Loma

Kauan odotettu kahden päivän syysloma alkoi - tietenkin - kurkkukivulla. Minun oli tarkoitus käyttää nämä vapaapäivät pihojen ja kodin siivoukseen sekä maalaamiseen. Herättyäni olo oli kuitenkin kaikkea muuta kuin energinen, joten inspiraationi suunnittelemiini tehtäviin oli lähes olematon.

Päivällä tein lyhyen kauppareissun jo kotiin tullessa oli aivan pakko ottaa pihasta kuva. Aurinko paistoi ja ilma oli kuulas. Pakkasyön jälkeen pihavaahtera oli pudottanut kaikki lehtensä ja pienen pihani peitti syksyinen lehtimatto.

Jotta päivä ei olisi mennyt täysin harakoille, päätin maalata aikoinaan kirpputorilta ostamani kaksi yöpöytää. Ruskeissa yöpöydissä ei ollut varsinaisesti mitään vikaa, mutta väri ei oikein sopinut muutoin mustanharmaaseen makuhuoneeseeni.

Maalaaminen kahden uteliaan kissan avustuksella ei ole aivan helppoa. Lipastonlaatikot lattialla olivat kissojen mielestä oivia makuupaikkoja, joten katsoin parhaimmaksi maalata laatikot pöydän päällä.

Maalausurakan jälkeen katselin vain televisiota ja laitoin ruokaa. Nuutuneen olotilan vuoksi halusin jotain, mikä valmistuu nopeasti. Lähikaupassa oli jälleen tuoretta korianteria ja päädyin kokkailemaan arkista ananaspossua.

Ananaspossu

300 g porsaan paistia
1 sipuli
1 limetin raastettu kuori ja mehu
1 yksikyntinen valkosipuli murskattuna
1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
1 rkl kalakastiketta
1 tlk ananasrenkaita
1 vihreä chili
tuoretta korianteria
1,5 dl kookosmaitoa
öljyä  paistamiseen

Kuori ja viipaloi sipuli. Suikaloi liha. Kuumenna öljy pannulla ja ruskista lihapalat ja sipuliviipaleet. Lisää valkosipuli, inkivääri, limetin kuoriraaste ja mehu. Halkaise chili, poista siemenet ja viipaloi. Lisää chili pannulle. Kaada joukkoon kookosmaito ja paloitellut ananakset sekä kalakastike. Anna hautua miedolla lämmöllä noin 15 min. Lisää joukkoon silputtua korianteria ja tarjoile riisin kanssa.

Kirppistelyä

Tänään piti olla siivous- ja maalauspäivä, mutta toisin kävi. Puolen päivän aikaan istuin bussissa kohti Myyrmannia ja ruokaostoksia, kun äkkiä muistin, että tänäkin viikonloppuna on Myyrmäkihallissa kirpputori. Päätin käydä nopeasti katsomassa, mitä kirpputorilta löytyy, ja kävellä sen jälkeen Myyrmäkihallilta Myyrmanniin.

Olin puolivälissä matkaa, kun siskoni soitti. Kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan Myyrmanniin. Lupasin lähteä, jos käymme ensin kirpputorilla. Tarkoitukseni oli etsiä lähinnä lamppuja, mutta enhän minä voinut vastustaa "mummoastioita"!!!

Ensimmäisenä silmiini osui kuitenkin pieni kahvipannu. Koska viikko sitten olin ostanut kahvimyllyn - ja kahvipapuja - tarvitsin tietysti pannun, jolla voin keittää pannukahvia. Käsikäyttöisellä kahvimyllylläni tuskin saa suodatinjauhatusta.

Jatkoimme siskoni kanssa kiertelyä hän etsien aivan tietynlaista sokerikkoa ja minä etsien lamppua. Olen huomannut, että mieleisiäni tavaroita myyvät yleensä keski-ikäiset tai sitä vanhemmat myyjät. Iäkkäämmät myyvät omiaan ja keski-ikäiset - luultavasti - vanhempiensa tai appivanhempiensa tarpeettomia tavaroita. Erään myyjän pöydän kohdalla silmiini osui kolme kappaletta muistoja lapsuudestani: peltipurkkeja. Ja mukaanhan nämä lähtivät, sillä luonnollisesti tarvitsen kahvipavuilleni säilytyspurkin. Myyjä teki hyvän ehdotuksen ja ostin kaikki kolme.

