Yltäkylläisyys

Tänään pitäisi "oikeaoppisesti" olla hernekeitto- ja pannukakkupäivä, mutta työkiireiden vuoksi pannukakkua oli tiistaina ja hernekeittoa on huomenna. Tämän päivän retroruokani oli silakkalaatikko. Ruoka, jota en ole syönyt vuosikymmeniin enkä koskaan aikaisemmin tehnyt itse. Muistikuvani silakkalaatikosta ei saanut aikaiseksi Pavlovin koirakokeen kaltaisia tuloksia, mutta en ollut varma, olenko joskus pitänyt silakkalaatikosta. Jostain syystä silakkalaatikko on poistunut peruskoulujenkin ruokalistalta eivätkä lapsenikaan siten ole joutuneet silakkalaatikkoa syömään. Oli siis aika kokeilla, onko silakkalaatikko hyvää vai ei. Kaupassa mietin silakkalaatikolle lisukkeita ja koska lisukkeenkin oli tarkoitus olla retroa, lehtisalaatit yms jäivät  kaupan hevi-osastolle. Löysin palan luomulanttua ja päätin tehdä lantturaastetta.

60-luvulla lehtisalaatin, kurkun ja tomaatin satokausi alkoi olla loppukesästä armottomasti ohi. Sen jälkeen lisukesalaatin virkaa toimitti kaali eri muodoissaan aina siihen asti, kun kylmää kestävää kaalia oli saatavilla. Sen jälkeen siirryttiin juuresraasteisiin ja kevättalvella etikkasäilykkeisiin. Asuimme tuolloin helsinkiläisessä kerrostalolähiössä ja talossamme jokaista asuntoa kohden oli kylmäkellari. Muistan, miten kylmäkellarissa oli puulaari täynnä hiekan ja mullan sekoitusta. Laarissa säilytettiin perunoita, porkkanoita, punajuuria, lanttuja ja nauriita. Kellarin hyllyillä oli kauniissa rivissä äidin säilömiä maustekurkkuja, vihreitä tomaatteja, punajuuria ja pikkelssejä. Ja tietenkin kotimaisista marjoista ja hedelmistä tehtyjä mehuja ja hilloja.

Kesäisin söimme paljon marjoja ja syksy oli omenoiden aikaa. Vanhemmillani oli tapana matkustaa meidän lasten kanssa joka syksy mummolaan, jossa oli runsaasti omenapuita. Sieltä palasimme kaupunkiin mukanamme monta ämpärillistä omenoita. Kun kotimaisia omenoita ei saanut enää kaupoistakaan, oli aika syödä kalliita ulkomaalaisia hedelmiä. Omenoita oli yleensä saatavilla loppusyksystäkin, mutta joulun alla oli ihanaa, kun kauppoihin alkoi ilmestyä mandariineja. Punaiset ranskalaiset omenat ja kirpeän tuoksuiset mandariinit toivat kotiimme joulun tuntua. "Jaffat tulloo!" oli televisiomainos, jossa mummo kiiti potkukelkalla kohti kauppaa. Appelsiinit todellakin tulivat kauppoihin tammi-helmikuun taitteessa.

Kaupan hevi-osastolla katselin mietteissäni yltäkylläistä valikoimaa ja ajattelin, tarvitsemmeko me todellakin marraskuussa kaikkia niitä kasviksia ja hedelmiä?  Ravitsemuksellisesti pärjäisimme varmasti vähemmälläkin, mutta tunnustan odottavani retroruokaviikkoni päättymistä ja sen myötä herkullisia avocadoja.

Silakkalaatikko... siitä tuli oikein hyvää! Ei jää viimeiseksi kerraksi tämä suomalainen perinneruoka.

Silakkalaatikko

200 g silakkafileitä
1 iso sipuli
100g luomupekonia
noin 700 g perunoita
2 kananmunaa
4 dl maitoa
1 rkl silputtua tuoretta tilliä
1 rkl merisuolaa
voita
valkopippuria

Halkaise silakkafileet pituussuunnassa ja laita ne kulhoon. Sekoita joukkoon merisuola ja sekoita. Anna maustua noin 20 minuuttia.

Kuori ja silppua sipuli. Paloittele pekoni. Kuumenna voi pannulla ja ruskista sipulisilppu sekä pekoni. Kuori ja viipaloi perunat.

Voitele uunivuoka. Huuhtele silakat nopeasti juoksevalla kylmällä vedellä.  Lado vuokaan kerroksittain perunaviipaleita, silakkaviipaleita ja sipuli-pekoniseosta. Laita alimmaiseksi ja ylimmäiseksi kerrokseksi perunaa.  Lisää kerrosten väliin vähän valkopippuria. Lisää ennen viimeistä perunakerrosta tillisilppu.

