Joulun suunnittelua

 Aika kuluu kuin siivillä. Monesti iltaisin ajattelen, että olisin voinut päivittää taas blogiakin, mutta muut hommat vievät sekä ajan että energian.

Tänään vietin siskoni kanssa perinteistä joulun suunnitteluiltaa. Kyseessä siis joulua ennen ilta, jolloin syömme tapaksia ja juomme punaviiniä ihan kahdestaan. Suunnitteluiltaan mennessä olemme keränneet kaikilta sukujouluumme osaltuvilta listan ruuista, joita ilman joulu ei tunnu joululta. Varmistamme näin, että kaikilla on joulupöydässä juuri sitä, mitä ovat odottaneetkin. Ja paljon muuta.

Nyt on suunnitelmat tehty ja työnjako selvillä. Tänä vuonna haasteen tuo pieni jääkaappi-pakastinyhdistelmäni. Kun järjestin lokakuussa 60-vuotissyntymäpäiväni, sain vietyä osan tarjottavista siskoni jääkaappiin. Nyt jouluna siskoni jääkaappi tulee olemaan täynnä ja valitettavasti säätiedotuskin on luvannut pakkasta, joten parveketta ei voi käyttää kylmäsäilytystilana. Vuosikymmenten rutiininomainen prosessi, miten valmistetaan kuuteen kotitalouteen puolet kolmen päivän ruuista, ei toimi enää tänä vuonna. Kylmäketju ei saa katketa, joten minun on suunniteltava prosessi uusiksi. Onneksi saimme jaettua siskoni kanssa valmistelutyöt siten, että minä teen mahdollisimman paljon sellaisia tarjottavia, joiden raaka-aineet voi säilyttää huoneenlämmössä.

Itsenäisyyspäiväkin tuli juhlittua. Kaikki muut pääsivät osallistumaan paitsi siskoni poika perheineen. Koska itsenäisyyspäivä oli maanantai ja seuraavana päivänä lapsilla koulupäivä, he ymmärrettävästi eivät voineet valvoa niin pitkään. Sama kylmäsäilytystilojen ongelma minulla oli itsenäisyyspäivänäkin, joten päädyin laittamaan alkuruuaksi avocado-katkarapusalaattia sekä patonkia, pääruuaksi uuniperunoita, kylmäsavulohitäytettä, savuporotäytettä ja salaattia. Jälkiruuaksi vielä täytekakku. Täytekakusta minulla ei ole sellaista kuvaa, jossa ei näkyisi myös ihmisiä, joten sen vuoksi en laita blogiini kuvaa kakusta. Juomia oli enemmänkin kuin ensimmäisen kuvan yksi punaviinipullo ja alkoholittomanakin löytyi niin kuohoviiniä, valkoviiniä, punaviiniä kuin oluttakin. 

Pandemiaa en kovin paljon enää jaksa ajatella, vaikka tartuntaluvut ovat suurempia kuin koskaan. Kaikkeen tottuu. Lähes kaksi vuotta pandemiaa ja elämän on jatkuttava koronaviruksesta huolimatta. Toki edelleen olen varovainen ja käytän hengityssuojaimia paikoissa, joissa ei voi pitää turvavälejä. Mutta muuten on taas elämässä muutakin ajateltavaa kuin koronavirus. Tärkeintä vain koittaa elää siten ettei itse joutuisi koronaviruksen vuoksi sairaalahoitoon. 

Viittä vaille valmis

 Nyt ei ole enää montaa asiaa tekemättä keittiöremontissani. Varsinaisia remonttiasioita ei enää yhtäkään. Tarvitsen vielä seinälle koukun, johon saan ripustettua tarjotintelineen ja siihen tarjottimet. Keittiön lampussa on paikka kolmelle kynttilälle ja tilasin muutama päivä sitten 3 oranssia kynttilää, jotka lähetyksen seurannan perusteella ovat jo matkalla. 

Olin harkinnut keittiöön vielä tablettia josta ruoka laittaessani voisin katsoa suoratoistokanavia. Hinnat olivat kuitenkin niin kovat, että en hankikaan. Vien vanhan kannettavan tietokoneeni keittiöön, kiinnitän siihen yhden ylimääräisen litteän näytön ja hankin langattoman näppäimistön. Näppäimistö on jo tilattu, näyttö työhuoneessa jossain romujen seassa ja vanha tietokone sänkyni päädyssä. Saan piilotettua tietokoneen keittiössä paistinpannujen taakse eikä pöydällä siis tarvitse olla muuta kuin näppäimistö.

En edes muista, milloin olen viimeksi syönyt keittiön ruokapöydän ääressä!! Siitä on jo useita vuosia. Voisin oikeastaan lopettaa sängyssä ja työpöydän ääressä ruokailun ja siirtyä syömään keittiössä. Sunnuntaisin aamiaiset tietysti sängyssä, koska sillä perinteellä on minulle tärkeä merkitys. 

