Enää kaksi päivää talvea

 Ylihuomenna on helmikuun viimeinen päivä. Talven viimeinen päivä. Ei vielä sään puolesta, mutta kalenterin puolesta kylläkin. Olen ehdottomasti kesäihminen, vaikka en pitkistä hellejaksoista pidäkään. Kevät ja päivien piteneminen vähentää unen tarvettani ja päivisin on virkeämpi. Kesäkuu on kuukausista kaikista paras ja usein olen pitänytkin kesälomani kesäkuussa. Tämän vuoden kesälomaa en ole vielä edes ajatellut. 

Heräsin aamulla ihanaan auringonpaisteeseen. Käytin ensin Stellan aamulenkillä ja vasta sitten laitoin aamiaista. Kahvia, paahtoleipää ja leikkelelautanen. Tikru nappasi koko nipun kinkkuviipaleita ja tiputti ne lattialle, missä Stella odotti itselleen herkkuja. Nauroin mielessäni, että onkohan lemmikeilläni jokin sopimus, jossa kissa heittää kinkut koiralle ja vastineeksi saa pitää kaikki katkaravut. 

Sain kerran Citymarketista kaupanpäällisenä Eränkävijä-juustoa. Se oli jokin vähärasvaisempi versio, mutta mielestäni oikein hyvää. Lähikaupassa ei ole Eränkävijä-juustoa lainkaan, mutta K-Supermarketissa oli täysrasvaisena. Olin tehnyt perjantaille sieltä taas tilauksen, koska kissanhiekkasäkkejä en jaksa kantaa lähikaupasta, ja samaan tilaukseen laitoin Eränkävijä-juustoa. Juuston ystäville voin kyllä suositella tätä!

Eilen illalla tuli valvottua, koska katsoin Uuden Musiikin Kilpailun (UMK 2023). Olin satunnaisesti kuullut pätkiä kilpailuun osallistuvista kappaleista, mutta en kertaakaan niitä kokonaan. Olin yllättynyt, miten hyvin lähes jokainen niistä olisi sopiut edustamaan Suomea kevään Euroviisuihin. Ylivoimaisen voiton saavuttaneesta Käärijän Cha cha cha -kappaleesta en tosin saanut oikein mitään irti, mutta olihan Lordinkin Hard Rock Hallelujah aikoinaan varsin epätavallinen Euroviisuihin. Ja kuinkas sitten kävikään? 

Nautin pitkistä vapaista, kun ei ole kiire minnekään. Ei ole kiire tehdä kotitöitäkään. Sunnuntai ei ole enää maanantain aatto, jolloin kiireellä pitäisi tehdä kaikki, mitä viikonloppuna on tehtävä. Huomenna on silti pestävä pyykkiä ja siivottava. Päivällä tein aurinkoisessa säässä Stellan kanssa pitkän päivälenkin ja kun palasin kotiin, laitoin siskonmakkarakeiton kiehumaan. Oli mukava huomata, että pienestä lähikaupasta löytyy siskonmakkaroitakin. Kaupan valikoima on yllättävän hyvä ollakseen noin pieni K-Market. 

Tikru on selvästi tullut vanhaksi. Kun istun tai menen sängyn päälle katsomaan ohjelmia, se tulee aina syliini tai viereeni. Varsin usein vatsani päälle. Se ei taida kyllästyä koskaan silityksiin ja rapsutuksiin. Kun lopetan Tikrun silittämisen, se kääntää heti katseensa minuun ja jos en välittömästi jatka silittämistä, se kurottaa tassullaan minua kohti. Olisi hienoa, jos Tikru saisi nauttia vielä eläkepäivistänikin, mutta niin pitkää ikää en uskalla toivoa.