Sekoita kananmunat ja maito keskenään. Kaada munamaito vuokaan ja paista silakkalaatikkoa 200-asteisessa uunissa 1 h 15 min.

Avainkaulalapset

Retroruokaviikolla on mukavaa muistella muitakin asioita kuin vain lapsuudenkotini ruokia. 70-luvulla äidit alkoivat siirtyä kodin ulkopuolelle työelämään. Siis nekin, joilla ei olisi ollut taloudellista tarvetta työssäkäynnille. Kotiäitinä ja kotirouvana oleminen oli out, työssäkäynti oli in. Siihen asti kerrostalojen pihat olivat olleet täynnä lapsia, joiden äiti oli kotona. 70-luvulla pihat täyttyivät lapsista, joilla roikkui kaulassaan 5 mm paksuiseen kuminauhaan tai kanttinauhaan ripustettu Abloy-avain.

En jaksa muistaa, milloin alettiin puhua avainkaulalapsista. Luultavasti vasta sitten, kun alettiin ymmärtää, että 6-7 - vuotiaat ekaluokkalaiset olivat aika pieniä olemaan koulun jälkeen iltapäivät yksin. Termillä kuitenkin tarkoitettiin juuri tuota 70-luvulla elänyttä lapsijoukkoa, joka sai pärjätä miten parhaiten taisi vanhempien ollessa töissä. Nykyisen kaltaisia iltapäiväkerhoja ei vielä ollut eikä ollut osittaista hoitovapaatakaan.

Tuolla vuosikymmenellä kukaan luokkakavereistani tai ystävistäni ei haaveillut äitiydestä eikä varsinkaan kotiäitiydestä. Niihin, joille teini-iässä sattui nk vahinko, suhtauduttiin säälinsekaisella myötätunnolla. Ajateltiin, että tämän tytön elämä oli pilalla, koska ei voinut opiskella hyvään ammattiin. Jos ei mennyt lukioon, ei voinut päästä yliopistoonkaan. Jos ei mennyt keskikoulun jälkeen ammattikouluun, ei saanut ammattia ollenkaan. Millaista uraa halusi luoda ... se piti päättää jo heti keskikoulun viimeisenä keväänä ja tehdä valintansa sen mukaan. Siinä vaiheessa äitiyden ajateltiin olevan katastrofi. Nykyisin tilanne on onneksi jo aivan toinen, opiskella voi myöhemminkin ja mahdollisuudet opiskeluun ovat monipuolisemmat.

Vaikka meille teineille olikin selvää, että haluamme ammatin ja työelämään, olimme silti varsin konservatiivisia. Tavallisimpia toiveammatteja olivat sairaanhoitaja, lentoemäntä, sihteeri, kampaaja, kosmetologi, opettaja, matkaopas jne. Osittain toiveitamme varmaankin rajoitti se, että tiettyihin ammatteihin - kuten esimerkiksi pappi, lentokapteeni, merimies ja upseeri - naisilla ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä.

Sanelivatko toiveet ainevalintoja vai päinvastoin, vaikea sanoa. Lukiossa kuitenkin hyvin moni tyttö valitsi lyhyen matematiikan ja paljon vieraita kieliä. Pitkän matematiikan lukijoissa tytöt olivat vähemmistönä. Vielä vähemmän tyttöjä oli pitkän fysiikan kursseilla. Omassa pitkän fysiikan ryhmässäni meitä oli vain kaksi.

70-lukua on pidetty ehkä jossain määrin tylsänä vuosikymmenenä eikä kukaan varmaankaan haluaisi edes aikakoneella siirtyä takaisin 70-luvulle. Tänään tuota vuosikymmentä muisteltuani mietin, että oli se kuitenkin tulevaisuuden unelmien ja mahdollisuuksien vuosikymmen. Ainakin meille tytöille. Mitenköhän innoissamme olisimme olleet, jos olisimme tienneet, että meistäkin voi tulla pappeja, lentäjiä, sotilaita ja merimiehiä? Tai vaikka presidentti?

Niin ja se ruoka. Tänään syötiin sipattia keitettyjen perunoiden, etikkapunajuurien, maustekurkkujen ja säilöttyjen pikkusipuleiden kanssa. Jälkiruuaksi vielä mansikkakiisseliä, jonka valmistin jo eilen illalla.

Sipatti

300 g Pirkka luomupalvikasleria

1 sipuli 

1/2 tl valkopippuria 

2 rkl vehnäjauhoja 

5 dl maitoa

3 rkl silputtua tuoretta ruohosipulia

voita tai öljyä 

(suolaa)

Kuori ja silppua sipuli. Kuullota sipuli pannulla. Kuutioi palvikasler ja lisää sipulisilpun sekaan. Sekoita joukkoon vehnäjauhot. Lisää maito ja sekoita. Mausta valkopippurilla ja ruohosipulisilpulla. Anna hautua 10 minuuttia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja etikkasäilykkeiden kera.

