Varautuminen

 Sisäministeriö on päivittänyt kansalaisille tarkoitettua opasta poikkeustilanteisiin varautumista varten. Olen seurannut keskustelua sosiaalisessa mediassa varautumisesta ja sen tarpeellisuudesta. Mielipiteitä on laidasta laitaan. Jotkut ihmiset kuvittelevat, että tarkoituksena on vain pelotella kansalaisia ydinsodalla. Joidenkin mielestä mitään varautumista ei tarvita, koska ydinräjähdyksestä ei muutenkaan selviä hengissä. Tai jos selviääkin, maapallo on sen jälkeen asuinkelvoton. Jotkut taas eivät halua uskoa, etteikö kaikki toimisi nyt ja aina kuten pitääkin. Jotkut eli survivalistit taas ovat ottaneet varautumisen hyvinkin pitkiin poikkeusoloihin - jopa siihen ydinkatastrofiin - eräällä tavalla elämäntapana ja ehkä jonkinlaisena harrastuksenakin. 

Uutisista kuuntelin, miten Etelä-Suomessa on tänään ollut noin 13 000 kotitaloutta ilman sähköjä. Syttyikö ydinsota vai tapahtuiko jokin muu ydinräjähdys? Ei, vaan tänään on satanut paljon tykkylunta ja tuulikin on ollut kova. Olen asunut koko elämäni pääkaupunkiseudulla ja pisin sähkökatkos, minkä muistan 63:n vuoden aikana, kesti puoli tuntia. Yleensä sähkökatkokset ovat vain muutaman minuutin. Maaseudulla sähkökatkoksiin varautuminen on ihan normaalia, mutta kaupungeissa luotetaan siihen, että sähköt toimii. Entä, jos jonain päivänä ei toimisikaan? Jos sähkökatkos kestäisi vaikkapa 72 tuntia ennenkuin vika saadaan korjattua? Mitä tekisit, jos yhtäkkiä niin kotoasi kuin kaikista lähitaloistakin menisi sähköt poikki? Katuvaloista, kaupoista, julkisista rakennuksista  jne. Varsinkin tähän aikaan vuodesta tulisi melko pimeää. Ellei sitten sattuisi olemaan tähtikirkas taivas tai täysikuu. 

Ihan hiljattain Nordea-pankissa oli merkittäviä häiriöitä. Verkkopankkiin ei päässyt, pankkikortit eivät toimineet, tilejä katosi ja ilmestyi näkyviin, tileiltä katosi rahaa ja tulivat taas takaisin. Moni Nordean asiakas oli varsin ärsyyntynyt tilanteesta. Tässäkään tapauksessa ei ollut kyse ydinsodasta eikä ydinräjähdyksestä, mutta häiriöt pankin järjestelmissä aiheutti haittaa monelle asiakkaalle. 

Vuonna 2007 Nokialla oli vesikriisi. Yli 400 000 litraa jätevettä pääsi puhtaan juomaveden sekaan. Yli 8000 ihmistä sairastui vatsatautiin ja kolmen ihmisen epäillään kuolleen onnetotmuuden seurauksena. Melkein 3 kuukauden ajan vesi oli joko kokonaan tai osittain käyttökiellossa. Ydinsota vai ydinräjähdys?

Pari viikkoa sitten Tampereella Ruskon jätteidenkierrätyslaitoksella syttyi suuri tulipalo. Tällaiset tulipalot eivät ole oikeastaan edes kovin harvinaisia. Mittavan tulipalon aikana alueen asukkaita kehotetaan pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmanvaihdon, koska ilmassa saattaa olla terveydelle haitallisia aineita. Joskus on käynyt niin, että myrkyllisiä kemikaaleja kuljettanut ajoneuvo on joutunut kolariin ja myös silloin alueen asukkaita kehotetaan pysymään sisätiloissa, kunnes ulkona on jälleen turvallista liikkua. Tällaiseenkaan ei tarvita ydinsotaa eikä ydinräjähdystä. 

Varautuminen on jo aika vanha juttu. Ei pelkästään nämä kotitalouksille annetut varautumisohjeet vaan jo ennen niitä. Jo omat 1890-luvulla syntyneet isovanhempani varautuivat. He varautuivat talven kylmyyteen sekä siihen, että Suomen ilmastossa ei talvisin kasva ruokaa. Itseasiassa vanha suomalainen Kekri juhlistaa juuri tätä varautumista. Kekriähän juhlittiin, kun kaikki sato oli kerätty ja ennenkaikkea säilötty. Varauduttiin siihen, että tällä tavoin toimimalla talvellakin on ruokaa. 

Muistan vielä hyvin ajan, kun ei vielä ollut verkkopankkeja eikä pankkikorttejakaan. Käteisellä maksettiin ja käteistä käytiin nostamassa pankin konttorista. Jos lompakko oli tyhjä ja pankin konttori kiinni, rahaa ei saanut kuin lainaamalla joltain. Pankkitoimihenkilöiden lakot vaikuttivat niin maksuliikenteeseen kuin käteisen saamiseenkin. Muistan myös ajan, jolloin kaupat eivät olleet sunnuntaisin eikä pyhäpäivinä auki. Oli varauduttava siihen, ettei muutamaan päivään tarvitse käydä kaupassa. Muistan myös ajan, jolloin ei ollut vielä ravintoloiden ja kauppojen kotiinkuljetuksia. Jos itse tai lapsi sairastui, oli huomattavasti mukavampaa, kun kotoa löytyi riittävästi tarpeellisia asioita eikä tarvinnut sairaana tai sairaan lapsen kanssa lähteä kauppaan. 