Siskoni muisteli, että äidilläni olisi vielä yksi tuon sarjan peltipurkki. Pitääkin kysyä ja vihjaista, että voisin toivoa sellaista purkkia joulupukilta.

Seuraavaksi silmiini osui "mummoastioita". Ja kuten arvata saattaa, en kyennyt kävelemään pöydän ohi. Tiedustelin hintaa kastikekulhosta ja kiisselikulhosta ja myyjä pyysi molemmista yhteensä vain 5 euroa. Vastustamaton tarjous!

Kun käärin kulhoja sanomalehtipaperiin, myyjä sanoi, että saisin kaupanpäällisiksi vielä kaksi sokerikkoa ja kaksi kermakkoa. Loistavaa!

Edelleenkään en ollut löytänyt lamppua ja molemmissa käsissäni oli jo ostoskassit. Siskoni oli tullut autolla ja huomautti, että voimme viedä saaliini välillä autoon ja jatkaa sen jälkeen kirpputorilla kiertelyä.

Myyrmäkihallin kirpputori päättyy aina klo 14, joten osa myyjistä alkoi jo pakkaamaan tavaroitaan. Yhdellä myyntipöydällä oli vielä vanha vaaka. Ja jälleen tulvahti mieleeni muistoja lapsuudesta. En osaa tällaista vaakaa käyttää, mutta äitini osaa. Hintakin oli vain 3 euroa, joten ei tarvinnut kauaa harkita. Varsinkaan, kun nykyinen keittiövaakani on pieni ja punnitsee enintään 0,5 kg.

Vaaka sylissäni jatkoin kiertelyä. Siskoni silmät havaitsivat kaksi kaunista pientä sokerikkoa ja vaikka ne eivät olleetkaan juuri sellaiset, mitä siskoni oli etsimässä, hän päätti ostaa ne. Samalla myyjällä sattui olemaan myös tarjoilulautanen, joka aivan selvästi pyysi päästä mukaani.

Nyt alkoi kirpputorin aukioloaika lähestyä loppuaan ja olimme jo palaamassa kohti sitä ulko-ovea, joka oli lähimpänä siskoni autoa. Viimeisen myyntipöydän kohdalla huomasin paistiveitsi- ja haarukkasetin. Olin saanut syntymäpäivälahjaksi vanhemmiltani rahaa ja naurahdin siskolleni, että kuinkahan monta syntymäpäivälahjaa oikein ostankaan itselleni. Myyjä sanoi siihen, että voinhan ostaa etukäteen jo seuraavienkin vuosien syntymäpäivälahjat. Totta tosiaan! Niin lähti mukaani myös paistiveitsi ja -haarukka kera myyjän laulaman onnittelulaulun.

Lyhyeksi tarkoitetusta lampun etsinnästä tuli siis aarteiden keräysreissu, mutta viimein pääsimme lähtemään myös ruokakauppaan. Sen jälkeen kotiin ja laiskottelemaan. Seinän ja lipastojen maalaaminen on edelleen aloittamista vaille valmiina eikä huushollin siivouskaan enää hyvän pihviaterian jälkeen kiinnosta. Vaan huomennahan on uusi päivä.

Surf and turf kahdelle

400 g luomunaudan sisäfilettä
voita+oliiviöljyä
mustapippuria ja suolaa suoraan myllystä

250 g raakoja pakastettuja tiikerirapuja 
limetti
2 murskattua valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
0,5 tl suolaa
2 rkl silputtua tuoretta persiljaa
voita

Purista limetistä mehu ja sekoita se valkosipulin, oliiviöljyn, suolan ja persiljasilpun kanssa marinadiksi. Laita jäiset ravut marinadiin ja anna sulaa marinadissa.

Ota liha huoneenlämpöön noin 30 min ennen paistamista. Leikkaa liha kahdeksi pihviksi. Kuumenna nokare voita ja loraus oliiviöljyä pannulla. Paista pihvit kypsyysasteesta riippuen 2-5 min molemmin puolin. Älä käännä pihvejä välillä. Ripottele paistuneelle pinnalle mustapippuria ja suolaa.

