Pitkästä aikaa

 Aika vierähtää kamalan nopeasti. Kevät on tullut, kesä ihan oven takana. Elämääni on mahtunut kaikenlaista puuhastelua. Niistä ehkä oma postaus myöhemmin. On myös ollut huolta ja surua. Niistä ei sen enempää. Nyt on kuitenkin aurinkoinen sunnuntai. Toukokuun viimeinen sunnuntai. 

Tajusin muutama viikko sitten, että elämästäni puuttuu muutakin kuin äiti 🩷 Ensin en kyennyt oikein hahmottamaan, mitä minulta puuttui. Jokin vaan elämässäni oli ihan vinksallaan. Ja sitten tajusin. Niin kauas kuin jaksan lapsuuteeni 1960-luvulle muistaa, äiti teki aina sunnuntaisin "vähän parempaa" ruokaa. Jos ei käyty ravintolassa sunnuntaina, äiti siis käytti kokkailuun enemmän aikaa, rahaa ja rakkautta kuin arkiruokiin. Äiti teki oikein hyvää ruokaa arkisinkin, mutta sunnuntait oli aina ruuan suhteen erityisiä. Niinpä minäkin sitten olen koko aikuisikäni pyrkinyt siihen, että sunnuntaisin syödään eri tavalla kuin arkisin. Ei välttämättä sen kalliimmin vaan ruuanlaittoon käytän enemmän aikaa. 

Viime kesänä, kun äiti oli kuollut, ehdotin isälle, että alan käymään joka sunnuntai klo 14 hänen luonaan kahvilla. Siinä menee aina sellaiset 1,5 - 2 tuntia. En voi juoda kahvia kovin paljon myöhempään, koska kahvi vie minulta yöunet. Klo 14 oli siis sopiva aika. Näin sitten tehtiin viikkoja ja kuukausia. Ja minun elämäni "puuttuva palanen" olikin sitten se, että juuri silloin, kun minun olisi pitänyt olla kotona laittamassa sunnuntaipäivällistä, olinkin isän luona kahvilla. Niinpä sunnuntairuuat alkoivat olla samaa nopeasti laitettavaa kuin arkiruuatkin. Eikä kyse ole vain lopputuloksesta vaan myös siitä, että koska rakastan ruuanlaittoa, minulta katosi se sunnuntai-iltapäivien rentouttava puuhastelu. 

Noh, tietenkin isälle on ihan sama, minä viikonpäivänä käyn kahvilla, joten nyt olen sitten muutaman viikon käynyt tiistaisin. Ja voin taas käyttää sunnuntai-iltapäivät kokkailuun. 

Vaikka äidin kuolemasta onkin jo yli vuosi, minulle äiti on kuollut vaan ei poissa. Ajatuksissani ja joskus jopa ääneen juttelen äidin kanssa. Miltei joka päivä. Mutta varsinkin nyt sunnuntaisin, kun taas kokkailen "vähän parempaa", tunnen äidin läsnäolon erityisen voimakkaasti. Samalla tavalla kuin joka vuosi kekrinä tunnen äidinäidin läsnäolon.

Muutenkin olen alkanut miettiä, pitääkö viikon jokaisena päivän suorittaa jotain. En ole kristitty, mutta se "pyhitä lepopäiväsi" on alkanut kuulostaa varsin hyvältä neuvolta. Äitikin välillä sanoi, että "pyhän työllä ei ole siunausta". 

Tänään on ollut hyvä päivä. Olen laittanut ruokaa, käynyt Stellan kanssa ulkona, löhönnyt telkkaria katsellen Kyylä vatsani päällä ja muuten vaan laiskotellut. Taidan ottaa tavaksi kuten sunnuntai-aamiaiset Kyylän kanssa on olleet jo yli 12 vuotta. 

Vähän nikkarointia

 Alkuvuosi meni nopeasti. Talvi tuntui ehkä sen vuoksi lyhyeltä, että lumet sulivat pois jo tammikuussa. Pakkastakaan ei ole kovin monena päivänä ollut, joten on tuntunut jo pitkään varsin keväiseltä. Huono puoli aikaisessa kevään tulossa tietenkin oli, että pähkinäpensas alkoi kukkia aikaisin. Pian sen jälkeen  alkoi myös lepän kukinta. Koska olen monien kasvien siitepölylle allerginen, pää on tuntunut jo pitkään lähinnä keilapallolta. Nenä on tukossa, korvat on lukossa ja silmistä valuu vesi. 

