Työkaveri

Minulla on työkaveri. Tai on heitä useampikin,  mutta yksi on ylitse muiden. Kutsuttakoon häntä tässä vaikkapa "Mariksi".

Tapasin "Marin" ensimmäistä kertaa vuonna 2000, kun vaihdoin hoitoalalta ensimmäiseen it-alan työpaikkaani. "Mari" oli tuolloin minuun verrattuna jo vanha konkari ja puolen vuoden päästä päädyimme samaan projektiin. "Mari" teki tietyt osat ohjelmasta ja minä tein tietyt osat. Kun tarvitsin jotain "Marilta", pyysin vain häntä tekemään ja hän teki. Hän myös neuvoi minua - uraani aloittelevaa - usein.

Vuodet vierivät ja "Mari" päätti vaihtaa maisemaa. Vaikka aluksi tunsinkin olevani monissa asioissa pulassa, "Marin" tekemät loistavat dokumentit auttoivat minua tekemään niitäkin osia ohjelmaan, joita hän aiemmin teki.

Vierähti vielä puolisen vuotta ja minäkin lähdin. Ja miten ollakaan... samaan firmaan kuin "Mari". Jonkin ajan kuluttua päädyimme taas yhteiseen  projektiin ja tällä kertaa minä osasin neuvoa asioita "Marille". Mitä hankalammiksi tilanteet muuttuivat, sitä paremmin meillä yhteistyö sujui. Työtapamme ja luonteemme täydensivät erinomaisesti toisiamme. Siinä missä minä olen rauhallinen, "Mari" on temperamenttinen.

Aikaa kului ja minä päätin vaihtaa maisemaa. Jätin "Marille" työpöydälläni olleen lasipallokoristeen ja vitsailimme, että hän voi sitä kristallipalloani hieroa ja kysyä vastauksia kysymyksiin, joihin minä en olekaan enää vastaamassa. Valitettavasti kristallipalloni lakkasi toimimasta heti lähtöni jälkeen.

Kului tovi ja "Mari" päätti vaihtaa jälleen maisemaa. Ja kuinka ollakaan siihen firmaan, missä minä jo olin. Nyt olemme tehneet jälleen yhteistyötä jo muutaman vuoden ajan.

Tämä viikko ja edellinen ovat olleet töissä haastavia, stressaavia ja uuvuttavia. Resurssivajeen vuoksi mieletön kiire ja paljon asioita, jotka on pitänyt oppia lyhyessä ajassa. Tämä viikko erityisesti on puristanut kaikki mehut niin "Marista" kuin minustakin. Kun minuun on iskenyt epätoivo deadlinen suhteen, "Mari" on innostanut jaksamaan. Ja kun "Marilla" on stressi vienyt yöunet, olen rauhoitellut sanomalla, että kyllä me tästäkin selvitään.

Tänään oli deadline. Asennukset ja testaukset. Mahdolliset korjaukset. Käyttäjät kun saattavat tehdä asioita, joita tekijälle ei tule mieleenkään, että joku tekisi. Piti siis testata kaikki mahdolliset "älyvapaatkin" toiminnot ja varmistaa, että ohjelma suoriutuu myös niistä. "Mari" etätöissä ja minä toimistolla, joten virheiden tai ongelmien ilmetessä luurit päähän ja Skype-puhelu.

Me tehtiin se. Kuten aina ennenkin, yhteistyömme on parhaimmillaan paineen alla ja silloin, kun adrenaliini virtaa suonissa, yöunet katkonaisia ja perhe on aikaa sitten saanut syödä nälkäänsä kynsiään. Kun kodit ovat siivoamatta ja päivän työurakan jälkeen vain hyytyy nojatuoliin kunnes kupsahtaa nukkumaan.

Nyt voi viikonlopuksi hengähtää syvään ja nauttia kahdesta kiireettömästä päivästä. Kerätä voimia. Uusi rumba alkaa taas maanantaina. Olen iloinen siitä, että "Mari" on kanssani rumbaamassa.