Paista sulaneet tiikeriravut voissa kunnes niiden väri muuttuu harmaasta vaaleanpunaiseksi. Älä paista liian kauaa, jotta ravut eivät sitkisty.

Tarjoa pihvi rapuineen lohkoperunoiden, valkosipulimajoneesin, parsakaalin, avokadon ja salaatin kera.

Vltava

Torstaina voitin ilokseni Huuto.netistä kaksi kaunista tarjoiluastiaa. Sellaisia "mummoastioita", joita kerään. Koska myyjäkin oli vantaalainen, sovimme, että käyn tänään hakemassa astiat Itä-Vantaalta. Aamulla olin jo aivan töpinöissäni ja harmittelin, että tuli sovittua nouto vasta iltapäiväksi. Aikani peukaloitani pyöriteltyäni soitin ystävättärelleni ja kysyin, olisiko hänellä aikaa ja kiinnostusta lähteä tappamaan aikaa kanssani Itäkeskukseen. Ja olihan hänellä.

Kävimme lasillisella valkoviiniä ja sen jälkeen kiertelimme kaupoissa. Stockmannilta lähtiessämme kuulin takaani nimeäni huudettavan ja olin ällistynyt, kun näin entisen työkaverini. Työkaverin, jonka olin nähnyt viimeksi 1980-luvun lopussa.

Itäkeskuksesta lähdimme hakemaan "mummoastioitani" ja sieltä Ruoholahteen K-Rautaan. Tarvitsin lisää maalia, koska päätin maalata myös toisen seinän olohuoneesta. Ruoholahdessa alkoi vatsa jo molemmilla kurnia ja menimme ravintola Vltavaan syömään. Ystävättäreni ei ollut aiemmin käynyt Vltavassa ja söimmekin pitkän kaavan mukaan eli alkuruuaksi tsekkiläistä valkosiplikeittoa (Hovězí guláš s bramborovými knedlíky a slaninkou ), pääruuaksi rapeaksi paistetta häränrintaa (Křupavý hovězí bůček) ja jälkiruuaksi tsekkiläistä hunaja-kinuskikakkua ja vaniljajäätelöä (Marlenka). Kyytipojaksi hyvää punaviiniä.

Maalari maalaa taloa

Keskiviikkona pääsin lähtemään töistä jo puoli kuuden aikaan ja suunnistin suorinta tietä Ruoholahteen K-Rautaan. Ostin maalia niin olohuoneen seinää kuin sohvaakin varten. Kotona Tikkurilan sivuilta katsomani värisävy laama olikin kaupassa katsottuna liian vaalea ja päädyin värisävyyn  siitake. Sohvan halusin ruskeaksi, mutta oli vaikea valita kahden ruskean väliltä. Päädyin punaruskeaan, vaikka hieman epäilin sävyn olevan sittenkin väärä.

Eilen iltapäivällä tyttäreni puoliso kävi maalaamassa olohuoneen seinän. Aiempi kellertävän ruskea vaihtui verhoihin ja pöytäliinaan paremmin sopivaksi harmaanruskeaksi.

Jostain syystä heräsin tänä aamuna jo klo 5:30 ja olin aivan pirteä. Keitin aamukahvit ja mietin, mitä siihen aikaan aamusta voisi tehdä ilman, että vielä unessa olevat seinänaapurit eivät häiriintyisi. Katselin sohvaani ja totesin, että sohvan maalauksen voisi aloittaa.

Ensimmäisen kerroksen maalaamisen jälkeen olikin hyvä aloittaa päivän työt ja suunnittelin lopettavani työpäivän  jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Toisin kuitenkin kävi, mutta pääsin kuin pääsinkin hakemaan aiemmin viikolla Etolasta tilaamani vaahtomuovit postista.

Illalla maalasin sohvaa vielä toisen kerroksen ja sen jälkeen oli mukavaa vain tilata vuohenjuusto-rucola-pizza ja rentoutua television ääreen. Huomenna maalausurakka jatkuu.

