sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Rauhallinen viikonloppu

 Olen selvästikin tullut vanhaksi, koska työviikot kestävät vuoden ja viikonloput vain minuutiin. Tai ainakin niin minusta tuntuu. Eilen viestittelin ystäväni kanssa ja pohdimme mahdollisuuttani jäädä varhennetulle vanhuuseläkkeelle. Sehän on mahdollista, kun täyttää 61 vuotta. Ja kuukauden päästä olen 61-vuotias. Luin lisää varhennetusta vanhuuseläkkeestä ja se pienentää tulevaa eläkettä pysyvästi. Laskelmieni mukaan, jos jäisin varhennetulle vanhuuseläkkeelle, minulla ei olisi varaa jäädä alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti eläkkeelle silloin, kun alin eläkeikä tulee täyteen. Joten ehkä tässä jaksan sinne asti. Kuitenkin enää alle 4 vuotta, kun tuo alin eläkeikä täyttyy. Kun mietin aikaa taaksenpäin, siitä on jo yli neljä vuotta, kun oikeaan polveeni laitettiin tekonivel. Ja minusta tuntuu, että se oli ihan vähän aikaa sitten.

Perjantaina sain työasiat valmiiksi ja lähdin käymään miniäni kanssa Vagabondassa syömässä. Olipa mukavaa pitkästä aikaa ihan vain kahdestaan syödä ja jutella. Mutta niin vain huomasin, että englannin taitoni on päässyt ruostumaan. Tai sitten vain alkaa vanhuus vaivata, kun jouduin miettimään useampiakin sanoja, mitä ne mahtoivatkaan olla englanniksi.

Eilen vain vähän siivoilin ja laitoin ruokaa. Kävin lähikaupassa ja matkalla pysähdyin juttelemaan tutun koiranomistajan kanssa. Tai hänellä ei ole enää koiraa, mutta Stella ja hänen koiransa olivat ensikohtaamisestaan lähtien ylimmät ystävykset. Hänen koiransa oli muistaakseni tuolloin 8 viikon ikäinen eli juuri luovutusikäinen ja pentu oli tulossa ensimmäistä kertaa uuteen kotiinsa. Suunnilleen tällä kohtaa kadun varressä kohdattiin, mutta silloin oli kesä ja nyt on jo syksy. Tulipa taas ikävä tuota ihanaa koiraa, joka aivan liian aikaisin lähti Sateenkaarisillalle!

Kun on kotona eikä tarvitse mennä minnekään, kukaan ei tule käymään eikä ole mitään välttämätöntä tai tärkeää tekemistäkään, on aikaa laittaa ruokaa. En ole pitkiin aikoihin tehnyt unkarilaista pörköltiä, mutta eilen tein. Pörköltinhän voi tehdä joko porsaan tai naudanlihasta ja minulla oli jääkaapissa pala naudan etuselkää, josta pitkään uunissa hauduttaen valmistui pörkölt. Usein pörkölt taidetaan syödä keitetyn makaronin kanssa, mutta minä tykkään syödä sen keitettyjen perunoiden kanssa. 
Takapihalta olisi voinut laittaa grillit ja puuutarhakalusteet jo katoksen alle suojaan sateelta ja lumelta, mutta enpä eilen jaksanut. Vaikka sytostaateista ei yleensä enää tulekaan huonovointisuutta, väsymys tulee kuitenkin. Pitäisi muistaa aina elää tässä ja nyt, mutta pihojenikin suhteen odotan jo eläkepäiviä. Haluaisin oppia puutarhanhoitoa. Haluaisin istuttaa pihalleni kaikenlaista. Suunnittelin jo kukkasipuleiden hankkimista, jotta keväällä pihallani kasvaisivat krookukset, narsissit ja tulppaanit, mutta sitten muistin, että enhän minä tämän lonkkani kanssa pysty kukkasipuleita istuttamaan. Pitää siis odotella aikaa, jolloin lonkassanikin on tekonivel. Ruukuissa olevista tomaateista kerättiin viimeiset raakileet ja laitoin ne talouspaperin päälle hedelmäkulhoon kypsymään. Viime vuonna meillä oli tomaatteja parvekkeella ja syksyn viimeiset tomaatit kypsyivät hyvin sisällä. 
Syksy on omalla tavallaan haikeaa aikaa, koska olen perinjuurin kesäihminen. Rakastan valoa ja lämpöä. En tosin mitään kamalan kuumia helteitä, mutta valo on kaiken a ja o. Syksyllä tiedostaa, että pitkä pimeä ja kylmä aika on taas edessä. Ja jos tulee yhtä liukasta kuin viime talvena, taas saa kävellä ulkona henkensä kaupalla. 

