Miksi herkkiä saa kiusata?

Kun olin lapsi 1960-luvulla, kiusaamisessa oli yksi ainoa sääntö: pienempiään ei saa kiusata. Minulle tästä oli etua, sillä olin jo lapsena pienikokoinen ja siten melko hyvin "suojassa" muiden kiusaamisilta. Ne taas, jotka olivat minua pienempiä tai kokoisiani, eivät olleet sanallisesti yhtä valmiita laukomaan julmuuksia suustaan ja jos oli tarpeen sanoilla mitellä, selvisin helposti voittajana.

On oikeastaan aika hävettävää, miten järjestelmällisesti muutamaa silloisessa taloyhtiössä asuvaa lasta kiusattiin. Oikein porukalla. Ja naurettiin päälle, kun nämä herkät lapset pahoittivat mielensä ja menivät itkien kotiin. Käsiksi ei koskaan käyty, mutta sanallisesti kiusattiin sitäkin enemmän. Tärkeintä oli vain saada toinen itkemään ja koska se oli niin älyttömän helppoa, myöskään kiusaaminen ei suurta vaivannäköä vaatinut. Se oli mukamas harmitonta huvia, johon aikuisetkaan eivät puuttuneet. Korkeintaan kehottivat herkkää lasta olemaan reippaampi ja lopettamaan itkemisen. Herkkien lasten kiusaamiselle oli siis ihan aikuistenkin hyväksyntä. Oma vika, jos oli herkkä. Ilman pienen kokoni antamaa suojaa olisin luultavasti ollut yksi niistä, joita järjestelmällisesti itketettiin ja pilkattiin.

Jotenkin nuo vuodet olivat unohtuneet. Omien lasteni kasvaessa ja kohdatessa lasten keskinäisen julmuuden, sitä yritti vain tehdä parhaansa. Olla yhteydessä opettajiin, rehtoriin, koulukuraattoriin jne. Istua yhdessä sun toisessa palaverissa toivoen, että nykyisin kiusaamiseen puututtaisiin jo toisella tavalla kuin neljännesvuosisata aikaisemmin. Tuli KiVa-koulu -projektia, kiusaamisen nollatoleranssia ja vaikka mitä. Oli moniammatillista työryhmää kiusaamisongelmia ratkomaan.

Kaikista ponnisteluista huolimatta kiusaamista esiintyy edelleen ihan jo päiväkodista lähtien ja jatkuu työpaikoille asti. Mielenkiintoista nähdä, millä tavalla aikanaan vanhukset kiusaavat toisiaan vanhainkodissa. Pilkataanko toisen inkontinenssia (ja tosi hauska jekku on varmaan kastella valmiiksi kaikki käyttämättömät kroonikkovaipat, muahhahhaaa!) ja nimitellään dementtiä huonetoveria älykääpiöksi? Vai millä tavalla aiomme toisiamme kohdella, koska kiusaaminenhan ei ole kadonnut minnekään?

Olen seurannut eräällä keskustelupalstalla eilen alkanutta keskustelua. Tai ei kyse ole juurikaan keskustelusta vaan nimittelystä ja pilkkaamisesta. Alkuperäinen kirjoitus on kaikella todennäköisyydellä trolli, mutta voisi aivan hyvin olla tottakin. On olemassa ihmisiä, jotka suhtautuvat elämän raadollisuuksiin herkemmin kuin toiset. Keskustelu on edennyt jo lähes viiteensataan kommenttiin. Näistä alle 30:ssa ei esiinny minkäänlaista ivaamista, pilkkaamista tai nimittelyä.

Jossain kommentissa haukutaan alkuperäisen kirjoittajan vanhemmatkin ja epäillään jo heidän osaltaan kasvatuksen epäonnistuneen. Eräs anonyymi kirjoittaja taas kertoo näin: "Olen töissä erään kaupungin päiväkodissa, kiusaamista esiintyy helpommin juuri näin kun toiset näkee paljon ja toiset on kasvatettu pumpulissa..." Nimimerkki "mummo" varoittaa samasta asiasta "sitäpaitsi voi jopa joutua kiusan kohteeksi jos ei ole selville näistä asioista ennen koulua". Joten muistakaahan te, joilla on herkkiä lapsia: lapsenne herkkyys ja kiusatuksi joutuminen on teidän vikanne. Kovettakaa lapsenne, jottei niistä tule mitään itkupillejä, joita sitten on helppo päiväkodista lähtien kiusata.