Siivousvempain

Olen monena iltana nähnyt televisiossa mainoksen Viledan lattianpesimestä, mutta en tänään töistä tullessani löytänyt sellaista S-marketista, Anttilasta enkä Citymarketista. Jälkimmäisestä löysin kuitenkin mielenkiintoisen siivousvempaimen ja koska hintakaan ei ollut paha, päätin ostaa sellaisen.

 Vempaimessa on säädettävä varsi ja kuminen harjasterä. Tuoteselosteen mukaan sillä voi puhdistaa mm lemmikkieläinten karvat matoista ja nojatuoleista. Nyt pitäisi vain löytää aikaa ja energiaa uuden siivousvempaimen kokeilemiseen. Toistaiseksi olen ollut töiden jälkeen niin väsynyt, ettei siivoaminen ole juurikaan käynyt edes mielessä.

 Viikko sitten tutustuin myös uuteen Pohjan Neito -pesuainesarjaan. Ihastuin ja pitihän sitä ostaa sitten koko sarja.

Ruuanlaitto on jäänyt taas vähiin, koska olen syönyt päivisin töissä eikä iltaisin ole enää jaksanut laittaa ruokaa. Jos ruuanlaitoista ei voi nauttia, voi delegoida sen jollekin toiselle. Tänään siis kotimatka kävi paikallisen ravintolan kautta.

Väsymys

Vasta maanantai-ilta, mutta väsyttää aivan kamalasti. Pitkä päivä toimistolla ja kotona olin vasta vähän ennen yhdeksää. Aamulla pitäisi olla klo 8:00 jälleen toimistolla. Oikeastaan aivan typerää tulla välillä edes kotiin. Jos olisi ollut vaihtovaatteet mukana, olisin voinut varsin hyvin yöpyä toimistolla.

Tänään on ollut kylmä päivä ja tuntuu, ettei vielä kotonakaan lämpene. Vedin juuri villatakin päälleni ja mietin, pitäisikö etsiä jostain villasukatkin. Kylmyys saa nilkat särkemään. Toivottavasti en ole tulossa kipeäksi, koska nyt ei olisi varaa sairastua.

Eilen oli tytär puolisoineen sunnuntaipäivällisellä. Oli mukavaa pitkästä aikaa laittaa kunnon päivällinen. Konstailematonta syysruokaa, yksinkertaisista perusraaka-aineista.

Alkuruuaksi oli punajuurisosekeittoa ja lauantaina syysmarkkinoilta ostamiani sulhaspiirakoita.

Pääruuaksi tein katkaravuilla täytettyä kalamureketta. Mureke jäi rakenteeltaan hieman "hötöksi" eli kananmunia olisi saanut olla mureketaikinassa enemmän. Lisäksi pestolla kuorrutettuja sipuleita.

 Lanttukuutioita ja porkkanapaloja paistoin voissa. Mausteina vain suolaa, siirappia ja kuivattua rakuunaa.

Syysmarkkinoilta ostamistani härkäpavuista tein höystön, jossa lisäksi paprikaa ja sipulia.

Kalalle tein kastikkeen kermaviilistä, majoneesista, sipulista, maustekurkusta ja mausteista.

Lisäksi tarjosin keitettyjä perunoita ja salaattia.

Jälkiruuaksi oli syysmarkkinoilta ostamaani rommirusinakakkua, kotitekoista kermapähkinäliköörijäädykettä (joka ehti sulaa vähän liikaa ennen tarjoilua), mansikoita, kermavaahtoa ja niinikään markkinoilta ostamani suklaalusikat.

Tänään en sitten jaksanutkaan tehdä mitään ruokaa vaan tulin Mäkkärin kautta kotiin. Joskus näinkin.

Syysmarkkinat

Ihana aurinkoinen syyspäivä ja tieni vei syysmarkkinoille. Kuten aina, myös tällä kertaa tuli ostettua kaikenlaista. Pidän siitä, että voin ostaa tuottajilta suoraan. Ja erityisesti siitä, että saan sellaisia tuotteita, joita ei juurikaan kaupoista löydy.