Tänään Tikru ei saanut aamiaiseksi katkarapuja vaan joutui tyytymään kinkkuun. Huomasinpa muuten viimeksi katkarapuja tilatessani, että niidenkin hinta on noussut. Vaikka olivatkin tarjouksessa, pitkälti toista euroa enemmän sai pulittaa kuin vielä muutama viikko sitten. 
Tänään olen vain pessyt pyykkiä ja imuroinut yläkerran. Niin ja litistänyt ja silpunnut taas ison läjän pahvijätettä. Jos mietin vastenmielisintä kotityötä, minulle sellainen on pahvijätteiden käsittely. Kun muutenkin on ranteet ja sormet kipeät, varsinkin isompien ja paksumpien pahvien pilkkominen on aika tuskallista. Siltikin, vaikka käyttää saksia tai mattoveistä. Nyt tämä läjä pitäisi käydä vielä viemässä taloyhtiön kartonkijäteastian pienestä luukusta sisään. Yksitellen jokainen pahvi.
Kipeästä sormistani ja ranteistani huolimatta neulon. Pitkiä aikoja kerrallaan en pysty neulomaan, mutta vähän joka ilta. Oli aika, jolloin en pystynyt neulomaan lainkaan. Oikean ranteeni kipeytyy erityisesti silloin, kun teen tietokoneen ääressä töitä. Monet suosittelevat nk pystyhiirtä, mutta kun katsoin Googlesta sellaisten kuvia, ajattelin, että en jaksa enää vanhoilla päivilläni totutella moisen härvelin käyttöön. Joten neuloin itselleni rannetuen, jossa on sisällä pieni tasku. Taskuun voi laittaa sopivan kokoisen ja sopivaa materiaalia olevan pehmusteen. Tavallinen taskun kokoiseksi taiteltu paperinenäliina toimii oikein hyvin. 
Neuloin myös miniälleni, jolla niin ikään ranteet kipeytyvät, molempiin käsiin lämmikkeet. Nyt, kun monissa taloyhtiöissä varmasti säästetään energiaa, lämpötila varsinkin nyt syksyllä voi olla nivelkipuiselle liian matala. Tällaisten lämmikkeiden kanssa voi kuitenkin tehdä töitä tietokoneella. 
Aloitin jo kesällä säärystimien neulomisen itselleni. Toivoin viime jouluna joululahjaksi lankoja ja niitä sainkin. Kirjoneuleita on hauska neuloa, tosin silloin joutuu seuraamaan neuleohjetta ja on hieman hankalampaa katsoa Netflixiä tms samalla, kun neuloo. 
Koska aamiainen oli sunnuntain tapaan tuhdimpi kuin arkisin, tein vain yhden pääruuan. Paistoin nuudeleita ja broilerifileitä. Broilerin marinoin thaimaalaisessa bbq-kastikkeessa, jollaista näin eilen ensimmäistä kertaa lähikaupassa. Lisäksi vain kulhoon tuoreita kasviksia, tuoretta chiliä, tuoretta korianteria ja tuota bbq-kastiketta vielä päälle. Päivällistä en tänään tarvitse lainkaan, iltapalaksi teen ehkä lämpimiä voileipiä. Tai katsotaan nyt, mitä kaapeista löytyy. 


Huomenna alkaa taas työviikko. Olen nyt viikonloppuna miettinyt sitäkin, jos alkaisin ensi vuoden alusta tehdä vain 4-päiväistä työviikkoa. Siskoni on tehnyt jo pidemmän aikaa eli hän on töissä maanantaista torstaihin ja perjantai, lauantai sekä sunnuntai ovat vapaapäiviä. Täytyy miettiä asiaa ja laskea, miten se vaikuttaisi taloudelliseen tilanteeseen. Yksi ylimääräinen vapaapäivä viikossa houkuttelee kyllä kovasti. 

lauantai 10. syyskuuta 2022

God Save the King

 Torstaina koko maailma sai surullisen uutisen: Kuningatar Elisabeth oli kuollut. Hän oli kuollessaan 96-vuotias ja ehti olla kuningattarena 70 vuotta. Tänään katsoin Youtubesta sekä Ylen Areenasta Charles III:nnen julistamista kuninkaaksi. 

Juhlallisuudet olivat varsin mahtavat, vaikka ei ollutkaan vielä kyse uuden kuninkaan kruunajaisista. Ne ovat vasta myöhemmin. Ystäväni kanssa jo sovittiin, että kruunajaispäivänä ystäväni tulee meille ja vietämme kruunajaisia yhdessä katsoen - todennäköisesti suorana tulevaa - lähetystä televisiosta. 
