Kun vuonna 1980 muutin lapsuudenkodistani pois, laitoin kotitalouksiin jaetun Kodin turvaoppaan kirjahyllyyni. En muista, montako sellaista opasta sain ennenkuin opas siirtyi Internettiin. On selvää, että oppaaseen kannattaa perehtyä ennenkuin sähköt menee poikki tai netti ei muusta syystä toimi. Viimeisen paperisen oppaan heitin roskiin vasta kesällä 2020, kun siivosin kirjahyllyäni. Olen varautunut sähkökatkoksiin, vedenjakelun häiriöihin, pankkien häiriöihin jne käytännöllisesti katsoen koko aikuiselämäni. Sähkökatkoihin varautumisestani kirjoitinkin jo pari vuotta sitten, kun Suomessa väläyteltiin mahdollisuutta, että sähköä voitaisiin joutua säännöstelemään. Minulle kun laajemman sähkökatkon aikana - ilman varautumista - olisi oikeasti vaarallista kulkea portaita yläkerrasta alakertaan. Tästä aiheesta voisin kirjoittaa enemmänkin ja ehkä lähipäivinä kirjoitankin, kunhan ensin olen perehtynyt uudistuneisiin varautumisohjeisiin. Kun on varautunut, voi ottaa rennosti. 

Elämässä eteenpäin

 Viime yönä näin painajaista. Unessa minulta kysyttiin reittiä kotini lähellä olevaan osoitteeseen. Oli helpompaa lähteä näyttämään tietä kuin selittää reitti kysyjälle. Hetken päästä huomasin, että olen itselleni täysin vieraassa paikassa. Ja vieläpä isäni autolla (minulla ei ole koskaan ollut ajokorttiakaan enkä siis edes osaisi ajaa autoa). Jätin auton jonnekin kadun varteen ja kyselin ohikulkijoilta, missä oikein olen. Kukaan ei vastannut. Joko minulle naureskeltiin tai sitten sanottiin, että sinä et vaan enää muista. Päädyin lopulta jollekin lähijunan aemalle, joka jossain määrin vaikutti tutulta, mutta ei kuitenkaan. Aloin unessa olla jo hädissäni ja juuri ennen heräämistäni unessakin tajusin, että näen unta ja toivoin, että heräisin jo. 

Herättyäni vasen olkapääni ja käsivarteni olivat kuin tulessa. Olin taas nukkunut pahassa asennossa ja nivelrikkoinen olkapääni vääntynyt epämukavaan asentoon. Silti huokaisin helpotuksesta, kun olinkin kotona omassa sängyssäni enkä tuntemattomalla asemalla. Aamupäivän mietin, olenko alitajunnassani alkanut vähitellen käsittelemään äitini muistisairautta ja poismenoa. Onnekseni minulla ei ole varhaisiän dementiaan altistavaa geeniä, mutta myöhäisiän dementiaan altistava geeni löytyy. Muiden siarauksieni vuoksi minulla ei ole mitään syytä olettaa, että eläisin yhtä vanhaksi kuin omat vanhempani. Äidilläkin muistisairaus alkoi vasta reilusti yli 90-vuotiaana. En siis - ainakaan hereillä ollessani - pelkää muistisairauden iskemistä omalle kohdalleni. Unessa? Kenties. 

Tänään oli syksyn ensimmäinen oikeasti viileä aamu. Lämpimiä päiviä on jatkunut niin pitkään, että lähdin viemään Stellankin ulos lyhythihaisessa t-paidassa. En ollut älynnyt katsoa lämpömittaria. Ulkona olikin vain +13 °C. Hyvin palvellut syystakkini, jonka ostin vuonna 2013 kirpputorilta 10:llä eurolla, alkaa olla niin sisältä kuin ulkoakin ihan riekaleina. Vielä ei taida tarvita paksua talvitakkia, joten tilasin itselleni uuden syystakin. Toivottavasti tulisi pian. Samalla tilasin myös lonkkatuen. Polvieni vuoksi tiedän, että kun nivelrikko menee tarpeeksi pahaksi, ei siihen auta enää muu kuin tekonivelleikkaus. Lonkan tekonivelleikkaukseen en kuitenkaan vielä haluaisi. Aikaisintaan sitten, kun jään eläkkeelle. Jatkuva tulehduskipulääkkeiden käyttäminen ei sekään ole hyvä asia ja välillä on pakko pitää taukoa, jotta vatsa saa tilaisuuden rauhoittua. Olisi niin paljon asioita, joita haluaisin tehdä,  mutta lonkkakivultani en pysty. Se ärsyttää ja turhauttaa. 

Eilen päätin tehdä maailman parhaaksi ruuaksi kehuttua indonesialaista rendangia. Ohjeen löysin täältä. Oli varsin hyvää, mutta ei vielä voittanut vuosia sitten Miamissa kuubalaisessa ravintolassa syömääni häränlihapihviä. Galangalia oli vähän vaikea löytää, mutta sitten keksin käydä Myyrmannin aasialaisessa ruokakaupassa ja sieltä löytyi pakasteesta. 

Ensi viikko on poikkeuksellisesti taas 5-päiväinen. Jotenkin viikonloppu tuntui menevän aivan liian nopeasti. 3-päiväinen työviikko riittäisi minulle oikein hyvin. Mieluiten jäisin kuitenkin jo eläkkeelle, mutta vielä pitää jaksaa jonkin aikaa. Syksyt olen yleensä kokenut varsin masentavina. pitkä, kylmä ja pimeä vuodenaika edessä. Nyt on kuitenkin poikkeus. Syksy ei tunnukaan enää samalla tavalla kurjalta, koska on toiseksi viimeinen syksyni työelämässä. Tämän kun jaksaa, on jäljellä enää yksi syksy. Alle 300 työpäivää enää. 

Ukin salaatinkastike

 Isäni tekee maailman parasta salaatinkastiketta. Hän kehitteli omaa reseptiään parikymmentä vuotta. Ukin salaatinkastike on ollut yksi ehdottomista välttämättömyyksistä meidän suvun joulupöydässä. Ja myös muissakin päivällispöydissä. Itseasiassa isäni on tehnyt salaatinkastikettaan sekä meille lapsilleen että lapsenlapsilleenkin joka kerta, kun on tehnyt itselleenkin. 

