Äiti on poissa

 Olen jo vuosikausia ollut hyvin kiitollinen siitä, miten pitkään olen saanut pitää vanhempani. Moni ikätoverini on menettänyt vanhempansa paljon nuorempana kuin mitä minä nyt olen. On ollut ilo seurata isäni ja äitini vuosisadan rakkaustarinaa. Rakkaustarinaa, joka kesti yli 70 vuotta. 

Tähän päivään pystyin valmistautumaan jo pitkään. Viimeiset kolme viikkoa, kun äidin saattohoito alkoi, ovat olleet aika raskaita. Vantaa-Kerava -hyvinvointialueen kotihoito sekä kotisairaala ovat olleet näinä vaikeina aikoina todella hyvä asia. Niin paljon kuin julkista terveydenhuoltoa aina haukutaankin. äitini saattohoidon osalta voin sanoa, että parempaa en olisi uskaltanut edes toivoa. Kun äiti oli vetänyt viimeisen hengenvetonsa ja isä sovitusti soittanut kotisairaalaan, paikalle kuoleman toteamiseksi saapuneella lääkärilläkin oli ollut aikaa jutella isän kanssa. Oli kuunnellut, kun isä oli kertonut ensikohtaamisestaan äidin kanssa. 

Jos äitini olisi saanut toivoa, millainen aamu on hänen viimeisensä, äiti olisi toivonut alkukesän kaunista ja aurinkoista aamua. Kun valkovuokot ja tulppaanit kukkivat ja puissa on kaikista kaunein lehtivihreän väri. Ja juuri sellaisen viimeisen aamun äiti sai. 

Ikävä ja kaipaus on silti suuri. Mutta suurempaa on kuitenkin kiitollisuus. Äiti on nyt siellä, mihin muistisairautensa viimeisinä aikoina eniten ikävöikin: äitinsä, isänsä, siskonsa ja veljiensä luona. 

Nyt, kun äiti on poissa, voin julkaista ilman kasvojen peittämistä kuvan itsestäni ja äidistäni. Kuva parin vuoden takaa. 

Hyvää matkaa Rakas Äiti! 

Viimeinen äitienpäivä

 Kun minä olin lapsi, äitienpäivää vietettiin aina kotona. Ydinperheen kesken. En koskaan käynyt tapaamassa isoäitejäni äitienpäivänä. Kun minusta lähes 40 vuotta sitten tuli äiti, edelleen äitienpäivänä juhlittiin minun äitiäni. Lapset tietenkin päiväkodissa ja ala-asteella askartelivat äitienpäivälahjan tai vähintäänkin kortin, mutta äitienpäivänä mentiin aina lasteni mummolaan juhlimaan äitienpäivää. 

Vaikka äiti ei ole enää vuosikausiin pystynyt mitään juhlia järjestämään, isä on järjestänyt äitienpäivät. Toissapäivänä tajusin , että koska äiti ei enää syö eikä juurikaan juokaan mitäään, isä tuskin on enää järjestänyt äitienpäivätarjoiluja. Kävin siis ostamassa itselleni leivoksen, mikäli kuitenkin haluaisin tänään juoda äitienpäiväkahvit. 

Olin oikeassa isän suhteen. Enää ei ollut äitienpäiväkahveja. Kävin katsomassa äitiä ja viemässä kimpun ruusuja. Äitiä ei nyt enää edes yritetä juottaa vaan ruiskulla annetaan suuhun pieni määrä nestettä välillä. Aika alkaa käydä vähiin. Tunteja? Päiviä? Kukaan ei tiedä. 

Kun olin tänään käynyt katsomassa äitiäni, päätin lähteä paikalliseen ravintolaan Vagabondaan. Jotenkin kotona ollessa ajatukset kiertävät vain kehää ja on ihan hyvä välillä pääästä jonnekin pois kotoa. Jonnekin, missä on vielä elämää. Tilasin lasillisen punaviiniä ja yllätyksekseni kokki toi "äitienpäivälahjaksi" salmiakkikossun. Enpä muista, milloin olisin viimeksi saanut äitienpäivälahjan. Yli 20 vuotta sitten kuitenkin. Ei sillä, että lahjoja olisin kaivannutkaan, koska eihän äitienpäivä ole koskaan ollut minun päiväni vaan äitini päivä. 