Sohva

Suurimmalle osalle suomalaista sohva olohuoneessa on itsestäänselvyys. Minulle ei ole. Olohuoneessani ei ole ollut sohvaa yli 10:een vuoteen. Kaupat ovat pullollaan sohvia, mutta ne  on tehty pitkille ihmisille. En ole halunnut sohvaa, jossa selkänojaan nojatessani jalkani heiluvat ilmassa kuin pikkulapsella. Muutaman kahden hengen sohvan olen nähnyt, mutta ne ovat - jopa minulle - liian lyhyitä. Olen etsinyt sohvaa, joka olisi vähintään 160 cm leveä. Siis sellaista, johon mahtuisin myös makaamaan.

Viikonloppuna surffailin netissä ja koitin etsiä sopivaa sohvaa. Tuloksetta kuten aina ennenkin. Jostain kuitenkin osui silmiini sana "puusohva" ja kun kirjoitin sen Googlen kuvahakuun, eteeni tuli unelmieni sohva. Kolmen istuttava sohva, jonka leveys on 165 cm ja syvyys 55 cm. Joten ei muuta kuin tekemään tarjousta myyjälle.

Tänään sohvani saapui, ystävällinen myyjä hoiti pientä korvausta vastaan sohvan kuljetuksen. Väri on väärä, mutta sen saa korjattua maalilla. Vaikka sohvan kangas onkin hyväkuntoinen, taidan käydä ostamassa uuden kankaan ja päällystää sen myöhemmin.

Eilen kävin tyttäreni kanssa Hengen ja tiedon messuilla. Näitä messuja odotan joka vuosi kuin kuuta nousevaa ja lauantaina mietinkin, menisinkö molempina päivinä: lauantaina yksin ja sunnuntaina tyttäreni kanssa. Messuohjelman luettuani olin pettynyt. Yksikään luento tai miniseminaari ei vaikuttanut kiinnostavalta. Kävimme siis vain sunnuntaina messuilla ja totesimme, että siellä ei ollut mitään uutta. Messujen paras anti olikin laatuaika tyttäreni kanssa sekä herkullinen kasvisruoka.

Lauantaina lähdin messujen sijasta Myyrmäkihalliin kirpputorille. Olin paikalla vasta puolenpäivän aikaan, joten aikaa kiertelyyn oli vain vähän. Etsin lähinnä lisäystä "mummoastioihini" sekä jalkalamppua makuuhuoneeseen. Lamppua en löytänyt, mutta jotain muuta kuitenkin.

Aikani kierreltyäni löysin myyntipöydän, jossa vanhempi naishenkilö myi astioita. Vanha soppakauha kaiverruksineen iski silmääni heti. Siinä oli esine, joka halusi lähteä mukaani eikä minun tarvinnut ostopäätöstä edes miettiä.

Jonkin aikaa kierreltyäni palasin takaisin ja ostin vielä 6 kpl lusikoita sekä kukkakuvioisen kermakon ja sokerikon.

Juuri ennen lähtöäni huomasin erään myyjän pöydällä kahvimyllyn. Mylly vaikutti toimivan ja oli mielestäni söpön näköinen. Pieni ja koristeellinen. Kahvimyllyn hankinnan jälkeen täytyi tietysti käydä ostamassa kaupasta myös kahvipapuja.

Tänään on syntymäpäiväni. 51 vuotta siitä, kun näin päivänvalon  ensimmäisen kerran. Koulujen syysloman vuoksi tarjosin syntymäpäiväkahvit läheisilleni jo perjantaina. Tyttäreni puolisoineen oli ostanut minulle vanhanaikaisen kulhon ja kannun, jotka ovat siis sokerikko ja kermakko, mutta joille keksin muutakin käyttöä. Näen jo silmissäni, miten laitan kulhoon pieniä herkkupaloja sekä kannuun viiniä ja lösähdän sohvalleni lukemaan siskoltani lahjaksi saamaani kirjaa.