Vaikka huomennakin on vapaapäivä, on silti noustava aamulla ajoissa ylös. Mutta voi miten tekisi mieli nyt iltakahvia! Väitetään, että iän myötä kofeiini ei enää haittaisi nukahtamista kuten nuorena, mutta minun kohdallani on juuri päinvastoin. Nuorena saatoin juoda kahvia vielä keskiyölläkin ja silti nukahdin helposti. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kahvi valvottaa. Tavalliset teetkin sisältävät jonkin verran kofeiinia, mutta löysin jo viime kesänä sopivan iltateen. Teen, joka jopa auttaa nukahtamaan. Pukka Night Time -tee ei ole erityisen hyvän makuinen. Varsinkaan, jos ei käytä sokeria, hunajaa eikä muitakaan makeutusaineita. Mutta kaikkeen tottuu. Ja tätäkin löytyy lähikaupasta. 

Tein vielä iltapalaksi salamipiirakkaa. Salamisuikaleita, kirsikkatomaatteja, sipulia, säilöttyä parikaa, säilykeananasta, mustapippuria, murskattua valkosipulia sekä pinnalle juustoraastetta. Huomenna ei tarvitsekaan laittaa lainkaan ruokaa ja saattaa olla, että ei vielä tiistainakaan. Tiistaina tosin on Kalevalan päivä ja voisihan sitä jollain tavalla juhlistaakin. 

Hulluna puuroihin

 Enpä olisi voinut kuukausi sitten kuvitellakaan, että alkaisin pitää puuroista. Niin paljon, että haluan syödä puuroa joka aamu. Lapsuuteni epämääräinen liisteri on keittiössäni taipunut moneksi herkuksi. Puuroon voi laittaa niin monenlaisia raaka-aineita sekaan, että vain mielikuvitus on rajana. 

Kuten jo aiemmin kerroin, Pajalan puuro -tyyppiset puurot ovat suosikkejani. Kuivattujen hedelmien ja marjojen valikoima kaupoissa on varsin hyvä. Perinteisem luumun ja aprikoosin sijasta voi käyttää melkein mitä tahansa. Sen tosin kokemuksesta jo opin, että kuivattu banaani ei Pajalan puuron tapaisiin puuroihin oikein sovi. Tai noh, makuasioita. 

Eilen söin puuroa, jossa oli kuivattua mangoa, pellavansiemeniä, neljän viljan hiutaleita, vettä ja ripaus suolaa. Päälle laitoin vielä muutaman tuoreen vadelman. Tämä puuro on yksi suosikeistani ja oikein hyvää ilman vadelmiakin. Niitä nyt vain sattui olemaan jääkaapissa, joten laitoin puuron päälle.

Tänä aamuna söin puuron, jossa oli kuivattua papaijaa ja kuivattua ananasta. Lisäksi pellavansiemeniä, murskattuja saksanpähkinöitä, neljän viljan hiutaleita, vettä ja ripaus suolaa. Muutama tuore mansikka vielä päälle.

Tämän tapaisten puurojen valmistamisen aloitan jo ilalla. Pilkon saksilla rasiaan kuivattuja hedelmiä tai  jos ovat pakkauksessa jo valmiiksi pilkottuja, laitan sellaisenaan. Lisään 2 tl pellavaniemeniä ja 2 dl vettä. Jos haluan käyttää myös pähkinöitä, isommat pähkinät murskaan morttelissa. Rasian kansi kiinni ja rasia yöksi jääkaappiin. Aamulla kaadan seoksen mikron kestävään astiaan, lisään ripauksen suolaa sekä 3 kukkurallista ruokalusikallista kaura-, ruis- tai neljän viljan hiutaleita. Ensin 2 minuutiksi mikroon, sitten sekoitus ja vielä minuutiksi. Puuro on valmista. 

Viime yönä oli satanut jälleen lunta. Sen verran paljon, että Stellan kanssa metsätiellä lunta meni talvinilkkureiden varsista sisään. Painavassa lumessa oli kohtuullisen raskasta kävellä kipeän lonkkani kanssa. Olin myös laittanut aivan liian paljon vaatetta päälle ja hiki virtasi, kun pääsin takaisin kotiin. 