Joku ehdottaa lapsen huostaanottoa alkuperäiseltä kirjoittajalta, joltain napsahtaa jo caps lockitkin päälle kirjoittaessaan "VITTU MISTÄ NÄITÄ ÄMMIÄ SIKIÄÄ..". Myös maaseudun asukkaat kantavat kortensa kekoon ja osoittavat kuuluisaa ystävällisyyttään: " ei jumalauta saatanan etelän vetelät ", " päläpälä HAHAHA oikee huvittaa nykyajan kaupunkilaiset!!! ", "huomaa että ootte jtn stadi pellejä" jne jne.

Yksi ilmiö on kirjoittajat, joiden mielestä alkuperäisen kirjoittajan puolison pitäisi jättää vaimonsa. Nimimerkki "Ettajane" sanoo suoraakin suoremmin: "Toivottavasti, mies pelastaa pojan karmealta äidiltä ja häipyy mahd.pian jonnekin terveempään ympäristöön. 6 v EI OLE PIKKULAPSI!! " Useampi kirjoittaja epäilee, että alkuperäisen kirjoittajan pojasta tulee homo.

Ja oma lukunsa tietenkin kaikki ne, joiden mielestä lasten pitää kohdata elämän raadollisuuksia jo eskari-iässä. Nimimerkki "voiluoja" kertoo omista kokemuksistaan: "Jepjep. Mieti, olin 5-vuotias kun ensimäisen kerran näin kuinka hirvi nyljettiin! 8-vuotiaana revin jo sorsan perseestä suolia pois.Verkolla isän kanssa aloin käymään päiväkoti-ikäisenä ja en ole saanu traumoja kalan suolista, päinvastoin, varsinkin kalan keuhkoilla oli kiva leikkiä "kuumailmapalloa jos keuhkoissa ola vielä ilmat sisällä! "

Aihe ketjussa on niinkin tavallinen kuin eläimen tappaminen. Tarkemmin ottaen kalan tappaminen ja perkaaminen 6-vuotiaan lapsen nähden. Todella tavallinen asia ja onhan se ihan hyvä, että lapsille opetetaan, mistä ja miten ruoka lautaselle tulee.  Mutta jos joku suhtautuu asiaan tunteella ja herkemmin, oikeuttaako se näin massiiviseen julkiseen pilkkaan?

Nyt ketjussa on jo yli 500 kommenttia. Sitä linkitetään ja sille nauretaan Facebookissakin. Kansakunnan ykköshuvia nauraa ja ivailla herkemmälle lajitoverilleen? Minua oksettaa.

Jussi ja Kirsi!!! Jos joskus löydätte tämän kirjoitukseni, pyydän teiltä koko sydämestäni anteeksi osallistumistani joukkokiusaamiseen vv 1967-1969. Anteeksi!

Pilvinen päivä

"Kala ilman polkupyörää on kuin pilvinen päivä, jonka juurella asunto." Siis mitä?!?! Isälläni on tapana yhdistellä sanontoja ja sananlaskuja järjettömiksi kokonaisuuksiksi. Äidilläni taas on ollut viimeisen 36 vuoden aikana - siis siitä lähtien, kun täytti 50 vuotta - tapana sanoa "Jos minä vielä ensi kesänä olen elossa, niin...." Minä olen viime aikoina huomannut ajattelevani äitini tavoin. Äärettömän raivostuttavaa! Miksi ostaisin pihaan perennan, joka kukkii vasta kesällä 2014? Kannattaako mitään kylpyhuoneremonttia edes aloittaa? Onneksi en sentään ole päästänyt näitä sammakoita suustani ulos, mutta voisin siitä huolimatta aika ajoin läpsiä itseäni avokämmenellä poskelle.

Tänään on pilvinen päivä ja istuin bussipysäkillä. Yhtäkkiä tuo järjetön lause putkahti tajuntaani kuin salama kirkkaalta taivaalta. "Kala ilman polkupyörää on kuin pilvinen päivä, jonka juurella asunto." Katselin vaivihkaa ympärilleni ja huokaisin helpotuksesta, etten ollut sanonut sitä ääneen. Tai ainakaan kukaan ei tuijottanut.

