Rajoitukset päättyvät

Huomisesta lähtien Suomessa ei ole pandemiaan liittyen enää muuta kuin suositus turvavälin pitämisestä sekä käsihygieniasta. Koulujen palaamisesta lähiopetukseen toukokuun puolivälissä ei seurannut epidemian pahenemista. Ei myöskään ravintoloiden avaamisesta kesäkuun alussa. Enintään 500 hengen yleisötapahtumatkin sallittiin jo. Nyt osa etätyöitä tehneistä palaa takaisin työpaikoilleen, parin viikon päästä koulut alkavat, yleisötapahtumissa ei ole enää mitään rajoituksia. Aika näyttää, mitä tapahtuu. Jos epidemia pahenee, todennäköisesti alan taas kirjoittaa blogiini päivittäin. 

Monet asiantuntijat pitävät rajoitusten poistamista liian nopeana. Yhä useampi on jo ehdottanut virallista maskisuositusta. Sosiaalisessa mediassa tuntuu kansalaiset jakaantuvan kahteen ryhmään: maskien puolustajiin ja maskien vastustajiin. Tulipa maskisuositus tai ei, se ei loppujen lopuksi vaikuta kovinkaan paljon omaan elämääni. Voin varsin hyvin jättää taas pois sellaiset paikat, joissa maskia pitäisi käyttää. Vaikka onkin ollut mukavaa käydä muutaman kerran hakemassa Vagabondasta ruokaa, voin tilata taas kotiinkuljetuksellakin. Jo nyt on paikkoja, joissa käyttäisin hengityssuojainta, mikäli olisi pakko mennä näihin paikkoihin. Esimerkiksi verikokeisiin tai röntgenkuvaan.

Huomenna alkaa elokuu. Kesän loppu alkaa häämöttää. Tänä vuonna omenapuussani näkyy olevan tasan yksi omena. Marja-aronian riehaantuminen viime kesänä ei toistunut. Ei siis tule olemaan säilömistarvetta. Ensi viikolla taidan tilata avomaankurkkuja sekä väkiviinaetikkaa, jotta voin tehdä kekriä varten kurkkusäilykkeitä. Jotain muutakin voisin säilöä. Vaikka luumuchutneytä tai jotain muuta vastaavaa. Lasipurkkeja on kertynyt aika paljon ja ne pitää joko viedä lasinkeräykseen tai käyttää säilömiseen.

Jotenkin haikeaa, että kesä loppuu ja syksy tulee. Edessä on pitkä ja pimeä ajanjakso. Kylmää ja märkää. Toivottavasti talvella tulisi lunta. En erityisemmin nauti lumen lapioimisesta, mutta valkoinen maa on kuitenkin paljon parempi kuin loska ja jää. Pahinta on kumisaapaskeli, jos kumisaappailla on liian liukasta.

Tänään tein päivälliseksi kalaseljankaa. Perunaa, porkkanaa, sipulia, valkosipulia, varsiselleriä, maustekurkkua, lohta ja katkarapuja. Lisäksi tomaattimurskaa, vettä, suolaa, mustapippuria ja tuoretta tilliä. Tarkoitukseni oli laittaa keittoon vielä herkkusieniäkin, mutta unohdin. Keiton päälle nokare smetanaa. 

Yöunista tuli päiväunet

Joskus - onneksi kuitenkin hyvin harvoin - menen illalla nukkumaan, mutta herään virkeänä jo parin tunnin päästä. Niin kävi viime yönäkin. Heräsin yhden aikaan eikä väsyttänyt lainkaan. Jos asuisin omakotitalossa, olisin alkanut tehdä jotain järkevää. Hetken harkitsin, että aloittaisin jo työpäivän, mutta en kuitenkaan viitsinyt. Noin kuuteen asti aamulla katson Netflixiä ja sitten nukahdin. Stella tuli herättämään pari tuntia myöhemmin ja voi itku, miten aamulla olisi väsyttänyt!

Työpäivä meni kohtuullisen hyvin, mutta kun olin laittanut päivällisen ja syönyt, väsymys iski. Oli lähdettävä vieä viemään Stella ulos sekä tehtävä perjantainen Citymarketin tilaus. Huomiseen puoleenpäivään asti on vielä aikaa täydentää tilausta, mutta koskaan ei voi tietää, miten kiire huomenna on töissä. Päivälliseksi laitoin nopeasti vain broileripyörykäitä, nuudeleita ja salaattia.