 Tänäkin vuonna myyjiä oli melko mukavasti. Kiertelin alueen läpi useamman kerran ja joka kierroksella mukaani tarttui jotakin. Eräällä myyjällä oli tuoreita härkäpapuja ja niitä en ole missään kaupassa nähnyt. Kuivattuina löytyy, mutta ei tuoreina. Hintakaan ei ollut paha vaan vaivaiset 2 €/kg, joten päätin ostaa niitä koko laatikollisen. Myyjän latoessa papuja kassiin hän kertoi, että oli kotoa lähtiessään miettinyt, kannattaako härkäpapuja ottaa mukaan lainkaan. Vaikka härkäpapu onkin vanha kasviproteiinin lähde, sitä käytetään nykyisin pääasiassa karjan rehuna. Lienee syy siihen, ettei tuoreita härkäpapuja kaupoista löydy.

Kanttarelleja, suppilovahveroita, herneitä, luumuja ja mansikoita. Sulhaspiirakoita, rommirusinakakkua, erilaisia suklaaherkkuja, suolasieniä, mehuja ja hilloja. Suklaasta tehdyt lusikat menevätkin heti huomenna päivällispöytään.

Kun ostokseni alkoivat painaa niin paljon, että kulkeminen väkijoukossa kävi hankalaksi, oli pakko luovuttaa. Ja miettiä, millä tavalla saisi itsensä ja "saaliinsa" kotiin. Matka ei ole pitkä, mutta ajatus painavien ostosten kantamisesta ei houkutellut. Hetken jo mietin, että soitan pojalleni ja pyydän häntä tulemaan kantoavuksi. Raahauduin kuitenkin bussipysäkille ja aikani odoteltua sopiva bussikin tuli. Muutama pysäkinväli vain, mutta helpotti huomattavasti kotimatkaa.

Etätyöpäivä

Tänään oli  kansallinen etätyöpäivä. Minun kohdallani kuitenkin - poikkeuksellisesti - työpäivä toimistolla. Kuten koko tämä poikkeuksellinen viikko.

Olen tehnyt jo useamman vuoden ajan töitä kotona. Minulle etätyö on siis arkipäivää ja toimistolla tapahtuva työ poikkeaa normaalista. Käyn keskimäärin 1-2 kertaa kuukaudessa toimistolla ja jos ei ole mitään erityistä syytä käydä, saattaa toimistopäiville tulla vieläkin pidempi väli.

Etätyössä on omat hyvät ja huonot puolensa. Kun työ ja kaikki siinä tarvittavat välineet on kotona, jää helposti - ainakin alussa - hämärän peittoon, onko töissä vai kotona. Jos on töissä, pitäisikö tehdä töitä? Jos on kotona, pitäisikö tehdä kotitöitä? Mikä erottaa työajan vapaa-ajasta, jos ei poistu "työpaikalta"? Voiko ripustaa pyykit narulle keskellä päivää vai pitäisikö odottaa iltaan asti? Päättyykö työpäivä edes illalla vai pitäisikö vielä klo 21 vastata sähköpostiin?

Omalla kohdallani kesti aika pitkäänkin erottaa työ ja vapaa-aika toisistaan. Alussa olinkin aina töissä. Ensin piti oivaltaa, mitä työ on. Onko se työtuolissa istumiseen käytetty aika? Minulle se on jotain muuta eli työ on jotain sellaista, jossa saa aikaiseksi jotakin. Omassa työssäni "kuningasajatus" voi syntyä juuri silloin, kun nousen työtuolistani ja menen ripustamaan pyykkejä. Pidetäänhän työpaikoillakin taukoja, jotkut tauot ovat jopa lakisääteisiä. Etätyötä tehdessä ei lounastaukoon mene puolta tuntia vaan monesti tulee syötyä työn ääressä. Ja pyykkiä ripustaessaan ajattelee työasioita. "Työ" ei olekaan enää nk menetettyä vapaa-aikaa.