Varhainen kevät sai myös innostumaan kodin laittamisesta. Oikeastaan kaikki alkoi pari viikkoa sitten tavallisen viikkosiivouksen yhteydessä. Olin vaihtamassa sänkyyni lakanoita ja harmittelin, ettei sängyssäni ole päätylevyjä. Sänkyni on hyvän ystäväni tyttären vanha laverisänky, joka on ollut minulla jo noin 20 vuotta. Hyvä ja tukeva sänky, mutta patjalla on tapana valua sängyn päädyn yli. Samassa muistin, että minullahan on ulkovarastossa vaikka kuinka paljon puhdasta käsittelemätöntä lautaa. Kävin hakemassa muutaman laudan ja muistin, että jossain pitäisi olla mustaa huonekalumaalia. Maalikin löytyi, joten otin sängyn päädystä mitat, sahasin laudan sopivan pituiseksi, maalasin mustaksi ja maalin kuivuttua kiinnitin sänkyni päätyyn. 

Sänkyni leveyttä mitatessani huomasin, että sänky onkin 80 cm leveä eikä suinkaan 90 cm, kuten patjani. Ei siis ihme, että sängyn reunalle istuessani meinaan välillä keikahtaa nurin. Seuraavaksi siirryin tietokoneelle, hain googlesta 80 * 200 cm kokoisia patjoja ja tilasin sekä patjan että sijauspatjan. 

Hommahan ei loppunut siihen, koska olohuoneessani oli lautoja ja työkalut valmiina. Oli muutenkin oikea ajankohta kylvää chilien ja paprikoiden siemenet, mutta ongelmana on, että kissani osaa avata kylvölaatikoiden kannet ja on varsin perso kaikille pienille kasveille. Lisäksi kissallani on tapana kiivetä ja hypätä aivan mihin sitä huvittaa, joten kylvölaatikoille oli vaikea keksiä kissalta suojattua paikkaa. 

Paras valaistus taimille on keväisin makuuhuoneeni ikkunalla ja siitä lähti idea tehdä "keinuva" ikkunalauta. Tikru ei pidä paikoista, jotka heiluu ja liikkuu. Sahasin jälleen lautoja ja maalasin ne samalla mustalla huonekalumaalilla. Kävin ostamassa ketjua, 4 kpl rengaslevyjä sekä 4 kpl karbiinihakoja. Kokosin hyllyn ja ripustin makuuhuoneen ikkunaan. 

Kun Tikru ensimmäisen kerran huomasi, että makuuhuoneen ikkunaan on ilmestynyt uusi outo esine, se nousi takatassujensa varaan ja laittoi etutassunsa hyllylevylle. Levy heilahti hieman ja kissaa lakkasi kiinnostamasta koko hylly. Nyt saa kylvökseni olla ainakin kissalta rauhassa. 

Lautoja oli ulkovarastossa vielä vaikka kuinka paljon. Aloin miettiä, että ehkäpä voisin tehdä sänkyni toiseenkin päähän päätylevyn. Koska makuuhuoneeni sisustus on varsin outo, piti Googlesta selata erilaisia tarvikkeita, joista päädyn voisin rakentaa. Löysin 80 cm leveän barokkityylisen peilin ja laitoin sen tilaukseen. Kun peili tuli, totesin sen liian painavaksi laittaa roikkumaan kehitteillä olevasta sängyn päädystä. Peili on kiinnitettävä seinään, jotta ei jonain yönä tipahda päähäni. 

Onneksi en ollut aloittanut päädyn nikkaroimista vaan minulla oli vasta piirustukset, millaisen tekisin. Niinpä suunnitelma meni uusiksi ja piti tilata lisää tarvikkeita. Viimeisiä tarvikkeita nyt odottelen ja kunhan ne ovat saapuneet, voin viimeistellä suunnitelmani ja alkaa nikkaroimaan. 

Uudet patjat tulivat ja ne ovatkin sitten korkeammat kuin vanha patjani. Tarkoittaa käytännössä sitä, että makuuhuoneeni televisio on liian alhaalla. Lautoja riittää ja samoin mustaa maalia, joten tilasin netistä 4 kpl hieman barokkihenkisiä tuolinjalkoja. On muuten nykyisin aika mielenkiintoista, että vaikka tilaakin Suomesta eli Hobby Hallista, paketti tulee kuitenkin Kiinasta. En ole koskaan tilannut Temusta mitään ja vähän ajatellutkin, että suosin mieluummin suomalaisia työllistäviä yrityksiä, mutta taitaa Hobby Hall olla nykyisin vain yksi välikäsi "temutukseen". Jokatapauksessa jalat ovat jo lähdössä lentorahtina Kiinasta ja toivottavasti tulisivat mahdollisimman pian.  Kun ovat perillä, saan kiinnitettyä ne tasoon ja nostettua televisioni sen päälle. 

Olohuoneeni on muuttunut verstashuoneeksi. Siellä on hyvin tilaa lattialla sahata ja koota. Lisäksi olohuoneen ruokapöytä on ainoa paikka, johon kissalla ei ole lupaa mennä. Jostain syystä tuo itsepäinen karvakasa ei mene sinne. Pöydän ääressä on siis hyvä paikka maalata eikä tarvitse pelätä, että kohta on koko huusholli täynnä pieniä mustia tassunjälkiä. 