Pandemiatilanne on mikä on. Tartuntaluvut kasvavat edelleen. Joissain sairaaloissa on jouduttu jo siirtämään potilaita muihin sairaaloihin. Etelä-Suomen Aluehallintovirasto valmistelee uusia kokoontumisrajoituksia pahentuneen epidemiatilanteen vuoksi. Kanta-Hämeessä annettiin uudelleen etätyösuositus ja maskisuositus. Monille muillekin alueille on tulossa lisää rajoituksia. Uusia tartuntoja ilmoitettiin tänään 1151 kpl.

Tänään tein päivälliseksi "jämäpastaa" eli uunivuokaan sipulia, pekonia, tomaattimurskaa, pastaa, kermaa, valkosipulia, mausteita ja juustoraastetta. 

Huomenna tai ylihuomenna pitäisi lähteä käymään Myyrmannissa apteekissa. Samalla reissulla ajattelin käydä katsomassa hieman joululahjoja. 

Hitaasti, mutta varmasti

 Nimittäin valmistuu keittiöremonttini. Tänään töiden jälkeen sain maalattua keittiötikkaat toisen kerran, pestyä keittiön ikkunan ja silitettyä verhot. Vanhan ruokapöydän purkaminen osiin ei ollut kovin helppo homma, koska sormissani ei yksinkertaisesti ole kovin paljoa voimaa. Olisi myös helpompaa, jos voisin mennä lattialle polvilleni, mutta tekonivelten kanssa se ei oikein onnistu. Käy selän päälle, kun työskentelee huonoissa asennoissa. Lopuksi pesin vielä keittiön lattian ja laitoin matot takaisin lattiaan. Huomenna kasaan uuden pöydän sekä uudet tuolit ja laitan loput tavaroista omille paikoilleen. 

Uusia koronatartuntoja ilmoitettiin tänään 3166. Nämä olivat neljältä päivältä. Perjantaina tartuntoja todettiin 880, lauantaina 933, sunnuntaina 770 ja tänään maanantaina 583. 

Pitkin päivää olen syönyt mitä kaapista on löytynyt eli edellisten päivien jämiä. Päivälliseksi tein nopeasti pastaa ja jauhelihakastiketta sekä tomaatti-sipulisalaattia. Tarkoitukseni oli laittaa Lindströmin pihvejä, mutta päätin tehdä vain jotain helppoa ja nopeaa. 

Vuoden harmain päivä 2021

 Viikolla työkaverini alkoi puhua toiselle työkaverilleni "lonkeropäivästä" ja minä ihmettelin, mistä he oikein puhuvat. Kysyin asiaa ja työkaverini vastasi, että Vuoden harmaimmasta päivästä. En edelleenkään tiennyt, mistä on kyse, mutta minulle selvisi, että kyseessä on Hartwallin vuonna 2019 lanseeraama tapahtuma, jossa marraskuun puolivälissä juhlitaan Vuoden harmainta päivää. Juhlajuomana tietenkin Hartwallin Long Drink -juoma eli lonkero. Joten pitihän minunkin sitten juhlistaa Vuoden harmainta päivää yhdellä lonkerolla. 

Aamupäivä meni lepäillessä ja suoratoistokanavia katsellessa. Puolen päivän aikaan lähdin viemään Stellan päivälenkille ja sen jälkeen aloin maalata. Keittiössä vielä ovenkarmit, ikkunankarmit sekä ovet. Koiran iltalenkin jälkeen maalaan vielä viimeisen kerroksen ja sen jälkeen keittiön kiinteät pinnat ovat valmiit. Huomenna imurointi, lattioiden pesu, matot takaisin lattialle sekä uuden pöydän ja tuolien kokoaminen. Ja lopuksi maalaan vielä keittiötikkaani oranssiksi. Ikkunan pesu sekä verhojen valitseminen, silittäminen ja ripustaminen ovat myös huomisen suunnitelmissa.

En yhtään muista, onko minulla keittiön verhoja, joissa olisi oranssia. Pari vuotta sitten "konmaritin" liinavaatekaappiani ja saatoin laittaa kierrätykseen verhot, joissa oli paljon oranssia. Onneksi Anita Wangelin retroleipälaatikoissa ja -purkeissa on muitakin värejä, joten jotkut verhot varmasti löytyvät. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei saanut eilen julkaistua päivän koronatartuntalukuja, joten Excelissä nyt vain sairaalassa sekä tehohoidossa olevien koronapotilaiden lukumäärät. Maanantaina varmasti tavallistakin suuremmat tartuntaluvut.

Tänään on mennyt ateriarytmini taas pieleen. Söin aamiaisen vasta keskipäivällä. Puuroa, Fazerin Alku mansikkahilloa sekä kahvia. Mansikkahillo tuli eilen Citymarketin tilauksessa näytekappaleena. Olin ensin vähällä tilatakin sitä, mutta päätin valita perinteisemmän mansikkahillon. Ja hyvä niin, koska sain Fazerin uutuustuotteen ilmaiseksi. Hillon maku oli aika mieto. Se ei sisällä lisättyä sokeria ja sen huomasi mausta. Ihan hyvää ja sopisi mielestäni parhaiten täytekakun väliin, koska ei ole liian makea. 

Lounas sekä välipala jäivät tänään väliin ja päivälliseksi oli karjalanpaistia, keitettyjä perunoita ja salaattia. Karjalanpaisti on helppo ruoka päivänä, jolloin on koko ajan tekemistä eikä ehdi seistä hellan vieressä kokkailemassa. 