Tänään olisi voinut ehkä laittaa ruuaksi jotain juhlavampaa, mutta olin tilannut vain hyvin vähän elintarvikkeita. Oikeastaan liian vähän, koska kahvia sekä koiranruokaa on pakko hakea viimeistään huomenna. Ehkä käyn tänään lähikaupassa, koska ei yhtään huvita lähteä bussilla Myyrmanniin tai Selloon. Pienestä K-Marketista ei kuitenkaan taida saada mitään kovin erikoista. Nyt kuitenkin ensin jatkamaan lakanoiden silittämistä. 

sunnuntai 4. syyskuuta 2022

Siivousviikonloppu

 Tämä viikonloppu meni siivotessa. Jo perjantaina aloin silittää olohuoneeseen ja keittiöön verhoja ja keittiöön myös pöytäliinan. Kun olin vihdoin saanut keittiöö verhon ripustettua, tajusin verhon olevan liian lyhyt, Eihän se ollutkaan verho vaan pöytäliina!!! Koska verho jää kuitenkin aika sivuun, päätin antaa sen olla. Sopii ainakin retrohenkiseen pöytäliinaan. 


Ikivanha näyttökin toimii taas keittiössä ja sain vihdoin palautettua vanhan kannettavan tietokoneeni keittiöön. On mukavaa laittaa ruokaa tai syödä ja samalla katsella jotain ohjelmaa. Eilen tosin meinasi jäädä aamupuuro lautaselle, kun katselin Yle TV1:ltä dokumenttiohjelmaa Syötävät hyönteiset. Ennemmin taidan ryhtyä vegaaniksi kuin alan syödä hyönteisiä. 
Aamiaisen jälkeen siirryin siivoamaan makuuhuonetta. Tavaraa oli taas kerran kertynyt pöydille ja tuolille. Kun olin imuroinut, päätin alkaa raivata tavaroita. Ja pyyhittyäni työpöydältä pölyt muistin, että minullahan on jossain mustaa maalia. Työpöytä oli aiemminkin musta, mutta jo kulunut. Maalasin siis pöydän uudelleen ja maalin kuivumista odotellessa lajittelin tavaroita. Koska maalia oli riittävästi, päätin maalata myös viininpunaisen yöpöytänä toimivan senkkini kannen mustaksi. Oikeastaan olisin halunnut maalata sen samalla viininpunaisella kuin aiemminkin, mutta en kuolemaksenikaan muista värin sävyä. Olisi siis maalattava koko senkki uudelleen, jos hakisin maalikaupasta uuuden maalin. 



Puolessa välissä urakkaa inspiraationi katosi. Hyvin tavallista minulle. Olen joskus tyttäreni kanssa miettinyt, onkohan minullakin ADHD. Monia oireita ainakin on, mutta lapsuudessani ei ADHD:stä tiedetty vielä mitään eikä sitä sen vuoksi tutkittu. Päätin ottaa pienen lepotauon ja lähdin hakemaan Vagabondasta ruokaa. Vaikka ulkona lämpötila olikin vain noin 14 °C, terassilla oli silti yllättävän mukavaa odotella viinilasin ääressä ruokien valmistumista. Vagabondan annokset ovat niin suuria, että syön yhdestä annoksesta kolme ateriaa. Sen vuoksi tänään ei olekaan tarvinnut tehdä vielä lainkaan ruokaa. 


Tänään olen jatkanut siivoamista. Laitoin kaikki kesävaatteet pahvilaatikkoon ja nostin sen vaatekaapin ylähyllylle. Tilalle otin talvivaatteet, vaikka ei vielä talvi olekaan. Lisäksi olen silittänyt liinavaatteita. Voi miten kaipaankaan mankelia! Minulla on ikivanha mankeli jostain 1960-luvulta, mutta siitä puuttuu liina. Ja härveli on niin iso, ettei se oikein mahdu minnekään. Tai mahtuisi yläkerran käytävän päätyyn, mutta toistaiseksi silitän. Ehkä jonain päivänä korjautan mankelin tai ostan uuden. Tikrukin halusi osallistua ja oikeasti tuolla kissalla on ärsyttävä tapa kiskoa kaapeista kaikki liinavaatteet ja vaatteet pois. Mutta onpahan ainakin seuraa. 
Huomenna olisi taas työpäivä. Viikonloppu meni nopeasti, mutta en muista, milloin olen viimeksi saanu tnäin paljon aikaan. Nyt lonkkani alkaa taas kiukutella ja täytyy yöksi laittaa siihen lämpökääre. Olisipa ollut vielä yksi vapaapäivä, niin olisin saanut urakan valmiiksi. Huomenna on kuitenkin niin paljon töitä, että lomapäivän ottaminen ei onnistu. Toivottavasti jaksaisin illalla töiden jälkeen jatkaa urakkaani. Nyt vielä Stella iltalenkille ja sen jälkeen suihkun kautta nukkumaan 