Parasta etätyössä mielestäni on, että työmatkoihin ei kulu aikaa. Voin laitaa herätyskellon soittamaan 5 minuuttia ennen työpäivän alkua, keittää sumpit, siirtyä yöpaita päällä ja kahvimuki kädessä työhuoneeseeni. Nyt, kun olen taas viikon ajan käynyt toimistolla, on matkoihin kulunut enemmän kuin yksi työpäivä. Herätä täytyy aikaisemmin, kulkea busseilla, junilla ja raitiovaunuilla. Odotella asemilla ja pysäkeillä. Se ei ole työaikaa, mutta ei se ole vapaa-aikaakaan. Se on hukkaan heitettyä aikaa.

Hetki Kallen maailmassa

Tapasin tänään Kallen. Odottelin raitiovaunua työpaikan edessä, kun elämän kolhiman näköinen Kalle reppuineen ja muovikasseineen pörhälsi pysäkille. Hän kysyi, olisiko minulla antaa hänelle 50 senttiä. En ollut aamulla käynyt pankkiautomaatilla, mutta muistelin kolikkopussissani olevan jonkin verran kolikoita. Kaivelin kolikot pussista ja ojensin ne Kallelle, joka kiitti iloisesti.

Jäädessäni pois raitiovaunusta Kalle seisoi Opastinsillalle kulkevien ovien edessä ja kyseli ohikulkijoilta kännykkää lainaksi. Noh, Kalle ei kuulune niihin ihmisiin, joille lähimmäiset sankoin joukoin lainaavat kännyköitään. Olin Kallen jo hetkeä aikaisemmin kohdannut eikä minulla loppujen lopuksi ollut kiire minnekään, joten pysähdyin ja lupasin lainata kännykkääni.

Jäin rappusille odottamaan, kun Kalle kaiveli pusseista ja nyssäköistään paperilappua, jossa puhelinnumero oli. Kalle kertoi iloisesti elämäntarinaansa asunnottomuudestaan sekä päihdeongelmistaan ja minä kuuntelin. Näin ohikulkijoiden paheksuvat katseet, mutta en välittänyt niistä. Kulkekoon ohitse ne, joilla kiire on. Viimein Kalle löysi oikean paperilapun ja soitti veljelleen pyytääkseen toisen henkilön puhelinnumeroa. Ja sen jälkeen - luvallani - Kalle soitti tälle toiselle henkilölle. Kallen kuitenkin täytyi jäädä odottamaan vielä takaisinsoittoa ja hän kysyi, onko minulla kiire. Eihän minulla - valmiissa maailmassa - mikään kiire ollut.

Jatkoimme matkaa asemalle ja juttelimme niitä näitä puhelua odotellessa. Junia kotiin ehti jo pari mennä, kun puhelin lopulta soi. Valitettavasti Kalle ei kuitenkaan saanut autokyytiä määränpäähänsä ja bussilippuun hänellä ei ollut rahaa. Huikkasin puhelun väliin, että voin nostaa automaatilta rahaa ja antaa rahat bussilippuun.

Kun ojensin Kallelle 20 euron setelin, hän tuumasi, että seteli täytyy saada rikki, jotta voi antaa minulle takaisinrahat. Kalle oli jo ehtinyt kertoa huomisesta 34-vuotissyntymäpäivästään ja sanoin, että olkoon loppuraha hänelle syntymäpäivälahja. Näin kosteuden nousevan Kallen silmiin ja hän halasi minua kiitokseksi ja toivotti kaikkea hyvää elämääni.

Kävellessäni kohti asemalaiturille johtavia liukuportaita tunsin edelleen paikalla olleiden paheksuvat katseet selässäni. Katseet, joiden kanssa Kalle elää jokainen päivä, jokainen hetki. Olin astunut hetkeksi Kallen maailmaan eikä se maailma toivota ketään tervetulleeksi.

Ei ole mitään takeita, että Kalle näkee huomista syntymäpäiväänsä. Voi olla, että rahan antaminen Kallelle oli virhe. Jos näin ikävästi kävisi, ehkä Kallelle kuitenkin jäi hyvä muisto tästä päivästä?

