Perjantaikevennys

Olen ollut nykyisessä työpaikassani yli 10 vuotta. Aluksi ihan työntekijänä, mutta myöhemmin osakkaana. Oikeasti en enää muista, milloin ostin pienen osakkuuden yrityksestä. Muutama vuosi sen jälkeen, kun tulin taloon. Yritys työllistää alle 10 henkeä. Päivystämme arkisin virka-aikaan eli klo 8-16. Joka kahdeksas viikko päivystysviikko napsahtaa omalle kohdalle. Pystymme kuitenkin erittäin hyvin vaihtamaan päivystysvuoroja. Viime viikko oli oma päivystysviikkoni ja nyt kuluvan viikon päivystin työkaverini puolesta.

Meillä on joka arkipäivä klo 12 firman sisäinen palaveri. Osa tekee etätiötä, osa työskentelee toimistoilla. Osa etätyöläisistä ei ole edes Suomessa. Sitäkään en enää muista, milloin meille tuli tavaksi perjantaikevennys. Tarkoittaa siis sitä, että viikon päivystäjä perjantaina firman sisäisessä palaverissa  kertoo jonkin vitsin. Yleensä sellaisen, jossa on kompakysymys ja muut sitten arvailevat oikeaa vastausta.

On ihanaa työskennellä yrityksessä, jossa on varsin hyvä ilmapiiri. Välillä toki on kiirettä ja työt kiristävät itse kunkin hermoja. Ja välillä joku voi sanoa napakastikin. Siitä huolimatta ollaan vähän kuin yhtä perhettä. Myös asiakkaat ja yhteistyökumppanit ovay mukavia. Osa heistä entisiä työkavereitani.

Tänään oli kuitenkin sellainen hullunmyllypäivä päivystäjänä, että huokaisin helpotuksesta, kun kello tuli 16. Hyvä aloittaa viikonloppu. Maanantaina kollega jatkaa päivystystä ja minä saan keskittyä omiin töihin, joista tykkään tosi paljon. Jatkuvasti uutta opeteltavaa, mutta kun oppii taas jonkun uuden jutun, itsetunto kasvaa.

Päivystysviikolla en ole ehtinyt vapaa-ajalla tehdä muuta kuin laittaa ruokaa ja viedä koiraa lenkille. Kohta on taas iltalenkin aika. Päivystysviikoilla yleensä turvaudun hyvin helposti paikallisen ravintolan Vagabondan  tarjontaan tai Pizza Driven valikoimaan. Nyt kuitenkin olen laittanut itse ruokaa. Yhtenä päivänä tuli tehtyä porsaan kaslerpihvejä, punaviinikastiketta, perunamuusia, mini parsaa ja salaattia.

Toisena päivänä tein kasvisruokaa Lähi-idän tyyliin. Marinoituja kikherneitä, tabboullehia, porkkana-taateli-pinjansiemensalaattia, veriappelsiini-punasipulisalaattia, tsatsikia sekä chilikastiketta. Lisäksi leipää ja oliiveja.

Kolmantena päivänä tein siskonmakkarakeittoa, mutta siitä en ottanut valokuvaa. Neljäntenä päivänä broileria sitruuna-persilja-kermakastikkeessa, pastaa sekä tomaatti-sipulisalaattia. 

Ja viidentenä päivänä eli tänään Korean BBQ bowl. 

Tänään tuli taas tuttuun tapaan Ison Omenan Citymarketista muutama laatikollinen päivittäistavaroita. Olen taas hieman hurahtanut kansainvälisiin keittiöihin, joten lenkkimakkarasta tulee tehtyä ruokaa taas noin viikon päästä.

Ai niin se perjantaikevennys. Vaikka päivystinkin tämän viikon, nakitin kevennyksen etsimisen työkaverilleni, jonka puolesta päivystin. Varoiteltiin miespuolisia työkavereita, että tätä ei ehkä kannata kertoa kotona.

Mistä ”kuukautiset” sai nimensä?

