Syysmasennusta taas

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeammiksi syksytkin muuttuvat. Olen ehdottomasti "kesän lapsi", vaikka olenkin syntynyt lokakuussa. Kesällä tunnen eläväni, mutta kun syksyllä taas aamut ja illat pimenevät, menetän ainakin jossain määrin elämänhaluni. Haluaisin vain nukkua, nukkua ja nukkua.

Elokuun viimeinen viikonloppu. Kuka on vielä olemassa, kun herään talvihorroksestani? Olen saanut pitää vanhempani todella pitkään, mutta saanko pitää heidät vielä ensi kesään asti? Vai onko edessä jo hautajaisia ennen kesää?

Entä nämä karvaiset ja nelijalkaiset perheenjäseneni? Onko varsinkaan Lunaa enää ensi kesänä? Tai Stellaakaan? Stellan paras koirakaveri kuoli yllättäen viime maanantaina. Oli muutaman kuukauden Stellaa nuorempi. Ahdistaa ja surettaa vieläkin. Jotenkin Stellakin vaikuttaa apaattisemmalta.

Syksyllä luonto alkaa tehdä kuolemaa ja osa minusta kuolee joka syksy. Ehkä sen kuuluukin mennä niin? Mitä useampi syksyinen kuolema, sitä vähemmän elinaikaa enää jäljellä. Sen paremmin itsellä kuin läheisilläkään.

Tällä viikolla minua on vaivannut myös ihan mieletön lonkkakipu. Todennäköisesti oikeassa lonkassani on bursiitti. Istuminen, käveleminen ja varsinkin rappusten alaspäin kulkeminen on tuskallista. Olkanivelessäni on ollut bursiitteja usein. Otin tämän päivän töistä vapaaksi ihan vain siksi, että istuminen tekee liian kipeää.

Pandemiatilanne matelee samoissa luvuissa.

Lisää pakanuudestani

Tärkein asia, mitä uskoni minulle antaa, on sisäinen mielenrauha. Yhdistelmä muinaissuomalaisia jumalia ja muita henkiolentoja, läheinen suhde luontoon ja luonnonvaraisiin eläimiin, usko jälleensyntymiseen, voimaeläimet sekä yhteys edesmenneisiin tuovat tunteen, että olen osa jotain paljon suurempaa. Jotain, mikä ei ole vain tässä elämässä vaan jatkuu aikojen alusta aikojen loppuun.

Pihallani majailee usein luonnonvaraisia eläimiä. Kun olin lapsi, oravat kiipesivät ulkoseinää pitkin kerrostalon neljänteen kerrokseen ja tömistivät peltistä ikkunalautaa, jos ikkuna oli kiinni. Juuri muutama päivä sitten pieni orava teki samaa makuuhuoneeni ikkunalla, mutta koska minulla on nykyisin kaksi kissaa ja koira, en tietenkään voinut päästää oravaa sisälle. Kävin takapihalla ruokkimassa oravan.

Olen sekasyöjä, mutta silti minusta eläimen saa tappaa vain ravinnokseen. Rehellisesti sanottuna jos joutuisin itse tappamaan, olisin kasvissyöjä. Tämä suhtautumiseni eläimiin aiheuttaa joskus hankalia tilanteitakin, kun esimerkiksi kärpänen, ampiainen, perhonen tai muurahainen tulee asuntooni sisälle. Tunkeutuja on saatava nopeasti ulos ennenkuin kissat tai koira tekee siitä selvää. Ulkona saatan jutella pikkulinnuille, muurahaisille, koppakuoriaisille ja kastemadoille. Ja olen myös erittäin tarkka, että en vain astu kenenkään päälle.