Kotiin tultuani avasin viinipullon, istahdin mukavasti nojatuoliin ja tilasin pizzan. Kodin lämmöstä huolimatta Kalle maailmoineen viipyi vielä hetken ympärilläni muistuttamassa, miten tärkeää on olla kiitollinen. Kiitollinen siitä, että vaikeinakin aikoina elämä on kantanut.  Kiitollinen työstä, kodista ja läheisistä. Kaikista niistä ihmisistä, jotka omalta osaltaan ovat pitäneet huolen siitä, että tieni ei ole vienyt Kallen maailmaan.

Tulevaisuudesta ei kukaan tiedä. Kuka tahansa voi päätyä Kallen maailmaan. Vaikka miten olisi varasuunnitelman varasuunnitelman varasuunnitelma. Aurinko on jo laskenut ja minä jään miettimään, mikä olisi varasuunnitelmani, jos jonain päivänä eläisin Kallen maailmassa.

Mausteita

Innostuin siskonpojan houkuttelemana osallistumaan kimppatilaukseen mausteista. Täyttäessäni tilauslomaketta en ajatellut pakkauskokoja lainkaan, joten yllätys oli melkoinen saadessani puoli muovikassillista mausteita. Yllätys oli kieltämättä myös mieluinen.

Kesällä sain ystävälliseltä nettitutulta ison kasan tyhjiä pilttipurkkeja. Olin ajatellut säilöä niihin pihastani saamani yrttisadon, mutta yrttisatoni olikin aivan surkea. Mitään säilöttävää ei siis ole. Nyt purkeille kuitenkin tuli käyttöä - ja varmasti tulee vielä jatkossakin - antaessani osan mausteista tyttärelleni.

Mausteita purkittaessani huomasin, että olin tilannut myös santelipuujauhetta. Mielenkiintoista. En muista lukeneeni yhdestäkään keittokirjasta ohjetta, jossa olisi käytetty santelia. Googlesta selvisi, että santelia käytetään mm kalan säilömisessä. Silli ja muut etikkakalat eivät kuulu lempiruokiini, joten nyt pitää keksiä santelille jotain muuta käyttöä.

Kylän tummin blondi

Järjestelmäkamera! Tuo niin houkutteleva, mutta vaikea kapistus. Kuukauden päivät olen yrittänyt päästä eroon kameraan käynnistäessä ilmestyvästä valikosta. Tuloksetta. Tänään jo kyselin siskoltani, onko hän hyvä käyttämään digitaalista järjestelmäkameraa. Ei kuulemma omista sellaista, joten asia jäi siihen. Päätin vielä kerran yrittää itse, kameran käyttöopasta lukien. Jos ei onnistu, käyn pyytämässä neuvoja isältäni.

Ilokseni löysin käyttöoppaasta virheilmoituksen "Kohde on liian tumma" ja myös neuvon, mitä ilmoituksen jälkeen pitää tehdä. Säätää ISO-herkkyyttä. Löysin käyttöoppaasta ohjeen myös ISO-herkkyyden säätämiselle ja toimin ohjeiden mukaan. Pöh, edelleen sama virheilmoitus.

Kääntelin kameraa miettien, onko siinä jokin painike, vipu tai säädin, jota en ole vielä huomannut. Kun käänsin kameran linssin kohti kattolampussa palavaa valoa, tein ratkaisevan havainnon: valo ei heijastunut linssistä. Ja siinä oli todellakin jotain kummallista, pitäisihän valon heijastua. Paitsi jos siinä on linssinsuojus. Voi ei!!! Kun otin linssinsuojuksen pois, virheilmoitusta ei enää tullut.


Onneksi en ehtinyt lähteä isäni luokse neuvoa kysymään. Tosin isä olisi saanut mahtavat naurut, jos olisin ehtinyt. Ja nauru pidentää ikää. Kenties kerron asiasta hänelle myöhemmin, muita läheisiäni olenkin jo asialla naurattanut.