Keittiöön jäi järkyttävä kaaos, mutta en jaksanut laittaa edes tiskejä koneeseen. Laitan huomenna. Pikaisesti suihkuun ja tämä lyhyt blogipäivitys. Sitten nukkumaan. Ei haittaa, vaikka heräisin aamuyöllä, kunhan nukkuisin edes neljään.

Pandemiatilanne näyttää edelleen rauhalliselta. 

Kävin kaupassa

Kävin lähikaupassa ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun puolivälin. Ei minulla olisi ollut varsinaista tarvetta käydä, mutta naapurini alkoi grillata. Kun naapurista tulee ihanat grilliruokien tuoksut, makkarakeitto ei kuulostakaan enää kovin hyvältä idealta.

Kaupan henkilökunta oli ihan vierasta. Asiakkaista kaksi oli tuttuja. Hyvin onnistui turvavälien pitäminenkin. Jotain minun sisimmässäni on neljässä kuukaudessa muuttunut, koska kävelin karkkihyllyn ohi ostamatta yhtään mitään. Hyvä niin. En kuitenkaan ollut täysin immuuni herkuille vaan mukaan lähti iltapalaksi Omar-munkki.

Kolme viikkoa olen tuskaillut oikeassa lonkkanivelessä olevan kivun kanssa ja eilen lopulta luovutin. Aloitin kipulääkekuurin. Jossain vaiheessa pitänee siirtyä taas poppakonsteihin. Hevoslinimenttiin, kurkumaan, Tens-laitteeseen jne. Toivon, että ehtisin vanhuuseläkkeelle ennenkuin lonkkiinkin pitää laittaa tekonivelet. Oli ihan riittävän kivuliasta istua kahden kuukauden sairaslomien jälkeen taas 8 tuntia tietokoneen ääressä, vaikka tekonivelet oli laitettu vain polviin. Voisin kuvitella, että lonkkaleikkauksen jälkeen istuminen olisi vieläkin tuskallisempaa.

Uusia koronavirustartuntoja on tällä viikolla ollut suunnilleen saman verran kuin heinäkuun alussakin. Suunta ei siis ole parempaan, mutta ei huonompaankaan. 

Tuleeko toinen aalto?

Tänään on uutisissa ollut HUSin lääkäreiden arvioita tartuntatilanteen pahenemisesta syksyllä. Puhutaan pandemian toisesta aallosta. Aiheesta on puhuttu aiemminkin, jo ihan pandemian alusta lähtien. Koronaviruksesta tiedetään jo enemmän kuin pandemian alussa. Tiedetään, että se voi olla hyvinkin vaarallinen perusterveille ja nuorillekin. Tiedetään yhä useampia yksilöön terveyteen liittyviä asioita, jotka tekevätkin tavallisesta työssäkäyvästä  riskirymään kuuluvan. Pandemian alussahan ikäihmisiä lukuunottamatta riskiryhmään kuului loppujen lopuksi aika harva.

Matkailurajoituksia on jälleen tehty. Maanantaista lähtien Suomen ja Itävallan, Slovenian sekä  Sveitsin väliseen liikenteeseen palautetaan sisärajavalvonta. Monesta muusta maasta kuitenkin vapautetaan rajoituksia. Olisi aika erikoista, jos mistään ei tulisi Suomeen yhtään tartuntaa.

Monella ihmisellä alkaa olla huoli etätyösuosituksen poistumisesta elokuussa sekä koulujen alkamisesta. Monet ovat huolissaan mahdollisesta rajoitusten tiukentumisesta, joka johtaisi taas lomautuksiin ja työttömyyteen. Vaikka keväästä opittiinkin paljon, vain harva haluaisi kokea sen uudelleen.

Eipä tässä oikein auta muu kuin seurata tilannetta. Oma käyttäytymiseni ei ole nytkään erityisen riskialtista. mutta olen siitä huolimatta valmis palaamaan kevääseen, jos on tarve. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, en halua saada tartuntaa. En sinäkään tapauksessa, että sairastaisin taudin lievänä. Inhoan yli kaiken sairastamista, olipa kyseessä mikä sairaus tahansa. Tilannettani tietysti helpottaa, että syksy on tulossa. Olen varmaan ollut edellisessä elämässäni karhu, koska mieluiten nukkuisin talviunia lokakuun alusta huhtikuun alkuun.