On mielenkiintoista huomata, miten monessa asiassa on alkanut muistuttamaan vanhempiaan. Ja niin kuin sitä nuorena vannoi, etten ikinä. Vihasin lapsena ja teininä lauseita "katsotaan joku toinen kerta" ja "kipasepas nuoremmakses". Ensimmäinenhän on pehmennetty versio tylylle "ei käy" ja toinen "sinun pitäisi tehdä puolestani yksi rasittava homma". Kaikista hyvistä päätöksistäni huolimatta lapseni ovat valitettavasti kuulleet suustani nuo edellä mainitut lauseet. Eivätkä edes kerran tai kaksi vaan useammin. Ehkä se on geeneissä ja aikanaan hekin toistavat samoja ärsyttäviä lauseita omille lapsilleen? Jos elän niin kauan, saatan jopa kuulla sen....

Myös ulkoisesti alkaa muistuttamaan vanhempiaan. Kun katson peiliin, minulla on äitini vartalo ja isäni pää. Tai ainakin isäni posket. Jos olisin hamsteri, voisin olla ylpeä poskistani... aika monen vuoden pähkinät saisi näihin pusseihin varastoitua. "Joka kuuseen kurkottaa, sen katajaisen pöydän päässä istuu ikuinen kurjuus ja nälkä." Ei taas!!!

Nukahdin eilen illalla jo ennen kymmentä, joten tämä päivä alkoi hyvin nukutun yön jälkeen jo varhain. Aamiaiseksi söin luomusuolalihalla päällystettyä ruisleipää, lisäksi kahvia, veriappelsiinimehua sekä cantaloupemelonia, luumuja ja vadelmia.

Aamupäivällä lähdin käymään Myyrmannissa, jossa oli jokin luonnonsuojelutapahtuma. Jostain syystä tunnen syvää sympatiaa pingviinejä kohtaan. Ehkä minulla on hyvin samanlainen kävelytyyli kuin pingviineillä ja onhan tuossa ulkoisessa olemuksessa muutakin samankaltaisuutta.

Koska minulla ei ollut kiire minnekään, kävin Pelastusarmeijan kirpputorilla sekä kiinalaisessa ravintolassa syömässä. Kiertelin kauppoja ja lopuksi Citymarketiin ostamaan kissanhiekkaa ja marjoja. Bussin saapumiseen oli vielä sen verran aikaa, että hain Arnoldsista kisakatsomoa varten donitseja.

En ole mikään jääkiekkofani, mutta tämä peli on nyt pakko katsoa. Ja mahdollisesti huominenkin, jos esi-isien henget ovat tänään suopeita ja antavat pojilleen sen tarvittavan sisun. Nitrot taskuun, nysse alkaa!

Synninpäästö

Istuin aamulla Mehiläisen aulassa odottaen pääsyä työterveyslääkärille. Olo oli kuin katuvalla koiralla: korvat luimussa ja häntä koipien välissä. Työterveyslääkärissä käynnissä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta sattuipa olemaan sama lääkäri, joka puolitoista vuotta sitten varoitti minua seurauksista, mikäli elintapani eivät muutu. Korkea verenpaine ei kuulemma ole leikin asia. Mutta koska tuolloin kuuluin vielä niihin ihmisiin, joilla ikävät asiat tapahtuvat aina muille, en välittänyt. Kohtalokkain seurauksin.

Siinä siis istuin ja odotin, kunnes tuli kutsu vastaanotolle. Lääkärillä ei kuitenkaan ollut "mitäs minä sanoin" -asennetta vaan oli todella ystävällinen ja lähinnä hämmästeli, että olen ylipäätään vielä elossa. Kyseli tapahtuneesta ja kerroin sen, minkä osasin kertoa sekä annoin valokopion epikriisistä. Sen verran taisin jännittää tilannetta, että verenpaineet napsahtivat taas kivamukaviin lukemiin. Ja meikäläisellä korvat entistä enemmän luimussa.

Käytiin sitten läpi niitä tekijöitä, joiden vuoksi kävi niin kuin kävi. Ja mitä muutoksia on nyt tämän vuoden 2013 aikana tapahtunut. Kolesterolilääkitystä lääkäri ei vielä edes ehdottanut. Minulla on kuitenkin vielä pari vuotta sitten ollut erinomaiset kolesteroliarvot. Jotain vain tapahtui viimeisen vuoden aikana ja se ei ollut mitään hyvää. Minulla on epäilykseni asiasta.

En siis saanut tukkapöllyä lääkäriltä, mutta sain uudet ohjeet syömisiin. Töistä tullessani kurvasin Citymarketin kautta ja hain - osittain pitkin hampain - lisäainepitoistakin sapuskaa. Mutta näitä nyt kokeilen.