Syysmyrsky

Tänään on yksi niitä harvoja päiviä, jolloin koirakuumeeni on laskenut alilämmöksi. Ulkona on pimeää, sataa ja tuulee. On paljon mukavampaa istua sisällä lämpimässä kuin tarpoa vastatuuleen ulkona. Olla tekemättä juuri mitään En viitsinyt lähteä edes ruokakauppaan, sillä maito riittää nipinnapin aamukahviin ja pyöräytin pellillisen sämpylöitä.

Huomiseksi Ilmatieteenlaitos on luvannut aurinkoista säätä. Piha olisi laitettava talvikuntoon. Ruukut tyhjennettävä, kuihtuneet kasvit heitettävä pois. Grilli ja puutarhakalusteet suojattava. Kasvihuoneet purettava ja laitettava varastoon. Siis paljon tekemistä huomenna.

Eilen oli tupsahtanut postilaatikkoon tilaamani  Taivaannaulan seinäkalenteri. Kalenteri sisältää varsinaisen kalenterin lisäksi paljon luettavaa suomenuskoisuudesta ja kansanperinteestä. Sen lukemiseen voikin hyvin päättää tämän illan, vetää peiton korviin ja herätä aamulla reippaana viikonlopun viettoon.

¡Viva La Mexico!

¡Viva! ¡Viva! ¡Viva!


Meksikon itsenäisyyspäivä on virallisesti vasta sunnuntaina eli 16.9. Tänään oli kuitenkin Meksikon suurlähetystön järjestämät itsenäisyyspäiväjuhlat Suomessa asuville meksikolaisille ja heidän perheenjäsenilleen. Anopin ominaisuudessa pääsin juhliin mukaan.

Paikkana oli Helsingin Tuomiokirkon krypta. Enpä ollutkaan aiemmin käynyt, vaikka olen asunut koko elämäni pääkaupunkiseudulla. Tilaisuuden alussa Meksikon suurlähettiläs piti puheen ja tarvitsin jossain määrin tulkkia. Tunnelma oli kuitenkin aivan upea. Paikalla taisi olla meksikolaisia perheineen myös Virosta, sillä Suomen Meksikon suurlähetystö palvelee myös Viron meksikolaisia.


Ohjelmassa oli myös tanssiesityksiä eri puolilta Meksikoa. Oli ihastuttavaa katsoa kahden tytön esitystä. Perinteen mukaan tässä tanssissa tytöillä on juomalasi päänsä päällä, tämän illan esityksessä heillä oli tarkoitusta varten tehty rengas. Hyvin pysyi rengas tyttöjen päässä tanssin vauhdista huolimatta.


Ruoka oli aivan taivaallista ja vaikka chili huulia polttelikin, söin vatsani täyteen. Ensimmäistä kertaa elämässäni söin aitoa molea ja nyt ymmärrän, mitä keittokirjani tarkoittaa suklaalla. Hyvin, hyvin tummaa suklaata, joka on maustettu kanelilla. Meksikolaista suklaata. Nams!

Juhlien jatkot vietettiin Cafe Chaplinissa, jonka omistaa meksikolais-suomalainen pariskunta. Chaplinissa olin vuosi sitten juhlimassa Meksikon itsenäisyyspäivän jatkoja ja sinne siis tie vei tänäänkin. Ja tulihan se tequilakin juotua sekä meksikolaista olutta. Tarjolla tortillachipsejä, salsaa ja guacamolea.

Kun väki oli valunut Cafe Chaplinin yläkertaan, alkoi musiikki ja tanssi. Rakastan mariachi -musiikkia. Kun alkoi soida La cancion del mariachi, olin iloinen pystyessäni osallistumaan yhteislauluun.

Ay, ay, ay, ay  
Ay, ay, mi amor  
Ay, mi morena   
De mi corazon

Yliluovuttavat kädet

Olen usein miettinyt, miksi ympärilläni vallitsee aina kaaos. Pystyn hyvin keskittymään - viime yönäkin näihin sivuihini yhtäjaksoisesti 6 tuntia - eikä loogisessa päättelykyvyssäni tai ongelmanratkaisutaidoissanikaan pitäisi olla mitään valittamista. Ainakaan, jos on asiantuntijoita uskominen. Siitä huolimatta tunnen olevani täysin kykenemätön ylläpitämään järjestystä ympärilläni.

Joskus olen ajatellut, että kenties aivoissani on jotkut piuhat kytketty ristiin. Kun alan siivoamaan, lopputuloksena on vain entistä suurempi kaaos. Saan ehkä jotain siivottua, mutta vastaavasti sotken monta muuta paikkaa.

Lauantaina siivosin keittiön ja nyt minulla tuntuu menevän kohtuuttomasti aikaa ja energiaa ihan vain siihen, että pidän sen siistinä. Järkevämpää olisi pysytellä kokonaan pois keittiöstä ja käydä vaikkapa ravintolassa syömässä. Tiskejä, kissanruokapurkkeja, kuivahiivapaketti, veitsi, tyhjä talouspaperirulla.... niitä vain ilmestyy keittiöön. Kuin sieniä sateella. Olohuoneen sohvapöydällä virkkuukoukkuja, puikkoja, kaulakoru, sakset, käytettyjä paristoja, kahvimuki......

Tänään kuitenkin tein riemastuttavan havainnon: minullahan on yliluovuttavat kädet!!! Tavarat yksinkertaisesti vain irtoavat käsistäni ilman, että aivoni tiedostavat niin tapahtuvan. Miten voisinkaan viedä tavarat omille paikoilleen, kun en edes huomaa niiden hävinneen käsistäni?

Kun nyt tiedän, että vika onkin käsissäni, voin alkaa miettiä ratkaisua tähän ikävään vaivaan. Hyväksyn käsieni yliluovuttavuuden, mutta jonkinlaista terapiaa tai kuntoutusta ne varmasti tarvitsevat. Nyt vain täytyy miettiä, millainen terapia olisi paras. Siivousterapia kuullostaa turhan rajulta, ainakin näin pian diagnoosin jälkeen.

Jonkinlainen tartuntaterapia voisi olla hyvä. Aina, kun kulkisin jonkun tason ohi, sanoisin käsilleni: "tartu". Tämä ei tietenkään riitä, koska käteni hetken päästä kuitenkin luovuttaisivat tavarat pois. Tarvitaan siis apuvälineitä. Voisin oikeastaan ommella housuihini ja paitoihini taskuja. Mitä enemmän, sen parempi. Tarttumiskäskyn jälkeen käteni voisivat sujauttaa tavarat taskuihin. Jossain vaiheessa aivoni väkisinkin reagoisivat siihen, että painoni on lisääntynyt. Tässä on kuitenkin olemassa riski, että alan tuntea tarvetta laihduttamiseen. Mikä sekään ei toki olisi huono asia.

Pulinat pois ja pehva ylös penkistä! Siivousterapia riittää vallan mainiosti.

Omenasavottaa

Nyt on kerätty kaikki omenat, mitä puusta katolta putoamatta saatiin alas. Tuli niitä muutamaan hillopurkilliseen. Ensimmäinen erä perinteistä omenahilloa on kiehumassa. Toisen erän ajattelin maustaa vaniljalla ja ehkä myös kanelilla. Googlettelin ohjeita omenoiden kuivattamiseen, mutta ohjeissa suositeltiin käyttämään kiinteämaltoisia omenoita. Nuo vihreät ovat melko jauhoisia ja punaisia on liian vähän, joten en uskalla ottaa riskiä.

Osasta omenoita siis keitin perinteistä omenasosehilloa. Raaka-aineina vain omenat, hillosokeri ja vesi.

Osan omenoista valmistin omenasosehilloksi muuten samalla tavalla, mutta laitoin sekaan kanelitangon. Soseuttamisen jälkeen lisäsin seokseen myös vaniljaa.

Loput omenat keitin sipulisilpun kanssa chutneyksi, jonka maustoin reiluhkolla määrällä karria.