maanantai 29. elokuuta 2022

Syksy saapui

 Kesä on ohi. Eilen oli vielä melkoinen helle, 28 astetta lämmintä, mutta tänään lämpötila oli tipahtanut yli 10 astetta alemmaksi. Viikonloppuni meni hulinassa. Lauantaina saapuivat siskoni pojan lapset. Olipa mukavaa saada heidät pitkästä aikaa meille hoitoon. Viihtyivät oikein hyvin. Askartelua, vesivärimaalausta, pelejä ja se tärkein eli vesisota takapihan takana olevassa pienessä metsikössä. Ei ollut ihan helppoa juosta kipeällä lonkalla metsässä, mutta hauskaa oli. Ja märkää. Naapurini nauroivat omilla pihoillaan, kun nuorempi lapsista huusi: "Run for your life!" ja ampui vesipyssyllä. Välillä käytiin takapihalla täydentämässä aseiden vesisäiliöt. 

Iltakin meni mukavasti ja yönsä nukkuivat oikein hyvin. Illalla ennen nukkumaanmenoa katsottiin vielä yksi lastenelokuva. Halusin näyttää jotain erilaista kuin nykyajan elokuvat ja Yle Areenasta löytyi kuin löytyikin Villahousupakko. Eilen aamupäivällä käytiin vielä tapaamassa vanhempiani. Pelattiin myös muistipeliä, jonka minä hävisin joka kerta. Ja pitkästä aikaa söin aamiaista keittiön pöydän ääressä. Yleensä kun syön joko tietokoneen ääressä tai sunnuntaiaamuisin omassa sängyssäni. 
Kun lapset olivat iltapäivällä lähteneet, kävin lähikaupassa hakemassa juomia iltaa varten. Ystäväni puolisoineen sekä heidän aikuiset lapsensa sekä vävynsä tulivat meille viettämään pizzasunnuntaita. Olimme sopineet pizzasunnuntaista jo elokuun alkuun, mutta silloin lonkkani oli niin kipeä, että en olisi jaksanut istua ruokapöydässä. Oli mukavaa istua yhdessä ja viettää kesän viimeistä päivää.

Ystäväni syntymäpäivä oli eilen ja hänen miehensä valtimorepeämästä tulee tänään kuluneeksi yksi vuosi. Juteltiin paljon tapahtuneesta ja miten vuosi on kulunut. Nauroimme monille asioille, joita vuosi sitten tapahtui. Kun viime syksynä sanoin ystävälleni monta kertaa, että vuoden päästä kaikki on paljon paremmin ja me nauramme yhdessä näille asioille, hänestä tuntui silloin mahdottomalta uskoa sitä. Saman kokeneena kuitenkin tiesin, että niin tulee käymään. 

Tänään tosiaan saikin pistää sukat jalkaan ja ulos lähtiessä takin päälle. Kaivelin jääkaapista jotain syötävää ja päädyin tekemään siskonmakkarakeiton. Lämmin keitto viileänä päivänä maistui oikein hyvin. 
Koska kesäpäivät eivät enää palaa, kaivoin jo esille olohuoneeseen syysverhot. En vielä tänään,  mutta lähipäivinä kuitenkin, silitän verhot ja ripustan ne ikkunaan. Olohuoneen isoon ruokapöytään laitan myös talvella ostamani kerniliinan. Tämä kesä on ollut varsin hyvä. Monta ikimuistoista ihanaa tapahtumaa. Syksy saakin jo tulla. 

perjantai 26. elokuuta 2022

Säilöntäpäivä

 Koska töissä on hiljaista, päätin pitää tänään lomapäivän. Aamulla tuli taas Citymarketin toimitus, johon olin laittanut mukaan myös väkiviinaetikkaa, avomaankurkkuja, juureksia yms. Aamukahvini jälkeen aloitisn säilöntäpäivän. Kävin keräämässä pihastani aronioita, jotka lämpimän viikon ansiosta olivat kypsyneet. Keitin niistä sekä mansikoista perinteisen hillon. Mielestäni mansikoista ja aronioista tehty hillo on kaikista paras hillo ohukaisten ja pannukakun kanssa. 