Sittenkin vielä pandemiaa

 Eilen Suomessa ylittyi 80% rokotekattavuus. Eilisen siis piti olla päivä, jolloin loputkin rajoitukset poistuvat. Miten kävi? Mikään ei muuttunut vaan rajoituksia jatketaan edelleen. Tartuntaluvut nousevat, sairaaloissa on niin kahdesti rokotettuja kuin rokottamattomiakin koronapotilaita, sairaanhoitopiirit varoittelevat terveydenhuollon kantokyvystä ja hallituksella on käytettävissään nk hätäjarru, mutta kukaan ei oikeastaan taida tietää, milloin hätäjarrusta pitäisi vetää. Lisäksi asiantuntijat ja viranomaiset puhuvat ristiin rastiin ja kuulijan vastuulle jää, ketä milloinkin haluaa uskoa ja ketä ei. Hetkinen...ihan kuin olisimme olleet pandemian aikana tässä tilanteessa ennenkin?

Päätin alkaa taas pitää tilastoa koronaluvuista. Nyt kuitenkin vain vähemmän lukuja. Kaikki tartuntaluvut pandemian alusta yhteensä, uudet todennetut tapaukset, kaikki kuolleet pandemian alusta yhteensä, uudet kuolemantapaukset ja uutena tietona sairaalahoidossa (perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito) olevien määrä sekä tehohoidossa olevien määrä. En ehkä ehdi, muista tai jaksa käydä päivittäin katsomassa uusia lukuja, mutta yritän. Viikonloppuisin ei tartuntalukuja enää julkaista, joten viikonloput merkitsen eri värillä ja maanantain arvot ovat aina suuremmat kuin muina viikonpäivinä. 

Miksi sitten päätin alkaa uudelleen seurata tartuntalukuja? Ihan vain mielenkiinnosta. Seuratakseni, miten koronapandemian aikana tartuntaluvut vaikuttavat toimiin, joita epidemian leviämisen estämiseksi tehdään. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä (HUS) kerrottiin, että koronapotilaista jo puolet on kahdesti rokotettuja. Pitkään on uutisoitu, että pandemia on enää rokottamattomien pandemia, mutta ainakin HUS:issa sairaalapaikkoja vievät yhtä paljon rokotetut ja rokottamattomat. Koska asun HUS-alueella, tämän alueen tilanne ja täällä - mahdollisesti - tehtävät toimenpiteet kiinnostavat minua. Keräämässäni tilastossa on kuitenkin luvut Suomen kaikista sairaanhoitopiireistä. 

Samaan aikaan, kun on nyt jälleen kehotettu pääkaupunkiseudulla välttämään suuria kokoontumisia, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päättänyt järjestää tiedekeskus Heurekassa lapsille 1500 henkilön joukkotapaamisen. Sinänsä mielenkiintoista, koska lasten keskuudessa koronavirus on levinnyt varsin paljon. Tänään ollaan jo tilanteessa, jossa pandemian alusta laskettuna 0-9 -vuotiailla on jo enemmän koronatartuntoja kuin kaikilla 60-vuotiailla ja sitä vanhemmilla yhteensä.

Huomenna on perjantai, sytostaattipistospäivä ja koitan saada työpäivän jälkeen maalattua keittiön seinän ja katon vielä viimeisen kerran. Lauantaina haluaisin jo päästä lajittelemaan vaatteet, joita en enää tarvitse tai jotka ovat rikki. Siinä missä olohuone ja keittiö alkavat olla jo varsin viihtyisiä, makuuhuoneessani on kaaos. 

Ruokaakin on tänään syöty. Ei ihan keväisen verkkovalmennuksen ohjeiden mukaisesti, mutta sentään söin aamiaisen, lounaan, päivällisen ja iltapalan. Välipala jäi väliin, koska olin välipala-aikaan palaverissa. Aamiaiseksi söin jugurttia, inkivääri-porkkana -granolaa ja mansikoita sekä tietenkin kahvia. Lounaaksi vain valmissalaatin ja Starbucksin macchiaton. Päivälliseksi nakkikastiketta, perunoita ja kaalisalaattia. Iltapalaksi vielä teetä, näkkileipää, kinkkua, kurkkua, avocadoa sekä mandariini.

1190 työpäivää, 493 lauantaita ja sunnuntaita ja 44 arkipyhäpäivää

 Nimittäin vanhuuseläkkeeseeni. Siis siihen ensimmäiseen päivään, jolloin on mahdollisuus jäädä eläkkeelle. Olin aina ajatellut, että jäisin pois työelämästä vasta sitten, kun eläkkeeni olisi suurimmillaan. Vanhempanikin tekivät töitä yli 80-vuotiaiksi asti. Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin huomannut, että kaksi vapaapäivää viikossa on minulle liian vähän. Varsinkin sen jälkeen, kun sytostaattihoidot alkoivat. Kun pistän lääkkeen perjantaina illalla, ainakin osa lauantaista menee lääkkeen sivuvaikutusten parissa. 

