipä oli lopussa enkä viitsinyt lähteä pelkän leivän vuoksi käymään kaupassa. Kaapista löytyi kuivahiivaa, joten päätin leipoa sämpylöitä. Vehnäjauhoja, kuivahiivaa, valkosipulijauhetta, suolaa, ripaus sokeria, vähän ruokaöljyä sekä vettä. Leipominen ei ole keittiössä bravuurini, mutta sämpylöistä tuli kaikessa yksinkertaisuudessaankin yllättävän hyviä.

Koska tänään on sunnnuntai, piti tietenkin laittaa sunnuntaiaamiainen. Kerrankin oli niin, ettei minulla oikein olisi ollut edes nälkä ja olisin voinut jättää koko aamaiisen väliin, mutta mitäpä ei tekisi kissansa takia! Tikrulle on tärkää päästä varastamaan lautaseltani, joten keitin kahvia ja laitoin lautaselle vähän leikkeleitä sekä yhden sämpylän. 

Kinkut menivät hetkessä parempiin suihin eli Tikru varasti heti omansa ja yhden kinkkuviipaleen annoin sänkyni vieressä kiltisti vuoroaan odottavalle Stellalle. Tikru ei kuitenkaan huomannut, että piilotin kaksi chorizoviipaletta kahvikuppini taakse ja hyppäsi jo pois sängyltä ennenkuin huomasi, että koirahan odottaa vielä jotain. Olivat niin huvittavan näköisiä odottaessaan vierekkäin, josko vielä saisi jotain. 

Olen ollut tänään ulkona useammankin kerran. Aamupäivän sateen jälkeen olen tehnyt jo kaksi kertaa kävelylenkin Stellan kanssa ja vielä pitäisi tehdä iltalenkki. Tänään on ollut melko kova tuuli ja sen vuoksi päätin tehdä jotain muuta ruokaa kuin grillattavaa. Kaivoin pakastimesta pangasius-fileen ja paiston sen. Pienistä uusista perunoista tein juustoperunoita. Pannulle ensin sipulia ja viipaloidut perunat, kevyt ruskistus ja sen jälkeen Valion Koskenlaskija -juustoa. Kansi päälle  ja haudutetaan kypsäksi. Lisäksi kermaviilikastiketta sekä salaattia. 

Vielä olisi kaksi vapaapäivää ja sitten taas töihin. Pitää heti keskiviikkona tiedustella, onnistuisiko suunnittelemani vuoroviikoin 2 vapaata ja vuoroin 6 vapaata. Kesä alkaa olla puolessa välissä ja pian on iltaisin taas pimeää. Jotain mukavaa pitäisi keksiä syksyyn. En vain vielä oikein tiedä, mitä se voisi olla. Hmm...ehkä toinen kissa?