Vuosia sitten kävin hiljentymässä ja uhraamassa pyhällä paikallani. Valitettavasti paikkaa ei enää ole, koska se jäi uuden asuinalueen alle. Edellisen koirani Hillan kanssa kävimme täydenkuun aikaan ulvomassa öisin kuuta läheisellä lammella. Lammen sillä puolella, missä ei ole asutusta. Hillan kuoleman jälkeen kävin vielä kerran Hillan kanssa pyhällä paikallani. Hilla oli silloin kassissani tuhkauurnassa. Viimeisen kerran kävin siellä tyttäreni koiran Mangon kanssa, josta kirjoitinkin blogiini huhtikuussa 2013 "Paluu pyhälle paikalle".

Skannerini on rikki, joten joudun suurentelemaan vain vanhoja koneellani olevia kuvia. Pitäisi varmaan ostaa uusi skanneri, jotta saisi taas paperikuvista skannattua kunnollisia.

Nykyisin käyn hiljentymässä joko lammen rannalla tai  hiljennyn ihan vain kotona. Minulla on makuuhuoneessani pöytä, jonka ääressä voin hiljentyä. Kuva on vanha, nykyisin siinä on myös Hillan tuhkauurna ja muitakin itselleni tärkeitä esineitä.

Olen tehnyt joskus myös henkimatkoja aliseen, mutta viime vuosina ne ovat jääneet. Viimeisen henkimatkani tein niinikään huhtikuussa 2013 ja siitä kerroin blogissani otsikolla "Portinvartija". Ystäväni, jonka matkalla olin portinvartijana, teki aikoinaan minulle tämän linkin takaa löytyvän shamaanirummun.

Siinä missä kristityt turvautuvat Jumalaansa ja Jeesukseen, minä en aina turvaa omiin jumaliini vaan voimaeläimiini. Kun ensimmäisen kerran palasin työmatkalta Floridasta - pelkään siis kuollakseni lentämistä - Miamin lentokentältä koneen noustessa aurinko oli verenpunainen. Kun kone nousi ilmaan, tunsin näkymättömän kotkan siivet koneen vierellä. Kotka lensi mukanani Eurooppaan asti, jossa vastassa olikin jo tuttu ja turvallinen susi.

Kun sain kuulla tuosta työmatkasta, olin kauhuissani. Ensinnäkään minulla ei ollut mitään intoa lähteä Yhdysvaltoihin ja toiseksi kammotti ajatus Atlantin ylityksestä lentäen. Koska olimme työkaverini kanssa päättäneen viettää myös viikon verran lomaa kansainvälisen konferenssin yhteydessä, ennen matkaa etsin Googlesta jotain paikkoja tai tapahtumia, joissa voisimme käydä. Osuin American Indian Association -yhdistyksen sivuille ja sieltä löytyneeseen sähköpostiosoitteeseen laitoin viestiä. Kerroin, milloin olemme tulossa ja minne sekä kyselin, mitä nähtävää alueella olisi alkuperäiskansasta kiinnostuneelle. Jo seuraavana päivänä sain vastauksen sekä Valkoisen Suden (White Wolf) yhteystiedot. Laitoin sähköpostia Valkoiselle Sudelle ja hän kutsuikin minut ja työkaverini vieraakseen Powwowiin, joka järjestettiin reservaatissa Floridan Fort Piercessä

Vielä Miamin lentokentällä ynseiden rajavartijoiden kuulustelussa olin täysin valmis palaamaan välittömästi  takaisin Suomeen, mutta seuraava päivä reservaatissa muutti kaiken. Jätin sydämeni Floridaan. Seuraavana vuonna oli aivan pakko päästä uudelleen. Kävin Floridassa neljä kertaa, viimeisen kerran vuonna 2014. Yhdysvallat ei nyt enää houkuttele. En kokisi oloani siellä enää turvalliseksi. Kotkasta huolimatta. Ehkä jonain päivänä vielä, toivottavasti. Viimeisestä matkastani Floridaan - tosin toisen työkaverin kanssa - löytyy blogistani maaliskuussa 2014. Ihan mielettömän hauska reissu sekin, vaikka ei millään tavalla liittynyt omaan uskooni eikä uskomuksiini.