Isosiskoni tekee nelipäiväistä työviikkoa eli hänellä on myös perjantait vapaata. Tämä olisi minullekin teoriassa mahdollista, mutta ei ehkä käytännössä. En halua sellaistakaan "vapaapäivää", jossa kuitenkin - ainakin välillä - joutuisi osallistumaan työpalavereihin. Kun kuopukseni meni kouluun, tein lyhennettyä työpäivää. Työaikani oli virallisesti klo 8-14, mutta hyvin usein työt eivät loppuneetkaan klo 14 vaan oli jatkettava vielä senkin jälkeen. Kun työaikani aiemminoli klo 6-16, kukaan ei soittanut ennen kahdeksaa eikä klo 16 jälkeen. Iltapäivisin klo 14-16 välillä puhelin kuitenkin soi tai oli asioita, jotka piti tuohon kellonaikaan kuitenkin hoitaa. En kokenut, että lyhennetty työaika olisi vastannut tarkoitustaan, koska en voinut etukäteen tietää, moneltako lopulta pääsen lähtemään kotiin. 

Sytostaattihoidon alussa pistin läääkkeen torstaisin. Ajattelin, että selviän kyllä perjantaisin työpäivästä, koska edessä oli kuitenkin viikonloppu. Hoidon alussa sivuvaikutukset olivat kuitenkin voimakkaimmat eikä perjantaisin työnteko oikein onnistunut, jos oli välillä juostava oksentamassa. Päätin siis vaihtaa pistospäivän perjantaiksi ja kärsiä sivuvaikutuksista lauantaisin aamupäivällä.

Viime viikolla koodasin nopeasti itselleni yksinkertaisen laskurin, joka laskee työpäivät, lauantait ja sunnuntait sekä arkipyhäpäivät eläkkeelle jäämiseeni asti. Työpäiviä laskiessani en ottanut huomioon vuosilomiani, koska en osaa vielä sanoa, miten paljon ja milloin pidän lomaa. Yrityksen osakkaana lomani ovat olleet palkattomia eikä lomapäivien määrää ole rajoitettu mitenkään. Kunhan työt on tehty, voi lomaillakin. Joskus lomallakin joutuu osallistumaan palavereihin tai muuten tekemään kiireellisä töitä, mutta pääsäntöisesti lomien pitämistä ei ole mitenkään säädelty. 

Eilen sain vinkin uudesta Rahamimmiksi -blogista. Blogin pitäjä tekee "raharemonttia". Pyrkii siis maksamaan velkojaan pois, säästämään ja sijoittamaan. Aloin seurata blogia. Ihan mielenkiinnosta ja myös tiedostaen, että minulla on 1190 työpäivää, 493 lauantaita ja sunnuntaita sekä 44 arkipyhäpäivää aikaa mitoittaa kaikki menoni tuleviin tuloihini eläkeläisenä. 

Vaikka taloudellinen tilanteeni onkin nyt varsin hyvä eikä mistään ole pulaa eikä puutetta, teen silti vuosibudjetin. Tavallisin budjetintekopäivä on ollut joulun jälkeen tapaninpäivänä, koska silloin ei ole oikein muutakaan tekemistä. Kun kauan sitten muutin lapsuudenkodistani pois, minulla oli budjetti sinikantisessa ruutuvihossa, johon tein lyijykynällä merkinnät. Tulot pyöristin alakanttiin ja menot yläkanttiin. Muutin budjettiani heti, kun oli tiedossa, että joko tuloni tai menoni muuttuvat. Nyt jo pitkään olen tehnyt budjetin Excel-taulukkoon. Vuosibudjetistani pystyn myös arvioimaan, onko tarpeellista säästää jotain yksittäistä kuukautta varten hyvissä ajoissa enemmän. 

Rahamimmiksi -blogin inspiroimana ajattelin jossain vaiheessa kokeilla ruokakuluissa säästämistä. Olen jo nyt jonkin aikaa suunnitellut viikon ruokalistani etukäteen. Ennen keittiöremonttia minulla oli iso jääkaappi ja iso pakastin jääkaappi-pakastin -yhdistelmän lisäksi. Oli helppoa tilata kerran viikossa Citymarketista elintarvikkeita ja viikon aikana tehdä ruokaa sen mukaan, mitä milloinkin sattui tekemään mieli. Isossa jääkaapissa olivat avaamattomat pakkaukset ja pienessä avatut. Kun kaikkea oli riittävästi, oli helppoa tehdä mitä vaan. 

Remontin jälkeen minulla on enää jääkaappi-pakastin -yhdistelmä. En voi ostaa viikon elintarvikkeita kerralla, koska jääkaappiin ei yksinkertaisesti mahdu. Sen vuoksi teen ostokseni kaksi kertaa viikossa:  toimitus maanantaisin ja perjantaisin. Ja nyt en voikaan tilata vähän mitä sattuu vaan on mietittävä, mitä jääkaappiin mahtuu. Koska meitä on vain kaksi aikuista ja pakkauskoot usein isoja perhepakkauksia, on elintarvikkeet käytettävä järkevällä tavalla. Vajaat pakkaukset on käytettävä loppuun nopeasti, jotta saa jääkaappiin uutta tilalle. 

