Juicemaster

Kesälomani lopulla osallistuin elävän ravinnon kurssille. Vanha koulukaverini on noudattanut kyseistä ruokavaliota jo neljän vuoden ajan ja on pysynyt terveenä ja energisenä. Olen utelias kaikenlaisen ruuan suhteen ja lähdin mielelläni koulukaverini mukaan. Kurssilla oli parikymmentä asiasta kiinnostunutta ja teimme yhdessä monipuolisen kasvisaterian. Terveysvaikutuksistaan huolimatta vehnänorasmehu ei kuulu niihin juomiin, joita kovinkaan mielelläni joisin. Ei se pahaakaan ole, mutta maistuu vastaleikatulle nurmikolle. Kaikki muu tarjolla ollut oli erittäin hyvää.

Aterian jälkeen oli vielä aiheeseen liittyvä luento. Sain autokyydin mukavalta kurssilaiselta, joka oli aiemmin ollut useamman vuoden kyseisellä ruokavaliolla, mutta pari vuotta sitten repsahtanut takaisin sekasyöjäksi. Kotiin päästyäni mietin ruokavaliota tarkemmin ja tulin siihen lopputulokseen, että sen toteuttaminen olisi melko helppoa kotioloissa, mutta töissä, ravintoloissa syödessä ja kyläillessä hankalampi. Tai tokihan joka paikassa voisi ottaa vain salaattia, mutta ainakin omassa lähipiirissäni tilanne ei olisi ollenkaan niin yksinkertainen. Äitini varmasti pahoittaisi mielensä, jos en söisi aterialla muuta kuin salaattia. Kun siinä salaatissakaan ei saisi olla mitään muuta kuin kasviksia ja niistäkin vain kypsentämättömiä eli hillosipulitkin olisivat poissuljettu raaka-aine. Siskoni taas pyrkii aina laittamaan ruuan, jossa jokaiselle on jotain. Mutta koska lähipiirissämme on jo monenlaista ruokavaliota ja niistä toki tärkeimpänä vaikeat allergiat, niin yksi ylimääräinen muista poikkeava ruokavalio tekisi yhteisten päivällisten viettämisen melko hankalaksi. Ainakin sille, joka valmistaa ruuat.

Jotain kurssista kuitenkin jäi alitajuntaan itämään ja niinpä kävin torstaina ostamassa mehustimen. Ei mehumaijaa vaan laite, joka puristaa hedelmistä, marjoista ja vihanneksista mehun.  Hurahdettiin kuopuksen kanssa laitteeseen heti ja eilen kävin vielä täyttämässä hedelmävarastot.

Tänä aamuna tein tuoremehun viinirypäleistä, päärynästä, appelsiinista ja raparperista. Taivaallisen hyvää!

Pro Haapamäki

Vuosi sitten kerroin hieman Haapamäestä, lapsuuteni kesänviettopaikasta. Tämä Keski-Suomessa sijaitseva Keuruun kaupunkiin kuuluva 1000:nnen asukkaan kylä on elinaikanani kokenut suuren muutoksen. Vielä 1950-luvulla siellä oli noin 3000 asukasta. VR oli suurin työllistäjä ja Haapamäellä olikin Helsingin jälkeen Suomen toiseksi vilkkain rautatieasema. Kun Parkanon rata valmistui eivätkä junat enää kulkeneet Haapamäen kautta, 700 haapamäkeläistä menetti työpaikkansa.  Moni joutui muuttamaan työn perässä muualle ja asukasmäärän vähentyessä vähenivät myös palvelutkin.

Noin vuosi sitten Facebookin Pro Haapamäki ryhmässä joku sai idean ryhmäläisten tapaamisesta. Tähän ryhmään kuuluu entisiä ja nykyisiä haapamäkeläisiä sekä ihmisiä, joilla jostain muusta syystä on tunneside Haapamäkeen. Ryhmässä sovittiin, että kesäkuun 2014 viimeisenä viikonloppuna tavataan ja ideasta poiki myöhemmin koko viikonlopun kestävä tapahtuma. 

Varasin kalenteriini viikonlopun ja sovin kuopuksen kanssa, että hän hoitaa sillä aikaa kissat ja koiran. Perjantaina puoli kolmen aikaan iltapäivällä siskoni auton keula suuntasi Vantaalta kohti Haapamäkeä. Hämeenlinnan jälkeen käännyimme kohti Pälkänettä, vaikka matka Tampereen kautta olisikin nopeampi. Halusimme vähän muistella lapsuuttamme ja matkoja Haapamäelle eikä meillä ollut mikään kiire. Perjantain ensimmäinen ohjelma alkaisi vasta klo 20.