Minunkin uskooni liittyy erilaisia juhlapäiviä. Tärkein niistä minulle on kekri. Kekri ei ole varsinaisesti sadonkorjuujuhla vaan satokauden päättymisen juhla. Uuden vuoden juhla. "Kell' ei kekriä, sill' ei joulua" Suvussani kulkenut sanonta. Tarkoitti sitä, että jos ei ollut kekriin mennessä säilönyt kaikkea talven varalle, ei joulupöydässäkään ollut mitään.

Kekriin liittyy myös erittäin tärkeä asia eli vainajahenkien kutsuminen mukaan. Tästä kirjoitin blogissani otsikolla Pillilupia marraskuussa 2014. Olen tietääkseni sukuni viimeinen, joka vielä järjestää kekripäivällisiä. Vaikka kekrin alkuperäinen ajankohta on ollut alueellinen ja varsin häilyvä, meidän suvussa se asettui pyhäinpäivän ajankohtaan. Ja ne, jotka olivat kristittyjä, viettivät pyhäinpäivää. Vanhan kekrin osuus jäi pelkkiin päivällispöydän tarjottaviin.

Aikoinaan minulle oli tärkeää, että lapseni ovat kekrinä luonani. Joulu, joka muuten on ollut meillä yhteinen sukujuhla, ei ollut tässä suhteessa minulle niin tärkeä. Jouluksi sai lähteä vaikka toiselle puolelle maapalloa, mutta ei kekriksi. Kunnes sitten tuli sekin päivä, jolloin tyttäreni oli ulkomailla töissä kekrin aikaan. Kekrinä 2018. Kirjoitin sen vuoden kekristä vasta tammikuussa 2019 päivityksessäni "Juhlat on juhlittu". Tuolloin vietin kekriä  kahdestaan  ja päivää myöhemmin meksikolaisen miniäni kanssa.

Kekriin kuuluu niin paljon asioita, että kirjoitan niistä lisää kekrinä. Ja olisi tästä eklektisestä pakanuudestanikin vielä paljon kerrottavaa. Muutaman kuvan voimaeläimiini liittyvistä esineistä laitan vielä tähän päivitykseen. Pahoittelen kuvien epätarkkuutta, vaikka eivät minun kuvani muutenkaan mitään ammattilaistasoa ole.

(Yllä olevassa kuvassa alhaalla vasemmalla on hyvän ystäväni minulle maalaama taulu, jossa kotka saattaa minut valtameren ylitse ja susi on vastaanottamassa Euroopan puolella. Sama ystävä, joka teki minulle shamaanirummun)

Ja sitten vielä pandemiatilanne.

Eklektinen pakana

Eklektisyys (kreikan kielen eklektikos, "parhaan valitseminen") kuvaa suuntausta tai teoriaa, joka yhdistelee vaikutteita eri suuntauksista tai teorioista. Pakana taas  on vallalla olevaan uskonnolliseen enemmistöön kuulumaton, erityisesti polyteistisen tai panteistisen varhaiskantaisen uskonnon kannattaja. Eklektinen pakana on siis vallalla olevaan uskonnolliseen enemmistööön kuulumaton henkilö, joka yhdistelee vaikutteita eri uskonnoista.

Helmikuusta 1992 helmikuuhun 1993 elin varsin raskasta aikaa. Olin kahden lapsen äiti. Esikoisellani on vamma ja kuopus vaikean vaiheen alettua vasta 3 kuukauden ikäinen. Menetin ensin lyhyessä ajassa lankoni, joka oli ollut minulle 13-vuotiaasta lähtien kuin isoveli. Muutama kuukausi hänen kuolemansa jälkeen parhaalla ystävälläni todettiin leukemia ja vastoin kaikkia ennusteita hän menehtyi alkuvuodesta 1993.