Aikoinaan poikani koulussa kotitaloustunnilla kertoi opettajalleen, että Ukin salaatinkastike on maailman parasta. Opettaja oli kysellyt, mitä tässä näin erinomaisessa salaatinkastikkeessa on raaka-aineena, mutta poikani kertoi, että Ukin salaatinkastikkeen resepti on salainen eikä sitä tiedä kukaan muu kuin ukki itse.  Seuraavalle kotitaloustunnille poikani vei kuitenkin pienen purkillisen salaatinkastiketta ja opettajakin ihastui siihen. Meni kolme vuotta ja siskoni tyttärellä oli koulussa sama opettaja kotitaloustunnilla. Hänkin tuli tunnilla maininneeksi, että Ukin salaatinkastike on maailman parasta. Opettaja ei ollut tiennyt, että kyse on serkuksista ja oli ihmetellyt, miten tämäkin oppilas tiesi Ukin salaatinkastikkeen. Selvisipä sekin asia opettajalle. 

Äidin sairastuttua isällä oli riittävästi stressiä, huolta ja työtä äidistä huolehtimisessa, joten puoleentoista vuoteen en halunnut vaivata isääni salaatinkastikkeella. Eikä hän sitä itselleenkään enää tainnut tehdä, koska äidin ruokahalu muuttui niin huonoksi, että isällä oli ihan täysi työ saada äiti syömään edes jotain. Salaatit eivät äidin ruokavalioon enää kuuluneet, joten ei ollut tarvetta salaatinkastikkeellekaan. 

Eilen kävin taas isän luona kahvilla ja isä oli tehnyt Ukin salaatinkastiketta. Sain mukaani purkillisen ja kylläpä maistui pitkästä aikaa hyvältä!

Siinä jutellessa isä muisti, että äiti oli joskus aikoinaan saanut jostain lahjaksi pienen tarjoiluastian. En ollut koskaan nähnytkään tätä astiaa ja ehkä siksi, että vanhempani harvoin käyttivät sellaisia astioita, jotka eivät kestä konepesua. Isä kysyi, haluanko astian ja tottakai halusin! Minulla kun tällaiset astiat tulevat käyttöön. Eivät arkikäyttöön, mutta sunnuntaisin sekä juhlapäivinä. Aloin jo heti astian nähtyäni miettiä, mitä kaikkea tästä voisi tarjoilla. Ainakin joulun perinteiset katkaravuilla koristellut kananmunanpuolikkaat. Astia sopii hyvin myös erilaisille pienille alkupaloille. 

Tänään olin työpöydän ääressä jo klo 7 aamulla. Ehdin tehdä työt valmiiksi puoleenpäivään mennessä. Mietin, aloittaisinko seuraavan homman vai pitäisinkö vähän kesälomaa. Minulla kuitenkin alkaa ylihuomenna kuuden päivän vapaat, joten kysyin työkavereilta, onko kenelläkään mitään sitä vastaan, jos olenkin jo iltapäivän sekä huomisen vapaalla. Kaikille sopi, joten nyt alkoikin seitsemän päivän vapaa. 

Päivällä oli melkoinen ukkonen. Jyrisi niin paljon ja niin pitkään yhtäjaksoisesti, että kun ensimmäinen jyrinä alkoi kuulua, juoksin parvekkeelle katsomaan, onko lentokone putoamassa vai mitä ulkona oikein tapahtuu. Tästä kotini yläpuolelta kun lentokoneet laskeutuvat Helsinki-Vantaan lentokentälle, mutta ei niistä yleensä häiritsevän kovaa ääntä lähde. Normaaliin lentoliikenteen ääneen on jo vuosikymmenien aikana tottunut, mutta tämä jyrinä oli jotain ihan muuta. Ukkonenhan se oli ja sen vuoksi Stellan kanssakin ulkoilut olivat tänään vain muutaman minuutin pituisia. Stella kun pelkää ukkosta. 

Siskoni kesäloma loppui sunnuntaina ja mökiltä tullessaan hän toi minulle siellä kasvattamiaan kesäkurpitsoita. Tein päiväruuaksi kasvishöystöä, jossa kesäkurpitsaa, sipulia ja kukkakaalia. Mausteina valkosipulia ja mustapippuria ja lisäksi kreikkalaista jugurttia sekä Koskenlaskija -sulatejuustoa. Lisäksi salaattia ja - tietenkin - Ukin salaatinkastiketta. 

Huomenna olisi tarkoitus kiivetä keräämään omenapuusta omenoita. Naapureilla on jo paljon omenoita pudonnut maahan, mutta minulla ei vielä yhtään. Nyt on siis oikea aika kääydä keräämässä, jotta ei käy kuten muutama vuosi sitten, kun viivytin keräämistä ja kun lopulta olin menossa keräämään, lähes kaikki omenat olivat jo pudonneet. 

Eihän kesä ole vielä ohi?

 Jo pari päivää on tuntunut siltä kuin kesä alkaisi olla ohi. Kuitenkin on vielä heinäkuu ja ulkona lämmintä On satanutkin sopivasti niin, että luonto on vielä vihreää ja vehreää. Stellan tassun satuttaminen on pitänyt minut enemmän sisällä kuin mitä olisin toivonut ja koska ensi viikolla on päivystysviikko, viikonloppuna on vain 2 vapaapäivää. Elokuussa minulla on vielä toinenkin päivystysviikko ja ylimääräisiä vapaapäiviä on siis vähemmän kuin normaalisti. Ehkä sen vuoksi tuntuu, että "aika loppuu" ja kesä on ohi? En tiedä. 

