Juhlat on juhlittu

Loppuvuosi 2018 meni yhdessä hurauksessa. Juhliminen alkaa aina kekristä, sen jälkeen on itsenäisyyspäivä, joulu ja lopuksi uusi vuosi. Monesti vielä viimeisenä loppiainen, mutta tällä kertaa jätin sen väliin. Mitä paremmaksi leikattu polveni tuli, sitä huonommaksi meni leikkaamaton polveni. Kipujen vuoksi huonosti nukuttuja öitä, välillä öitä, jolloin en nukkunut lainkaan. Väsymystä ja uupumusta.

Mutta palataan juhlien alkuun. En ole koskaan elämässäni viettänyt Halloweenia. Osittain siksi, että perinne on minulle vieras ja sattuu osumaan samaan aikaan, jolloin meidän suvussa on aina vietetty kekriä. Tällä kertaa kekriä viettämässä oli poikkeuksellisen vähän porukkaa. Olin kutsunut mukaan serkkuni vaimon, joka asui tilapäisesti pääkaupunkiseudulla, sekä miniäni. Miniä oli kuitenkin muistanut, että kekri on sunnuntai ja sopinut lauantaiksi jotain muuta. Tämä ei oikeastaan edes haitannut, koska olin pohtinut Halloweenin ja kekrin yhdistelmää ja serkkuni vaimo taas viettää Halloweenia. Niinpä vietin lauantaina Halloweenia serkkuni vaimon kanssa ja sunnuntaina kekriä miniäni kanssa.

Halloween alkaa tietenkin kurpitsasta. Tarkoitukseni oli tehdä alkuruuaksi kurpitsasosekeitto ja kovertaa kurpitsoista sisältö siten, että niistä saisi myös pihalle kurpitsalyhdyn. Hyvä suunnitelma, tunari toteuttaja. Käsissäni ei yksinkertaisesti riittänyt voimat kurpitsan kovertamiseen ja aikani yritettyäni luovutin, paloittelin kurpitsat ja kuorin.

Keittoon laitoin kurpitsan lisäksi bataattia, tuoretta inkivääriä, sipulia, valkosipulia, chiliä, suolaa ja kookosmaitoa. Keitin kaikki kasvikset kypsiksi ja sen jälkeen soseutin keiton. Keitto onnistui oikein hyvin, vaikka askartelut menivätkin täysin plörinäksi.

Liikkumiseni on ollut syksystä lähtien hankalaa, joten sopivien koristeiden hankkiminen jäi serkkuni vaimon tehtäväksi. Hän on minua huomattavasti nuorempi ja koska Halloween on erityisesti hänelle mieleinen, oli luonnollista antaa hänen valita koristelutkin. Laitettuani koristeet paikoilleen ajattelin, että onneksi en tällä kertaa ollut kutsunut vanhempiani mukaan: 91-vuotias äitini olisi varmaankin saanut sydäninfarktin, jos kekri-pöydässä olisi ollut tällaiset koristeet!

 Alkukeiton kanssa tarjosin chilillä, limellä ja tuoreella korianterilla maustettuja katkarapuja. Siihen kuvien ottaminen sitten jäikin, koska kännykästäni loppui akku ja halusimme syödä pääruuan heti. Kekri-Halloween muuttui pelkäksi Halloweeniksi niin lyhyellä varoitusajalla, että en ehtinyt perehtyä millään tavalla Halloweenina tarjoiltaviin ruokiin - vai onko ruualla tässä juhlassa edes väliä? - vaan hain mitä lähikaupasta löytyi. Pääruuaksi tein porsaanpaistin, punaviinikastiketta, perunoita sekä keltaisesta ja oranssista paprikasta tehdyn salaatin, jonka koristelin mustilla oliiveilla. Jälkiruuaksi oli mandariini-lakritsi-salmiakki-rahka.

Täytyy tunnustaa, että tietämykseni Halloweenista perustuu amerikkalaisiin elokuviin ja tv-sarjoihin. En tiedä juhlasta muuta kuin kurpitsalyhdyt sekä lapset, jotka kiertelevät ovelta ovelle "Karkki vai kepponen?" -juttuineen. Niinpä päivällisen jälkeen katselimmekin vielä vain yhden kauhuleffan Netflixistä ja sen jälkeen olikin jo ilta pitkällä.

Seuraavana päivänä vietin miniäni kanssa perinteistä kekriä. Kekri-perinteisiini kuuluu pääasiassa kotimaisista raaka-aineista valmistettu syksyinen ateria. Koska miniäni on kotoisin Meksikosta ja samoihin aikoihin kekrin kanssa heillä vietetään Dia de Muertosia eli kuolleiden päivää, laitoin alkuruokaan ripauksen meksikolaista twistiä.