En koskaan unohda niitä kevään 1992 päiviä, kun parhaani mukaan koitin olla lankoni, siskoni ja heidän pienen poikansa tukena. Muistan vielä oikein hyvin, kun kuulin lankoni diagnoosin. Sairaanhoitajana tiesin, mitä se tarkoitti. Shokki oli niin suuri, että unohdin samantien pankkikorttini tunnusluvunkin. Muistan ne päivät, kun kävin pistämässä kokeiluasteella olevaa interferonia lankooni, ja senkin yön, kun vedin vain aamutakin yöpaitani päälle ja lähdin siskoni luokse katsomaan, mikä on hätänä. Ja tajusin, että syöpä on todella pahasti levinnyt.

Enkä koskaan tule unohtamaan sitä alkuiltaa, kun otin pienen pojan syliini, kerroin hänen isänsä kuolleen, kävin vaihtamassa lapselle siistimmät vaatteet ja lähdettiin terveyskeskukseen hyvästelemään hänen kuollut isänsä.

Minulla oli siihen aikaan hyvä ystävä, jolle saatoin puhua. Koko muu lähisuku kun oli ihan shokissa. Vain muutama kuukausi lankoni kuoleman jälkeen ystäväni sairastui. Puoli vuotta myöhemmin häntä ei enää ollut. Vaikka todennäköisyys selvitä oli 80%, hän kuului niihin 20%:iin, jotka eivät selviä.

Ehkä sairaanhoitajataustani vuoksi olen aina ollut se, johon luotetaan ja johon vaikeuksien hetkellä tukeudutaan. Ystäväni kuoleman jälkeen olin ihan yksin. En toki vaivannut ystävääni omilla suruillani hänen sairastumisensa jälkeen, mutta hänen kuolemansa jälkeen tunsin olevani todella yksin. Edes kuopukseni isä ei ymmärtänyt, mitä kävin läpi. Pian sen jälkeen hänestä tulikin exä.

Mihin turvauduin? Raamattuun. Luin sen ensin kannesta kanteen läpi ja olin hämmentynyt. Luin Raamatun läpi uudelleen ajatuksen kanssa. Olin kuullut, että Uudessa testamentissa kumotaan paljon Vanhan testamentin asioita. Alleviivasin Vanhasta testamentista kaikki kohdat, joihin halusin löytää Uudesta testamentista kumoamisen. Sen jälkeen luin Raamatun kannesta kanteen kolmannen kerran. En löytänyt alleviivaamiini asioihin kumoavia kohtia.

Olin ollut tapakristitty. Minut oli kastettu ja olin käynyt rippikoulun. Koulussa osallistuin uskonnon opetukseen. Lapsesta lähtien suomalainen mäntymetsä on kuitenkin ollut kotini. Vietin monet lapsuuteni kesät Keski-Suomessa Haapamäellä. Varhaislapsuudessani oli vielä mummukin elossa, myöhemmin vietin kesiä äitini siskon luona. Rakastin tätini talon takana olevaa metsää. Saatoin maata ihan yksin pitkiäkin aikoja selällläni metsässä ja vain katsella puiden latvuksia. Monta kertaa oravat, jänikset ja muut metsän eläimet lähestyivät minua. Ihmettelivät varmaan, olisiko tuo jotain syötävää.

Haapamäellä tätini ja serkkuni perustivat eläinten hautausmaan tätini talon vierestä alkavan metsän reunaan. Kuinkahan monta lintua, myyrää, päästäistä tai mehiläistä sinne hautasinkaan? Kun tätini otti koiran - Vongan - koiralla ei ensin ollut mitään asiaa yöpyä sisällä. Siihen aikaan maaseudulla oli tapana, että koirat nukkuvat koirankopissa. Harmikseni minulla hajosi skanneri, joten en saa kuvia Vongasta blogiini. Ehkä kerron joskus tarkemmin Vongasta, jolla on ollut suuri merkitys elämääni. Joka tapauksessa tilanne meni eräänä kesänä siihen, että koska Vongan piti nukkua koirankopissa, myös minä nukuin Vongan kanssa koirankopissa. Sen yön jälkeen Vonga sai nukkua minun kanssani sisällä.