Ja kun mikään ei riitä, aloin rakentaa vielä tulostimelle tasoa. Koska olin jo tehnyt päätöksen, että remontin keskellä olevasta työhuoneestani ei tulekaan työntekoon tarkoitettua työhuonetta vaan pikemminkin harrastushuone, tulen tekemään lopun työuraani töitä makuuhuoneessa. Ja siksi tulostinta tarvitaan siellä. Harvoin tarvitsee tulostaa mitään, mutta aina silloin tällöin. Nyt tulostinta tarvitessani joudun noistamaan sen sängyn päälle ja virittelemään johdot tietokoneeseen, mutta jatkossa tulostin on omalla jalustallaan ja voin käyttää sitä yhdellä hiiren klikkauksella. 

Tämän maalaaminen on siis tänään työnalla. Tilasin käsittelemätöntä puuta olevan kannellisen laatikon ja kunhan se tulee, maalaan myös sen mustaksi. Tilaamani laatikko mahtuu tason alle ja siellä voin säilyttää tulostuspaperit ja muut tulostamiseen liittyvät tarvikkeet. Nyt vain odottelen loppuja tarvikkeita, jotta saan sängyn päädyn sekä television korokkeen valmiiksi. Ja olohuoneen siivottua, koska 2 viikon päästä minulle tulee pariksi viikoksi hoitokoira, joka ei uskalla kulkea portaissa yläkertaan. Tästä syystä teen tuon kahden viikon ajan töitä olohuoneen ruokapöydän ääressä ja nukun sohvalla. 

Se on kyllä sanottava, että nivelrikkoisille jaq nivelreumaisille sormille nikkarointi ei ole parasta mahdollista puuhaa. Monena iltana olen joutunut voitelemaan käteni yöksi kipugeelillä ja siitä huolimatta särky on ollut melkoinen. Tekemisen ilo on kuitenkin asia, joka voittaa joka säryt. Ja rakkolaastari peittää keskelle kämmentä ilmestyneen rakon.

Kivuttomuus

 Taas on virrannut Vantaanjoessa vettä siitä, kun viimeksi kirjoitin. Olisi ollut paljonkin kirjoitettavaa, mutta en vaan joko jaksanut tai sitten oli kaikkea muuta tekemistä. Tänään päätin kuitenkin kirjoittaa. On nimittäin juhlapäivä. En uskonut tällaista päivää koskaan elämässäni enää tulevan, mutta niin vain tuli. Nimittäin pystyn taas kävelemään ilman kipuja. Ilman minkäänlaisia kipuja!

Jo 1990-luvulla sain useita kortisonipistoksia vasemman jalan varpaaseeni. Nivelreumani alkoi juuri tuosta kiusallisesta ruumiinkappaleesta. Sain pistoksia niin usein, että lopulta reumalääkäri sanoi, ettei siihen voi enää pistää, koska kortisoni haurastuttaa luuta ja varvas murtuu helposti. Ihan kuten on käynytkin eli varvas on vuosikymmenten saatossa murtunut useampaan otteeseen ja sen seurauksena vääntynyt. 

Tällaisen varpaan kanssa käveleminen on varsin kivuliasta. Olen kokeillut apteekkien ja muiden kauppojen erilaisia tukia, mutta koska jalkani koko on vain 35-36, nämä valmiit ovat tehty jaloille, jotka ovat kooltaan isompia. Olen tuskaillut tämän ongelman - ja kivun - kanssa jo vuosia, Joskus ajatellut, että otan isot oksasakset ja leikkaan koko varpaan pois. Olen myös kokeillut teipata varpaani viereiseen varpaaseen kiinni, mutta pidemmän päälle se on aiheuttanut vain viereisen varpaankin vääntymistä ja kipua yhden varpaan sijasta kahteen varpaaseen. 

Viime viikolla tuskailin asiasta hyvälle ystävälleni ja hän ehdotti jalkahoitajaa. Miksi ihmeessä en ollut ajatellut asiaa aikaisemmin!!!!! Joten varasin ajan jalkaterapeutille. Kävin eilen ja jalkaterapeutti teki mittojen mukaisen varvasortoosin. Tänään sain ottaa ortoosin käyttööni ja on aivan taivaallisen ihanaa pystyä kävelemään ilman mitään kipuja! Hassun näköinen esine ei edes maksanut kuin 55€. 

Tänään on siis juhlapäivä, koska vuosien tauon jälkeen pystyn taas kunnolla kävelemään. Tuntuu kuin lentäisin siivillä!