Eilen ennen kauppaan lähtöä tutkin pientä pakastintani ja löysin pakastepussiin laittamani pari viipaletta naudan maksaa. Otin maksaviipaleet yöksi jääkaappiin sulamaan ja lounaaksi paistoin maksapihvejä. Suola ja mustapippuri riittävät oikein hyvin mausteeksi ja päälle paistettua sipulia, jonka maustoin suolalla ja hunajalla. Lisäksi porkkana-lantturaastetta, johon sekoitin pilkottua appelsiinia ja rusinoita. Jääkaapista vielä syksyllä säilömiäni kurkkuja, keltajuuria ja raitajuuria. Perunamuusi olisi ollut hyvää maksapihvien kanssa, mutta en jaksanut alkaa tekemään muusia. 

Jostain osui silmiini kaaleista ja juureksista tehtyjä raakasäilykkeitä. Olen tehnyt joskus ennenkin ja koska lähikaupassa oli lanttua, ostin eilen sitäkin. Keltaisista ja oransseista porkkanoista, lantusta sekä makeasta sipulista tein salaatin, jonka sekaan laitoin valkosipulimurskaa, inkiväärimurskaa, hieman limemehua, paahdettuja seesaminsiemeniä, seesamiöljyä, soijakastiketta sekä hiukan thaimaalaista kalakastiketta. Niin ja tietenkin myös tuoretta punaista chiliä. Tuore korianteri olisi sopinut oikein hyvin sekaan, mutta en viitsinyt lähteä pelkän korianterin vuoksi käymään kaupassa. Kaikki raaka-aineet sekaisin ja lasipurkkiin jääkaappiin. 

Lounaan jälkeen kävin taas vanhemmillani iltapäiväkahvilla. Tänään olisi pitänyt oikeastaan siivota, koska poikkeuksellisesti maanantaina ei olekaan vapaapäivä. En kuitenkaan jaksanut. Olen kohta 2 vuotta käyttänyt sytostaatteja ja minusta tuntuu, että tällä kertaa ne eivät oikein tehoa. Työterveydessä reumakontrolleissa seurataan CRP-arvoa enkä ole tähän asti miettinyt miksi. Ei minulla ole koskaan ollut CRP koholla reuman vuoksi. Sen sijaan seerumin reumatekijä oli S-RF nousee ja laskee sen mukaan, mikä tilanne on. Sitä ei kuitenkaan ole seurattu lainkaan näiden kahden vuoden aikana. Mietinkin, että voisin jossain vaiheessa käydä Synlabissa otattamassa pelkän S-RF:n. Sinne ei tarvita edes lääkärin lähetettä. Maksaa vain hieman enemmän, koska ilman lähetettä ei saa Kelasta korvausta. Jos tuo reumatekijä ei ole edelleenkään laskenut, on aika turhaa käyttää sytostaattejakaan. Mitä sitten vaihtoehdoksi...hyviä vaihtoehtoja ei ole. Monet suosittelevat biologisia reumalääkkeitä, mutta en oikein innostu niistä. Siis niiden sivuvaikutusten vuoksi. Sytostaateistakin on ihan riittävästi riesaa. 

Päivälliseksi laitoin uuniriisiä. Kanaliemeen (6 dl) riisiä (2 dl), paahdettua sipulia (3 rkl), kirsikkatomaatteja (7 kpl) ja pakasteherneitä (1 dl). Vuoka 200-asteiseen uuniin 45:ksi minuutiksi. Uuniriisin kanssa chili con carnea, salaattia ja avocadoa. 

Nyt on päivä jälleen illassa ja tekisi mieli mennä peiton alle katsomaan true crime -sarjoja. Sänkyni on kuitenkin taas kerran myllätty ja vallattu. Pitäisiköhän minun hankkia parisänky? Ehkä ei, koska jos hankin, huomaan hetken päästä hankkineeni myös toisen koiran ja toisen kissan. Vähintään!