Korvissa kaikuu vielä lääkärin sanat siitä, miten elintavoillani voin vaikuttaa siihen, präksähtääkö minulta tulevaisuudessa vielä jokin muu valtimo vai jäikö tämä joulukuinen ainoaksi kerraksi. Motivaatio ainakin on korkealla enkä välittäisi kokea vastaavaa toiste. Onneksi ruokavaliota ei tarvitsekaan muuttaa ihan niin suppeaksi kuin mitä pelkäsin. Kukkaron päälle tämä tosin tulee käymään.

Kuopus oli napsinut järjestelmäkamerallani kuvia kissoista. Tämä kuva Lunasta on mielestäni hellyttävä!

Makrilli

On olemassa asioita, joita voi oman tai läheistensä hyvinvoinnin vuoksi tehdä. Makrillin syönti ei kuitenkaan kuulu niihin. Olkoon kuinka terveellistä tahansa, niin ei kelvannut edes kissalle. Ei edes Lunalle, joka sentään syö koiranruokaakin.

Tänään oli äitienpäivä ja heräsin aikaisin uudelta sohvaltani. Keittelin kaikessa rauhassa aamukahvin. Leivänpäällysteeksi olin tehnyt cashew-pähkinöistä, kahviherneistä, valkosipulista, tuoreesta timjamista sekä oliiviöljystä tahnan. Sitä leivän päälle, lisäksi pensasmustikoita, kahvia ja kirsikkanektaria.

Lounaaksi laitoin pippurimakrillia. Tai en minä sitä laittanut vaan otin suoraan paketista. En muistanutkaan, että se maistuu niin voimakkaasti kalalle. Lisäksi keitettyjä perunoita, rasvattomaan maitoon tehtyä sipulikastiketta, punajuuriraastetta ja muita rehuja. Kyytipojaksi se terveellinen lasillinen punaviiniä.

Iltapäivällä kävimme vanhempieni luona äitienpäiväkahvilla ja siellä vierähti tuttuun tapaan tunti poikineen. Alkuillasta lähdin siskoni kanssa iltakävelylle ja samalla katsomaan, minkä verran nokkoset ja muut kevään syötäväksi kelpaavat kasvit olivat kasvaneet. Ja olivathan ne. Nokkonen alkaa olla parhaimmillaan, joten ensi viikolla jonain iltana ämpäreiden kanssa maastoon ja sen jälkeen kasvikuivuri hurisemaan. Löysin myös hyvän paikan "ketunleipiä" ja niitä haen huomenna salaattia varten.

Päivälliseksi söin vielä lautasellisen sekalaisia kasviksia sekä chiabatta-tyyppistä leipää.

Kolesteroli

No nytpä se sitten myrkyn lykkäsi! Nimittäin kolesterolin. Olenhan minä välillä miettinyt, mahtoiko ruokakerman korvaaminen aidolla kermalla ja margariinin voilla olla sittenkään kovin viisas temppu. Tai se, että otti munakkaan lähes joka päivä aamiaiselle. Puhumattakaan siitä, että siirtyi fileiden sijasta käyttämään edullisempia - ja siten myös rasvaisempia - ruhonosia. Oli tai ei, kolesterolini ovat reilussa vuodessa nousseet niin paljon, että ensi viikolla on aika työterveyslääkärille. Toivottavasti en saa tukkapöllyä.

Ainoa lohtu tässä on, että siskollani on sama ongelma. En siis ole kolesterolini kanssa yksin.  Eilen istuimme punaviinilasien (punaviini alentaa kolesterolia) ääressä selailemassa erilaisia terveellisten ruokien keittokirjoja. Siskoni ei voi sietää kalaa, joten hänellä kolesterolin alentaminen tulee olemaan vieläkin hankalampaa kuin minulla. Pitäisi syödä silliä, makrillia ja sardiinia. Siskoni oksentaa näistä kaikista eikä minullekaan niistä maistu kuin korkeintaan makrilli. Eikä aina sekään. Lopputulos olikin, että jos et voi syödä hyvänmakuista eläintä, älä syö eläintä. Ei yhtään pöllömpi lopputulos.

Kasvisruokaa olen tehnyt ennenkin ja sitä pääasiassa syönyt. Nyt ongelmana on, että taloudessa asuu toinenkin henkilö. En voi olettaa, että poikani alkaisi kasvissyöjäksi. Toki voisin pyytää häntä tekemään itse omat ruokansa, mutta se ei poistaisi varsinaista ongelmaa eli "kielletyn" ruuan herkullista tuoksua asunnossa.