Nuorena ajattelin, että olen tyytyväinen rahatilanteeseeni, kun ruokakaupassa ei tarvitse katsoa hintoja. Tämä tilanne on minulla ollut jo kauan. Oikeastaan siitä lähtien, kun vaihdoin hoitoalalta it-alalle. Voin helposti tinkiä kaikesta muusta, mutta en ruuasta. Paitsi että "nuukailukin" on joskus ihan hauskaa. Hauskaa siksi, että se on silloin vapaaehtoista eikä samanlaista pakon sanelemaa kuin esimerkiksi joskus opiskeluaikoina. 

Voisinkin oikeastaan aloittaa "nuukailun" ensi maanantaina. Seuraavat juhlatkin ovat vasta itsenäisyyspäivänä. Ruokamenoissa säästämisestä minulle tulee ensimmäisenä mieleen lapsuuteni 1960-luvulla. Vaikka lapsuudenkodissani syötiin silloinkin aika hyvin, ruoka oli kuitenkin yksinkertaista ja raaka-aineet edullisia. Erityisesti kasviksia syötiin satokauden mukaisesti. Isossa helsinkiläisessä kerrostalossa oli jokaisella asukkaalla kylmäkellari, jossa säilytettiin juureksia, mehuja, hilloja ja erilaisia vihannes- ja juuressäilykkeitä. Säilöminen oli minulle mahdollista vielä silloin, kun oli iso jääkaappi. Mutta nyt se ei ole enää vaihtoehto, koska en voi täyttää pientä jääkaappiani mehuilla, hilloilla ja vihannes- ja juuressäilykkeillä. 

Marraskuussa 2012 aloitin retroruokaviikon ja siitä tein päivityksiäkin blogiini. Tuolloin en kuitenkaan laskenut aterioille tai ostoksilelni hintaa, mutta paluu lapsuuteen tulee varmasti olemaan osa ensi viikon "nuukailuviikkoani".

Tänään sain maalattua keittiön kattoa ja seinää vielä kerran. Maali, jota käytän, on todella huonoa. Ei peitä kunnolla ja vaikka olen maalannut jo kolme kerrosta, edelleen kuultaa keltainen väri läpi. Vielä on siis maalattava muutaman kerran. Kävin myös varaamassa vanhemmille ajat kolmanteen koronarokotukseen. 

Lounaaksi tein tänään kasvissosekeiton ja päivälliseksi uunimakkaraa, ristikkoperunoita ja kaalista, porkkanasta ja päärynästä tehtyä salaattia. 

Kekri 2021

 Eilen vietin kekriä. Tänä vuonna ihan vain itsekseni. 60-vuotissyntymäpäiväni ja niiden valmistelu vei sen verran voimia, että en jaksanut järjestää lähisuvulle kekriä. Kuitenkin vain kuukauden päästä on itsenäisyyspäivä ja olen jo kutsunut lähisuvun meille itsenäisyyspäivän päivälliselle. 

Eiliseksi tein elämäni ensimmäisen suolaisen tuorejuustokakun. Kakkuun tuli myös punasipulia, tilliä ja kylmäsavulohta. Kakun pohjan tein erilaisista voileipäkekseistä. Onnistui rakenteeltaan yllättävän hyvin ja maku oli erinomainen.

Alkuruuaksi oli siis lohikakkua. Pääruuaksi uunissa paistettua porsaan ulkofilettä, keitettyjä perunoita, pekoni-omenakastiketta, lanttulaatikkoa ja rosollia. Jälkiruuaksi karpalo-piparkkakkurahka. 

Mango oli minulla perjantain ja lauantain välisen yön. Ensimmäistä kertaa pystyin viemään molemmat koirat samaan aikaan iltalenkille. Kummallakin ikää jo 9 vuotta eivätkä enää riehu yhdessä kuten joskus nuorempana. Stella viihtyy parhaiten yläkerrassa omalla pedillään nukkumassa, mutta Mangon vierailun ajan Stellakin halusi olla alakerrassa. Pöydän alla lattiallakin kelpasi, kun oli rakas ystävä yökylässä.

Muuten eilinen oli hiljentymisen aikaa. Rauhallinen päivä nelijalkaisten perheenjäsenten kanssa.

Tänään onkin ollut hieman puuhakkaampi päivä. Sain maalattua loput keittiön katosta sekä yhdestä seinästä ensimmäisen kerran. Vielä pitäisi maalata muutama kerros. Ehkä illemmalla toinen kerros ja huomenna kolmas. Sen jälkeen voin tehdä keittiön osalta viimeisen asian eli maalata keittiötikkaatkin oranssiksi.

60 vuotta

 Täytin viime viikon perjantaina 60 vuotta. Loppukesästä ajattelin, että en järjestä koronapandemian vuoksi mitään juhlia. Muutin kuitenkin syksyllä mieleni ja päätin kutsua lähisukulaiseni juhlimaan syntymäpäivääni. Samat ihmiset, joiden kanssa ennen pandemiaa vietettiin aina joulut yhdessä. 