Laiskottelua ja Love Islandia

 Eilinen sytostaattipistos aiheutti tavallista ikävämmät oireet jo illalla enkä meinannut saada huonovointisuuden vuoksi edes nukuttua. Asiaa ei parantanut lainkaan, että Tikru rakastaa nukkua päälläni ja kissa on kuin lämpöpatteri. Valvoessani selailin MTV Katsomon ohjelmatarjontaa ja huomasin, että uusi kausi Love Island Australiasta on katsottavissa. Katsoin ensimmäisiä jaksoja pitkälle yli keskiyön ja aamu olikin tavallistaki ankeampi. 

Sain itseni kuitenkin sängystä ylös, koska aamulla oli vietävä Stella ulos sekä käytävä antamassa siskoni kilpikonnille ruokaa. Lähikaupassa oli eilen vadelmat tarjouksessa ja lisäksi hedelmä- ja vihannesosastolta valmiiksi pussiin kerättyjä - vielä ihan hyvälaatuisia - kasviksia edullisesti. Pussissa oli myös rasia pensasmustikoita. 

Ennen aamulenkkiä keitin itselleni kahvia ja valmistin puuron. 2 dl vettä, 2 rkl maitojauhetta, ripaus suolaa ja 4 rkl neljän viljan hiutaleita. Puuro muutamaksi minuutiksi mikroaaltouuniin ja vadelmien ja pensasmustikoiden kanssa aamiainen oli valmis. 

Yöllä oli satanut lunta ja aamulla paistoi kauniisti aurinko. Lähellä on pienehkö metsätontti, jota kutsumme autiotontiksi. Kun yli 30 vuotta sitten muutin tänne, tontilla oli vielä omakotitalo asukkaineen. En oikein tiedä, miten talo tyhjilleen jäätyään päätyi kaupungin omistukseen, mutta talo oli pitkään autiona. Aina välillä siellä näytti käyvän porukkaa enkä ole varma, mahtoivatko olla luvan kanssa vai luvatta. Joka tapauksessa eräänä päivänä tontilla ollut talo paloi ja vain tontti jäi. Stellan kanssa on mukava kävellä siellä ja jäljistä päätellen siellä liikkuu myös paljon jäniksiä. 

Aamulenkin ja kilpikonnien ruokkimisen jälkeen iski jäätävä väsymys. Olin suunnitellut siivoavani tänään, mutta päädyin takaisin sänkyyn ja katselemaan Tikrun kanssa Love Islandia. Useampi jakso meni huomaamatta ajankulua ja lounasaikaan olin tyytyväinen, että tein jo eilen illalla tavallisen kinkku-makaronisalaatin. 

Lounaan jälkeen jaksoin sentään lähteä viemään metalliroskat keräysastiaan sekä pesin pari koneellista pyykkiä. Ja odotellessani pesuohjelman päättymistä katselin taas Tikrun kanssa Love Islandia.

Viime viikolla kävin siskoni kanssa Citymarketissa. En ole pitkään aikaan ostanut punakaalia eikä ollut siskonikaan. Koitin kaupassa etsiä valmiiksi pakattua punakaalin puolikasta, mutta ei ollut kuin kokonaisia. Harmittelin asiaa ääneen siskolleni ja hän ehdotti, että ostetaan puoliksi. Minulla menisi toki kokonainen punakaalikin, mutta jääkaappiin ei mahdu. Kun jonain päivänä jääkaappi-pakastinyhdistelmäni hajoaa, ehdottomasti haluan jälleen ison jääkaapin. Pakastin saakin olla pieni, mutta jääkaappi ei. 

Punakaalista tein tänään salaatin. Siivutin punakaalia juustohöylällä ohuiksi siivuiksi. Lisäsin joukkoon hieman ohueksi suikaloitua kurkkua sekä makeaa sipulia. Kastikkeeseen paahdoin ensin seesaminsiemeniä kuumalla pannulla ja sekoitin paahtuneet seesaminsiemenet tilkkaan soijakastiketta ja seesamiöljyä. Sekaan vielä hieman murskattua valkosipulia ja raastettua inkivääriä. Muutamaksi tunniksi jääkaappiin maustumaan. 