Onneksi huomenna on toisen päivystysviikkoni viimeinen päivä. Viikonloppuna nukun univelkani pois. Jospa ensi viikolla jaksaisi taas laittaa aamiaisiakin. Tänään olen juonut paljon kahvia ja kivennäisvesiä. Ei ole ollut nälkä. Vasta illalla tein pastaa, broilerikastiketta sekä tomaatti-mozzarella-punasipulisalaattia. Maanantaina tuli postissa 40 kpl lounasseteleitä, kun firman toimitusjohtaja oli käynyt perjantaina toimistolla ja laittanut lounassetelit postiin. Niillä olen tilannut jo muutamana päivänäPizza Drivestä ruokaa. 

Ajatuksiani koronaviruksesta

Kesä on mennyt hyvin. Siis pandemian osalta. Vaikka rajoituksia on purettu, tartuntamäärät eivät ole lähteneet Suomessa kiivaaseen nousuun. Maailmalta kuitenkin kuuluu yhä huonompia uutisia. Maista, joissa hetken aikaa ei ollut ilmennyt lainkaan uusia tartuntoja, on jälleen ilmennyt. On jouduttu rajoittamaan uudelleen kansalaisten elämää.

Suomessa eletään parasta kesälomakautta. Ihmiset ovat paljon ulkona, kesämökeillään tai matkustelevat kotimaassa. Myös lomamatkat ulkomaille ovat taas mahdollisia. Vaikka valtioilla onkin rajoituksia, mistä maista niihin saa tulla, tilanne ei ole ongelmaton. Pitää vain valita oikea reitti ja pääsee sellaiseenkin maahan, mihin ei muuten olisi tervetullut. On siis olemassa todellinen riski, että ulkomaanmatkaltaan tuo muitakin tuliaisia kuin mitä oli suunnitellut.

Pandemian aiheuttamat kustannukset ovat sekä Suomessa että muuallakin maailmassa jo nyt suuret. On ymmärrettävää, että ihmisten pitäisi voida tehdä töitä, joilla elättää itsensä ja perheensä. Monissa maissa ei ole sosiaaliturvaa, jonka varassa pystyisi elämään. Jos ei ole töitä, ei ole ruokaakaan. Eikä kattoa pään päällä. Jos ihminen joutuu valitsemaan koronavirustartunnan ja nälkäkuoleman sekä asunnottomuuden väliltä, ei liene vaikea arvata, kumman hän valitsee.

Meillä Suomessa ollaan onnekkaita, koska viimekädessä yhteiskunta huolehtii.Nälkään ei tarvitse kuolla. Silti monen talous on mennyt jo nyt sekaisin. Jos syksyllä joudutaan ottamaan rajoituksia uudelleen käyttöön, voidaan olla samassa tilanteessa kuin 1990-luvun lamassa. Yrityksiä menee nurin tai yrityksissä alkaa mittavat yt-neuvottelut. Julkisella sektorilla joudutaan lomauttamaan työntekijöitä eikä määräaikaisia työsuhteita ehkä pystytä enää jatkamaan. Ihmisillä ei ole enää varaa maksaa asuntolainojaan.

Kun vuonna 1986 valmistuin sairaanhoitajaksi, naureskelimme kurssikavereiden kanssa, että sairaanhoitajana ei voi joutua työttömäksi, koska ihmiset eivät lakkaa sairastamasta. Ihmiset eivät lakanneetkaan sairastamasta, mutta sairaanhoitajille ei ollut enää varaa maksaa palkkoja. Työtön sairaanhoitaja ei ollutkaan enää mikään vitsi. Määräaikaisia työsuhteita ei enää jatkettu, eläkkeelle lähteneiden tilalle ei palkattu uutta työntekijää eikä sijaisiakaan enää tarvittu kuten ennen lamaa.

Kenelläkään ei taida olla kristallipalloa, josta voisi katsoa tulevaisuuteen. Millainen syksy ja talvi meille on tulossa? Jos tartuntatilanne pahenee, otetaanko rajoitukset uudelleen käyttöön? Ja jos ei otetakaan, uskaltavatko suomalaiset vielä käydä kuluttamassa entiseen tapaan? Vai käykö kuten keväällä eli ilman mitään rajoituksiakin asiakkaat katosivat? Millaisia säästötoimenpiteitä joudutaan tekemään julkisella sektorilla? Alkaako "juustohöylä" heilumaan kuten 1990-luvun laman aikana? Ja kuinka pitkään tilanne tällä kertaa tulee kestämään?