Loppuvuoteen liittyi joitakin juhlia. Kekriä vietin tällä kertaa isäni sekä siskontyttäreni ja hänen avomiehensä kanssa. Kuvat ovat vähän huonoja, koska pienemmän ruokapöydän kanssa on varsin vaikeaa ottaa laajempia valokuvia ilman, että myös pöydän ääressä olevat ihmiset näkyvät. Alkuruuaksi tein porkkanasosekeiton ja sen kanssa Maalahden limppua. Pääruuaksi karjalanpaistia, viherpippurilla ja siirapilla maustettuja lanttukuutiota, rakuunalla maustettuja porkkanoita, keitettyjä perunoita, punajuuri-sinihomejuusto-gratiini sekä vihersalaattia. Lisäksi loppukesästä säilömiäni raitajuuria, keltajuuria ja kesäkurpitsaa sekä paholaisenhilloa. Jälkiruuaksi mukaeltu, kahvin ja suolaisen kinuskin makuinen sekä itse syksyllä tekemälläni omenahillolla maustettu versio Pappilan hätävarasta. 

Itsenäisyyspäivän vietin yksin. Tiedossa oli kuitenkin viikkoa ennen joulua isäni 95-vuotisjuhlat. Nämä juhlat järjestimme isälle siskoni kanssa yhdessä. Tarjolla oli kahta lajia voileipäkakkua, täytekakku sekä pikkuleipiä. Naapurini, joka kuuluu taloyhtiön hallitukseen, ystävällisesti huolehti lipun salkoon isän merkkipäivänä. 

Joulun 2023 vietin yksin. Vanhempani olivat silloin siskollani ja oli tarkoitus, että jouluna 2024 vanhempani olisivat minun luonani. Koska äiti kuitenkin kuoli keväällä ja oli isän ensimäinen joulu 75:een vuoteen ilman rakasta vaimoaan, tulimme siskoni kanssa siihen tulokseen, että isälle joulu kahdestaan minun kanssani olisi saattanut tuntua liian haikealta ja surulliselta. Niinpä päädyimme sittenkin viettämään joulua taas yhdessä. Ja tuttuun tapaan suunnittelimme siskoni kanssa joulun ruuat sekä jaoimme hommat puoliksi. Monenlaisia alkupaloja sekä perinteseen tapaan joulukinkku, perunalaatikko, lanttulaatikko sekä rosolli. Porkkanalaatikkoa ei tänä vuonna ollut, vaikka se onkin joulun laatikoista ainoa, josta oikeasti pidän. Muut eivät siitä niin välitä ja koska kaikille oli kaikkea jo muutenkin, selvisin hyvin joulusta ilman porkkanalaatikkoakin. 

Vuosi vaihtui ihan vain kotona Stellan ja Tikrun kanssa. Televisiota katsellen. Ruokinakin vain kaupan valmissalaatteja ja nakkeja. 

Juhlat on taas juhlittu ja eilen lähti joulukuusikin pois. Kevät saa taas tulla. Ja arvatkaapa mitä? Minä pääsen ensi vuonna eläkkeelle!!

Varautuminen

 Sisäministeriö on päivittänyt kansalaisille tarkoitettua opasta poikkeustilanteisiin varautumista varten. Olen seurannut keskustelua sosiaalisessa mediassa varautumisesta ja sen tarpeellisuudesta. Mielipiteitä on laidasta laitaan. Jotkut ihmiset kuvittelevat, että tarkoituksena on vain pelotella kansalaisia ydinsodalla. Joidenkin mielestä mitään varautumista ei tarvita, koska ydinräjähdyksestä ei muutenkaan selviä hengissä. Tai jos selviääkin, maapallo on sen jälkeen asuinkelvoton. Jotkut taas eivät halua uskoa, etteikö kaikki toimisi nyt ja aina kuten pitääkin. Jotkut eli survivalistit taas ovat ottaneet varautumisen hyvinkin pitkiin poikkeusoloihin - jopa siihen ydinkatastrofiin - eräällä tavalla elämäntapana ja ehkä jonkinlaisena harrastuksenakin. 

Uutisista kuuntelin, miten Etelä-Suomessa on tänään ollut noin 13 000 kotitaloutta ilman sähköjä. Syttyikö ydinsota vai tapahtuiko jokin muu ydinräjähdys? Ei, vaan tänään on satanut paljon tykkylunta ja tuulikin on ollut kova. Olen asunut koko elämäni pääkaupunkiseudulla ja pisin sähkökatkos, minkä muistan 63:n vuoden aikana, kesti puoli tuntia. Yleensä sähkökatkokset ovat vain muutaman minuutin. Maaseudulla sähkökatkoksiin varautuminen on ihan normaalia, mutta kaupungeissa luotetaan siihen, että sähköt toimii. Entä, jos jonain päivänä ei toimisikaan? Jos sähkökatkos kestäisi vaikkapa 72 tuntia ennenkuin vika saadaan korjattua? Mitä tekisit, jos yhtäkkiä niin kotoasi kuin kaikista lähitaloistakin menisi sähköt poikki? Katuvaloista, kaupoista, julkisista rakennuksista  jne. Varsinkin tähän aikaan vuodesta tulisi melko pimeää. Ellei sitten sattuisi olemaan tähtikirkas taivas tai täysikuu. 