Syötäväksi kasvatetut

Eilen julkaistiin tietokirjailija Elina Lappalaisen teos  Syötäväksi kasvatetut - Miten ruokasi eli elämänsä. Luin kirjan julkaisusta aamulla Metro -lehdestä ja mietin, ostaisinko kirjan vai en. Aihe on tärkeä ja mielelläni tukisin kirjailijaa hänen tekemänsä työn vuoksi. Toisaalta ajattelin, etten välttämättä halua lukea kirjaa. Kirja todennäköisesti sisältää asioita, joista olisin mieluummin tietämätön. Kotimatkalla kuitenkin päätin käydä Suomalaisessa kirjakaupassa katsomassa, löytyykö kirjaa jo sieltä. Ja löytyihän se. Ostin kirjan ja todennäköisesti jonain päivänä myös luen sen.

Tehotuotettujen eläinperäisten ruoka-aineiden käyttäminen on ristiriidassa elämänkatsomukseni kanssa. Olenkin jo muutaman vuoden ajan ostanut kotiin lähinnä vain luomulihaa ja luomumunia. En kuitenkaan ole fundamentalisti enkä oleta, että muut ihmiset - edes läheiseni - ottaisivat huomioon moraalisen ongelman, joka tehotuotetun lihan tai kananmunien syömisestä minulle syntyy. Ongelma on omani eikä kenenkään muun. Kyläpaikoissa syön sitä, mitä on tarjolla.

Viimeiset kolme viikkoa olen syönyt pääasiassa kodin ulkopuolella. Työpaikkani lähellä olevassa lounasravintolassa on aina myös kasvisvaihtoehto, mutta varsin usein se sisältää laktoosia. Koska työpäivät venähtävät välillä pitkiksi, pelkällä salaatillakaan ei jaksa iltaan asti. Omat eväät olisi paras vaihtoehto, mutta aamuisin muistan hädin tuskin ottaa mukaani avaimeni, kännykkäni ja silmälasini. Lounaaksi illalla tehty ruoka unohtuisi kuitenkin jääkaappiin. Ja niin on aina käynytkin niinä kertoina, kun olen itselleni edellisenä iltana tehnyt eväät.

Jo pelkkä Metro -lehden artikkelin lukeminen jysäytti tietoisuuteeni uuden ongelman lihan lisäksi. Maidon. Monia maitotaloustuotteita saa nykyisin luomuna, mutta laktoositonta luomua on harmittavan vähän. Luopuisinko kokonaan maitotaloustuotteista vai riittäisikö se valikoima, mitä kaupoista löytyy? Kävin Citymarketissa ja sieltä löysin laktoosittomana luomuna vain kevytmaitoa ja kermaviiliä. Hyvä, että edes niitä. Jugurtin voin tehdä laktoosittomasta luomumaidosta itse. Löytyi myös muutamia vaihtoehtoja juustoihin. Ostin lisäksi luomumaidosta tehtyä mascarponea, jota voin käyttää sellaisena päivänä, kun ei tarvitse poistua kotoa minnekään.

 Toinen uusi ongelma on kananmunat. Olen ostanut pitkään luomumunia, mutta kukkotipujen tappaminen kaasulla ja jauhaminen turkisteollisuuden rehuksi ei vastaa käsitystäni siitä, mitä elämänkatsomukseni ajatus "elää sopusoinnussa luonnon kanssa kaikkea elollista kunnioittaen" tarkoittaa. Liharuokaa valmistaessani suoritan tietyt uskoni mukaiset kiitos- ja anteeksipyyntörituaalit, mutta miten suorittaa rituaalit miljoonille kaasutetuille kukkotipuille?

Elina Lappalaisen lihansyönti oli vähentynyt kirjan kirjoittamisen myötä. Voin hyvin kuvitella, että kirjan lukeminen aiheuttaa minussa saman reaktion. Kasvisten määrä ruokavaliossamme tulee entisestään lisääntymään. Kenties kirjan lukemisesta tulee viimeinen silaus vegetarismiin siirtymisessä. Lakto-ovo-vegetaristin ruokavalio on helppo toteuttaa, mutta jo kananmunista luopuminen tuottaa - ainakin nyt ajateltuna - ongelmia. Tai ei varsinaisesti ongelmia, mutta tietty helppous ruuanlaitosta häviää.

Viime sunnuntaina kävin naisporukalla Kirkkonummella brunssilla. Emme olleet tavanneet pitkään aikaan, joten en pitänyt kohtuuttomana ajatuksena matkustaa Kirkkonummelle syömään. Ravintolaksi oli valittu Bistro O mat, jossa en ollut aikaisemmin käynyt. Rehellisesti sanottuna en ollut edes kuullut koko ravintolasta.

Ihastuin ravintolaan välittömästi! Palvelu oli erinomaista siitäkin huolimatta, että pöytävarauksen tekijämme oli unohtanut tehdä pöytävarauksen. Ruoka oli luomua ja/tai lähiruokaa. Ensimmäinen kerta, kun sain ravintolassa luomulihaa. Harmi, että en asu Kirkkonummella. Voin lämpimästi suositella ravintolaa kaikille hyvän ruuan ystäville sekä niille, joille ruuan alkuperällä on merkitystä.

Sallitut lisäaineet

Silmiini osui tänään muutama otsikko ruuan lisäaineista. Tarkempi perehtyminen otsikoiden taakse selvensi, että kyse oli kahden professorin Helsingin sanomiin laatimasta mielipidekirjoituksesta. Itse mielipidekirjoitukseen en ole perehtynyt, mutta lyhyeen uutiseen siitä kylläkin. Uutisen mukaan professorit "puolustavat lujasti ruuan lisäaineita". Kuullosti sen verran omituiselta, että täytyi lukea vähän tarkemmin. Professorien huoli ei kuitenkaan koskenut kuluttajien lisäaineiden välttämistä. Huoli koski sitä, että elintarviketeollisuus - kuluttajien lisäaineettomuutta koskevan toivomuksen vuoksi - ruokaa valmistaessaan korvaisi lisäaineet suolalla.

Mutta miksi lisäaineita? Lisäaine on nimensä mukaan aine, jota ruuassa ei normaalisti ole, mutta jota siihen lisätään. Syystä tai toisesta. Tavallisella kotikokilla ei ole keittiönsä kaapissa siistissä rivissä pienissä purkeissa natriumglutamaattia, sorbiinihappoa, alumiinisulfaattia tai polyglyserolipolyrisinolaattia. Mikäli näitä aineita todellakin tarvittaisiin hyvään ruokaan, niitä löytyisi kotikokeilta kaapeista.

 Yksi syy lisäaineiden tarpeeseen on elintarvikkeen säilyvyys. Matka tuottajalta kuluttajan lautaselle on yleensä pitkä. Varsinkin, jos elintarvike kulkee keskusvarastojen ja markettien kautta. Jokaisessa välietapissa elintarvikkeen täytyy säilyä  ainakin päivästä muutamaan päivään. Ja myös kuluttaja haluaa, ettei elintarvike ole heti seuraavana päivänä homeessa.

Säilyvyyden parantamiseksi käytettävät lisäaineet ovat toki tärkeitä sellaisille talouksille, joilla ei ole elintarvikkeiden säilyttämiseen soveltuvia tiloja. Nykyisin suurimmalla osalla kotitalouksista tällaiset tilat kuitenkin on. Leivän ei mielestäni tarvitsekaan säilyä viikkoa. Jos ostaa enemmän leipää kuin päivässä parissa kuluttaa, osa kannattaa pakastaa. Pakastimesta otettu leipä ei ole yhtä herkullista kuin vastaleivottu, mutta voittaa mennen tullen 4 päivää muovipussissa huoneenlämmössä olleen leivän. Vaikka olisi miten lisäaineilla kyllästetty. Monia muitakin elintarvikkeita voi pakastaa ... on oikeastaan vähemmän niitä, joita ei voi.

Kuluttaja voi myös miettiä, tarvitseeko elintarvikkeen matkan olla niin pitkä. Entäpä jos ostaisikin leipänsä paikallisesta pienestä leipomosta tai muutoin suoraan tuottajalta eikä marketista? Entä jos ei ajaisikaan kerran viikossa autolla markettiin vaan suunnittelisi viikon ruokaostokset siten, ettei kaikkea tarvitsekaan saada samasta myymälästä? Marketit ovat helppoja ostospaikkoja, mutta onko helppous - eikä esimerkiksi elintarvikkeiden tuoreus -  juuri se, minkä perusteella ostospaikkansa valitsee? Omasta kokemuksestani voin sanoa, ettei ostosten tekeminen tuntunut vaivalloiselta kuin alussa. Yllättävän nopeasti pääni sisälle piirtyi pääkaupunkiseudun kartta ja kartalle erilaisten elintarvikkeiden parhaimmat myyntipisteet. Karttani toimii myös tutkana eli kun aivan muissa kuin ruokaostosasioissa liikun jossain, tutkani piippaa heti, kun olen lähestymässä jotain karttani mainioista myyntipisteistä.

Lisäaineita käytetään säilyvyyden lisäksi myös makua parantamaan. Tämä on mielestäni omituinen syy, koska edelleenkään erinomaisilla kotikokeilla ei ole kemianlaboratoriota keittiöissään. Minun on vaikea uskoa, että elintarvikealan koulutetut ammattilaiset eivät osaisi tehdä maistuvaa ruokaa ilman lisäaineita. Kyse on siis jostain muusta. Luultavimmin käytetyistä raaka-aineista. Pitää olla melkoinen tumpelo, jos hyvistä raaka-aineista saa aikaiseksi mauttoman ruuan. Ammattilainen ei moiseen syyllisty. Kuluttaja voikin kysyä, millaisia raaka-aineita elintarviketeollisuus käyttää, jos ruuan maku edellyttää lisäaineiden käyttöä?

Kolmas syy lisäaineiden käyttöön on hinta. Elintarvikkeissa voidaan käyttää täyteaineita, jotka vaikuttavat ainoastaan sen tilavuuteen. Lisäaineiden avulla vähemmästä määrästä ja heikompilaatuisista raaka-aineista syntyy elintarvike, josta kuluttaja sen enempää ihmettelemättä on valmis maksamaan tietyn hinnan. Hyvää ja halpaa.

Minulle henkilökohtaisesti lisäaineita ovat myös sellaiset aineet, jotka toisessa tuotteessa olisivat ihan hyväksyttäviä, mutta toisissa eivät. Esimerkkinä vaikka majoneesi ja maito. Muutama vuosi sitten törmäsin maidottomaan - vai olikohan se laktoositon - majoneesiin. Olin ällistynyt. Majoneesihan valmistetaan öljystä, kananmunan keltuaisesta, viinietikasta ja mausteista, joten se on aina sekä  maidoton että laktoositon. Eihän appelsiinituoremehun, sillin tai mansikkahillonkaan tuoteselosteessa mainita, että tuote on maidoton tai laktoositon. Miksi sitten majoneesi? Tutkittuani muiden hyllyssä olevien majoneesipurkkien tuoteselosteita huomasin, että niihin oli lisätty maitojauhetta. Ihan tavallista raaka-ainetta, jolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä majoneesin kanssa.

Kun kaupassa tutkii tuoteselosteita, voi miettiä, ovatko kaikki tuoteselosteessa mainitut aineet todellakin tarpeellisia? Vai onko niillä kenties korvattu osittain tai kokonaan jokin sellainen raaka-aine, jota kuluttaja uskoo tuotteessa olevan? Saammeko jonain päivänä mansikkahilloa, jota mansikalle allergisetkin voivat syödä....koska se ei sisällä lainkaan mansikkaa? Ja ennenkaikkea haluammeko sellaisia elintarvikkeita? Sallittu lisäaine tarkoittaa, ettei sitä ole viranomaisten taholta kielletty. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kuluttajat eivät saisi haluta lisäaineettomia elintarvikkeita. "Sallittu" tarjoaa kuluttajalle vapauden valita.

Pikapostaus

Tämäkin viikko vierähtää toimistolla eikä jää aikaa eikä energiaa juurikaan päivittää blogia tai laittaa ruokaa. Viikko on kuitenkin jo puolessa ja viikonloppuna saan taas rauhassa kokkailla.

Pari viikkoa sitten löysin huutiksesta ruokailuvälineitä, joissa ei ollut edes hintavarausta. Vaikuttivat sopivan hyvin muihin "mummoastioihini". Huutajia oli vain yksi, joten laitoin kännykän muistuttamaan 5 minuuttia ennen kohteen sulkeutumista. Korotin eurolla ja voitin huudon. Tänään kävin hakemassa paketin postista ja olen kovin tyytyväinen uuteen 6:n hengen ruokailuvälinesettiini.