Ensimmäinen työviikko loman jälkeen on takana. Eilen illalla, kun olin käyttänyt Stellan vielä ulkona, keitin itselleni espressoa ja sen kanssa toffeelikööriä, punssileivos, keksejä, tuoreita kotimaisia mansikoita sekä kermavaahtoa. 

Aamulla nukuin pitkään. Päivystysviikossa ei ole muuta huonoa kuin se, että on oltava klo 8:00 tietokoneen ääressä. Tosin eilen päiväpalaverissa kuulin toimitusjohtajalta, että ei tarvitsekaan! Voi kuulemma aloittaa työt vähän myöhemminkin. Kaikki nämä vuodet olen päivystysvuorollani kiltisti istahtanut klo 8:00 tietokoneeni ääreen ja nyt vasta kuulin, että muut eivät toimikaan samoin.

Tikrua ei tänään kiinnostanut aamiaiseni. Kahvia, paahtoleipää ja juustoa sekä mansikoita. Koska on taas hellepäivä, ei ruuanlaitto oikein innostanut. Ensin ajattelin, että käyn hakemassa Vagabondasta jotain ruokaa, mutta kaivoinkin kaapista tapaksia ja niiden kanssa join lasin punaviiniä. Illan viilentyessä laitoin naudanlihaa kookoskastikkeessa, riisiä ja salaattia.

Perhetapaaminen

Eilen kävimme vanhempieni kanssa tyttäreni luona kahvilla. Ensimmäinen kerta isovanhemmilla tavata lapsenlastaan sitten helmikuun. Vaikka matka ei ole pitkä, menimme ja tulimme takaisin taksilla. Oli mukavaa nähdä, miten iloisia molemmat vanhempani olivat lapsenlapsensa ja tämän puolison sekä Mango-koiran tapaamisesta.

Olen asunut rivitalossa pian 30 vuotta. Kun menimme tyttärelleni, hissistä tuli ulos talon asukkaita. Sen verran pandemia on näköjään vaikuttanut minuun, että hätkähdin ihmisten tullessa niin läheltä vastaan. Kun edellisen kerran kävin tyttäreni luona, kävelin portaat ylös, mutta vanhempieni vuoksi oli mentävä hissillä. En sentään pidättänyt hengitystäni, mutta vilkas mielikuvitukseni näki koronaviruksia leijumassa hississä.

THL eli Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on ryhtynyt tilastoimaan Suomessa todettuja tartuntoja eri tavalla. Sen vuoksi keräämäni tilasto ei todennäköisesti näytä oikeaa lukemaa. Itse asiassa iltapäivälehtien mukaan tänään on todettu muutama uusi tartunta, mutta seuraamani tilaston mukaan uusia tartuntoja ei olisi tänään lainkaan.

Kokonaisuus kuitenkin ratkaisee ja lukemat varmaan taas tarkentuvat viikon sisällä. Oleellista on suunta, mihin tartuntatilanne kehittyy. En ole aikeissa lähteä risteilyille, Hoplopiin enkä edes kauppakeskuksiin. Kotona ja kotinurkilla on oikein hyvä olla.

Töiden jälkeen imuroin alakerrassa. Miten voi yhdestä koirasta ja kahdesta kissasta lähteä niin paljon karvaa! Pitäisi oikeastaan imuroida joka päivä, mutta olen siihen aivan liian laiska. Ehkä sitten, kun saan kaikki huonekalut ja muut tavarat omille paikoilleen ja hankittua yläkertaan oman pölynimurin.

Ruuaksi laitoin vain nopeasti ranskalaiset perunat uuniin, paistoin leivitetyn porsaanleikkeen ja niiden lisäksi Tuoreksista tehtyä salaattia. 

Töihin siitä!

Herätyskello soitti aamulla klo 6:55. Ensimmäinen työpäivä loman jälkeen ja lisäksi päivystys. Laitoin television auki seuratakseni Yle1:n aamuohjelmaa, laitoin uuden herätyksen varmuuden vuoksi klo 7:55 ja vedin peiton takaisin korviin. Heräsin herätyskellon soimiseen. Ei auttanut kuin nousta sängystä ylös ja siirtyä haukotelen työpöydän ääreen. Onneksi on etätyö ja työmatka - eli matka sängystä työpöydän ääreen - vain 2 metriä.