Hullun lehmän tauti oli jo varattu.

Vedenpaisumus on toistaiseksi ohi

Heräsin aamulla vähän ennen kahdeksaa ja katsoin ikkunasta ulos.Oli valoisaa, aurinkokin pilkisti ja taivas oli lemmikinsininen. Mietin mielessäni, että tältäköhän Nooasta aikoinaan tuntui. Kun käytin koiran aamupäivällä ulkona, vastaan tuli ihmisiä sunnuntaikävelyllä. Ei siis vain koiranulkoiluttajia. Aurinko ja sateen loppuminen sai näköjään ihmiset liikkeelle. Ja piristihän tämän päiväinen sää mieltäkin.

Sadesään ainoa hyvä puoli on, että on tullut taas laitettua ruokaakin Myrskysäässä kun ei oikein huvita lähteä ravintolaan syömäänkään. Perjantaina tuli laitettua nachopelti, guacamolea ja salsa verdeä. Kyytipojaksi meksikolaista olutta.

Eilen tein kuivatulla ruohosipulilla maustettuja raakana paistettuja perunoita, mifusta, chilistä, punasipulista ja kirsikkatomaatista tehtyä paistosta, avocadosalaattia sekä sekasalaattia.

Tänään aamiaiseksi bageleita, joiden välissä kylmäsavulohta sekä chilillä ja tuoreella korianterilla maustettua katkarapumajoneesia. Lisäksi keitetty kananmuna. vastapuristettua veriappelsiinimehua sekä vadelmia ja karhunvatukoita Valion irish cream & coffee -rahkan kanssa.

Päivällisellä alkuruuaksi kylmäsavulohta, suolasienisalaattia, maustekurkkua sekä hunajaa ja smetanaa. 

Kokeilen aina välillä erilaisia lihankorvikkeita. Tyttäreni kun ei syö lihaa, joten on mukava kehitellä uusiakin juttuja. Vaikka tästä ruuasta tulikin oikein hyvää, en edelleenkään oikein innostu soijasta, nyhtökaurasta, tofusta yms. Soijapadassa siis soijaa, herkkusieniä, porkkanaa, selleriä ja sipulia. Liemessä punaviiniä ja mausteita. Lisukkeena keitetyt perunat sekä miniparsaa.

Uusi viikko on taas alkamassa. Kuluneen viikon olin päivystäjänä ja lupauduin päivystämään vielä ensi viikonkin. Tarkoittaa käytännössä, että tietokoneen ääressä on oltava klo 8-16. Normaalisti on liukuva työaika, mutta päivystäessä ei. Onneksi meillä ei sentään ole ilman erillistä sopimista ilta-, yö- eikä viikonloppupäivystystä. 

Kevään merkki

Voi miten kaipaankaan lomaa!!!! Siis oikeaa loma-lomaa eikä sairaslomaa. Edellinen lomani päättyi 8 kuukautta sitten. Sairaslomaa tosin oli joulukuussa umpilisäkkeen puhkeamisen vuoksi, mutta ei sitä voi laskea lomaksi. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pimeä vuodenaika ottaa koville. Tänä vuonna ehkä erityisesti sen vuoksi, että on todellakin ollut koko ajan pimeää. Satanut vettä tai räntää, ei juurikaan aurinkoa eikä maiseman valkoiseksi tekevästä lumesta tietoakaan. Voisin nukkua talviunta lokakuun alusta maaliskuun loppuun. Ehkä olenkin ollut edellisessä elämässäni karhu?

Kuitenkin - joka vuosi - jostain se tulee. Nimittäin kevään merkki. Ensin sen tuntee mielessään ja hitaasti, mutta varmasti, myös kehossaan. Aivot alkavat tuottaa pieniä impulsseja. Ensin harvakseltaan, mutta tahti kiihtyy. Syke nousee, verenkierto elpyy ja mieli virkistyy. Eikä huomaakaan, kun päässä on jo sata uutta ideaa. Kaikkea, mitä voisi ryhtyä tekemään. Kun vaan olisi edes vähän enemmän aikaa kuin vain viikonloput, joihin varsin usein kasaantuu kaikki sosiaalinen kanssakäyminenkin. Olisipa lomaa!