Netistä löysin listan elintarvikkeista, joilla on kolesterolia alentava vaikutus. Psylliumia ja vihreää teetä lukuun ottamatta ihan normaalia ruokaa, jota on tullut syötyä päivittäin tähänkin asti. Nyt alkuun kaipaisin kolesteroleista vaihtotaulukkoa samaan tapaan kuin diabeetikoille on hiilihydraateista. Kolesterolin laskemiseksi suositellaan punaisen lihan vaihtamista valkoiseen, mutta kuitenkin kanassa on enemmän kolesterolia kuin naudan lihassa. Eroa siis täytyy olla kolesterolin laadussa. Luomukanan vaikean saatavuuden vuoksi meillä syödään hyvin harvoin kanaa ja jotta edes joskus voisi laittaa vain yhden ruuan, olisi mukavaa syödä joskus lihaakin. Ja tietenkin olisi mukavaa myös kyläillä enkä ajatellut edellyttää saavani kyläpaikassa kasvisruokaa. Jonkinlainen kultainen keskitie pitäisi siis löytää tässäkin asiassa.

Aamiainen oli hieman haastava, koska en ollut huomioinut mitenkään leivänpäällisiä. Ei meetwurstia, ei juustoa eikä kananmunaa. Tein lopulta pienen annoksen perunasalaattia ilman majoneesia ja laitoin sitä leivän päälle. Lisäksi kirsikkanektari, viinirypäleitä ja pensasmustikoita. Ja tietenkin kahvia.

Päivällä kävin siskoni kanssa Hongkongissa ostamassa pihoille multaa ja siellä oli tarjouksessa Moulinexin raastin. Tavallisella raastinraudalla raastaminen on hidasta, mutta tällä laitteella sai nopeasti porkkanat raasteeksi.

 Päiväruuaksi porkkanaraastetta, kurkkua, marinoituja kahviherneitä, tomaattia, mungopavun ituja sekä vähärasvaista raejuustoa ruohosipulisilpun kanssa.  Huomenna on makrillin vuoro.

Päänsärky

Viikonloppu vetelee viimeisiään ja kirpputorireissua lukuun ottamatta mikään ei mennyt suunnitelmieni mukaan. Perjantaina jouduin tekemään 10-tuntisen työpäivän ja olin sen illan niin väsynyt, että en saanut mitään aikaiseksi. Niinpä ajattelin käyttää lauantain rästissä oleviin kotitöihin ja sunnuntain kirpputorireissuun sekä muutaman työasian hoitamiseen. Erinäisistä syistä jouduin kuitenkin eilen yllättäen ja lyhyellä varoitusajalla lähtemään naapurikaupunkiin koiravahdiksi ja viikonlopun suunnitelmani menivät lähes täysin myttyyn. Nyt on sunnuntai-ilta ja käytännössä kaikki asiat vielä tekemättä. Jopa ne työjutut. Päätä särkee niin että tekisi mieli kirkua eikä rytmihäiriötkään mukavalta tunnu.  Mielialaa ei paranna sekään, että maito on käytännössä loppu ja aamulla pitäisi lähteä toimistolle Pasilaan. Aamukahvista ja aamiaisesta on siis turha haaveillakaan, jos en vielä raahaa luitani lähikauppaan. Eikä mitään tietoa, mihin aikaan huomenna on taas kotona. Mutta voi miten tuttua tämä onkaan!!! Niin kovin moni sunnuntai-ilta oli viime vuonna juuri tällainen. Stressikäyrä korkealla jo ennen kuin työviikko on edes alkanut. En viitsi edes mitata verenpainetta, koska tiedän, että tulos ei ole ilahduttava.

Tessun hoitamisessa ei sinällään ole mitään vikaa, päinvastoin. Koska Tessulla oli vedonestovaljaat, se ei päässyt juoksuttamaan minua hihnan päässä vaan kävelyvauhti oli minulle ihan sopiva. Varsinkin eilen oli mukavaa kävellä koiran kanssa ja nauttia aurinkoisesta ja lämpimästä kevätpäivästä. Eikä tämän päivän tihkusateetkaan ulkoilua haitanneet. Teki hyvää ulkoilla ja liikkua.

Tänään olin hyvän ystäväni kanssa Myyrmäkihallin kirpputorilla. Myyjiä ja tavaraa oli paljon, kuten yleensäkin tuossa paikassa.

Löysin minä muutaman uuden bloginkin, mutta niistä lisää jonain toisena päivänä.