Ihan hiljattain Nordea-pankissa oli merkittäviä häiriöitä. Verkkopankkiin ei päässyt, pankkikortit eivät toimineet, tilejä katosi ja ilmestyi näkyviin, tileiltä katosi rahaa ja tulivat taas takaisin. Moni Nordean asiakas oli varsin ärsyyntynyt tilanteesta. Tässäkään tapauksessa ei ollut kyse ydinsodasta eikä ydinräjähdyksestä, mutta häiriöt pankin järjestelmissä aiheutti haittaa monelle asiakkaalle. 

Vuonna 2007 Nokialla oli vesikriisi. Yli 400 000 litraa jätevettä pääsi puhtaan juomaveden sekaan. Yli 8000 ihmistä sairastui vatsatautiin ja kolmen ihmisen epäillään kuolleen onnetotmuuden seurauksena. Melkein 3 kuukauden ajan vesi oli joko kokonaan tai osittain käyttökiellossa. Ydinsota vai ydinräjähdys?

Pari viikkoa sitten Tampereella Ruskon jätteidenkierrätyslaitoksella syttyi suuri tulipalo. Tällaiset tulipalot eivät ole oikeastaan edes kovin harvinaisia. Mittavan tulipalon aikana alueen asukkaita kehotetaan pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmanvaihdon, koska ilmassa saattaa olla terveydelle haitallisia aineita. Joskus on käynyt niin, että myrkyllisiä kemikaaleja kuljettanut ajoneuvo on joutunut kolariin ja myös silloin alueen asukkaita kehotetaan pysymään sisätiloissa, kunnes ulkona on jälleen turvallista liikkua. Tällaiseenkaan ei tarvita ydinsotaa eikä ydinräjähdystä. 

Varautuminen on jo aika vanha juttu. Ei pelkästään nämä kotitalouksille annetut varautumisohjeet vaan jo ennen niitä. Jo omat 1890-luvulla syntyneet isovanhempani varautuivat. He varautuivat talven kylmyyteen sekä siihen, että Suomen ilmastossa ei talvisin kasva ruokaa. Itseasiassa vanha suomalainen Kekri juhlistaa juuri tätä varautumista. Kekriähän juhlittiin, kun kaikki sato oli kerätty ja ennenkaikkea säilötty. Varauduttiin siihen, että tällä tavoin toimimalla talvellakin on ruokaa. 

Muistan vielä hyvin ajan, kun ei vielä ollut verkkopankkeja eikä pankkikorttejakaan. Käteisellä maksettiin ja käteistä käytiin nostamassa pankin konttorista. Jos lompakko oli tyhjä ja pankin konttori kiinni, rahaa ei saanut kuin lainaamalla joltain. Pankkitoimihenkilöiden lakot vaikuttivat niin maksuliikenteeseen kuin käteisen saamiseenkin. Muistan myös ajan, jolloin kaupat eivät olleet sunnuntaisin eikä pyhäpäivinä auki. Oli varauduttava siihen, ettei muutamaan päivään tarvitse käydä kaupassa. Muistan myös ajan, jolloin ei ollut vielä ravintoloiden ja kauppojen kotiinkuljetuksia. Jos itse tai lapsi sairastui, oli huomattavasti mukavampaa, kun kotoa löytyi riittävästi tarpeellisia asioita eikä tarvinnut sairaana tai sairaan lapsen kanssa lähteä kauppaan. 

Kun vuonna 1980 muutin lapsuudenkodistani pois, laitoin kotitalouksiin jaetun Kodin turvaoppaan kirjahyllyyni. En muista, montako sellaista opasta sain ennenkuin opas siirtyi Internettiin. On selvää, että oppaaseen kannattaa perehtyä ennenkuin sähköt menee poikki tai netti ei muusta syystä toimi. Viimeisen paperisen oppaan heitin roskiin vasta kesällä 2020, kun siivosin kirjahyllyäni. Olen varautunut sähkökatkoksiin, vedenjakelun häiriöihin, pankkien häiriöihin jne käytännöllisesti katsoen koko aikuiselämäni. Sähkökatkoihin varautumisestani kirjoitinkin jo pari vuotta sitten, kun Suomessa väläyteltiin mahdollisuutta, että sähköä voitaisiin joutua säännöstelemään. Minulle kun laajemman sähkökatkon aikana - ilman varautumista - olisi oikeasti vaarallista kulkea portaita yläkerrasta alakertaan. Tästä aiheesta voisin kirjoittaa enemmänkin ja ehkä lähipäivinä kirjoitankin, kunhan ensin olen perehtynyt uudistuneisiin varautumisohjeisiin. Kun on varautunut, voi ottaa rennosti. 

