sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Earth Hour 2017 ja päivä sen jälkeen

Eilen vietettiin Earth Houria eli WWF:n maailmanlaajuista tapahtumaa, jossa valot sammutetaan tunniksi muistutukseksi ilmastonmuutoksesta. Tapahtumaan kuuluu myös kynttiläillallinen ja olin kutsunut vanhempani meille syömään.
En julkaise kuvia läheisistäni, joten sen vuoksi kuvia eilisillasta on vain vähän. Alkuruuaksi tarjosin bataateista ja tomaateista tehtyä kasvissosekeittoa, jossa oli lisäksi katkarapuja ja tilliä. Keiton kanssa oli tarjolla leipäviipaleita, joissa oli päällä sitruunapestoa sekä paprika-pähkinätahnaa. Pääruuaksi oli valkosipuliperunat, pulled porkia ja vihersalaattia. Jälkiruuaksi tein uuniomenarahkaa. Valvoimme yli puolille öin ja kun vanhempani olivat lähteneet, katsoin vielä pitkään digiboxille tallentamiani ohjelmia.
Tänään nukuinkin sitten pommiin. En muista, milloin viimeksi olisi käynyt näin. Etätyön etuja on, että työnsä voi aloittaa, kun on herännyt ja käynyt koiran kanssa aamulenkillä. Tähän asti Stella on herättänyt minut aamuisin viimeistään klo 7 enkä ole tarvinnut herätyskelloa kuin muutaman kerran viimeisen neljän vuoden aikana.

Aamulla heräsin eikä koiraa näkynyt missään. Katsoin kelloa ja kauhistuin: se oli 11:22! Viime yönä tosin siirryttiin kesäaikaan, mutta siitä huolimatta olin nukkunut monta tuntia pidempään kuin normaalisti. Syöksyin ylös, kiskoin vaatteet päälleni ja lähdin viemään koiraa aamulenkille. Harmitti aika paljon, että koko sunnuntaiaamupäivä oli mennyt harakoille. Enkä ollut edes yhtään virkeämpi kuin muinakaan aamuina. Aamiaisen kasasin hätäisesti edellisillan jämistä sekä Parman-kinkusta.
Yleensä katson sunnuntaiaamuisin Avaran luonnon samalla kun syön aamiaistani, mutta nyt oltiin jo iltapäivässä. Olin suunnitellut monta asiaa tälle päivälle, mutta iltapäivä kauppareissuineen ja ruuanlaittoineen humahti hetkessä. Tarkoitukseni oli myös ommella loppuun sohvatyynyjen uudet päälliset, mutta nojatuolini oli koko ajan varattu. Joskus mietin, ettei ihminen ole kovin viisas ottaessaan kotiinsa karvaisia nelijalkaisia, jotka ovat siellä kuin kotonaan.
Tänään teki mieleni jotain tulista ruokaa ja mietin, mitä vaihtelua saisi perunan, riisin ja pastan tilalle. Jääkaapista löytyi perunamuusin loput, vajaa purkki cheddar-kastiketta, tuoreita chilejä ja pari kananmunaa. Silppusin chilin ja sekoitin ainekset yhteen. Lisäsin vielä ruokalusikallisen vehnäjauhoja sekä silputtua persiljaa ja paistoin oliiviöljyssä ohukaispannulla. Persiljan tilalle olisi sopinut paremmin tuore korianteri, mutta sitä ei ollut nyt saatavilla ja persiljakin kävi aika hyvin. 
Kello on 22 ja jo jonkin aikaa on ollut aivan pimeää. Eikä väsytä yhtään. Tekisi mieli keittää iltakahvit, mutta jos mielin ennen aamuyötä tavata Nukku-Matin, kahvi kannattanee jättää väliin. Huomisesta tulee kaikesta huolimatta väsyttävä päivä ja on varminta laittaa herätyskello soimaan, jotta en huomenna huomaa herääväni vasta juuri ennen päiväpalaverin alkua. Pahimmassa tapauksessa vasta sen jälkeen. 

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Rakas Vakis

Niin paljon kuin rakastankin ruuanlaittoa, aina välillä  on päiviä, jolloin ei ehdi, jaksa tai viitsi. Oikeastaan aika useinkin. Kotini lähellä on ravintola Vagabonda, josta on tullut kantapaikkani. Tänään huomasin vähän ennen yhdeksää illalla, että jääkaapit on tyhjillään ja Vagabondassakin keittiö kohta sulkeutuu. Pikaisesti kengät jalkaan, takki päälle ja suunta kohti "Vakista".

Ravintola ei ole pelkästään paikka hakea ruokaa kotiin vaan myös paikka tavata lähiön asukkaita. Minusta on mukavaa ruokia odotellessa jutella muiden kanssa tai jos olen mieluummin yksin, lukea lehteä tai surffailla kännykällä netissä. Olen asunut tässä lähiössä jo neljännesvuosisadan, joten aika moni naapuri on tullut ainakin ulkonäöltään tutuksi. Ja koiranomistajana tietenkin tutustuu muihin koiranomistajiin. Useimmiten tietää koiran nimen, mutta ei omistajan nimeä. Asia ei kuitenkaan taida haitata ketään, minäkin olen "Stellan äiti".