Vielä pitäisi jaksaa hieman yli 3 kuukautta. Sitten alkaa 4 viikon kesäloma. 11 kuukautta ilman lomaa tuntuu todella pitkältä. Siltikin, että on ollut arkivapaita ja sairasloma umpilisäkkeen vuoksi.

Huomenna tulee taas Citymarketista kotiinkuljetuksella ostokseni. Jääkaapissani on vielä huomiseksi tarvikkeet liharuokaa varten, mutta seuraava viikko mennään - lähestyvän kevään kunniaksi - lakto-ovo-vegetaristisesti. Kissani Tikru ei tule pitämään tulevasta ruokaviikosta, mutta lohdutukseksi tilasin kissalle pussillisen katkarapuja Ehkä saan viikon päästä anteeksi. Tai sitten en.

Nyt iltapuuhiin ja nukkumaan. Vielä kaksi päivää päivystysviikkoa ja sen jälkeen on viikonloppu. Toistaiseksi ilman mitään sovittua. Koputan puuta, ettei viikonlopuksi iske sen paremmin korona-virus kuin laiskamatokaan.

Emalia

Kun nyt pääsin aiheeseen retro, jatkanpa samalla linjalla. Lapsuudessani oli aivan tavallista, että monet astiat olivat emalia. Muistan joskus 1970-luvun lopulta - tai suunnillee niiltä ajoilta - kun äitini vaihtoi lähes kaikki kattilansa ruostumattomaan teräkseen. Mieleeni jäi äidin sanat, että emali on huono materiaali, koska emalissa kaikki palaa niin helposti pohjaan. Eikä pohjaanpalanutta astiaa saa enää puhtaaksi. Elinkin vuosikymmeniä siinä uskossa, että emaliastioita ei kannata hankkia. Ei sillä, ei niitä sen jälkeen pahemmin missään enää myytykään.

En enää muista, mikä oli ensimmäinen emalikattilani retrohöperyyden iskettyä. Ihastuin kuitenkin erityisesti Seppo Mallatin suunnittelemiin kattiloihin. Alussa vain halusin keräillä niitä,  mutta myöhemmin otin hankkimani kattilat ihan arkikäyttöön. Koskaan ei mikään palanut pohjaan. Vähitelen huomasin, että teräskattilani pölyttyivät kaapissa ja käytin vain emalikattiloita. Eirtyisesti valkoinen Mallatin puurokattila on kätevä, koska siinä on vesisäiliö eikä kattilassa oleva ruoka ole suoraan kosketuksissa hellanlevyyn.

Seppo Mallatin suunnittelemia kattiloita ja kasareita:

 

Olen hankkinut myös jonkin verran muita vanhoja emalikattiloita ja -patoja. Pieni punainen Saturnus on suosikkini silloin, kun teen vain yhden annoksen jotain ruokaa. 

Sisältä sinisiä paksupohjaisia emalikattiloita on kaksi: isompi ja pienempi.

Muuta ruuanvalmistukseen käytettävää emalia löytyy kaksi erikokoista uunivuokaa.

 Yhdessä vaiheessa hurahdin myös emalisiin kahvipannuihin. Pieniä pulleroita on kertynyt jo viisi. 

Pikkupannujen lisäksi löytyy iso punainen pullero, Finelin kehrä sekä keltain Pehtoori. Kehrän olen saanut siskoni miniältä lahjaksi ja Pehtoori on rakkaan tätini kuolinpesän jäämistöstä. 

Pannujen lisäksi minulla on vielä neljä emalimukia.

Kaikki emaliastiani ovat päivittäisessa  tai vähintään viikottaisessa käytössä.