Kun olin saanut loman aikana saapuneet sähköpostit käytyä läpi, menin laittamaan aamiaista. Kahvia, kaurapuuroa pensasmustikoiden kanssa sekä keitetty kananmuna. Ja tietenkin uusiin "maanantaiaamuastioihin"!

Onnistuneen loman tunnistaa siitä, että on unohtanut salasanansa. Useamman salasanan kohdalla jouduin miettimään, mikä salasanani oikein olikaan. Mutta kun laittaa sormensa näppäimistölle, jostain selkäytimestä tulee sormiin oikeat liikkeet.

Töissä oli rauhallista. Suurin osa työkavereistani on lomalla. Töitä oli kuitenkin ihan mukavasti ja olisin voinut tehdä pidemmänkin päivän, mutta piti lähteä viemään Stella ulos. Ruokaa en jaksanut laittaa vaan tilasin Pizza Drivestä pizzaa. Jääkaapista kaivoin eilisen salaatinlopun. 

Pandemiatilanne on edelleen rauhallinen. Huomenna olisi tarkoitus mennä vanhempieni kanssa käymään tyttäreni luona. Jos vain äiti jaksaa lähteä. 

Epävirallinen loman loppu

Huomenna on kesälomani viimeinen päivä. Vaihdoin työkaverini kanssa päivystysvuoroa, jotta hän pääsi aloittamaan kesälomansa. Olen siis ensi viikon päivystäjänä. Myös seuraavan, koska sen vaihdoin toisen työkaverini kanssa.

Meillä on ollut tapana kääntää päivystäjän puhelin omaan puhelimeen päivystysviikkoa edeltävänä perjantaina neljän aikaan. Olen ollut samassa paikassa töissä jo toistakymmentä vuotta enkä muista, että koskaan olisi päivystyspuhelin soinut viikonloppuna. Kerta se on ensimmäinenkin! Aamulla soi puhelin ja epähuomiossa vastasin omalla nimelläni ilman yrityksen nimeä. Puhelimessa oli asiakas, joka soitti kohtuullisen kiireellisen ongelman vuoksi. Otin ongelmaan liittyvät tiedot ylös ja soitin sen jälkeen työkaverilleni, joka alkoi selvittää ongelmaa. Onneksi en sentään ollut puhelimen soidessa vielä unessa tai koiran kanssa ulkona.

Aamu alkoi siis työasioilla ja sen jälkeen laitoin aamiaiseksi vain karamellilatten sekä kinkkuvoileivän. Söin kaikessa rauhassa Tikrun kanssa ja sen jälkeen lähdin viemään Stellan ulos kaatosateeseen.

Lomani ei todellakaan mennyt suunnitelmieni mukaan. Joko oli helle tai sitten satoi kaatamalla. Eilen Mango oli luonani tapaamassa nelijalkaisia kavereita eli Stellaa, Lunaa ja Tikrua. Mango kun on nyt Jimmyn kuoleman jälkeen perheen ainoa nelijalkainen. Luna, joka normaalisti on itsepäinen Grumpy Cat, kävi monta kertaa puskemassa päällään Mangoa. Huomasi hyvin, miten Mango tykkäsi kissakaverin läheisyydestä. 

Lounaaksi söin kanakeittoa, johon lisäsi vielä Sambal Olekia. Sain jonkin verran siivoiltua ja pestyä pyykkiä. Imuroinnin päätin jättää huomiseksi. On mukavampaa aloittaa työviikko, kun ei pyöri koirankarvat jaloissa. 

Koronavirustilanne varsinkin pääkaupunkiseudulla rauhoittuu koko ajan. Uutisistakin huomaa, ettei asia ole enää samalla tavalla ajankohtainen kuin vielä kuukausi sitten. Koska kaksi seuraavaa viikkoa on päivystystä, ei tule tehtyä kodin ulkopuolella senkään vertaa kuin lomalla. Seuraan kuitenkin päivittäin tilanteen kehittymistä. Kuinka kauan aion seurata? Rehellisesti sanottuna: ei aavistustakaan. 

Päivälliseksi laitoin vielä tuorepastaa ja sitruunaista kana-herkkusieni-kastiketta. Lisäksi salaattia. Ensimmäistä kertaa oli Citymarketin verkkokaupassa tuoreita kotimaisia herneitä. Voisin syödä niitä kilokaupalla!