Paikallisessa ravintolassa käy silloin tällöin naapurustossa asuva nainen. Ollaan tunnettu jo monen vuoden ajan. Hän on lähihoitaja ja yksi niitä harvoja ihmisiä, jotka ovat kulkeneet rinnallani näinä viimeisinä aikoina, kun äiti tekee lähtöä tästä elämästä. Yllätyksekseni hän kävi hakemassa minulle kimpun ruusuja. En ole tainnut koskaan saada äitienpäivänä ruusuja!

Tuntuu oudolta ajatella, että tämä on viimeinen äitienpäivä, jota vietän. Vaikea kuvitella, että aloittaisin keski-ikäisten lasteni kanssa perinteen, jota ei ole aiemminkaan ollut. Tarkoitan, että lapseni tulisivat äitienpäivänä minua tapaamaan ja minä järjestäisin äitienpäiväkahvit. Siskoni kanssa istuttiin tänään meillä pari tuntia ja pohdittiin tätä asiaa. Ensi vuonna siskoni täyttää 70 vuotta ja ensimmäisen kerran elämässään olisi se äiti, jota äitienpäivänä juhlitaan. Hieman sekavat ajatukset oli meillä kummallakin. Siskoni pohti, että varmaankin hän alkaa sitten ensi vuonna viettää omia äitienpäiviään. Minä taas ajattelin, että minun osaltani äitienpäivien vietto jää historiaan. Kuten tulee jäämään niin moni muukin suvussamme vuosikymmeniä  kulkenut perinne. 

Surullista? Minusta ei. Olen elämäni aikana juhlinut ja järjestänyt jos mitäkin kekkereitä ja olen vain tyytyväinen, jos sellaiset ovat osaltani ohi. Viime jouluna olin ensimmäistä kertaa elämässäni jouluna yksin ja ihan paras joulu ikinä! Ei kiirettä, ei työtaakkaa, ei aikatauluja ei sitä sun tätä. Sai vaan olla ja laittaa ruuaksi, mitä halusi.  Kaikella on aikansa. Myös suvulla ja suvun juhlilla. 

Osaan juhlia yksinkin sen, mitä haluan juhlia. Kuten vaikka sunnuntaiaamut. Itseasiassa minun oli tarkoitus tehdä nämä munat jo eilen Euroviisujen kisastudioon, mutta söinkin päivällistä niin paljon, ettei illalla ollutkaan enää nälkä. Sitäpaitsi nukahdin kesken Euroviisujen. Viime vuonna kisastudioon piti tietenkin tehdä jotain "käärijänvihreää", mutta tänä vuonna olikin hankalampaa keksiä mitään Suomen edustuskappaleeseen sopivaa tarjottavaa. Farkut? Mitä ihmettä voi keksiä ruuaksi farkuista? Mutta sitten muistin, että oleellinen osa Suomen edustuskappaleesta on se iso muna. Google apuun ja Yhteishyvän sivuilta löysin vinkin värjättyihin kananmuniin. Etikkapunajuuren liemellä värjätty kananmuna näytti niin hauskalta, että päätin kokeilla. Hyvin onnistui. 

Leivos on edelleen syömättä. Ja äitienpäiväkahvit juomatta. Kohta Stellan kanssa iltalenkille ja sitten nukkumaan. Eilen ei Stellaa eikä Tikrua kiinnostanut Euroviisut eikä kyllä nytkään tunnu kiinnostavan edes lenkille lähtö. 

Vappu 2024

 Kevät on taas tullut. Ei olisi uskonut viikko sitten, kun tuli takatalvi. Lumet olivat lähes kokonaan sulaneet ja olin silloin jo aikeissa ryhtyä laittamaan pihojani kesäkuntoon, kun aamulla herättyäni ikkunasta näkyi talvinen maisema. 

Onneksi lumet kuitenkin sulivat varsin nopeasti ja eilen sekä tänään on ollut aivan  kesäinen sää. Aurinko paistanut ja lämpötila ulkonakin lähes 20 °C. Tämä viikko on päivystysviikkoni, mutta sain sovittua töissä niin, että pidän maanantain ja tiistain normaaliin tapaan vapaata ja päivystän sitten vasta torstaina ja perjantaina. Vastineeksi päivystän sitten kesäkuussa yhden ylimääräisen viikon. Jotenkin on ajatukset olleet ihan muualla. Ensin ajattelin, että en vietä vappua mitenkään, mutta siivotessani löysin laatikosta ilmapalloja ja serpentiiniä, joten päätin sittenkin laittaa keittiön lampusta kaksi ilmapalloa ja vähän serpentiiniä roikkumaan. 