Takapihalla olevassa kylmälaukussa oli pussillinen eri värisiä porkkanoita, jotka paloiteltuna sopivat hyvin kulhoruokaan. Tein korean bbq-mausteseoksella maustettuja broileripyöryköitä ja nuudeleita. Porkkanoiden lisäksi kulhoon salaattia, tekemääni punakaalisalattia, paprikaa ja kirsikkatomaatteja. Päälle vielä valmista teryaki-kastiketta. 

Ja mitäpä tein loppuillan? Katselin kissan kanssa Love Islandia. Välillä surffailin netissä, mutta suurimmaksi osaksi vain katselin sarjaa. Olen todella tyytyväinen nelipäiväisestä työviikostani, koska tavallaanhan nämä sytostaattien jälkeiset lauantait menevät aina hukkaan. Ei jaksa tehdä asioita, joita viikonloppuna pitäisi ehtiä tehdä. Alkaisipa jo pian eläkepäivät!

Käytin Stellan vielä iltalenkillä ja sen jälkeen yöpaita päälle ja peiton alle. Eikä mennyt kuin reilu tunti, kun muistin, että olin eilen ostanut vuohenjuustoa. Rakastan paistettua vuohenjuustoa balsamiviiietikan ja tuoreiden mansikoiden kanssa. Keitin vielä iltateen ja paahdoin paahtoleipää, jonka päälle löytyi jääkaapista punasipulihilloketta. Lopusta vuohenjuustosta voisin tehdä vaikkapa tomaatti-vuohenjuustokeiton. Ehkä maanantaina, kun on vapaapäivä. 

Tämäkin laiskottelulauantai alkaa olla lopuillaan. Lupasin isälleni, että menen huomenna käymään heillä päiväkahvilla. Ensi viikolla taloyhtiössä tehdään kylpyhuoneiden kosteusmittaukset enkä löydä mistään lappua, kuinka pitkään kylpyhuoneiden pitää olla käyttämättä ennen mittausta. Tarkoitukseni kun on pestä kylpyhuoneet nyt viikonloppuna, mutta täytyy varmistaa varoaika jostain. Tikru on jo valmis yöunille, joten taidan mennä minäkin. Huomenna on uusi päivä.

Hanki elämä!

 Jokainen vuosia sosiaalisessa mediassa ollut on varmaan kuullut nuo kaksi sanaa ainakin kerran: hanki elämä (get a life). Olen ollut Facebookissa pitkälti toistakymmentä vuotta. Instagramisssa vasta muutaman vuoden enkä sielläkään ole minä vaan Instagram-tili on oikeassaan kissani tili. Whatsappissa ja muissa vastaavissa en ole ollut koskaan. 

Facebook on mahtava, koska sitä kautta saa varsin vaivattomasti seurattua niin nuoruusvuosien kavereiden kuin kaukaisempien sukulaistenkin elämää. Kun kummitätini viime vuonna kuoli yli 90-vuotiaana, aloin ensimmäistä kertaa vakavissani miettiä sosiaaliseen mediaan käyttämääni aikaa. Ei ollut enää kummitädin laittamia valokuvia hänen kauniista kukistaan ja pensaistaan. Ei enää tietoa, että vaikka emme tapaakaan kasvostusten, kummitätini edelleen elää omaa hyvää vanhuksen elämäänsä. Kummitätini oli siirtynyt rajan taa.

Viime syksystä lähtien aloin miettiä, että käytän oikeasti valtavan määrän vapaa-aikaani Facebookissa. Päivitin itse ja seurasin muiden päivityksiä. Tykkäyksien, sydämien ja suruhymiöiden lisäksi kommentteja. Parhaimmillaan minulla oli lähes 300 Facebook-kaveria. Kaiken muun lisäksi erilaiset ryhmät, joita seurasin. Muutama kuukausi sitten kaikessa hiljaisuudessa puolitin Facebook-kavereideni määrän. Muutama huomasi, että olin poistanut heidät kavereistani, mutta suurin osa ei edes huomannut. 