Tänään pelkkä tilasto

Olin kirjoittanut jo pitkään ajatuksiani pandemiasta, kun puhelin yllättäen soi. Ystäväni soitti. Puhuimme puhelimessa yli tunnin ja puhelun jälkeen olin nälkäinen. En ollut syönyt edes aamiaista. Lähdin käymään Vagabondassa hakemassa ruokaa ja syötyäni piti viedä Stella ulos. Palattuani luin useampaan kertaan kirjoittamani tekstin, mutta en saanut enää punaisesta langasta kiinni. Ehkä huomenna tai ylihuomenna. Tänään siis vain eilisen ja tämän päivän tilasto.

Jimmy

Jimmy on poissa. Toiseksi viimeinen nelijalkaisista karvaisista lapsenlapsistani. Eilen aamulla täysin yllättäen Jimmy menehtyi. Vain 11 vuoden iässä. Nyt Jimmy on rakkaimman ystävänsä Jamien kanssa Sateenkaarisillalla. Ikävä on suuri.

(Kuva otettu ilman lupaa tyttäreni sosiaalisesta mediasta)

Jimmy ja Jamie muuttivat aikoinaan lämpimästä Meksikosta kylmään Suomeen. Muistan vielä oikein hyvin, miten olin lentokentällä vastassa. Oli tammikuu, lunta todella paljon ja pakkasta noin 28 astetta. Kun lentokentän ovet aukesivat, molemmat kissat alkoivat maukua kuin henkensä hädässä. Taksissa jo vähän rauhoittuivat.

Suomeen sopeutuminen onnistui kuitenkin oikein hyvin. Sisäkissan elämä vantaalaisessa lähiössä ei ole yhtään hullumpi. Turvallista ja ruoka tulee kuin Manulle illallinen. Nyt kumpaakaan heistä ei enää ole tässä elämässä.

Luna täyttää syksyllä 15 vuotta ja Tikru 12. Ja Stellakin 8. Päivä, jolloin heistäkin on luovuttava, on koko ajan lähempänä. Olin 13-vuotias, kun sain ensimmäisen kissani. Siitä lähtien minulla on vain hyvin lyhyitä jaksoja lukuunottamatta ollut aina lemmikkieläimiä. Ja kerta toisensa jälkeen suunnaton suru, kun eron hetki on käsillä.

Jimmy oli hieno poika. Elämänsä viimeisinä viikkoina sai olla uuden reviirinsä kuningaskin. Nautti parvekkeella auringonpaisteesta kesän helteisinä päivinä. Vähän niinkuin kotona Meksikossa. Jimmyn kuoleman jälkeen norsu on istunut rintakehäni päällä. Eilen ja tänään olen keskittynyt vain antamaan hellyyttä ja rakkautta Lunalle, Tikrulle ja Stellalle.

Pandemiatilanne jatkuu kuten ennenkin. Yksi uusi potilas tehohoidossa, mutta muuten rauhallista.

Miksi kirjoitan?

Tein elämäni ensimmäiset kotisivut vähän ennen vuosituhannen vaihdetta. Olin kiinnostunut oppimaan uutta. Aluksi sivuni olivat pelkästään erilaisten elementtien kokeilua. Paljon gif-animaatioita ja muuta migreeniä aiheuttavaa. Kun tyttäreni muutti omilleen, aloin laittaa kotisivuilleni ruokaohjeita. Tein eräänlaista "Äidin keittokirjaa".

Varsinaista blogia aloin kirjoittaa vuonna 2012. Kun mobiililaitteet yleistyivät, oli joko koodattava itse kotisivut skaalautuviksi tai siirryttävä käyttämään valmista blogipohjaa. Kuten tätä Bloggeria. Siinä vaiheessa mobiililaitteille soveltuvat sivustot ja ohjelmat eivät olleet työni kannalta vielä tärkeitä, joten päätin valita helpoimman tavan ja siirtyä valmiiseen blogipohjaan.