Pysähdyimme Pälkänellä Aapiskukossa kahvilla ja samalla teimme pieniä ostoksia. Lapponia Excoticin Mesimarjahyytelö on sellaista harvinaista herkkua, että sitä oli pakko ostaa kotiin.  Lisäksi ostin Poron pipanoita eli salmiakilla päällystettyjä rusinoita sekä marmeladimakeisia.

Matka jatkui Oriveden, Vilppulan ja Kolhon kautta kohti Haapamäkeä. Kolhossa tie kulkee kauniilla paikalla aivan vesistön vierellä ja vieläkin alueella tuoksuu lapsuuteni tutuistakin tutumpi tuoksu: ratapölkkyjen kyllästeaineena käytetty kreosootti. Tuo tuoksu tuo aina mieleeni lapsuuteni aurinkoiset kesät, kun hellepäivänä kuljimme serkkujen kanssa peräkanaa rataa pitkin uimarannalle.

Vaikka inhoankin mökkeilyä, olin tämän tapahtuman vuoksi valmis yöpymään siskoni Pihlajavedellä sijaitsevalla mökillä.  Mökissä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta ulkohuussi ja peseytyminen pesuvadissa eivät kuulu asioihin, joista mukavuudenhaluinen minäni erityisesti ihastuisi.

Koska oli kesäpäiväksi harvinaisen kylmä, laitoimme ennen Haapamäelle paluutamme mökin lämpenemään. Pro Haapamäki -tapahtuma oli alkanut jo aiemmin paikallisen palloseuran HPP:n otteluilla, mutta niihin emme menneet. Ajoimme suoraan Suojalle, joka on sodan aikainen paikallisen Suojeluskunnan talo. Siellä on vuosikymmenten saatossa järjestetty monia juhlia ja siellä on ollut paljon muutakin toimintaa kuten elokuvateatteria ja ravintolaa.

Suojan pihalla oli tarjolla pyttipannua ja mehua, jota me nälkäiset matkalaiset tietysti ensimmäisenä halusimme. Sade oli lakannut ja aurinkokin jo hieman pilkisteli pilvien raosta, kun istuimme ulkona syömässä ja juttelemassa muiden paikalle saapuneiden kanssa.

Syötyämme siirryimme sisälle ravintolaan. Emme ehtineet istua kovinkaan kauaa, kun siskoni huomasi serkkuni. Koitimme huitoa käsillämme ja kiinnittää serkkujeni huomion, mutta turhaan. Lopulta hihkaisin serkkujeni sukunimen kovaan ääneen ja heidän ilmeensä oli näkemisen arvoinen, kun hetken silmiään hierottuuan tajusivat, keitä ikkunapöydässä istuu. Jälleennäkeminen oli riemukas ja ilta vierähti valomerkkiin asti heidän ja serkkuni vaimon seurassa.

Koska siskoni oli limsalinjalla ja autolla liikenteessä, veimme serkkupojat vielä lapsuudenkotiinsa. Ovat majoittuneet nyt tilapäisesti sinne ja pitävät huolta sairaalaan joutuneen tätini talosta. Istuimme pitkään tutuilla rappusilla kuten silloin kauan, kauan sitten ja poikkeuksellisesti pyysin serkkuani käärimään minullekin sätkän. Pari tuntia vierähti ennenkuin olimme takaisin Pihlajavedellä ja pääsimme nukkumaan.

Aamulla heräsin yhdeksältä siskoni kolistellessa keittiössä. Tänään oli vuorossa monenlaista ohjelmaa kuten markkinat, kiertoajelua, musiikkiesityksiä, resinalla, höyryveturilla ja lättähatulla ajelua. Tietysti myös ruokaa, kahvittelua, ihmisten tapaamista ja hauskanpitoa.  Kävimme ensin  hautausmaalla viemässä uudet kukat sukuhaudallemme ja sieltä suuntasimme Haapamäen Veturipuistoon markkinoille.

Tapahtumassa oli mukana myös museoautojen näyttely sekä lapsille monenlaista tekemistä.

Löysin eräältä kirpputoripöydältä tusinan ruusukuvioisia kahvikuppeja. Kuppien hinta tasseineen ja pullalautasineen olisi ollut 50 €, mutta myyjä huomasikin yhden tassin puuttuvan ja sain kupit kymppiä halvemmalla. Sovimme, että mikäli puuttuva tassi löytyy, siskoni noutaa sen jollain mökkireissullaan ja maksaa siitä silloin puuttuvan 10 €. Tätä kirjoittaessani jo tiedän, että puuttuva tassi on löytynyt eli minulla on täysi tusina näitä kuppeja. Reissun kirpputorilöydöistä kuitenkin enemmän toisella kertaa.