Elämässä eteenpäin

 Viime yönä näin painajaista. Unessa minulta kysyttiin reittiä kotini lähellä olevaan osoitteeseen. Oli helpompaa lähteä näyttämään tietä kuin selittää reitti kysyjälle. Hetken päästä huomasin, että olen itselleni täysin vieraassa paikassa. Ja vieläpä isäni autolla (minulla ei ole koskaan ollut ajokorttiakaan enkä siis edes osaisi ajaa autoa). Jätin auton jonnekin kadun varteen ja kyselin ohikulkijoilta, missä oikein olen. Kukaan ei vastannut. Joko minulle naureskeltiin tai sitten sanottiin, että sinä et vaan enää muista. Päädyin lopulta jollekin lähijunan aemalle, joka jossain määrin vaikutti tutulta, mutta ei kuitenkaan. Aloin unessa olla jo hädissäni ja juuri ennen heräämistäni unessakin tajusin, että näen unta ja toivoin, että heräisin jo. 

Herättyäni vasen olkapääni ja käsivarteni olivat kuin tulessa. Olin taas nukkunut pahassa asennossa ja nivelrikkoinen olkapääni vääntynyt epämukavaan asentoon. Silti huokaisin helpotuksesta, kun olinkin kotona omassa sängyssäni enkä tuntemattomalla asemalla. Aamupäivän mietin, olenko alitajunnassani alkanut vähitellen käsittelemään äitini muistisairautta ja poismenoa. Onnekseni minulla ei ole varhaisiän dementiaan altistavaa geeniä, mutta myöhäisiän dementiaan altistava geeni löytyy. Muiden siarauksieni vuoksi minulla ei ole mitään syytä olettaa, että eläisin yhtä vanhaksi kuin omat vanhempani. Äidilläkin muistisairaus alkoi vasta reilusti yli 90-vuotiaana. En siis - ainakaan hereillä ollessani - pelkää muistisairauden iskemistä omalle kohdalleni. Unessa? Kenties. 

Tänään oli syksyn ensimmäinen oikeasti viileä aamu. Lämpimiä päiviä on jatkunut niin pitkään, että lähdin viemään Stellankin ulos lyhythihaisessa t-paidassa. En ollut älynnyt katsoa lämpömittaria. Ulkona olikin vain +13 °C. Hyvin palvellut syystakkini, jonka ostin vuonna 2013 kirpputorilta 10:llä eurolla, alkaa olla niin sisältä kuin ulkoakin ihan riekaleina. Vielä ei taida tarvita paksua talvitakkia, joten tilasin itselleni uuden syystakin. Toivottavasti tulisi pian. Samalla tilasin myös lonkkatuen. Polvieni vuoksi tiedän, että kun nivelrikko menee tarpeeksi pahaksi, ei siihen auta enää muu kuin tekonivelleikkaus. Lonkan tekonivelleikkaukseen en kuitenkaan vielä haluaisi. Aikaisintaan sitten, kun jään eläkkeelle. Jatkuva tulehduskipulääkkeiden käyttäminen ei sekään ole hyvä asia ja välillä on pakko pitää taukoa, jotta vatsa saa tilaisuuden rauhoittua. Olisi niin paljon asioita, joita haluaisin tehdä,  mutta lonkkakivultani en pysty. Se ärsyttää ja turhauttaa. 

Eilen päätin tehdä maailman parhaaksi ruuaksi kehuttua indonesialaista rendangia. Ohjeen löysin täältä. Oli varsin hyvää, mutta ei vielä voittanut vuosia sitten Miamissa kuubalaisessa ravintolassa syömääni häränlihapihviä. Galangalia oli vähän vaikea löytää, mutta sitten keksin käydä Myyrmannin aasialaisessa ruokakaupassa ja sieltä löytyi pakasteesta. 

Ensi viikko on poikkeuksellisesti taas 5-päiväinen. Jotenkin viikonloppu tuntui menevän aivan liian nopeasti. 3-päiväinen työviikko riittäisi minulle oikein hyvin. Mieluiten jäisin kuitenkin jo eläkkeelle, mutta vielä pitää jaksaa jonkin aikaa. Syksyt olen yleensä kokenut varsin masentavina. pitkä, kylmä ja pimeä vuodenaika edessä. Nyt on kuitenkin poikkeus. Syksy ei tunnukaan enää samalla tavalla kurjalta, koska on toiseksi viimeinen syksyni työelämässä. Tämän kun jaksaa, on jäljellä enää yksi syksy. Alle 300 työpäivää enää. 

Ukin salaatinkastike

 Isäni tekee maailman parasta salaatinkastiketta. Hän kehitteli omaa reseptiään parikymmentä vuotta. Ukin salaatinkastike on ollut yksi ehdottomista välttämättömyyksistä meidän suvun joulupöydässä. Ja myös muissakin päivällispöydissä. Itseasiassa isäni on tehnyt salaatinkastikettaan sekä meille lapsilleen että lapsenlapsilleenkin joka kerta, kun on tehnyt itselleenkin. 