Mikä Vongasta tekee niin tärkeän? Ensin tietysti minun ja tuon koiran välinen kiintymyssuhde, mutta myös Vongan ulkonäkö. Sekarotuinen koira, mutta niin alkukantainen. Karjalankarhukoiraa sekä ehkä siperianhuskyä tai alaskanmalamuuttia. Valitettavasti Vonga pääsi kerran karkuteille ja jäi kuorma-auton alle. Lapsuuteni musertavin hetki.

Palataan takaisin 1990-luvun alkuun. Kun olin menettänyt kristinuskoni, olin aika hukassa. Istuin takapihallani yksin kuunnellen tuulen huminaa ja männyn runkojen narinaa. Pieni lintu lensi ensin pähkinäpensaaseen ja siitä olkapäälleni istumaan. Istuimme siinä yhdessä ainakin 10 minuuttia. Ja minut valtasi selittämätön mielenrauha. Lintu olkapäälläni tuntui samalta kuin edesmenneen lankoni halaus. Ja sitten se tuli: pieni lintu olikin rakas lankoni! Yhtäkkiä minulle palasi mieleen kaikki mummuni kertomat tarinat. Tarinat Tapiosta, Ahdista, Ukko Ylijumalasta jne. Tarinat mummolan vieressä lähteessä elävästä Näkistä, kivien alla asuvista maahisista ja saunaa vartioivista saunatontuista. Kun päälle kolmekymppisenä muistelin mummuni kertomia tarinoita, ymmärsin, että ne eivät olleet vain kansantarua vaan mummuni ihan oikeasti uskoi niihin. Ja niin uskon nyt minäkin.

Aloin lukea paljon kirjoja luonnonuskonnoista, panteismista ja pakanuudesta. Löysin myös kirjallisuutta muinaissuomalaisesta uskosta, jota nyt jo kutsutaan suomenuskoisuudeksi. En ole täysin suomenuskoinen, koska yhdistän omaan eklektiseen uskooni asioita muista uskonnoista. Uskon jälleensyntymiseen, mutta en varsinaisesti sielunvaellukseen. Tai ehkä sittenkin jollain tapaa. Mitä sielunvaellus on? Muistoja edellisistä elämistä?

Minulla on koko elämäni ajan ollut muisto. Muisto auringosta ja lämmöstä. Muisto kadusta, jonka toisella puolella on keltainen talo. Muisto siitä, että lähden ylittämään tietä ja sen jälkeen ei enää mitään. Muisto Mark-nimisestä pikkuveljestä. Vuosia sitten tapasin miehen, joka jostain syystä tuli juttelemaan kanssani. Alettiin puhua entisistä elämistä ja mies kertoi, että hän oli entisessä elämässään Mark ja hänen isosiskonsa jäi auton alle aurinkoisena päivänä kodin edessä. En ollut kertonut hänelle vielä mitään omista muistoistani.

Minulla on ollut myös muisto toisesta talosta. Talon pohjapiirros on varsin erikoinen. Ei mikään tavallinen omakotitalo. Talo tupsahti eteeni Etuovi.comista. Talo oli pakkakunnalta, jossa en ole koskaan käynyt. En edes lapsuudessani. Kuulemma vanha ja lähes purkukelpoinen keuhkoparantola.

Kiitos Napsu, tässä nyt vähän alkua uskooni. Kirjoitan myöhemmin lisää, jotta ei tule yhdestä päivityksestä Kalle Päätalon kirjasarjan kaltaista. Olen mm käynyt pesemässä kasteeni pois Hämeenlinnan Katumajärjessä. Mutta niistä lisää toisella kertaa. Kitos sinulle vinkeistä, mistä voisin kirjoittaa. Tulen kirjoittamaan kaikista niistä.

Minä, meri ja kantele.