Kävimme veturipuistossa syömässä paikallisen tuottajan kaalikääryleitä ja vietimme aikaa jälleen serkkujemme kanssa. Ilmojen jumalat olivat suosiollisia, sillä pitkästä aikaa oli lämmin ja aurinkoinen päivä. Väkeä tapahtumassa oli paljon ja oli mukava katsella ihmisvilinää. Samanlaista vilinää kuin mitä paikkakunnalla oli sen kulta-aikoina. Tutustuimme myös veturitalleilla vanhoihin museoituihin vetureihin ja jälleen hämmästelin, miten valtavan kokoisia veturit ovatkaan.

 

Resiina-, höyryveturi- ja lättähattuajelun jätimme ajanpuutteen vuoksi väliin, mutta kävimme Haapamäen kiertoajelulla.  Pienestä koostaan huolimatta paikkakunnalla on kauniita, hyvin hoidettuja pihoja ja myös useimmista autioksi jääneistä julkisista rakennuksista on talkootyönä huolehdittu. Paikkakunta ei suinkaan ole kuolemassa vaan siellä asuu paljon lapsiperheitä. Työpaikkoja on lähikunnissa ja koska maaseudulla nyt muutenkin kaikilla on oltava auto, niin asuinpaikkana Haapamäki ei taida tänäkään päivänä olla yhtään hullumpi.

Kiertoajelun jälkeen haimme toisen tätini palvelutalolta ja lähdimme Keuruulle katsomaan toista tätiäni vanhainkotiin.  Molemmat tätini ilahtuivat näkemisestäni ja kieltämättä tunsin pienen piston siitä, että en ole Haapamäellä kovin usein käynyt. Viime kesänä hautajaisissa ja joulukuussa katsomassa tätiäni sairaalassa. Muuten on vierähtänyt jo useampi vuosi.  Vierailun jälkeen kävimme pikaisesti syömässä ja ajoimme takaisin mökille hetkeksi lepäämään.

Illalla palasimme vielä Veturipuistoon kuuntelmaan Pro Haapamäki -konserttia, mutta tällä kertaa emme jaksaneet juhlia pitkälle yöhön vaan palasimme mökille jo kymmenen aikoihin. Lasi punaviiniä, pikkupurtavaa ja Wallanderin elokuva televisiosta. Sen jälkeen uni maittoikin hyvin.

Sunnuntaina heräsin jälleen yhdeksän aikaan. Koska olimme viettäneet kovin vähän aikaa mökillä, ei siellä ollut paljoakaan siivottavaa. Tiskit ja roskat pois, siskoni kasteli pihakukat ja sen jälkeen suuntasimme Haapamäen hautausmaan kautta takaisin Suojalle.  Siellä oli tarjolla After Jam -brunssi sekä livemusiikkia. Ruoka oli oikein hyvää ja musiikista huolehtinut haapamäkeläinen trio suorastaan loistava! Suojalla esitettiin lisäksi vanhoista kaitafilmeistä tehtyä koostetta ja oli nostalgista katsoa ihmisiä ja paikkoja vuosikymmenten takaa.

Elokuvan jälkeen lähdimme ajamaan kohti Riihoa, jossa oli vielä kyläyhdistyksen järjestämä tapahtuma uuden näköalatornin luona. Tornin oli ollut tarkoitus valmistua tähän tapahtumaan, mutta säät olivat olleet huonot ja tornista puuttui vielä portaat.

Riihosta alkoi kotimatkamme. Sunnuntainakaan meillä ei ollut kiire, joten siskoni kysyi, haluaisinko mennä Ruoveden kautta. Siskoni on tehnyt sukututkimusta ja päässyt aina 1500-luvulle asti. Esi-isäni ovat olleet ensimmäisiä, jotka ovat olleet tulleet vesistöä pitkin Pirkkalasta Ruoveden metsiä asuttamaan. Kävimme katsomassa taloja ja paikkoja, joissa vanhoja esivanhempiamme on asunut.

Juupajoella  pysähdyimme kievariin, jossa katselimme vanhoja esineita ja rakennuksia sekä joimme pullakahvit.  Rakastan myymälöitä, joista saa ostaa paikallisten tuottajien tuotteita.  Mehuja, talkkunaa ja monenlaista hyvää ostin kievarin myymälästä kotiin tuotavaksi.

Pysähdyimme paluumatkalla vielä Pälkäneen Aapiskukossa, josta ostin pakastettua poron potkaa. Sää oli muuttunut jälleen pilviseksi, kylmäksi ja sateiseksi. Mitä lähemmäs pääkaupunkiseutua saavuimme, sitä ankeammaksi muuttui ilmakin. Lomani viimeinen päivä oli päättymässä.