Pakastimessani oli muutama paketti Pirkan pakastekirsikoita. Niistä ja rommiaromista tein kirsikka-rommi-marmeladia. Siskoni tyhjensi omasta jääkaapistaan yhden hyllyn säilykkeitäni varten ja lupasin hänelle purkillisen tätä marmeladia. 
Suurimman osan avomaankurkkuista käytin maustekurkkuihin. Kurkkujen lisäksi purkeissa on valkosipulia, oheueksi suikaloitua piparuurta sekä kruunutilliä. 
Ensin mietin, tekisinkö etikkapunajuuria, mutta päätin tehdä vastaavan säilykkeen raitajuurista ja keltajuurista. En ole aiemmin kokeillut näiden juuresten säilömistä, mutta kerta se on ensimmäinenkin. 

Lopuista avomaankurkuista, sipulista, paprikasta ja porkkanasta tein pikkelssiä. Liemessä mausteena mm  tähtianista. 
Säilöntäpäivän päätteeksi käytin vielä Stellan ulkona ja laitoin broilerikiusauksen uuniin. Aterian jälkeen onkin mukavaa käydä vain suihkussa ja mennä odottelemaan illan Ensitreffit alttarilla UK -sarjan uusinta jaksoa. Huomenna on herättävä aikaisin imuroimaan, koska joskus puolen päivän jälkeen siskoni lapsenlapset tulevat minulle hoitoon. Ajattelin myös tehdä huomisen päivällisen valmiiksi ennen lasten saapumista.

keskiviikko 24. elokuuta 2022

Rakas puhelinmyyjä

 Aamulla katselin uutisia ja sosiaalisessa mediassa keskustelua sähkön hinnasta. Ja niistä suurista korotuksista, jotka ajavat osan suomalaisista taloudellisesti todella ahdinkoon. Ihan uteliaisuuttani kävin katsomassa, millainen sähkösopimus minulla oikein onkaan. Sähkölaskuni ovat olleet varsin maltilliset, joten en ole aiemmin kiinnittänyt sähkön hintaan juurikaan huomiota. Rivitaloasunnossani on kaukolämpö ja sähköä tarvitsen vain erilaisiin sähkölaitteisiin. 

Sähköyhtiön verkkosivuilta huomasin, että sähkösopimukseni päättyy 31.8. Ja yks kaks iski myös täydellinen muistikatkos enkä siis muistanut, olenko tehnyt jo uuden sähkösopimuksen. Selasin sähköpostiani ja tammikuun alussa eli lähes 8 kuukautta sitten olen tehnyt uuden sähkösopimuksen. Puhelinmyyjät olivat silloin aikaisin liikkeellä ja todennäköisesti olen tehnyt tammikuussa sopimuksen vain päästäkseni nopeasti eroon puhelinmyyjästä. Nykyisessä sopimuksessani hinta on 7,19 senttiä / kWh ja uudessa sopimuksessa 10,78 senttiä / kWh. 

Katselin sitten kyseisen sähköyhtiön sekä muidenkin yhtiöiden nykyisiä hintoja ja jos en ihan pyörtynytkään, niin olin ainakin kauhistunut. Yli 30 senttiä, joissain jopa 49 senttiä. Tammikuussa tekemäni sopimus on kolmeksi vuodeksi eli 31.8.2025 asti. Voihan tässä silti tapahtua vielä jotain muutoksia ja yllätyksiä, mene ja tiedä. Mutta en varmasti ole koskaan ollut niin iloinen, että puhelinmyyjä soitti minulle monta kuukautta sitten. Jos muistaisin, kuka tämä puhelinmyyjä oli, lähettäisin hänelle ruusuja ja suklaarasian. 

Tänään olen syönyt vain aiempien päivien jämiä. Kotletteja, paistettuja juureksia sekä salaattia. Niin ja hieman kermaviilikastiketta.

Viikonloppuna on tiedossa mukavia asioita. Siskoni lapsenlapset tulevat minulle yökylään. Ovat olleet minulla hoidossa viimeksi yli 3 vuotta sitten. Ja nyt nämä "minionit" ovat jo ensimmäisellä ja toisella luokalla koulussa. Sunnuntaina tulee ystäväni perheineen viettämään pizzasunnuntaita. Ollaan yhdessä, tilataan pizzat paikallisesta Pizza Drivestä ja nuorempi sukupolvi saa käydä keräämässä pihastani aronioita pakastepusseihin. Saavat viedä mennessään omiin pakastimiinsa näitä superfoodiksikin mainostettuja marjoja.