Takapihan omenapuuhun tulee taas tänä vuonna omenoita. Olin jo aikeissa heittää roskikseen muutaman tyhjän lasipurkin, mutta irroitinkin niistä eiketit ja laitoin tiskikoneeseen. Koska isompien sukujuhlien järjestäminen on osaltani ohitse, en aio tänä vuonna säilöä kuin pieniä eriä. Omenahilloa 2-3 purkillista, joista yhden purkillisen voisin viedä isälleni. Yksi pieni purkillinen jotain kurkkusäilykettä ja ehkä pari pientä purkillista keltajuurista ja raitajuurista. Jotain pitää olla kekripöytään, vaikka viettäisinkin kekriä yksin. Tai ehkä kutsun isän kekripäivälliselle. Viime vuonna isä ja äiti olivat molemmat luonani kekripäivällisellä ja nyt on isän ensimmäinen kekri ilman äitiä. 

Loppukesässä ehdottomasti parasta on tuoreet marjat ja  kasvikset. Tein tänään lounaaksi salaatin, jossa oli erilaisia salaatinlehtiä, kurkkua, herneitä, kevätsipulia, nektariinia, vadelmia ja mozzarella-juustoa. Eilen tuli taas Citymarketin tilaus ja päätin kokeilla salaatinkastikkeeksi Järvikylän balsamico-basilikavinegrettia. Oli oikein hyvää. 

Ja pitihän päivälliseksi tehdä perinteisin kesäruoka eli kesäkeitto. Uusia perunoita, porkkanaa, kukkakaalia, papuja, herneitä, kevätsipulia ja tilliä. Liemeen Koskenlaskija-juustoa. Kesäkeittoa tein sen verran, että riittää huomiseksi lounaaksikin. 

Kesällä on jotenkin helpompaa vähentää lihan ja kalan syöntiä kuin talvisaikaan. Ehkä juuri siksi, että kaikki kasvikset maistuvat kesällä niin paljon paremmilta. Pari päivää sitten tein pyörtynyttä imaamia eli imam bayildia. Oikeaoppisesti tämä tehtäisiin halkaisemmalla munakoiso, täyttämällä se muilla raaka-aineilla ja kypsentämällä uunissa. Monta vuotta sitten Helsingissä Aikatalossa oli Meze Point -niminen ravintola. Siellä oli ruokalistalla pienenä alkupalana pyörtynyttä imaamia, jossa raaka-aineet oli pilkottu pieniksi ja kypsennetty pannulla. Tai en nyt ole aivan varma, oliko kypsennetty uunissa vai pannulla, mutta minä kypsensin tämän pannulla. Raaka-aineina siis munakoisoa, kesäkurpitsaa, sipulia, paprikaa ja tomaattia, mausteina valkosipulia, kanelia, kardemummaa, mustapippuria ja suolaa. Lisukkeena salaattia, fetajuustoa ja cashew-pähkinöitä.

En muista, missä tuotteessa maistoin ensimmäisen kerran salted caramelia eli suolakinuskia. Olisikohan olleet pähkinät, joissa salted caramel kuorrutus? Ihastuin makuyhdistelmään välittömästi ja olen kokeillut kaikenlaisia tuotteita, joissa suolakinuskia. Olen muutaman kerran tehnyt itsekin suokakinuskikastiketta kermasta, sokerista, merisuolasta ja nokareesta voita. Loppujen lopuksi suolakinuskissa minua viehättää eniten suolaisen ja makean yhdistelmä. Aika usein olen laittanut jälkiruuaksi tai välipalaksi vain hedelmiä tai marjoja ja niiden sekaan suolapähkinöitä. Kuten tänäänkin vielä iltapalaksi tuoretta aprikoosia, tuoreita vadelmia sekä cashew-suolapähkinöitä.

Kävin vielä Stellan kanssa iltalenkillä. Tiellä istui kaksi jänistä. Näyttivät ihan siltä kuin olisi ollut jokin perheriita menossa. Oliko toinen tuonut vääränlaisia porkkanoita vai silmäillyt liian pitkään jotain muuta pitkäkorvaa, mene ja tiedä. Eivät kuitenkaan näyttäneet välittävän lähestyvästä koirasta ja ihmisestä, joten päätin kääntyä takaisin ja mennä toista reittiä. 

Koiran tassu

 Viime päivät ovat menneet lähinnä olohuoneen sohvalla. Torstaina Stella oli satuttanut oikean etutassunsa. Ei aavistustakaan, missä ja miten. Huomasin vain kaupasta tullessani, että Stella oli alkanut ontua. Muutama vuosi sitten tapahtui samalla tavalla eikä silloinkaan tietoa, missä ja miten oli tassunsa satuttanut. Jouduin silloinkin asumaan kaksi viikkoa alakerrassa, jotta koira ei lähtisi yläkertaan meneviin rappusiin. Vaikka minulla on nykyisin rappusissa liukuesteet, vanhalle koiralle, jonka tassu on kipeä, ei ole hyväksi kulkea portaissa. 

Onneksi olohuoneessa on mukava sohva ja iso televisio. Aloin seurata Ensitreffit alttarilla Australia -sarjaa. Siitä oli nähtävillä vasta ensimmäinen jakso, mutta maksamalla MTV Katsomo Plus -palvelusta sai nähdäkseen koko kauden. Koska tiesin, että aika tylsät päivät olisivat edessä, päätin maksaa ja niin katsoin koko 36-jaksoisen kauden lähes yhteenmenoon. 

Täytyy myöntää, että päivät kuluivat käsittämättömän hitaasti. En voinut edes imuroida, koska Stella pelkää pölynimuria ja nyt se ei voinut mennä edes yläkertaan turvaan. En  halunnut jättää Stellaa kissan kanssa kahdestaankaan käydäkseni edes kaupassa ja koska olin torstaina ostanut vain kahviin kaurakermaa enkä mitään muuta, piti alkaa käyttää mielikuvitusta sekä tyhjentää pakastinta. Jotta Stella ei tulisi perässäni edes keittiöön, jonne on tosin vain 5 rappusta, ruuan piti myös olla helposti ja nopeasti valmistuvaa. Yksi uusi kokeilu oli mikrossa valmistettu keltajuuri-fetavuoka. Yksi kuorittu ja viipaloitu keltajuuri, jotka laitoin mikron kestävässä kulhossa veteen ja kypsensin noin 7 minuuttia mikrossa. Siirsin viipaleet pienempään astiaan ja laitoin kerrosten väliin fetaa. Loraus kermaa vielä sekaan ja muutamaksi minuutiksi mikroon, 

Toisella kertaa kaivoin pakastimesta valmiita punajuuripyöryköitä. Viipaloin muutaman varhaisperunan, ruskistin nopeasti pannulla ja siirsin mikronkestävään vuokaan. Sekaan suolaa sekä tilkka vettä. Mikroon noin 8:ksi minuutiksi. Pippurikastikkeen tein valmisjauheesta ja senkin myös mikrossa. 