Vapun jälkeistä elämää

Otin vappuun varaslähdön ja aloitin sen jo viikonloppuna. Koristelin kotia ilmapalloilla ja serpentiinillä. Sain laitettua viime viikolla saapuneet purkkini paikoilleen keittiön "tsunamihyllyyn", mikä oli varsin ikävä temppu keittiöön hiippaileville muurahaisille. Mutta minulla on muurahaisten kanssa sopimus: minä en tapa niitä eivätkä ne mene elintarvikkeisiin. Valitettavasti muurahaiset ovat melko epäluotettavaa sakkia ja siksi jauhot ja muut on parasta säilyttää purkeissa.

Lauantaina intouduin avaamaan shamppanjapullon ja kuuntelemaan Internetistä Entisten nuorten sävellahjaa. Tuoreita mansikoita ja siivouspäivän herkutteluhetki oli valmis.

Pääruuaksi paistoin pihvin ja sen kanssa kasviksia sekä salaattia.

Olin vallan unohtanut, että blogiin voisi laittaa myös jotain pukeutumistyylistä. Ja kuten arvata saattaa, voittaisin mennen tullen Suomen parhaiten pukeutuneen naisen tittelin. En oikein osannut päättää, kummat kengät ovat tyylikkäämmät: Ainot vai feikkicrocksit, joten otin kuvan molemmista.

Maanantai-iltana aloin jo valmistella vappuaaton päivällistä. Olin päättänyt tarjota dippailtavia, mutta lisäksi tein perunasalaattia ja vähän muutakin. Aika perinteistä vappuaaton tarjottavaa: lihapullia, nakkeja, perunasalaattia, kasviksia, juustoa, dippikastikkeita, sämpylöitä yms. Kyytipojaksi kuohuviiniä, kotitekoista simaa sekä hiilihapotettua vettä.

Jälkiruuaksi tarjosin kolmen suklaan jäädykettä, marenkeja sekä rockyroadia, jossa mantelit olin korvannut pinjansiemenillä.

Ilta läheisten kanssa meni oikein mukavasti. Vappuaamuna sitten odottikin melkoinen tiskivuori. "Mummoastioitani" ei voi pestä tiskikoneessa ja tiskivuoren aloittaminen tuntui kamalalta urakalta.

Vappupäivänä kävimme perinteiseen tapaan vappulounaalla. Muutaman vuoden tauon jälkeen jälleen Korpilammella. Ruoka oli hyvää ja seura vieläkin parempaa. Illalla istuimme siskoni kanssa hänen pihallaan nauttien vielä kuohuviinistä, kevätauringosta ja toistemme seurasta.

Tänään oli paluu arkeen. Olin juuri herännyt, kun puhelin soi ja työterveyshoitaja ilmoitti laittaneensa minulle laboratoriolähetteet kolesterolikokeita varten. Samalla hän varasi minulle ajan työterveyspsykologille. Neljä ja puoli kuukautta on kulunut, mutta pääni ei vieläkään ole täysin sinut tapahtuneen kanssa. Yleensä olen pystynyt selviytymään elämäni kriiseistä käsittelemällä asiat yksin mielessäni, mutta tämä trauma tuntuu olevan vaikeammin selätettävä kuin edelliset. Parempi siis käydä juttelemassa ammattilaisen kanssa.

Päivän ateriat syntyivät vapun jämistä. Aamiaiseksi juustosämpylää, päärynää, kasviksia, jugurttia, tuoremehua ja kahvia.

Lounaaksi soijapaloja, nuudeleita ja kasviksia sekä kaalisalaattia.

Päivälliseksi perunasalaattia, makkaraa ja kaalisalaattia.

Tähän aikaan vuodesta pitäisi ruveta ulkoiluttamaan taimia, jotta ne saisi loppukuusta pysyvästi ulos. Vaan minullapa ei ole taimia! Paprikoiden ja chilien taimet menivät parempiin suihin jo noin kuukausi takaperin ja jokin aika sitten huomasin, että eräs nimeltä mainitsematon tiikerihousuinen hyypiö on syönyt tomaattienkin taimet. Harmittaa, mutta ei auta. Tänä vuonna on taimet ostettava puutarhaliikkeestä.

Minulla on hyvä ystävä, jonka kanssa olemme innostuneet kevään kauniista väreistä meikeissä ja vaatteissa. Hän oli ostanut itselleen ihanan Isadoran pinkin kynsilakan ja kun illalla suunnittelin lähikauppaan menoa, päätinkin hypätä bussiin ja mennä Myyrmanniin kynsilakkaostoksille. Ja löytyihän sieltä muutama lakka sekä kolme tukkapantaa.