Koska keittiöni remontti oli edelleen kesken ja olohuone täynnä tavaraa sekä keskeneräisiä maalattavia irtokalusteita, kodin saaminen juhlakuntoon alkoi tuntua epätoivoiselta. Olin väsynyt ja stressaantunut. Päivät kuluivat huimaa vauhtia ja tuntui, ettei mikään oikein edistynyt. Pidin viime viikon lomaa, mutta Tikru-kissalla alkoi kulmahammas törröttää omituisesti ja kissakin oli saatava eläinlääkäriin. Stressasin siitäkin lisää. 

Koska minulla ei ole autoa eikä ajokorttiakaan, jouduin menemään eläinlääkäriin taksilla. Kissaparka oli aivan kauhuissaan. Tikru ei suostu menemään edes ulos, joten eläinlääkärissä käynti oli sille kammottava kokemus. Hammas irtosi itsekseen seuraavana päivänä. Varmuuden vuoksi Tikrulla on vielä ensi tiistaina aika eläinlääkäriin, jolloin siltä nukutuksessa poistetaan hammaskiveä.

Vielä syntymäpäivääni edeltävänä iltana olohuone ja keittiö olivat lähes kaaoksessa, mutta poikani avulla saimme kuin saimmekin kaiken valmiiksi. Tarjottavien valmistelussa auttoi ilmojen jumalat, sillä jääkaappi-pakastin -yhdistelmää ei ole tarkoitettu juhlien järjestämiseen. Onneksi ulkona oli lähes jääkaappilämpötila ja pystyin viemään osan elintarvikkeista parvekkeelle. Kuohuviinitkin jäähtyivät siellä erittäin hyvin. Vaikka meitä ei ollutkaan juhlimassa kuin 13 henkilöä ja monet tarjottavat ostin valmiina, tekemistä riitti. Syntymäpäivieni menu oli:

•  erilaisia juustoja
•  keksejä, patonkia
•  punasipulihilloke ja chilihilloke
•  mansikoita ja viinirypäleitä
•  oliiveja, marinoituja valkosipuleita
•  riimihärkä + piparjuurikastike
•  graavi lohi + hovimestarinkastike
•  katkaravuilla koristellut kananmunanpuolikkaat
•  grillattua ja marinoitua paprikaa ja purjoa
•  kinkkusalaatti
•  kylmäsavulohisalaatti
•  vihersalaatti
•  jättikatkarapuavocado salaatti
•  punajuuriaurajuustokeitto
•  sacherkakku, minidonitseja sekä suklaatuulihattuja
•  kuohuviini, punaviini, roseeviini, virvoitusjuomia ja kivennäisvettä sekä kahvia ja teetä
  
  
  
  Oli ihanaa, kun kaikki läheiset pääsivät saapumaan paikalle. Juhlat kestivät pitkään, viimeisimmät vieraat lähtivät vasta puoli kuuden aikaan aamulla. Täytyy myöntää, että olen ehkä jo hieman liian vanha juhlimaan aamuun asti ja seuraava päivä menikin tekemättä yhtään mitään. 
  
  Sunnuntaina kävin tapaamassa "pikkuveljeäni" ja hänen perhettään. Oli mukavaa tavata ja halata ihmistä, joka on kokenut saman kuin minäkin. Lähes yhdeksän vuoden ajan en tuntenut ketään toista, joka olisi selvinnyt munuaisvaltimorepeämän aiheuttamasta massiivisesta sisäisestä verenvuodosta.
  
  Loma loppui ja tämän viikon olen ollut taas töissä. Silti tuntuu kuin olisin ollut tämän viikon lomalla. Stressi on poissa eikä ole mitään kiirettä mihinkään. Tunnen, miten verenpaineeni on tämän viikon ollut taas normaali, muutaman edellisen viikon ajan se taisi ollakin koholla. En tiedä varmaksi, koska lainasin verenpainemittarini "pikkuveljelleni", mutta tunnistan kyllä oireet.
  
  Tänä vuonna en järjestä kekrijuhlia. Ne olisivat jo parin viikon päästä enkä yksinkertaisesti jaksa taas järjestää mitään. Vietän ensimmäistä kertaa kekriä kaikessa hiljaisuudessa, mutta en silti jätä viettämättä. Voi olla, innostun kuitenkin tekemään kekriruokia siten, että voin viedä niitä naapurissa asuville vanhemmilleni ja tyttäreni voi tulla hakemaan heille omat annoksensa. Katsotaan nyt. 
  
  Pandemiasta en ole jaksanut kiinnostua juuri olelnkaan. Tartuntalukujen seuraaminen on jäänyt kokonaan. Uutisointi ja keskustelu sosiaalisessa mediassa tuntuu keskittyvän lähinnä rokotettujen ja rokottamattomien usuttamiseen toisiaan vastaan. Kävin tiistaina hakemassa influenssarokotteen ja samalla laboratoriossa kontrolliverikokeissa. Lähes kaikki veriarvot olivat sytostaattihodion vuoksi poikkeavat, joten jatkan edelleen hiljaiseloa ja kun menen jonnekin, käytän ffp3-hengityssuojainta. 
  