Tänään sain vihdoin ja viimein muutettua vanhat Barbie-nukeista kertovat kotisivuni blogin muotoon. Kuvat ovat huonoja, koska viime vuosikymmenellä kännykkäkamerani ei ollut laadultaan kovinkaan kummoinen. "Uusi" blogini Barbie, Young & Beautiful - Forever! löytyy nyt Bloggerista ja linkki on tämän sivun yläreunassa. Ehkä joskus vielä jatkan myös tuon blogin ylläpitämistä. Jokin aika sitten lisäsin myös toisen blogini, jonka nimi on Löytöretkiä mieleen. Tämä blogi on kirjoitettu englanniksi ja kertoo suomenuskoisuudestani. Blogin päivitys on jäänyt enkä osaa sanoa, jatkanko sitä vielä joskus, Onpahan kuitenkin linkitetty tähänkin blogiini. Vielä on työn alla neljäs blogini Noitien sukua, joka tulee olemaan kokoelma vanhoista kotisivuistani liittyen elämääni suomenuskoisuuden näkökulmasta. Ja kyllä, minä olen noitien sukua. Siis noituudesta tuomittujen sukua. Siskoni on tehnyt sukututkimusta jo noin 40 vuotta ja suvun noituudesta tuomitut ovat löytyneet hänen tutkimustyönsä ansiosta.

Huomenna on lauantai ja Earth Hour 2017. Olen kutsunut iäkkäät vanhempani meille kynttiläillalliselle. Äitini täyttää kesällä 90 vuotta ja isäni on kaksi vuotta nuorempi. Olen onnellinen ja äärettömän kiitollinen, että olen saanut pitää vanhempani näinkin pitkään. Ikäänsä nähden molemmat ovat erittäin hyväkuntoisia. Isäkin on vielä työelämässä!!! Onkohan minullakin vielä yli 30 vuotta työelämää edessä?

Äsken Vakiksesta tullessani lämpötila oli jo painunut pakkasen puolelle. Siitä huolimatta on jo kevät. Lumet sulavat eivätkä tiet ole enää iljanteista jäätikköä. Pian on myös pääsiäinen ja sukua varmaan tulossa pääsiäispäivälliselle. Rakastan kevättä! Ja Vakista.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Ruokavuosikymmenet

Viime viikonloppuna katsoin Ylen Areenasta kaksi ensimmäistä jaksoa sarjasta Historia:Ruoka-aikoja. Sarja kuvaa tavallisen nykyaikaisen brittiläisen perheen aikamatkaa vuosikymmeniä taaksepäin. Perheessä on vanhempien lisäksi kaksi teini-ikäistä tyttöä ja hieman nuorempi poika.

Sarjassa jokainen jakso kuvaa yhtä vuosikymmentä ja jokainen päivä yhtä vuotta. Perheen koti on sisustettu kunkin vuosikymmenen mukaan. Samoin vaatteet, kampaukset, autot yms vastaavat kyseistä vuosikymmentä. Pääosassa sarjassa on ruoka, mutta kaikille retro- ja vintagehulluille aivan loistava ohjelma. Ja erityisesti meille, jotka olemme eläneet näillä vuosikymmenillä.

Ensimmäisessä jaksossa käsiteltiin 1950-luku sukupuolirooleineen ja säännöstelyineen. Monia elintarvikkeita oli hyvin vähän ja keittiöt huonosti varusteltuja.

Toisessa jaksossa 1960-luku. Ruokasäännöstelyt olivat päättyneet ja keittiöt jo paremmin varustettuja. Myös kauppojen valikoima oli parantunut. Silti perheen äidin aika meni ruuanlaitossa ja muissa kotitöissä.
Eilen tulleessa jaksossa 1970-luku. Perheen äiti lähestulkoon eli keittiössä aina 1970-loppua lukuunottamatta. Olen miettinyt, miten oma äitini aikoinaan koki nuo vuosikymmenet. Hänkin oli kotiäitinä aina 1970-luvun alkuun asti. Pitääkin joskus kysyä häneltä.
Tänään päätin tehdä jotain retroa päivälliseksi. Lapsuuteni herkku 1970-luvulta oli vasikankotletit ja perunamuusi. Usein lisukkeena oli joko etikkasäilykkeitä tai pakastevihanneksia. Päivälliseksi tänään siis vasikankotletit, perunamuusi, kermainen viherpippurikastike, sienisalaatti ja pakastevihanneksia. 

tiistai 14. helmikuuta 2017

Keräilyharvinaisuuksia

Anita Wangelin tuotteiden keräilyni alkaa lähestyä loppuaan. Neljä vuotta olen kerännyt erityisesti Wangelin kukkakuvioisia purkkeja, tarjottimia, leipälaatikoita jne. Tammikuun alussa erääseen Facebookin ryhmään tuli huudettavaksi Wangelin violetti roskakori. Roskakoreja on olemassa kahta väriä: violetti ja vihreä. En ole koskaan enkä missään nähnyt kumpaakaan myytävänä, joten mennä paukautin niin korkean tarjouksen, että arvelin roskakorin sillä hinnalla lähtevän. Niin lähti, kukaan ei korottanut tarjoustani.

Minulla on Wangeleita vain keittiössä ja mietin, mihin oikeastaan tarvitsen roskakoria. Sen pitäisi olla näkyvillä eikä kaapissa, mutta ei siihen voi laittaa mitään sellaista, minkä koira innoissaan repisi pitkin lattiaa. Päätin käyttää uutta roskakoriani pahvijätteiden lajitteluun.


Toinen uusi aarteeni on kaksi Wangelin pannunalustaa. Näitä on muistaakseni neljää eri väriä, joista minulla on nyt kaksi. Myös pannunalustoja on ollut hyvin harvoin myytävänä. Viimeksi muistan nähneeni sellaisen jo ennenkuin aloin kerätä Wangeleita. Silloin myynnissä oli turkoosi ja kieltämättä harmittaa, että en älynnyt sitä silloin hankkia itselleni.