Lauantaina tajusin, ettei minulla ole kinkkua, chorizoa eikä muutakaan sellaista, mistä Tikru tykkää. Ajattelin jo hetken, että kissa joutuu tekemään itsestään eläinsuojeluilmoituksen, kun ei saakaan sunnuntaina aamiaisella mitään herkkujaan. Onneksi pakastimesta kuitenkin löytyi avattu pussi katkarapuja ja pussin pohjalla oli vielä kourallinen rapuja. Tällä kertaa ei syötykään sunnuntaiaamiaista sängyssäni kuten yleensä vaan olohuoneessa sohvapöydän ääressä. Ei näyttänyt haittaavan Tikrua.

Sunnuntaina päivälliseksi kaivoin pakastimesta kalapuikkoja ja ranskalaisia perunoita. Ketsuppi oli lopussa, mutta jääkaapista löytyi sentään makeaa chilikastiketta. Lisäksi kermaviilikastike dippikastikejauheesta ja kermaviilistä. 

Eilinen lounas, jota riitti vielä päivälliseksi, tälle päivälle lounaaksi ja päivälliseksi ja riittää vielä huomiselle lounaaksikin, on tehty pakastimestani löytyneestä mifusta. Laitoin sekaan pico de gallo -salsan jämät, kesäkurpitsaa sekä vihreää suippopaprikaa ja maustoin savupaprikalla ja suolalla. Voin sanoa, että en tee toiste. Nälkäänsä syö kuulemma vaikka pieniä kiviä, mutta tästä ei tullut mikään makunautinto. Tulipahan kuitenkin käytettyä mifukin pois. 

Koska poikkeuksellisesti otin viime viikolla perjantain vapaaksi, olin tänään jo töissä. Työpiste oli rakennettava olohuoneen ruokapöydän ääreen. Uusi työtuolini on varsin mukava, mutta ei kovin käytännöllinen ruokapöydän ääressä. Pöydän alle laitoin Tikrulle viime kesänä hankkimani kissanmajan, jotta voin nostaa jalkani sen päälle. Tässä pitäisi tehdä töitä tämä ja ensi viikko. Sen jälkeen - toivottavasti - Stella voi taas kulkea portaissa ja pääsen nukkumaan omaan sänkyyni ja tekemään töitä työpöydän ääressä. 

Tassuvamman vuoksi Stellan lenkit ulkona ovat olleet nyt lyhyitä. Tänään kävin sentään viemässä metalliroskia taloyhtiön toisessa päässä olevaan metallijäteastiaan. Huomenna ajattelin käydä nopeasti lähikaupassa. Salaatti, tomaatit ja paprikat on lopussa. Kurkkuakin enää pieni pätkä. Eikä lainkaan mitään hedelmiä eikä marjoja. Ensi maanantaina tulee taas Myyrmannin Citymarketista toimitus. Lisää kissanhiekkaa sekä muita painavia tuotteita. Ja sellaisia, mitä ei lähikaupasta saa. Nyt pitäisi keksiä pariksi tunniksi jotain tekemistä ennenkuin vien Stellan vielä iltalenkille. Ehkä katson Love Island UK -sarjaa. 

Viimeinen lomapäivä

 Kahden viikon loma alkaa olla lopuillaan. Huomenna taas työpäivä. Vilkaisin aamulla työsähköpostejani ja laitoin Outlookin samantien kiinni. Ainakin tietää, mistä aamulla aloittaa työpäivän. Klo 10 alkaakin jo päivän ensimmäinen palaveri. Onneksi heräsin tänä aamuna jo klo 7, joten huomisaamu ei ainakaan muuttuneen vuorokausirytmin vuoksi tule olemaan haasteellinen. Sen sijaan voi olla tuskallista päästä aamulla sängystä ylös, koska selkäni ja lonkkani ovat taas todella kipeät. Olen nimittän lähes koko tämän päivän käyttänyt siivoamiseen. 

Eilen kävin hakemassa lounassetelillä Vagabondasta ruokaa. Siellä annokset ovat aina niin isoja, että niistä syö 2-3 ateriaa. "Päivän ruoka" on arkisin tarjolla oleva päivittäin vaihtuva ruokalaji, jonka saa vain 9 €:lla. Ja mikä parasta, se ei ole tarjolla ainoastaan lounasaikaan vaan aina klo 20 asti. Eilen siis hain annoksen chicken kormaa ja sitä siis riitti tälle päivälle lounaaksikin. 

Kylpyhuoneiden pesun, puutarhatuolin pesun, muutaman maton pesun ja pyykinpesun jälkeen käytin Stellan päivälenkillä. Olin varautunus siihen, että sääennusteen mukaan tulee ukkonen, mutta ehdimmekin kotiin ennenkuin ukkonen alkoi. Stella kun pelkää ukkosta eikä silloin suostu lähtemään kotipihaa kauemmas ulos. Nyt ehdittiin tehdä rauhassa lenkki ja sen jälkeen jatkoin siivoamista. Viimeinen lomapäivä enkä ollut tehnyt lomalla mitään hyödyllistä, joten - jotta loma ei "menisi ihan hukkaan" - sain sentään kiireellä siivottuakin. Yläkerran käytävä jä vielä imuroimatta, mutta ehkä huomenna töiden jälkeen.  Päivälliseksi tein penne-pastaa sekä jauhelihakastiketta. ja sen jälkeen lähdin vielä viemään Stellan iltalenkille. 