Aikoinaan poikani koulussa kotitaloustunnilla kertoi opettajalleen, että Ukin salaatinkastike on maailman parasta. Opettaja oli kysellyt, mitä tässä näin erinomaisessa salaatinkastikkeessa on raaka-aineena, mutta poikani kertoi, että Ukin salaatinkastikkeen resepti on salainen eikä sitä tiedä kukaan muu kuin ukki itse.  Seuraavalle kotitaloustunnille poikani vei kuitenkin pienen purkillisen salaatinkastiketta ja opettajakin ihastui siihen. Meni kolme vuotta ja siskoni tyttärellä oli koulussa sama opettaja kotitaloustunnilla. Hänkin tuli tunnilla maininneeksi, että Ukin salaatinkastike on maailman parasta. Opettaja ei ollut tiennyt, että kyse on serkuksista ja oli ihmetellyt, miten tämäkin oppilas tiesi Ukin salaatinkastikkeen. Selvisipä sekin asia opettajalle. 

Äidin sairastuttua isällä oli riittävästi stressiä, huolta ja työtä äidistä huolehtimisessa, joten puoleentoista vuoteen en halunnut vaivata isääni salaatinkastikkeella. Eikä hän sitä itselleenkään enää tainnut tehdä, koska äidin ruokahalu muuttui niin huonoksi, että isällä oli ihan täysi työ saada äiti syömään edes jotain. Salaatit eivät äidin ruokavalioon enää kuuluneet, joten ei ollut tarvetta salaatinkastikkeellekaan. 

Eilen kävin taas isän luona kahvilla ja isä oli tehnyt Ukin salaatinkastiketta. Sain mukaani purkillisen ja kylläpä maistui pitkästä aikaa hyvältä!

Siinä jutellessa isä muisti, että äiti oli joskus aikoinaan saanut jostain lahjaksi pienen tarjoiluastian. En ollut koskaan nähnytkään tätä astiaa ja ehkä siksi, että vanhempani harvoin käyttivät sellaisia astioita, jotka eivät kestä konepesua. Isä kysyi, haluanko astian ja tottakai halusin! Minulla kun tällaiset astiat tulevat käyttöön. Eivät arkikäyttöön, mutta sunnuntaisin sekä juhlapäivinä. Aloin jo heti astian nähtyäni miettiä, mitä kaikkea tästä voisi tarjoilla. Ainakin joulun perinteiset katkaravuilla koristellut kananmunanpuolikkaat. Astia sopii hyvin myös erilaisille pienille alkupaloille. 

Tänään olin työpöydän ääressä jo klo 7 aamulla. Ehdin tehdä työt valmiiksi puoleenpäivään mennessä. Mietin, aloittaisinko seuraavan homman vai pitäisinkö vähän kesälomaa. Minulla kuitenkin alkaa ylihuomenna kuuden päivän vapaat, joten kysyin työkavereilta, onko kenelläkään mitään sitä vastaan, jos olenkin jo iltapäivän sekä huomisen vapaalla. Kaikille sopi, joten nyt alkoikin seitsemän päivän vapaa. 

Päivällä oli melkoinen ukkonen. Jyrisi niin paljon ja niin pitkään yhtäjaksoisesti, että kun ensimmäinen jyrinä alkoi kuulua, juoksin parvekkeelle katsomaan, onko lentokone putoamassa vai mitä ulkona oikein tapahtuu. Tästä kotini yläpuolelta kun lentokoneet laskeutuvat Helsinki-Vantaan lentokentälle, mutta ei niistä yleensä häiritsevän kovaa ääntä lähde. Normaaliin lentoliikenteen ääneen on jo vuosikymmenien aikana tottunut, mutta tämä jyrinä oli jotain ihan muuta. Ukkonenhan se oli ja sen vuoksi Stellan kanssakin ulkoilut olivat tänään vain muutaman minuutin pituisia. Stella kun pelkää ukkosta. 

Siskoni kesäloma loppui sunnuntaina ja mökiltä tullessaan hän toi minulle siellä kasvattamiaan kesäkurpitsoita. Tein päiväruuaksi kasvishöystöä, jossa kesäkurpitsaa, sipulia ja kukkakaalia. Mausteina valkosipulia ja mustapippuria ja lisäksi kreikkalaista jugurttia sekä Koskenlaskija -sulatejuustoa. Lisäksi salaattia ja - tietenkin - Ukin salaatinkastiketta. 

Huomenna olisi tarkoitus kiivetä keräämään omenapuusta omenoita. Naapureilla on jo paljon omenoita pudonnut maahan, mutta minulla ei vielä yhtään. Nyt on siis oikea aika kääydä keräämässä, jotta ei käy kuten muutama vuosi sitten, kun viivytin keräämistä ja kun lopulta olin menossa keräämään, lähes kaikki omenat olivat jo pudonneet. 

Eihän kesä ole vielä ohi?