Mansikkakiisseli

5 dl makeuttamatonta mansikkamehua
5 dl pakastemansikoita
3 rkl sokeria
2,5 rkl perunajauhoja

Sekoita mansikkamehu ja perunajauhot keskenään. Kaada seos kattilaan ja lisää sokeri ja mansikat. Kuumenna välillä sekoitellen kiehuvaksi. Nosta liedeltä ja anna jäähtyä.
 

Kotiruuasta eineksiin

Istuessani illalla seitsemän jälkeen junassa mietin, millaisia nopeasti valmistuvia ruokia lapsuudenkodissani syötiin. Lapsuuteni ruokamuistoista mieleeni tulivat vain kanaviillokki, kaalikääryleet, lihakeitto, silakkalaatikko, merimiespihvit, tilliliha jne. Mikään niistä ei valmistuisi puolessa tunnissa. Hetken aikaa jo epäilin, että retroruokaviikkoni kaatuu jo heti toisena päivänä omaan mahdottomuuteensa.

Äitini oli kotiäiti siihen asti, kun täytin 12 vuotta. Elettiin siis jo 70-lukua, kun hän palasi takaisin työelämään. Perinteisten kotiruokien valmistamiseen oli aiemmin ollut riittävästi aikaa eikä 60-luvun puolella vielä juurikaan ollut saatavilla edes pakastevihanneksia. Juurekset kuorittiin ja paloiteltiin itse, erilaiset liemikuutiot tekivät vasta tuloaan ja liha oli usein lapaa, etuselkää tai muuta pidemmän haudutusajan vaativaa ruhonosaa. Broilerikin oli "Amerikan herkkua" ja kotona syötiin pitkän kypsennysajan vaativaa kanaa. Myös kylmäsäilytystilat kerrostaloissa olivat nykypäivään verrattuna varsin alkeelliset. Jääkaappi oli pieni ja pakastimen virkaa toimitti jääkaapin pakastelokero. Pakasteita - kuten jäätelöä - saattoi säilyttää pakastelokerossa vain jonkin aikaa.

Ei siis ole oikeastaan ihme, että 70-luvulla kauppoihin alkoi ilmestyä yhä enemmän ja enemmän erilaisia eineksiä ja puolivalmisteita. Kokonaiset pippurit, suola, yrtit ja laakerilehdet vaihtuivat liemikuutioihin. Valmiiksi kuoritut ja paloitellut keittojuurekset sekä pakastekeittojuurekset helpottivat ja nopeuttivat ruuanlaittoa. Viiliä ei tarvinnut enää tehdä ikkunalaudalla itse vaan saattoi ostaa valmiina kaupasta. Vispipuuroa ei tarvinnut vatkata itse vaan puolukka- ja aprikoosipuuroa sai kaupasta muovirasiassa.

Junasta poistuttuani muistin makkarakeiton. Niinpä hain kaupasta makkaraa, palsternakkaa, selleriä, lanttua ja purjoa. Muita tarvikkeita olikin valmiina kotona. Tunti kuitenkin hurahti makkarakeiton valmistukseenkin, sillä juuresten kuoriminen ja paloitteleminen vei oman aikansa. Hyvää kuitenkin tuli ja hymyillen nostelin syödessäni kokonaisia pippureita lautasenreunalle. 

Huomenna on jälleen työpäivä toimistolla ja kotona olen aikaisintaan klo 20. Uusi haaste on siis jo oven takana odottamassa.

 Makkarakeitto

1 pkt Pajuniemen luomusaunamakkaraa
2 porkkanaa
5 isoa perunaa
200g lanttua
150 g palsternakkaa
150 g juuriselleriä
1 iso sipuli
10 cm pala purjoa
1 l vettä
1 dl pakasteherneitä
1 dl silputtua persiljaa
10 kokonaista maustepippuria
1 tl suolaa

Kuori ja paloittele juurekset. Kuori ja silppua sipuli. Huuhtele purjo ja leikkaa renkaiksi. Laita kasvikset, vesi ja mausteet kattilaan. Lisää persiljasilppu. Anna kiehua, kunnes perunat ovat lähes kypsiä.

Kuutioi makkara ja lisää keiton joukkoon. Anna kiehua vielä 5 min. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Keittoruuan kanssa tekee mieli joko leipää tai jälkiruokaa. Päätin tehdä jälkiruuaksi pannukakun, jonka kanssa tarjosin alkusyksystä tekemääni omenahilloa ja kermavaahto.