Omenasato maassa

Voihan ruma sana!!!! Kerrankin oli omenapuuni - se ainokainen - täynnä omenoita eikä minulla ollut muka aikaa kerätä satoa talteen aiemmin. Jos olisin tiennyt, että omenat tulevat tänä viikonloppuna puusta alas ihan itsekseen, olisin ottanut itselleni aikaa. Kyllä harmitti käydä takapihalla, kun lähes kaikki vihreät omenat alaoksilta olivat pudonneet. Punaiset sentään vielä olivat oksissa kiinni. Yläoksissa vihreitäkin omenoita on ja todellakin toivon, että ne ovat siellä vielä huomennakin. Tänään nimittäin satoi niin, että varaston katto olisi ollut liian liukas kiipeilemiseen.

Sain kuitenkin jonkin verran omenoita kerättyä. Osan jätin odottamaan huomista hilloamista ja osasta tein omenapiirakan. Kylläpä maistui hyvälle kahvin kanssa.

Täytyy toivoa, että siskoni ei tarvitse kaikkia omassa puussaan olevia omenoita. Taidan huomenna soittaa ja kysyä, saisinko käydä vähän "omenavarkaissa".

Aroniatkin alkavat ilmeisesti olla kypsiä. Tänä vuonna niitä ei ole yhtä paljon kuin aiemmin. Olen ehkä jo vähän vanhuudenhöperökin, koska taisin leikata osan aronian oksista viime keväänä pois. Vai leikkasinko? Oli niin tai näin, niin osan aronioista voisin käyttää hyödyksi. Osa jääköön linnuille kuten aiempinakin vuosina.

Ensimmäisten yöpakkasten jälkeen ajattelin käydä keräämässä pihlajanmarjoja ja tehdä niistä hyytelöä. Tänään keräsin pihastani "huiman" härkäpapusadon:

Ensi vuonna aion kasvattaa härkäpapuja enemmänkin kuin vain parissa kukkaruukussa, sillä kasvi näytti olevan melko kestävä eikä mitään ötököitäkään noihin ilmestynyt. Pitihän härkäpapusadosta ruokakin laittaa eli ensin ryöppäsin ja sen jälkeen laitoin hetkeksi sitruunaoliiviöljystä, valkosipulista, mustapippurista ja suolasta tehtyyn marinadiin.
 Kuudes lihaton päiväni ja tänään leikittelin väreillä. Löysin eilen Citymarketista keltaisia ja violetteja kukkakaaleja tavallisen valkoisen kaveriksi. Hieman valkosipulivoisulaa höyrytettyjen kukkakaalien päälle ja nams!

Kadonnut lihanhimo

Jo eilen tuli tunne, että voisin oikeastaan luopua lihansyönnistä. Kasvikset ovat olleet niin herkullisia koko kesän, ettei liha aterialla olisi ollut lainkaan tarpeellinen. Kiertelin tänään Citymarketissa eikä sen paremmin lihat kuin kalatkaan huutaneet kutsuvasti. Päädyin siis ihan muihin ostoksiin: kasviksia, maitotaloustuotteita sekä punaista riisiä ja kauraa.


Tomaateista ja paprikoista on tarkoitus keitellä lähipäivinä ketsuppia. Tulin ostaneeksi Maku -lehden ja siinä oli hyvältä kuullostava ohje ketsupin keittämiseen. Käytin tomaatteja ja paprikoita myös päivälliseen eli haloumi-kasvispataan. Lisukkeena keitettyä kauraa ja salaattia. 

Haloumi-kasvispata

5 tomaattia
1 punainen paprika
1 iso sipuli
½ tl mustapippuria
½ tl suolaa
150 g chili-haloumia
2 rkl oliiviöljyä
½ dl silputtua tuoretta persiljaa

Kuori ja silppua sipuli. Kuutioi tomaatit. Halkaise paprika, poista siemenet ja paloittele. Kuumenna oliiviöljy kattilassa ja kuullota sipulisilppu öljyssä. Lisää tomaatit, paprika, mustapippuri ja suola. Anna hautua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia.

Paloittele haloumi kuutioiksi. Lisää juustopalat kattilaan ja anna hautua vielä noin 5 minuuttia. Sekoita lopuksi joukkoon persiljasilppu. Tarjoa keitetyn kauran ja salaatin kera.