Varautumista sähkökatkoihin

 Taas viikko vierähtänyt. Tyttäreni koira tuli minulle viikolla pariksi päiväksi hoitoon ja koska Mango ei suostu kulkemaan portaita yläkertaan, päätin keksiä itselleni alakertaan tekemistä. Koska työhuoneen remontti on edelleen kesken, minulla on tavaroita siellä sun täällä. Ja kun en löydä tarvitsemaani tavaraa, ostan uuden. 

Vuosia sitte tyttäreni sanoi, että kun muuttaa isompaan asuntoon, ottaa sitten Lundian kirjahyllynsä sinne. Niinpä säilytin Lundian osia kotonani. Kaksi vuotta sitten tyttäreni muutti lopulta isompaan asuntoon, mutta ei halunnutkaan sinne Lundian kirjahyllyä. Kysyin silloin, saanko ottaa hyllyn omaan käyttööni ja se sopi. Vuosi sitten ajattelin, että en juhli 60-vuotispäiviäni mitenkään, mutta muutinkin mieleni. Sillä seurauksella, että eteisessä olevaan Lundian hyllyyn tungettiin kaikki mahdollinen väärässä paikassa oleva tavara. Ja siihenhän ne sitten jäivät. 

Yhtenä iltana juuri ennen nukahtamista mieleeni tuli Dymo. Siis se vuosikymmeniä sitten varsin yleisessä käytössä oleva manuaalinen tarrakirjoitin. Oli pakko sytyttää yöpöydän lamppu ja katsoa kännykällä Googlesta, saako Dymoja vielä jostain. Ja saihan niitä. Joten heti seuraavana päivänä hakemaan sellainen.

Nyt on kaikenlainen "pikkusälä" lajiteltu kannellisiin movilaatikoihin ja laatikoiden kyljessä lukee, mitä niissä on. Kun kaikki on omilla paikoillaan, löydän ne tarvittaessa vaikka kännykän valossa. Keräsin Lundian hyllyyn myös tavaroita, joita voisi tarvita sähkökatkojen aikaan. Mm öljylamput sekä lamppuöljy, taskulamput, otsalamput, erilaiset paristot, kynttilät ja tulitikut jne. Lisäksi omilla säilytyspaikoillaan on ensiaputarvikkeet, pölynimurin tarvikkeet, koiraa ja kissaa varatut vesipullot, hengityssuojaimet, joulukoristeet jne jne. Perjantaina kävin vielä ostamassa seinään kiinnitettävän telineen, johon saan nostettua pölynimurin letkun. Tässä asunnossa ei ole siivouskomeroa ja pölynimuri on pyörinyt milloin missäkin. Yleensä aina jossain tiellä ja usein olen ollut vähällä kompastua imuriin. Nyt silläkin on oma paikka. 

Kompastuminen ja erityisesti kaatuminen on asia, jota pelkään paljon. Kun on tekonivelet polvissa, polvilleen meno tuntuu erittäin epämiellyttävältä. Ja kun oikea lonkkanikin on aika ajoin todella kipeä, ilman apua ylös nouseminen on lähes mahdotonta.

Yksi paikka kodissani, joka on pimeässä ollut turvallisuus riski, on yläkerrasta alakertaan johtavat rappuset. Olen useamman kerran meinannut astua ohi alimmasta rappusesta ja ollut vähällä kaatua. Sen vuoksi keittiössä on aina valot. koska keittiöstä kuultava valo valaisee myös kaksi alinta rappusta. Huomasin viikolla, että Citymarketissa on tarjouksessa Vartan liiketunnistimilla varustetut ja paristoilla toimivat valot. Ostin kahden lampun pakkauksia kaksi ja mielessäni mietin, millaisen "discon" kissa ja koira saavat meillä öisin aikaan, kun kulkevat portaissa. Olen kuitenkin ollut erittäin tyyvyväinen uusiin valoihin. Ne palavat vain noin 30 sekuntia ja sammuvat sitten itsekseen, kun liike on loppunut. Ensimmäinen valo ylhäällä syttyy jo silloin, kun olen vielä yläkerran käytävällä. Ja kun kävelen rappusia alas - tai ylös - ne yksitellen syttyvät, kun osu liiketunnistimen toiminta-alueelle. Toki voisin sytyttää yläkerran käytävällekin valot, mutta kun nyt ajattelen pimenevää vuodenaikaa ja mahdollisia tulevia sähkökatkoksia, niin parempi varautua siihen, ettei kattolamput toimi. 

Tänä viikonloppuna ei ole tullut laitettua ruokaa. Perjantaina lähdin kauppakeskusreissun jälkeen hakemaan Vagabondasta syötävää. Yleensä istun yksin ravintolan ruokapuolella juomassa oluen tai lasillisen viiniä odotellessani annosten valmistumista, mutta nyt päätin jäädä baarin puolelle, koska siellä oli tuttuja. Ja yksi olut venähtikin neljäksi. Tälle päivälle olin jo aiemmin sopinut ystäväni kanssa, että menemme lounaalle Vagabondaan. Annos oli jälleen niin iso, ettei minun tarvitse syödä tänään luultavasti iltapalaakaan. 

Muun ajan viikonlopusta olen vain katsonut true crime -sarjoja suoratoistokanavilta ja neulonut. Sain valmiiksi kissasäärystimeni sekä villasukat. Aloitin myös neulomaan itselleni hametta. Kyllä, hametta! Minulla on vuosikymmeniä, kun en käyttänyt hameita ja leninkejä käytännöllisesti katsoen lainkaan. Kesällä 2018, kun tuli pitkä hellekausi, käytin mieluiten hellemekkoja. Ja sen jälkeen pitkälle syksyyn jotain trikoomekkoa yhdistettynä leggingseihin. Nyt päätin aloittaa neulehameen tekemisen, mutta siitä on vasta noin 10 cm neulottuna.

Ensi viikolla alkaa jo lokakuu. Mihin tämä aika oikein katoaa? Torstaina tapaan pitkästä aikaa kaikki työkaverini. Meillä on suunnittelupäivä ja olisin ollut ainoa, joka osallistuisi siihen edelleenkin etänä. Koska minulla on jo neljäskin koronarokote ja vanhempieni tärkeät ja ainutlaatikuiset juhlat on jo vietetty, on oikeastaan todella mukavaa mennä tapaamaan koko työporukka.