Pannukakku

5 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
2 kananmunaa
2 rkl sulatettua voita tai margariinia

Kaada maito kulhoon. Sekoita joukkoon sokeri, suola ja voi. Riko kananmunat ja vatkaa ne maitoseoksen joukkoon. Lisää jauhot voimakkaasti vatkaten, kunnes seos on tasaista. Anna taikinan turvota noin 30 minuuttia.

Voitele uunivuoka voilla tai margariinilla. Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteessa 30 minuuttia. Tarjoa omenahillon ja kermavaahdon kera.

Retroruokaviikko

Viime viikolla aloitin joulusiivouksen. Keittiön kaapit sekä "tsunamivarastohyllyni" kaipasivat inventaariota ja samalla tuli järjestettyä jauhot ja muut säilytyspurkkeihin. Nyt on kaapit järjestyksessä ja joitakin elintarvikkeita pitää käyttää pian pois, jotta eivät ehdi mennä vanhaksi. Tavallisia peruselintarvikkeita ja niinpä päätin omistaa tämän viikon retroruuille eli sellaisille ruuille, mitä itse söin lapsuudessani 60- ja 70-luvuilla.

Tänään muistelin 70-lukua ja oppikoulun kotitaloustunteja. Mausteita käytettiin maltillisesti eikä mitään erikoisia mausteita ollut vielä juurikaan saatavilla. Kastikkeet tehtiin perinteisesti ruskistamalla jauhoja rasvassa ja lisäämällä nestettä jauhojen joukkoon. Ensimmäinen tällä tavoin tekemäni kastike - siellä koulun kotitalousluokassa - taisi olla melko kokkareista. Nyt kastike onnistui erittäin hyvin. Tänään söimme siis "retropyöryköitä" eli lihapullia, ruskeaa kastiketta, perunamuusia ja porkkanaraastetta. Huomasin, että on kulunut vuosikymmeniä siitä, kun olen viimeksi laittanut porkkanaraasteeseen rusinoita!

 

Retropyörykät

400 g naudan jauhelihaa
 3/4 dl korppujauhoja
 3/4 dl kermaa
 3/4 dl vettä
 1 kananmuna
 1 sipuli
 1 tl suolaa
 1 tl maustepippuria
 voita tai öljyä paistamiseen

Kastike:
 4 rkl vehnäjauhoja
 2 rkl voita
 1 tl suolaa
 1/2 tl mustapippuria
 1 tl valkosipulijauhetta
 1 rkl kuivattua ruohosipulia
 5 dl kiehuvaa vettä
 1,5 dl kermaa

Turvota korppujauhot kerma-vesiseoksessa. Kuori ja silppua sipuli. Ruskista sipulisilppu pannulla. Sekoita kulhossa korppujauhoseos, kananmuna, mausteet,jauheliha ja ruskistettu sipulisilppu. Anna taikinan maustua noin 15 minuuttia.

Kuumenna rasva pannulla. Pyörittele kylmään veteen kastelluin käsin taikinasta pyöryköitä ja paista ne pannulla. Nosta pyörykät lautaselle sivuun ja pidä lämpiminä.

Ruskista vehnäjauhot voissa. Lisää kiehuva vesi koko ajan vispilällä vatkaten. Lisää mausteet ja kerma. Anna hautua noin 15 min. Tarjoa pyörykät kastikkeen, perunamuusin ja porkkanaraasteen kera.

Kekri

Lauantaina vietimme Kekriä, suomenuskoisten tärkeintä juhlaa. Kekristä alkaa uusi vuosi. Vaikka virallisesti vuosi vaihtuukin Marrasyönä eli lokakuun viimeisenä päivänä, käytännön syistä Kekrin viettäminen on helpompaa viikonloppuna.

Koko viime viikko meni töissä ja iltaisin koitin raahata kaupoista niin paljon Kekrin päivällistä varten tarvitsemiani raaka-aineita kuin vain yhdellä kertaa sain bussissa kotiin tuotua. Lihaa, juureksia, juomia, kermaa jne.

Tarkoitukseni oli ottaa päivällisen ruuista kuvia ja lisätä myös ohjeet sivuilleni, mutta siihen ei yksinkertaisesti ollut aikaa. Uuni ja kaikki hellanlevyt olivat jatkuvassa käytössä eikä muutama ylimääräinen käsi olisi ollut pahitteeksi. Keittiöni on kuitenkin pieni eikä siellä 9:n hengen päivällistä laittaessa ole mahdollista raivata tilaa valokuvaamiseen. Joitakin kuvia kuitenkin tuli napsittua päivällispöydästä.

Emäntänä ja valokuvaajana toimiminen samaan aikaan ei onnistu minulta eikä varsinkaan tuon järjestelmäkameran kanssa.