Tuntuu, kuin koko ristiselkäni olisi tulesssa. Molemmat olkaniveleni ovat vaivanneet jo useita päiviä. Varmaan pitäisi piakkoin varata aika lääkäriin ja aloittaa uudelleeni nivelreumaan sytostaattihoidot. Se kuitenkin sitten tarkoittaa, että en voi enää käyttää natriumdiklofenaattia kipulääkkeenä  ja mikään ibuprofeiini tai parasetamoli ei riitä. Suo siellä, vetelä täällä. 

En ole enää moneen vuoteen käynyt kampaajalla värjäyttämässä hiuksiani. Viime kesänä pikaisesti Myyrmannissa kävin kampaamossa tasoituttamassa hiusten latvat. Hiukseni olivat aika tasaisen harmaat  ja juhannuksen jälkeen päätin ostaa hiusvärin. En edes muista, milloin olen viimeksi värjännyt hiukseni itse. Siitä taitaa olla kohta 20 vuotta ellei enemmänkin. 

Tuntuu ihan oudolta, kun peilistä ei enää katsokaan harmaahiuksinen vanhus. Jos työni ei olisi etätöitä, huomenna aamulla varmaan laittaisin jotain meikkiäkin. Meikkaamisestakin taitaa olla jo parikymmentä vuotta. Ostin viime kesänä uusia meikkejä, mutta kertaakaan en ole niitä vielä käyttänyt. Viikonloppuna olisi Vagabondan terassilla grillijuhlat, joten pitäisiköhän mennä? Tutut varmaan ajattelisivat, että nyt se on seonnut lopullisesti!!

Tiskikone pesee vielä, joten täytyy jaksaa valvoa vielä hetki. MTV Katsomosta löysin jännityssarjan Black Snow. Vielä olisi kaksi jaksoa katsomatta. Iltapalaksi keitin vielä kaakaota ja tein chorizo-voileivän ja lisäksi keitetty kananmuna. Huomenna alkaa taas työt ja tuntuu ihan siltä kuin kesä alkaisi olla jo ohi. Vaikka ei ole vielä edes heinäkuun puoliväli. 

Heinäkuu ja lomaa

 Päätin sitten pitää tämän viikon keskiviikon, torstain ja perjantain kesälomaa. En ollut lomaa erityisemmin suunnitellut, koska kolme päivää töitä ja neljä päivää vapaata on ollut kohtuullisen hyvä työrytmi. Reilu viikko sitten keksin, että eihän minun oikeastaan tarvitse olla aina maanantaisin ja tiistaisin vapaalla. Jos joka toinen viikko olen vapaalla maanantain ja tiistain ja joka toinen torstain ja perjantain, minulla on joka toisena viikonloppuna 2 vapaapäivää ja joka toisena 6 vapaapäivää. En vielä tiedä, onnistuuko tällainen töiden puolesta vielä syksylläkin, mutta jos onnistuu, mieluummin toimin näin kuin että joka viikko olisi 4 vapaata. Nyt siis otin nämä 3 päivää kesälomaa ja siten syntyikin 2 viikon vapaa. 

Olen ottanut nämä päivät äidin hautajaisten jälkeen aika rennosti. En ole tehnyt juuri mitään erityistä. Tunnen, miten jossain sieluni syvyyksissä suru ja kyyneleet yrittävät löytää tietään pinnalle, mutta en vain pysty itkemään. En itkenyt äidin hautajaisissakaan. Välillä on tullut mieleen, miten nuorena sairaanhoitajana olin yövuorossa Meilahden sairaalan kirurgisella osastolla. Työparinani perushoitaja (nykyisin kyseessä olisi lähihoitaja). Muistan yhden nuoren miehen - itseäni nuoremman - , joka oli vain muutama tunti aiemmin siirtynyt heräämöstä osastolle ja joka yllättäen meni todella huonoon kuntoon. Silloin sitä vaan työnsi kaikki tunteet sivuun ja teki sen, mitä siinä tilanteessa osastosta vastuussa olevan sairaanhoitajan pitikin tehdä. Oli kuin robotti, joka on ohjelmoitu toimimaan tietyllä tavalla. Vasta myöhemmin alkoi kädet täristä ja oli pakko mennä muutamaksi minuutiksi henkilökunnan vessaan itkemään. Nyt on vähän sama tilanne. Paitsi etten tiedä, mistä löytyisi "henkilökunnan vessa". 

Tiistaina kävin hyvän ystäväni kanssa kauppakeskuksessa kahvilla. Oli mukavaa tavata taas muutaman kuukauden tauon jälkeen. Ja nyt tavataan kyllä useamminkin eikä vain joka kolmas kuukausi. Nyt opettelen elämään elämää, jossa ei tarvitse olla koko ajan hälytysvalmiudessa. Elämää, jota voin suunnitella vähän pidemmällekin kuin vain 15 minuutin päähän. 

Vaikka omat suurimmat huolenaiheeni ovatkin nyt - ainakin toistaiseksi- ohi, ystävieni elämässä tapahtuu asioita, joiden vuoksi haluan olla heidän tukenaan. He olivat minun tukenani silloin, kun minulla oli kaikista vaikeinta, joten on aivan luonnollista, että nyt haluan olla heidän tukenaan. Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen todennut, että ystävistä on loppujen lopuksi paljon enemmän turvaa kuin sukulaisista. Aiemmin aina ajattelin, että yhteisöllinen sukumme olisi turva, johon aina voisi luottaa, mutta eihän se lopulta niin ollutkaan. Saattaa kyllä johtua ihan siitäkin, että kun suvussa tapahtuu jotain surullista ja ikävää, se koskettaa tavalla tai toisella kaikkia suvussa. Ystävä taas katsoo asioita ulkopuolelta ja voi sen vuoksi olla paremmin tukena. 

Tikru on alkanut viihtyä parvekkeella. Yleensä se majailee vaatekaapissani ja  tulee iltaisin sänkyyni ja viereeni nukkumaan. Ehdin jo miettiä, onko kissalla jokin hätänä, kun sitä ei näy kuin syömässä eikä vaatekaapistakaan kuulu sen tuhinaa. Syy siis selvisi eli Tikru majaileekin paljon parvekkeella. Eikä yhtään pidä siitä, jos käyn herättämässä sen kesken makoisten unien. 

Torstaina leipä oli lopussa enkä viitsinyt lähteä pelkän leivän vuoksi käymään kaupassa. Kaapista löytyi kuivahiivaa, joten päätin leipoa sämpylöitä. Vehnäjauhoja, kuivahiivaa, valkosipulijauhetta, suolaa, ripaus sokeria, vähän ruokaöljyä sekä vettä. Leipominen ei ole keittiössä bravuurini, mutta sämpylöistä tuli kaikessa yksinkertaisuudessaankin yllättävän hyviä.

Koska tänään on sunnnuntai, piti tietenkin laittaa sunnuntaiaamiainen. Kerrankin oli niin, ettei minulla oikein olisi ollut edes nälkä ja olisin voinut jättää koko aamaiisen väliin, mutta mitäpä ei tekisi kissansa takia! Tikrulle on tärkää päästä varastamaan lautaseltani, joten keitin kahvia ja laitoin lautaselle vähän leikkeleitä sekä yhden sämpylän. 

Kinkut menivät hetkessä parempiin suihin eli Tikru varasti heti omansa ja yhden kinkkuviipaleen annoin sänkyni vieressä kiltisti vuoroaan odottavalle Stellalle. Tikru ei kuitenkaan huomannut, että piilotin kaksi chorizoviipaletta kahvikuppini taakse ja hyppäsi jo pois sängyltä ennenkuin huomasi, että koirahan odottaa vielä jotain. Olivat niin huvittavan näköisiä odottaessaan vierekkäin, josko vielä saisi jotain. 

Olen ollut tänään ulkona useammankin kerran. Aamupäivän sateen jälkeen olen tehnyt jo kaksi kertaa kävelylenkin Stellan kanssa ja vielä pitäisi tehdä iltalenkki. Tänään on ollut melko kova tuuli ja sen vuoksi päätin tehdä jotain muuta ruokaa kuin grillattavaa. Kaivoin pakastimesta pangasius-fileen ja paiston sen. Pienistä uusista perunoista tein juustoperunoita. Pannulle ensin sipulia ja viipaloidut perunat, kevyt ruskistus ja sen jälkeen Valion Koskenlaskija -juustoa. Kansi päälle  ja haudutetaan kypsäksi. Lisäksi kermaviilikastiketta sekä salaattia. 

Vielä olisi kaksi vapaapäivää ja sitten taas töihin. Pitää heti keskiviikkona tiedustella, onnistuisiko suunnittelemani vuoroviikoin 2 vapaata ja vuoroin 6 vapaata. Kesä alkaa olla puolessa välissä ja pian on iltaisin taas pimeää. Jotain mukavaa pitäisi keksiä syksyyn. En vain vielä oikein tiedä, mitä se voisi olla. Hmm...ehkä toinen kissa?

Kun jään eläkkeelle....

 ...poistan kaikki kellot asunnostani. Tämä juhannus on ollut minulle levon ja rauhoittumisen aikaa. Ei ole ollut velvollisuuksia eikä aikatauluja. Ja miten olenkaan nauttinut näistä päivistä!!!!!

Viikko sitten perjantaina äiti siunattiiin haudan lepoon Hämeenkylän kirkossa Vantaalla. Tilaisuus oli kaunis, rauhallinen ja valoisa. Ihmisiä, jotka näin vanhan ihmisen siunaustilaisuuteen vielä tulee, on tietenkin aika vähän. Äiti kun oli niin oman sukunsa kuin isänikin suvun kaikista vanhimmaksi elänyt. Poissa oli jo kaikki sisarukset, serkut ja pikkuserkutkin. Osa nuoremmastakin sukupolvesta jo sen verran iäkkäitä, että eivät jaksa enää matkustaa pitkiä matkoja. Niin siinä käy, kun elää miltei 100-vuotiaaksi.

Alkuun säätiedotus ennusti sadetta perjantaiksi Vantaalle ja lauantaiksi Haapamäelle Näin ei kuitenkaan käynyt vaan oli aurinkoinen kaunis kesäpäivä. Äitihän oli aina toivonut, että hänet haudataan aurinkoisena kauniina kesäpäivänä. 

Lauantaina aamupäivällä lähdettiin ajamaan kohti Haapamäkeä. Ensimmäiset muistoni matkasta Haapamäelle ovat ajalta, jolloin olin 10 kertaa nuorempi kuin nyt. Siis noin 6-vuotiaana. Miten aina odotinkaan pääsyä tätini luokse kesäksi! Matka auton takapenkillä toi paljon muistoja mieleen. Muistoja lapsuudesta, jolloin sain olla aina huoleton. Kovin paljon eivät ole maisemat näinä vuosikymmeninä muuttuneet. 

Ja sanonpa vaan, että kyllä Suomen kesä on kaunis!

Haapamäen kirkko näytti aivan samalta kuin lapsuudessani. Ja myös hautausmaa. Sankarihaudat, joiden ohi kulkiessa tätini aina hiljeni ja me lapsetkin painettiin päämme alas ja olimme aivan hiljaa. 

Äiti on nyt siellä, minne muistisairautensa viimeiset ajat halusikin: oman äitinsä ja isänsä, siskonsa ja veljiensä luona. Haapamäen hautausmaalla. Kotona.  

Jollain tavalla haikeaa ja aika surullistakin tietää, että en tule käymään Haapamäellä enää muuten kuin aikanaan isäni ja mahdollisesti siskoni - jos hän siis kuolee ennen minua, mikä on kuitenkin aika epätodennäköistä - hautajaisissa. Sen jälkeen minun elämässäni Haapamäki tulee olemaan nk case closed. Niin paljon, kuin aina Haapamäkeä rakastinkin, ei siellä ole minulle enää mitään. Paitsi hautausmaa. 

Tämän viikon olen ollut töissä päivystäjänä. Poikkeuksellisesti siis töissä myös maanantain ja tiistain, vaikka normaalisti olen töissä vain keskiviikosta perjantaihin. Viime viikonloppu oli loppujen lopuksi aika raskas, joten juhannuksen olen nyt ottanut vain levon ja rentoutumisen kannalta. 

Eilen oli kaunis aurinkoinen päivä, mutta tuuli oli aika kova. Mietin, uskaltaisinko grillata takapihalla hiiligrillillä vai olisiko järkevämpää ottaa käyttöön uusi sähköinen pöytägrilli ja grillata sisällä. En nimittäin halunnut polttaa koko asuinaluettani, jos tuuli vaikka puhaltaisi hiilloksesta kekäleitä pihalle. Takapihani on kuitenkin tavallaan kuopassa ja vaikka vieressä olevassa metsässä puiden rungot heiluivat tuulessa aika paljonkin, pihallani ei kuitenkaan tuullut liikaa. Ja onhan perinteisessä hiiligrillissä grillattu kuitenkin niin paljon paremman makuista (ja valitettavasti myös karsinogeenistä), että päätin grillata ulkona. 

Takapiha on edelleen siivoamatta. Sieltä löytyy viime kesänä vesivahingon yhteydessä pihalle heitettyjä hyllylevyjäkin. Viime vuosi oli vaikea eikä tämän vuoden ensimmäinen puoliskokaan mitään helppoa ole ollut. Siivoan pihan sitten, kun taas jaksan. 

Vaikka vietinkin juhannusta yksin, silti halusin juhlistaa sitä jotenkin. Jos ei muuten niin kattamalla taas "mummoastioihin". Yksinkin voi viettää juhlapäivää. Varsinkin silloin, jos voimat eivät riitä järjestämään juhlia muille. Grillasin siis porsaan kasleria, pekoniin käärittyjä herkkusieniä, Catalonian Carlos -makkaraa sekä paprikaa ja kesäkurpitsaa. Niiden seuraksi keitin kotimaisia uusia perunoita ja tein hölskykurkkuja. Lisäksi avocadosalaattia, chimichurri-kastiketta sekä vihersalaattia. 

Jälkiruuaksi olin ajatellun pavolovan tapaisen jälkiruuan marengeista ja mansikoista, mutta olin aterian jälkeen aivan liian täynnä, jotta mikään jälkiruoka olisi enää mahtunut vatsaan. Tikru ei ole ollut kovin iloinen viime aikojen ruuistani ja eilenkin se kiipesi tuolille ihmettelemään, eikö todellakaan ole katkarapuja? Ei edes kinkkua?

Valitettavasti ei ollut ja viaton luontokappale sai jälleen kerran tyytyä pelkkään kissanruokaan. Onneksi tänä aamuna löytyi aamiaiselta sekä kinkkua että katkarapuja ja Tikrukin oli taas tyytyväinen. 

Huomenna on vielä vapaapäivä. Sen jälkeen 3 työpäivää ja sitten 6 vapaapäivää. Olen niin nauttinut tästä rauhallisesta ja kiireettömästä ajasta. Ei ole mitään sovittua eikä enää tarvitse ottaa puhelintakaan mukaan joka paikkaan. Kun jään eläkkeelle, luovun kaikista kelloistakin. Voisin jopa vaihtaa kännykkäni lankapuhelimeen, jos sellaisia olisi jostain vielä saatavilla. 

Äiti on poissa

 Olen jo vuosikausia ollut hyvin kiitollinen siitä, miten pitkään olen saanut pitää vanhempani. Moni ikätoverini on menettänyt vanhempansa paljon nuorempana kuin mitä minä nyt olen. On ollut ilo seurata isäni ja äitini vuosisadan rakkaustarinaa. Rakkaustarinaa, joka kesti yli 70 vuotta. 

Tähän päivään pystyin valmistautumaan jo pitkään. Viimeiset kolme viikkoa, kun äidin saattohoito alkoi, ovat olleet aika raskaita. Vantaa-Kerava -hyvinvointialueen kotihoito sekä kotisairaala ovat olleet näinä vaikeina aikoina todella hyvä asia. Niin paljon kuin julkista terveydenhuoltoa aina haukutaankin. äitini saattohoidon osalta voin sanoa, että parempaa en olisi uskaltanut edes toivoa. Kun äiti oli vetänyt viimeisen hengenvetonsa ja isä sovitusti soittanut kotisairaalaan, paikalle kuoleman toteamiseksi saapuneella lääkärilläkin oli ollut aikaa jutella isän kanssa. Oli kuunnellut, kun isä oli kertonut ensikohtaamisestaan äidin kanssa. 

Jos äitini olisi saanut toivoa, millainen aamu on hänen viimeisensä, äiti olisi toivonut alkukesän kaunista ja aurinkoista aamua. Kun valkovuokot ja tulppaanit kukkivat ja puissa on kaikista kaunein lehtivihreän väri. Ja juuri sellaisen viimeisen aamun äiti sai. 

Ikävä ja kaipaus on silti suuri. Mutta suurempaa on kuitenkin kiitollisuus. Äiti on nyt siellä, mihin muistisairautensa viimeisinä aikoina eniten ikävöikin: äitinsä, isänsä, siskonsa ja veljiensä luona. 

Nyt, kun äiti on poissa, voin julkaista ilman kasvojen peittämistä kuvan itsestäni ja äidistäni. Kuva parin vuoden takaa. 

Hyvää matkaa Rakas Äiti!