 Jo pari päivää on tuntunut siltä kuin kesä alkaisi olla ohi. Kuitenkin on vielä heinäkuu ja ulkona lämmintä On satanutkin sopivasti niin, että luonto on vielä vihreää ja vehreää. Stellan tassun satuttaminen on pitänyt minut enemmän sisällä kuin mitä olisin toivonut ja koska ensi viikolla on päivystysviikko, viikonloppuna on vain 2 vapaapäivää. Elokuussa minulla on vielä toinenkin päivystysviikko ja ylimääräisiä vapaapäiviä on siis vähemmän kuin normaalisti. Ehkä sen vuoksi tuntuu, että "aika loppuu" ja kesä on ohi? En tiedä. 

Takapihan omenapuuhun tulee taas tänä vuonna omenoita. Olin jo aikeissa heittää roskikseen muutaman tyhjän lasipurkin, mutta irroitinkin niistä eiketit ja laitoin tiskikoneeseen. Koska isompien sukujuhlien järjestäminen on osaltani ohitse, en aio tänä vuonna säilöä kuin pieniä eriä. Omenahilloa 2-3 purkillista, joista yhden purkillisen voisin viedä isälleni. Yksi pieni purkillinen jotain kurkkusäilykettä ja ehkä pari pientä purkillista keltajuurista ja raitajuurista. Jotain pitää olla kekripöytään, vaikka viettäisinkin kekriä yksin. Tai ehkä kutsun isän kekripäivälliselle. Viime vuonna isä ja äiti olivat molemmat luonani kekripäivällisellä ja nyt on isän ensimmäinen kekri ilman äitiä. 

Loppukesässä ehdottomasti parasta on tuoreet marjat ja  kasvikset. Tein tänään lounaaksi salaatin, jossa oli erilaisia salaatinlehtiä, kurkkua, herneitä, kevätsipulia, nektariinia, vadelmia ja mozzarella-juustoa. Eilen tuli taas Citymarketin tilaus ja päätin kokeilla salaatinkastikkeeksi Järvikylän balsamico-basilikavinegrettia. Oli oikein hyvää. 

Ja pitihän päivälliseksi tehdä perinteisin kesäruoka eli kesäkeitto. Uusia perunoita, porkkanaa, kukkakaalia, papuja, herneitä, kevätsipulia ja tilliä. Liemeen Koskenlaskija-juustoa. Kesäkeittoa tein sen verran, että riittää huomiseksi lounaaksikin. 

Kesällä on jotenkin helpompaa vähentää lihan ja kalan syöntiä kuin talvisaikaan. Ehkä juuri siksi, että kaikki kasvikset maistuvat kesällä niin paljon paremmilta. Pari päivää sitten tein pyörtynyttä imaamia eli imam bayildia. Oikeaoppisesti tämä tehtäisiin halkaisemmalla munakoiso, täyttämällä se muilla raaka-aineilla ja kypsentämällä uunissa. Monta vuotta sitten Helsingissä Aikatalossa oli Meze Point -niminen ravintola. Siellä oli ruokalistalla pienenä alkupalana pyörtynyttä imaamia, jossa raaka-aineet oli pilkottu pieniksi ja kypsennetty pannulla. Tai en nyt ole aivan varma, oliko kypsennetty uunissa vai pannulla, mutta minä kypsensin tämän pannulla. Raaka-aineina siis munakoisoa, kesäkurpitsaa, sipulia, paprikaa ja tomaattia, mausteina valkosipulia, kanelia, kardemummaa, mustapippuria ja suolaa. Lisukkeena salaattia, fetajuustoa ja cashew-pähkinöitä.

En muista, missä tuotteessa maistoin ensimmäisen kerran salted caramelia eli suolakinuskia. Olisikohan olleet pähkinät, joissa salted caramel kuorrutus? Ihastuin makuyhdistelmään välittömästi ja olen kokeillut kaikenlaisia tuotteita, joissa suolakinuskia. Olen muutaman kerran tehnyt itsekin suokakinuskikastiketta kermasta, sokerista, merisuolasta ja nokareesta voita. Loppujen lopuksi suolakinuskissa minua viehättää eniten suolaisen ja makean yhdistelmä. Aika usein olen laittanut jälkiruuaksi tai välipalaksi vain hedelmiä tai marjoja ja niiden sekaan suolapähkinöitä. Kuten tänäänkin vielä iltapalaksi tuoretta aprikoosia, tuoreita vadelmia sekä cashew-suolapähkinöitä.

Kävin vielä Stellan kanssa iltalenkillä. Tiellä istui kaksi jänistä. Näyttivät ihan siltä kuin olisi ollut jokin perheriita menossa. Oliko toinen tuonut vääränlaisia porkkanoita vai silmäillyt liian pitkään jotain muuta pitkäkorvaa, mene ja tiedä. Eivät kuitenkaan näyttäneet välittävän lähestyvästä koirasta ja ihmisestä, joten päätin kääntyä takaisin ja mennä toista reittiä.