Nuorena pidin päiväkirjaa. Kun vuonna 1995 sairastuin nivelreumaan, kynällä kirjoittaminen aiheutti sormien niveliin niin kovaa kipua, että päiväkirja jäi. Kotisivuilleni kirjoitin milloin mitäkin, mutta varsinaisen kirjoittamisen aloitin siis uudelleen tämän blogini myötä. Kun joulukuussa 2012 sairastuin vakavasti, sairaalasta päästyäni aloin kirjoittaa enemmän. On ollut mielenkiintoista huomata, miten nopeasti asiat - erityisesti arjessa olleet tunteet ja ajatukset - unohtuvat. Jälkikäteen muistaa vain joitain asioita. Tavallisimmin yksittäisi faktoja. Kun vuosia myöhemmin luin blogikirjoituksiani, muistot palasivat elävästi takaisin. Muistoihin palaaminen on auttanut selviämään myöhemmistä vaikeuksistakin. Muistaa jälleen, ettei toivottomuus kestä ikuisesti. Toivottomuuskin kuuluu joskus asiaan. Sen yli on vain päästävä. Aivan kuten on päässyt ennenkin.

Kun oikea polveni leikattiin kesällä 2018, kirjoitin silloinkin kokemuksesta blogiini. Leikkauksesta ja siitä toipumisesta. Vaikka polvieni leikkauksilla ei ollut kuin noin puoli vuotta eroa, silti olin vasemman polven leikkaukseen mennessäni ehtinyt jo unohtaa paljon. Monet asiat, joita leikkauksen jälkeen mietin, olivat helpompia, kun blogista lukiessani huomasin, että näin oli ollut edelliselläkin kerralla.

Pandemian aikana olen kirjoittanut blogiini enemmän kuin yhtenäkään vuonna yhteensä. Haluan, että joskus vuosien päästä voin palata lukemaan, millaista tämä aika minun elämässäni todellisuudessa oli. Mitä silloin tein, mitä ajattelin ja mitä tunsin.

Sunnuntaipäivä on mennyt täysin harakoille. Aamulla söin Tikrun kanssa kinkkuvoileipää ja kahvia. Surffailin netissä ja löysin Ensitreffit alttarilla Australia -sarjan 5:nnen tuotantokauden, jota en ollut vielä nähnyt. Kokonaista 32 jaksoa!

Sateinen sunnuntai onkin mennyt sängyn päällä sarjaa katsellessa. Lounaaksi paistoin muutaman tiikeriravun pyrstön ja laitoin sen kanssa mango-kurkku-salaattia, pinaattia ja Sambal olek -majoneesia. Illalliseksi vielä porsaan kasleria ja Tuorekset -kasviksia chili-inkivääri-kastikkeen kanssa.

Viimeinen lomaviikkoni alkaa huomenna. Epäilen pahasti, että en saa ensi viikollakaan mitään järkevää aikaiseksi. Pandemiatilanne kulkee tuttua rataa.

Pitkän ikävän loppu

Tänään kävin vihdoin katsomassa tyttäreni ja hänen puolisonsa uutta kotia. Kylläpä on tilaa verrattuna aiempaan asuntoon! Kun soitin ovikelloa ja menin sisään, Mango meni aivan sekaisin onnesta. Niin sekaisin, että meinasin useampaan kertaan kaatua. Eikä tästä ole kuin kaksi viikkoa, kun Mango lähti meiltä.

On todella mukavaa, että he asuvat nyt näin lähellä. Voidaan käydä yhdessä ulkoiluttamassa koiriakin. Mangokin on sopeutunut uudelle reviirilleen oikein hyvin. Tosin yhtenä iltana oli meinannut lähteä läheisestä risteyksestä meille, kun oli huomannut olevansa tutussa paikassa. Hassu koira. Kunhan saavat muuton lopullisesti valmiiksi, voidaan ryhtyä taas tapaamaan useammin. Ja grillaamaan meidän pihassa, kunhan kauniit ilmat taas palaavat. Helteitä en enää tänä kesänä kaipaa, mutta aurinkoisia päiviä kuitenkin.

Ahkeruus hävisi laiskuudelle tänäänkin 0-1. Lundian hyllystä, joka minun piti jo eilen kasata, puuttuikin ihan keskeisiä osia. Lyhyitä hyllylevyjä ei ollut yhtään,  joten kaappiosaa ei olisi saanut pystytettyä lainkaan. Ja juuri kaappi on tärkein koska haluan siististi piiloon ovien taaksen kaikki pölynimuripussit, kynttilänjalat, tasohiomakoneet ja mitä kaikkea tällä hetkellä onkaan avohyllyssä.

Ruoka oli tänään helppoa ja nopeaa. Valmispussista riisiä ja lisäksi broileria thaimaalaisessa keltaisessa curry-kastkkeessa. Lisäksi vähän salaattia.