Alkuruuaksi tarjosin valkosipulivoissa paistettuja jättikatkaravun pyrstöjä, avocado-salaattia sekä Meksikosta tuliaisiksi saamaani heinäsirkkasalsaa. Juu-uh, heinäsirkoista tehtyä. Maku on varsin tulinen enkä edelleenkään osaa sanoa, miltä heinäsirkat maistuvat. Hyvää kuitenkin oli.

Pääruuassa palattiinkin takaisin Suomeen. Pitkään uunissa haudutettua hirvipataa, keitettyjä perunoita, lanttukuutioita sekä metsäsienisalaattia. Päinvastoin kuin voisi kuvitella, meksikolainen miniäni pitää suomalaisesta ruuasta, kunhan se on hyvin valmistettu.

Jälkiruuaksi omena-piparkakku-rahkaa sekä glögiä. Omenat oli oman pihani menapuusta ja syksyllä keitetty nopeasti ja soseutettu pakastamista varten. Glögi oli kaupan valmista vaaleaa glögiä, jonka terästin Fireball-liköörillä. Tarjoiluastian valinta ei osunut ihan nappiin, mutta ei haitannut.

Myös itsenäisyyspäivä meni pienellä porukalla ja ennenkaikkea helpoimmalla mahdollisella tavalla: tilasimme pizzataxin. Tyttäreni, miniäni ja minä. Linnanjuhlat katsottiin myös tai pikemminkin minä ja tyttäreni katsoimme, miniää vain nauratti perisuomalainen tapa tuijottaa televisiosta ohjelmaa, missä vakavanaamaiset ihmiset kättelevät presidenttiparia.

Sitten tulikin jo joulu. Minulla ja siskollani on jo vuosia ollut tapana järjestää joulu yhdessä. Vuorotellen kummankin luona. Nyt kuitenkin oli ensimmäinen joulu, jolloin meitä on jo niin monta, että olohuoneessani olevan pöydän ääreen ei enää mahduta. Pöytä on tarkoitettu kahdeksalle hengelle, mutta kun sen kumpaankin päätyyn laittaa kaksi jakkaraa, pöydän ääreen mahtuu kaksitoista ruokailijaa. Siskoni lapsenlapset ovat jo sen ikäisiä, että eivät enää istu syödessään kenenkään sylissä vaan tarvitsevat omat istumapaikat. Ja meitä on nyt - neljässä sukupolvessa - jo kolmetoista.

Noin viikkoa ennen joulua istumme siskoni kanssa iltaa punaviinin ja tapasten äärellä. Kirjoitamme ylös ruuat, joita jouluksi teemme ja sen jälkeen jaamme tehtävät suurinpiirtein puoliksi. Vaikka miten olemme yrittäneet vähentää tarjottavien valikoimaa, joka vuosi alkupalapöytä tuntuu lähes räjähtävän käsiin. Kuten siskollani ja minulla on tapana sanoa: lähtee lapasesta. Rakastamme kumpikin ruuanlaittoa eikä näistä näperryksistä sen vuoksi tunnu olevan kummallekaan vaivaa. Pääruuaksi perinteisesti kinkku, uunilohi sekä laatikot. Jälkiruuaksi oli luumukiisseli kermavaahdon ja pähkinärouheen kera, mutta jälkiruuasta en onnistunut ottamaan yhtään kuvaa, jossa ei olisi näkynyt ihmisiä. Ja kuten blogini ensimmäisissä päivityksissä kerroin, en julkaise läheisteni kuvia blogissani. En edes heidän luvallaan.

Ruokaa on jouluisin aina valtavasti, mutta mitään ei oikeastaan mene hukkaan. Jokainen ottaa kotiin lähtiessään mukaansa mitä haluaa, jotta ei tarvitse laittaa joulupäivänä ja Tapaninpäivänä kotona ruokaa. Kun talouksia on kuusi, jokaisessa viimeiset jouluruuan rippeet syödään tapanina. Sen jälkeen maistuukin jo jokin muu kuin jouluruoka.

Uusi vuosi meni ihan vain kotosalla. Ilman juhlintaa. Stella-koirani on paukkuarka, mutta tällä kertaa vuodenvaihde sujui kotona turvassa ihan kuten mikä tahansa muukin yö. Kävimme lenkillä hyvissä ajoin ennen klo 18:aa ja seuraavan kerran vasta aamuyöllä noin klo 04.

Juhlat on siis juhlittu ja paluu arkeen koitti vuodenvaihteen jälkeen. Sain myös tietää vasemman polveni leikkausajan eli se on 1.2. Hyvänen aika: ei ensi vaan seuraavalla viikolla!!!!