Retroilua eli kokoelma wangeleista

Elin teinivuoteni 1970-luvulla. Muistan, miten 1972 muutimme Helsingin Munkkivuoresta Helsingin maalaiskuntaan Myyrmäkeen. Pian siitä tulikin Vantaan kauppala ja sen jälkeen Vantaan kaupunki. Rata Martinlaaksoon oli jo lähes valmis, mutta junat eivät rataa vielä kulkeneet.

Talo, johon muutimme, oli juuri valmistunut kerrostalo. Kotona oli neljä makuuhuonetta, olohuone, ruokailuhuone, keittö, apukeittö, vaatehuone, kylpyhuone sekä wc. Kerrostalon alakerrassa oli sauna sekä uima-allas. Koska elettiin 1970-lukua, oli kotimme värityskin sen mukainen. Keittiöitä ja kylpyhuoneita lukuunottamatta kaikissa huoneissa oli trendikkäästi kokolattiamatto. Makuuhuoneissa sininen, muissa huoneissa vihreä.

Muistan vielä hyvin, miten söimme ensimmäistä kertaa ruokailuhuoneessa. Äitini vannotti, että kokolattiamatolle ei sitten saa tiputtaa ruokaa. Kun äiti tuli maksalaatikon kanssa keittiöstä ruokailuhuoneeseen, hän kompastui kynnykseen ja maksalaatikko lensi ruokailuhuoneen kokolattiamatolle. Isäni on aina ollut hyvin jämpti ja totinen mies, mutta silloin isän vakavilla kasvoilla ilmeni kummallista nykimistä. Niin, isäkin pidätteli nauruaan.

Siskoni huoneessa oli kirjava sininen tapetti, minun huoneessani samaa tapettia, mutta oranssina. Siskollani oli keltainen muovinen pallon muotoinen kattolamppu ja minulla oranssi. Harmi, että nekin ihanuudet on jo aikoja sitten viskattu roskikseen.

Paljon on virrannut vettä Vantaanjoessa niistä päivistä. Kun uudenvuodenpäivänä 2013 pääsin sairaalasta kotiin, olin vielä erittäin huonossa kunnossa. Liikuinkin rollaattorin avulla. Minulla ei ollut oikein muuta tekemistä kuin maata sängyssä ja katsella televisiota. Ja surffailla netissä. Olin jo aiemmin innostunut käymään kirpputoreilla ja ostamaan vanhoja astioita, mutta sairaslomallani hurahdin aivan täysin 1970-luvun retroon. Huusin huutokaupoissa, tarjosin tarjouskaupoissa. Postinkantaja kantoi paketteja kotiovelleni. Seuraavat kaksi vuotta menikin oikeastaan retroa keräillessä enkä halua edes ajatella, kuinka paljon rahaa pistin 1970-luvun tavaroihin.

Aika pian törmäsin ensimmäiseen wangeliini. Tuohon tuttuun kuvioon teinivuosiltani! Voin sanoa, että lähti kyllä lapasesta. Istuin silmä tarkkana odottamassa huutokaupan päättymistä ja korotin välittömästi, kun joku toinen oli korottanut. Muutaman kerran joku huokaisi pettyneenä, kun huomasi minun tulevan tekemään tarjousta. Siihen aikaan minulla ei ollut oikeastaan mitään yllärajaa, mitä enempää en olisi voinut tarjota. Siis sellaista summaa, mistä kukaan muu ei varmasti enää korota. Olin vain päättänyt saada kaikki wangelit, maksoi mitä maksoi.

Anita Wangel suunnitteli useampia kuoseja, mutta minulle kaikista rakkain on ollut kukkakuvio. Tästä kokoelmasta minulta käsittääkseni puuttuu enää turkoosi pannunalusta sekä limenvihreä roskakori.

Leipälaatikot:

Korkeat purkit:

Tarjottimet:

Pyöreät purkit:

Maustepurkit:

Lasinaluset:

Pannunalustat:

Roskakori:

Matalat purkit:

Muita wangeleita, joita en varsinaisesti kerää, mutta joita on tarttunut matkan varrella mukaan: