Sairaslomani siis loppui eilen ja ensimmäinen työpäivä oli aika kamala. Leikattu polvi ei pidä istumisesta ja leikkaamaton ei pidä seisomisesta. Töitä pitäisi varmaankin tehdä kuin flamingo eli yhdellä jalalla seisten. Eilen oli vielä kaksi palaveria peräkkäin eli en päässyt jaloittelemaan palaverien välillä. Kun työpäivä oli ohi, heittäydyin vain itkua pidätellen sänkyni päälle ja mietin, miten ihmeessä saan vietyä koiran ulos ja hoidettua muut velvollisuuteni. Olen kuitenkin nyt kolme kertaa käyttänyt koiran ulkona ilman kyynärsauvoja. Se on tässä tilanteessa aika saavutus, kun tuo hömelö ei ole mikään kiltisti hihnassa kulkija vaan sinkkoilee niin oravien kuin lintujenkin perään. Ja voimaa siinä on kuin pienessä kylässä.
Kaikenkaikkiaan voisin mennä toisen polveni tekonivelleikkaukseen vaikka heti huomenna. Sen verran hyvä juttu tämä leikkaus on ollut. Mielenkiinnolla odotan jälkitarkastusta, joka on tämän kuun lopussa. Jospa pääsisi samalla leikkausjonoon vasemman polven vuoksi. Kokemuksesta viisastuneena tiedän jo asioita, joita ensi kerralla teen toisin.
Ensimmäinen ja tärkein on lihasvoiman kasvattaminen. Mulla olisi ollut kotona stepperi, mutta olinko liian laiska, kivulias vai saamaton, kun en sitä missään vaiheessa käyttänyt? Ennen seuraavaa leikkausta aion käyttää.
Toinen asia on sänky. Tai siis pitää saada jokin viritelmä, jolla jalan saa nostettua ylös. Tavalliset pehmeät tyynyt eivät ole kovin hyviä tähän, koska ne eivät pysy paikoillaan. Ennen leikkausta harkitsin ostavani ihan tätä tarkoitusta varten olevan jalkatuen, mutta jätin ostamatta. Sairaalassa oli hyviä, tukevia kohotyynyjä, mutta kotona ei. Ensi kerralla siis sellainen.
Kolmas asia - josta aiemmissa postauksissani olen maininnutkin - on Sirdalud-resepti. Lihasrelaksantti, joka lievittää lihasjännitystä. Kipu, joka oli sinisenkirjavassa reidessä pari viikkoa leikkauksen jälkeen, oli sietämätön. Tramal, Arcoxia ja Panadol eivät todellakaan vieneet sellaista kipua pois. Minulla oli muutama Sirdalud-tabletti lääkekaapissa ja ne kaksi päivää, kun sitä käytin, olivat huomattavasti helpompia kuin muut.
Neljäs asia on leikkausarven pehmentäminen ja venyttäminen. Olen kyllä rasvannut jalkaani heti siitä lähtien, kun otin hakaset pois. Monta kertaa päivässä ja monenlaisilla rasvoilla. Arpikudos kuitenkin kasvaa mahdollisimman tiukaksi ja vasta nyt olen ymmärtänyt, että samalla kun rasvaan jalkaani, ihoa olisi pitänyt hieroa ja venyttää, jotta ihosta ei tulisi liian kireä. En usko, että vieläkään on liian myöhäistä, mutta homman olisi voinut aloittaa jo paljon aikaisemmin.
Viides asia on sitten se, että leikkaukseen olisi syytä mennä vasta sitten, kun voi olla varma, että sairaslomansa saa käyttää kokonaisuudessaan omaan toipumiseen ja kuntoutumiseen. Ettei tule sellaista tilannetta, jossa voimavaransa joutuukin käyttämään johonkin muuhun.
Kuudes asia on Omronin tens-laite. Tosin kuulin juuri, että tätä ei saisi käyttää kehonosassa, jossa on metallia. Minulla on tämä laite ollut koko ajan, mutta vasta viikko sitten muistin koko härvelin olemassaolon. En ole laittanut antureita suoraan polven päälle, mutta sivuille kylläkin. Ja tämä olisi takuulla ollut aivan ihana leikkauksen jälkeiseen reisikipuun.