Minulla on pikkuveli

 Valtimorepeämäpikkuveli. Kun joulukuussa 2012 munuaisvaltimoni repesi aiheuttaen massiivisen sisäisen  verenvuodon ja olin vai muutaman minuutin päässä kuolemasta, en silloin niissä järkyttävissä kivuissani ja keuhkojeni täyttyessä kudosnesteillä osannut ajatella kovinkaan paljon. Paitsi kuolemaa. Ja miten paljon minulla oli vielä syytä elää: lapseni, vanhempani, siskoni ja siskoni lapset. Kaksi kissaakin. 

Viimeisen kuukauden aikana olen palannut usein takaisin siihen violettiin huoneeseen, jossa Kuolema keltaisesta ilmanvaihtoluukusta ojensi kätensä. Pelastavan kätensä. Kätensä, johon tarttumalla kaikki kipu, pelko ja ahdistus olisi ollut poissa. Elämä olisi ollut poissa. 

Kun joulukuussa 2012 Meilahden sairaalan verisuonikirurgisella osastolla olin tullut tajuihini, tyttäreni seisoi sairaalasänkyni vieressä. En koskaan tule unohtamaan hänen sanojaan: "Äiti, sun elämälläsi on vielä tarkoitus", Meni lähes 9 vuotta ennenkuin minulle selvisi, mikä tarkoitus oli. Jäädä henkiin, selvitä ja olla tukena jollekin toiselle. 

Näihin valtimorepeämiin 50% kuolee jo ennenkuin pääsee edes sairaalaan asti. 40% kuolee sairaalassa. Ja sitten olemme me - se 10% - joka jostain käsittämättömästä syystä selviääkin hengissä. Me, joiden elämän jatkumisella onkin jokin tarkoitus. Monta vuotta yritin etsiä vertaistukea. Lopulta löysin amerikkalaisen Facebook-ryhmän, joka ei varsinaisesti liittynyt minun kokemaani, mutta  oli aika lähellä sitä. Ja sitä kautta löysin saksalaisen miehen, joka oli kokenut saman kuin minä ja selvinnyt hengissä. 

Ihan sattuman kautta aikoinaan kohtasin muutaman minuutin ajan ihmisen, jolle myöhemmin kävi kuten minullekin joulukuussa 2012. Ja joka kuuluu niihin harvinaisiin, jotka selvisivät hengissä. Tästä pienestä hetkestä syntyi hänen puolisonsa kanssa Facebook-kaveruus ja kun noin kuukausi sitten sain Messengerissä yksityisviestin, kahden ensimmäisen lauseen jälkeen ihokarvani nousivat pystyyn ja tiesin, mitä seuraavaksi luen. Luin saman, mitä minulle tapahtui joulukuussa 2012. 

On mahdotonta sanoin kuvailla, miltä tuntuu. Miltä tuntuisi viimeiseltä sukupuuttoon kuolevalta, joka yhtäkkiä kohtaisikin lajitoverinsa? Ei olekaan enää yksin. Miten lähes tuntemattomasta ihmisestä voi  tulla kuin pikkuveli? Eikä edes "kuin pikkuveli" vaan pikkuveli? Niin tärkeä ja läheinen? 

En ole pitkään aikaan päivittänyt blogiani. En ole pitkään aikaan ollut kiinnostunut pandemiasta. On ollut tärkeämpääkin ajateltavaa ja tekemistä.  En ole enää seurannut päivittäisiä tartuntalukuja. Toisaalta tänään Suomessa poistui suurin osa lopuistakin koronarajoituksista. Lisäksi nivelreuma aktivoituminen ja sytostaattihoito siihen on vienyt voimavaroja. Jonkin verran stressiä aiheuttaa sekin että 2 viikon päästä täytän 60 vuotta ja remontti on edelleen pahasti kesken. Aion kuitenkin juhlia syntymäpäiviäni ihan vain kaikista läheisimpien kesken.

Jotain pitää välillä syödäkin. Tänään bowl, jossa nuudeleita, paistettua porsaan ulkofilettä, avocadoa, kurkkua, salaattia, hopeasipulia ja kirsikkatomaatteja. Sekä vihreää chiliä ja korianteria. 

Jälleen leviämisvaiheessa

Pääkaupunkiseutu siirtyi koronavirustilanteessa jälleen leviämisvaiheeseen. Hallitus kokoontuu ylihuomenna miettimään Suomen tämän hetkistä pandemiatilannetta. Aluehallintovirasto sekä kunnat miettivät, mitä rajoituksia täytyy ottaa käyttöön. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, ainakin ravintoloiden aukioloaikoja rajoitetaan taas. Samoin tulee kokoontumisrajoituksia. 

Sunnuntaina laitoin kirjekuoreen aiemmin kesällä hankkimani Blind Channelin keikkaliput. Harmitti, mutta ei voi mitään. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että vaikka minulla onkin jo molemmat rokoteannokset saatuna, minulla on myös menossa sytostaattihoito eikä ole ehkä kovin järkevää lähteä isoon yleisötapahtumaan. Ilman sytostaattihoitoa olisin lähtenytkin tai jos tartuntaluvut olisivat olleet matalammat. Toivottavasti Blind Channelin keikka kuitenkin toteutuu, jotta tuntematon lippujen saaja pääsisi katsomaan sitä. 