Olen käynyt päivittäin äitiä katsomassa. Monesti äiti ei ole edes hereillä, kun olen siellä käynyt. On täysin vuodepotilaana. Eilen kaikkien yllätykseksi saavuttuani hänen sänkynsä viereen hän hymyili ja ojensi kätensä halatakseen. Kerroin äidille, että on vappuaatto ja millainen aurinkoinen sää ulkona on. Kysyin häneltä, haluaisiko hän vähän simaa ja yllätyksekseni hän vastasi haluavansa. Nostin äidin sängyssään istumaan ja istuin itse hänen selkänsä taakse, jotta voi nojata minuun samalla kuin juo simaa. Olin myös kastanut pari pientä palaa donitsista simaan ja äiti sekä joi noin desilitran simaa että söi teelusikallisen pehmentynyttä donitsia. 

Illala kävin siskoni kanssa lasillisella viiniä ja sen jälkeen kävin vielä viemässä Stellan ulos. Koska Tikru on hyvin usein vallannut Stellan koiranpedin, ensimmäistä kertaa Stella hyppäsi eilen sohvalle. Onneksi siinä oli lakana alla, koska muuten olisi sohva ollut ihan koirankarvoissa. Stellalla nimittäin on juuri nyt karvanlähtöaika. 

Katsoin koiran kanssa hetken aikaa true crime -sarjoja televisiosta ja sen jälkeen päätin kuitenkin tehdä itselleni jotain ruokaa. Koko päivänä ei ollut lainkaan nälkä, mutta paistoin lihapullia ja niiden lisäksi laitoin nakkeja, porkkanaa, kurkkua, leipäjuustoa ja dippikastikkeita. Lisäksi kaupan valmista perunasalaattia ja punajuurisalaattia sekä perunalastuja. 

Kahtena yönä olen herännyt lintujen lauluun. On ihan normaalia, että tähän aikaan vuodesta linnut pitävät meteliä, mutta koskaan aikaisemmin niiden viserrys ei ole kuulunut niin kovaa, että heräisin ääneen. Ensimmäisenä yönä kiersin koko asunnon läpi tarkastaen, onko minulla jossain ikkuna auki. Ei ollut. Uudet ikkunat ovat periaatteessa ihan kivat, mutta äänieristys näissä on huomattavasti huonompi kuin mitä vanhoissa ikkunoissa oli. Eilen juttelin naapurin kanssa pihalla ja hän oli todennut saman. Hänen asuntonsa on kadun varressa olevassa rakennuksessa ja kuulemma liikenteen ääni kuuluu aivan eri tavalla kuin ennen ikkunaremonttia. Tarkoittaa siis sitä, että kun ihmiset kevään ja kesän tullen alkavat viettää enemmän aikaa ulkona, pitää nukkumaan mennessä laittaa korvatulpat. 

Täksi päiväksi olin varannut itselleni palan pihvilihaa. Tein alkuruuaksi avocado-katkarapu -salaatin. Pääruuaksi naudan ulkofilepihvi ja punaviinikastiketta, aurajuustoperunoita, höyrytettyä kukkakaalia ja parsakaalia ja niiden päälle valkosipulivoita. 

Tikrun lempipuuhaa on varastaa ruokaa lautaseltani. Erityisesti, jos tarjolla on katkarapuja. Yleensä en syö ruokapöydän ääressä, joten kissa on tottunut siihen, että lautaseni on sen ulottuvilla. Olohuoneen uusi ruokapöytä on kuitenkin kissalle no go -aluetta ja Tikru-parka joutui olemaan lounasseuranani ja odottamaan kiltisti tuolilla istuen, että annan sillekin jotain. 

Huomenna on siis taas työpäivä. Poikkeuksellisesti en menekään huomenna katsomaan äitiä, koska sinne on menossa muita lähisukulaisia. Lauantaina olisi taloyhtiön pihatalkoot ja toivon mukaan olisi kaunis ilma. Oli tarkoitus jo tänään siivoilla pihoja, kun taloyhtiön päätyyn on tullut puutarhajätteelle jätelava, mutta olisi pitänyt tehdä pihatöitä ennenkuin söin. Jälkiruuaksi söin vielä tippaleivän ja join simaa, joten kiinnostus haravanvarteen tarttumiseen on pyöreä nolla.