Viime viikon olen ajatellut elämääni aiempaa enemmän. Täytän tänä vuonna 62 vuotta. Tulin siihen tulokseen, että olen jo liian vanha elämään ruudun takana. Viikko sitten kävin baarissa ja tapasin tosi mukavan miehen. Olisi ollut kiva viettää ilta loppuun asti yhdessä, mutta isäni soitti ja vanhempani tarvitsivat apuani. Välittömästi. Mukava tapaaminen loppui siihen, mutta jäin silti miettimään, että enhän minä ihan vielä ole haudan partaalla. Jos eläisin yhtä vanhaksi kuin vanhempani, minulla olisi vielä yli 30 vuotta elinpäiviä. Mistä sen tietää, vaikka vielä vanhoilla päivilläni tapaisinkin jonkun, johon ihastuisin ja rakastuisin. En ole koskaan ollut naimisissa, mutta jos vaikka 80-vuotiaana?

Viikolla kävin siskoni kanssa pitkästä aikaa iltalenkillä ja perjantaina kävimme yhdessä myös kauppakeskuksessa ostoksilla. Tänään kävin siskoni luona syömässä ranskalaista sipulikeittoa. Yli 3 tuntia istuttiin ja juteltiin. Laatuaikaa isosiskon kanssa. 

Huomenna olen menossa pitkästä aikaa Helsingin keskustaan. Ja paluumatkalla poikkean Pasilassa toimistolla hakemassa lounasseteleitä. En edes muista, miltä tuntuu kävellä Esplanadin puistossa. Taidanpa matkalla käydä jossain kahvilassakin. 

Perjantaina poistin Facebook-kavereistani lähes kaikki loputkin kaverini. Jätin jäljelle vain 6. En erittele syitä, miksi juuri he jäivät. Viestit toimivat edelleen eli en laittanut mitään estoja kenellekään. En vain enää jaksa enkä halua elää sosiaalista elämääni enkä muutakaan elämääni Facebookissa. Tuolla ulkona kun tapaa ihmisiä ihan oikeastikin. Ystäviä ja kavereita. Tuntemattomia, jotka katsovat hymyillen silmiin ja ottavat kädestä kiinni. Pieneksi ohikiitäväksi hetkeksi. 

En kyllä ajatellut kovin pitkälle, kun laitoin perjantaina julkisen viestin: "Kiitos kaikille" ja Yön esittämän Kiitos ja kunnia -kappaleen. Yö -yhtyeellä on ollut musiikillisesti suuri merkitys elämässäni. Jo sieltä 1980-luvulta alkaen. Halusin vain jakaa tämän kappaleen niillekin, jotka olin juuri poistanut Facebook-kavereistani. Yön sanoitukset ovat aina koskettaneet  sieluani ja juuri nyt tämän kappaleen sanat ovat minulle merkityksellisiä. Sainkin sitten pian huolestuneita viestejä ihmisiltä. "Oletko kunnossa?". "Mitä on tapahtunut?". Olen ihan  kunnossa. Päätin vain hankkia sen nk Elämän. 

Ompelukone odottaa olohuoneessa. Ja kaapillinen kankaita. Löysin värikynäni ja öljyvärini. Kun vähän kaivelin romuvarastoksi muuttunutta työhuonettani, löytyi pullo tärpättiäkin. Ja maalausalustat. Siveltimet. Kirjahyllyssäni on kymmeniä kirjoja, joita en ole vielä edes lukenut. Ja ehkä vielä jonain päivänä kirjoitan sen kirjan, jonka kirjoittamisesta olen jo vuosikymmeniä haaveillut? Siihen asti päivitän enemmän ja vähemmän tätä blogiani.