Nyt siis ollaan pandemiatilanteessa, jollainen oli viimeksi maaliskuussa. Ja maaliskuussa otettiin myös poikkeustila käyttöön. Onneksi nyt ei kuitenkaan sairaalahoidossa ja varsinkaan tehohoidossa ole yhtä paljon koronapotilaita kuin maaliskuussa. Mutta onhan tämä taas mielenkiintoista seurata, mitä tapahtuu. Ja mitä ei tapahdu. 

Ilmat ovat viilentyneet mukavasti ja sen vuoksi tuntuu, että aivotkin toimivat vähän paremmin. Nivelreuma aiheuttaa vieläkin kipuja ja ne haittaavat arjen asioita. Tein huomista lounasta varten pasta-chorizo -salaatin ja olipa työlästä saada majoneesiputkilosta majoneesit ulos. Puristusvoimaa ei käsissäni ole vieläkään. Ruuanlaitosta on kuitenkin tullut taas mukavampaa, koska uuniakin voi käyttää. Siis ilman, että koko asunto muuttuu saunaksi. Eilen latoin lihapullia ja perunamuusia. Tänään broileria sinihomejuustokastikkeessa ja uunijuureksia.

Viikonloppuna koitan saada keittiön remontin valmiiksi. Tai ainakin tavarat pois ja katon sekä seinät maalattua. Toivottavasti nivelkivut eivät ainakaan pahene. 

Vielä on kesää jäljellä

 Viime päivien viileämmät säät ovat olleet tervetullutta vaihtelua helteiseen kesään. Muutama yö sitten nukuin ikkuna auki ja heräsin yöllä siihen, että palelin. Oli käytävä hakemassa lämmin peitto päälle. Aamuisin, kun olen lähtenyt Stellan kanssa aamulenkille, on viileimpinä aamuila ollut alle 10 astetta lämmintä. Huomisesta lähtien päivälämpötilat taas nousevat, mutta se ei haittaa, koska sisällä on kuitenkin sopivan viileää. 

Tämän viikon olen taas päivystänyt ja myös kaksi seuraavaa viikkoa päivystän. Kesälomien vuoksi on vaihdeltu vuoroja ja heinäkuu on ehdottomasti paras aika päivystää. Ei nimittäin pääsääntöisesti tapahdu yhtään mitään. Hiljaista kuin huopatossutehtaalla. 

Remonttini ei ole edennyt yhtään. Syynä ei ole kuitenkaan enää helteet vaan nivelkivut. Toivottavasti jo kuukauden päästä sytostaatit alkaisivat helpottaa oireita ja pääsisin jatkamaan remonttia. Kaaoksen keskellä eläminen ei ole kovin mukavaa.

Tänään mietin, onko kyse iästä vai pandemiasta, kun ihmiset ovat alkaneet ottaa yhteyttä. Ja erityisesti soittamalla puhelimella. Tänään olin vanhempieni luona ja istuutumassa juuri kahvipöytään, kun puhelimeni soi. Numero oli aivan vieras, mutta koska olen päivystäjänä, vastasin puhelimeen. Soittaja oli sairaanhoito-opiston aikainen opiskelukaverini. Olimme opiskeluaikana parhaimmat ystävykset, mutta valmistumisen jälkeen tiemme erkanivat. Olipa ihanaa, kun hän vuosikymmenten tauon jälkeen oli kaivanut yhteystietoni esiin!!! Olen monta kertaa koittanut löytää häntä sosiaalisesta mediasta ja etsinyt Googlen avulla, mutta jos sukunimi on vaihtunut, ei henkilöä löydä. Hän oli nyt jo toinen ihminen kaukaa menneisyydestäni, joka on tänä vuonna yllättäen ottanut yhteyttä. 

Viilentyneiden säiden vuoksi on jaksanut välillä laittaa ruokaakin, vaikka ei joka päivä. Tänään keitin lounaaksi uusia perunoita, lisäksi kylmäsavulohta, smetanakastiketta,  keitetty kananmuna sekä kasviksia.

Päivälliseksi paellan tyyppinen risotto. 

Pandemiatilanne on mennyt taas huonompaan suuntaan. Uusien tartuntojen osalta. Sairaalahoitoa tarvitsevien sekä kuolleiden määrä ei kuitenkaan ole noussut samassa suhteessa tartuntojen kanssa. Rokotteista on siis ehkä hyötyä, vaikka täysi rokotussuoja eli molemmat annokset on saanut vasta hieman yli 30% suomalaisista. Mediassa onkin nyt yhä useammin asiantuntijoiden kannanottoja, joiden mukaan tartuntalukuja ei enää pitäisikään seurata vaan ainoastaan vakavasti sairastuneiden lukumäärää. 

Syksy voikin olla mielenkiintoinen. Hallituksella pitäisi olla työn alla hybridistrategia 3.0. Missä vaiheessa se valmistuu ja julkaistaan, siitä ei ole tietoa. Hallitus ja eduskunta kun ovat nyt kesälomalla. Koulut alkavat jo muutaman viikon päästä ja toistaiseksi päätös on, että koulut aloitetaan lähiopetuksessa. Lapsia ei ole kuitenkaan vielä rokotettu - edes ensimmäistä kertaa - joten mikä mahtaa olla tilanne muutama viikko koulujen alkamisen jälkeen.