Maailmalla koronavirus jatkaa leviämistään. Suomen tilanne on edelleen varsin hyvä, vaikka uusista tartunnoista ei kaikkia olekaan pystytty jäljittämään. Jossain on siis oireettomia koronaviruksen kantajia, jotka levittävät virusta edelleen. Silti koen, ettei ole enää tarvetta olla omaehtoisessa karanteenissa. Voin jo elää kuten ennen pandemiaakin. Eli olla kotona, ulkoilla lähialueella ja tilata kaiken kotiinkuljetettuna kuten ennenkin.

Vielä ensi viikko lomaa ja sen jälkeen alkaa taas työt. Pari ensimmäistä viikkoa päivystän. Eilen olin todella ärtynyt, kun remontin tekeminen ei vaan etene. Tajusin myös, että tarvitsen apuvoimia jo pelkästään tavaroiden kantamiseen. Aamulenkillä mieleeni tuli sana "handyman" ja löysinkin Googlesta useita yrityksiä, jotka tarjoavat tuntiveloituksella mitä erilaisimpia kodin ja pihojen hoitoon liittyviä palveluita. Taidan teettää työhuoneen lattian uusimisenkin ammattilaisella. Se menee kuitenkin vähintään elokuulle, koska en ole vielä edes päättänyt, millainen lattia työhuoneeseen tulee. Minulla on visio lattiasta, mutta en tiedä, mistä saan sopivat materiaalit. Kaikki aikanaan. 

Ukkostako ilmassa?

Tänään on ollut viileää, mutta myös painostavan kosteaa. Kun käytin Stellan ulkona, se jäi heti ovesta ulos päästyämme nuuhkimaan ilmaa. Lähti vain hyvin varovaisesti ja houkuteltuna pihasta pois. Halusi miltei heti takaisin sisälle ja niinpä lenkkimme kestikin vain noin 5 minuuttia. Olkoon mokoma.

Lauantaina olen vihdoin menossa katsomaan tyttäreni uutta kotia. Olen nähnyt kodista valokuvia ja videokuvaa, mutta en ole vielä käynyt. Mukavaa päästä katsomaan ihan oikeasti ja lisäksi aivan ihanaa tavata kuukausien tauon jälkeen tytärtäni. En ole käynyt vanhemmillanikaan nyt yli viikkoon. Huomenna täytyy soittaa ja kysyä, haluavatko minun tulevan käymään sisälle vai tavataanko ulkona. Nyt, kun en ole enää ollut omaehtoisessa karanteenissa, he joutuvat arvioimaan riskin. Onneksi tartuntatilanne Suomessa näyttää edelleen varsin hyvältä.

En ole saanut tänäänkään tehtyä niin paljoa asioita kuin oli tarkoitus. Olen liian vanha ja liian lyhyt. Valurautarakenteisen pöydän siirtäminen toiseen paikkaan ei pelkästään minun voimillani onnistunut. Pitää siis odottaa huomiseen, että saan nostoapua. Ruokaa sentään jaksoin laittaa, vaikka oikeasti on laiskottanutkin aivan järjettömästi. Helteiden jälkeen luovuin ajatuksesta saada remontti valmiiksi ennen lomani päättymistä, joten ei ole nyt ollut enää tarvettakaan rehkiä. Ruuaksi tein broilerin jauhelihasta yrttimausteella maustettuja paloja, lisäksi pinaatista, punasipulista, mausteista ja pinjansiemenistä tehty höystö. Vähän pecorino-raastetta ja muutama pisaratomaatti. Eiköhän tällä pärjää aamuun asti. Huomenna onkin tulossa taas Citymarketin toimitus ja saa vähän vaihtelua ruokiinsa. 

Kaikesta ei voi kirjoittaa

Itkettää. Tunnen olevani häpeällisen etuoikeutettu, koska en muutamassa kuukaudessa vanhentunut kahtakymmentä vuotta. Kuulun niihin hyväosaisiin, joiden elämään pandemia ei loppujen lopuksi vaikuttanut kovinkaan paljoa. Tänään tapasin ihmisen, jota en meinnannut edes tunnistaa samaksi ihmiseksi kuin vain muutama kuukausi sitten edellisen kerran tavatessamme.

Kirjoittaisin mielelläni enemmän, mutta tunnistettavuuden vuoksi en voi. Pandemia - kuten mikään muukaan maailmassa tai elämässä - ei ole oikeudenmukainen.