Viikko vierähtänyt

Tällä viikollakaan ei ole tapahtunut yhtään mitään. Etätöitä, kotitöitä, Stellan kanssa ulkoilua, television katsomista ja nukkumista. Paitsi viime sunnuntaina. Löysin Facebookin eräästä ryhmästä Olavi Penttilän maalaamia tauluja ja ihastuin kahteen tauluun. Lumileopardi oli täydellinen hankinta siskolleni, kun hän täytti 65 vuotta. Olin jo pitkään miettinyt, että haluaisin itselleni taulun muistuttamaan pandemia-ajasta, joka on ollut varsin erikoinen kokemus. Siis siitäkin huolimatta, että oma elämäni ei ole kovinkaan paljoa muuttunut koronaviruksen vuoksi.

 Sunnuntaina Penttilä ystävällisesti toi taulut minulle. Tapasimme parkkipaikalla ja juttelimme jonkun aikaa hänen ja perheensä kanssa. En ole vielä päättänyt, mihin laitan oman tauluni. Mahdollisesti yläkerran käytävän seinälle, koska silloin taulun ohi tulee käveltyä monta kertaa päivässä.

Eilen kävin hakemassa Vagabondasta ruokaa. Siitäkin huolimatta, että uudet koronavirustartunnat ovat lähteneet tasaiseen nousuun. Vagabondassa on oma sisänkäynti ruokapuolelle ja - kuten tavallista - istuin jälleen ruokapuolella yksin. En edes yritä opetella laittamaan hyvää intialaista ruokaa, koska Vagabonda on niin lähellä.

Viikon pandemiatilanne taas alla olevassa taulukossa.

Maskisuositus tuli

Eilen Terveyden ja hyvinvoinninlaitos antoi lopulta maskisuosituksen. "THL suosittaa maskin käyttöä, kun  

• olet joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää
• olet matkalla koronavirustestiin ja kun odotat testin tulosta ja sinulla on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
• palaat riskialueelta Suomeen ja siirryt maahantulopaikasta, kuten lentokentältä, karanteeniin ja lisäksi, jos sinulla on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella. 

Kasvomaskia voi käyttää edelleen myös muissa tilanteissa, jos turvavälien pitäminen on mahdotonta." (Lähde: THL Ajankohtaista)

Uutisten mukaan kasvomaskien käyttö oli jonkin verran lisääntynyt, mutta ei vielä paljoa. Lisäksi annettiin etätyösuositus kolmen sairaanhoitopiirin alueelle. K- ja S-ketjujen kaupoissa ei vielä suunnitella maskisuositusta asiakkaille eikä henkilökunnalle. 

En ehtinytkään eilen käydä lounastauolla R-kioskilla. Kävin siis tänään. Olin ottanut mukaani hengityssuojaimen, mutta kioskilla huomasin olevani ainoa asiakas. Kioskin myyjäkin oli pleksin takana, joten en käyttänyt hengityssuojainta. Säästyypä toiseen kertaan.

Tämän päivän Citymarketin toimituksessa tuli paljon kasviksia, kalaa ja pastaa. Keskiviikkona illalla ennen nukkumaanmenoa selasin italialaisia keittokirjojani ja päätin viettää italialaisen ruokaviikon. Pihassakin kasvaa hyvin salviaa, timjamia ja basilikaa. Tänään kuitenkin vielä edellisestä toimituksesta viimeinen lihatuote eli lenkkimakkara. Päivälliseksi siis makkarakeittoa.

Vain tilastoa

Tänään ei ole tapahtunut yhtään mitään. Tai sain ilmoituksen kirjatusta kirjeestä eikä Oma Postin kautta ole mahdollista tilata kotiinkuljetusta. Ei siis auta kuin lähteä huomenna noutamaan lähetys R-kioskilta. Samalla voisin ostaa bussikortin. Jos pandemia pahenee, todennäköisesti busseissa loppuu taas lipunmyynti. Koskaan ei voi tietää, jos kuitenkin pitäisi mennä käymään jossain. Vaikkapa verikokeissa. Taidan käydä lounastauolla, silloin - oletettavasti - on vähemmän asiakkaita R-kioskilla.

Huomenna pitäisi tulla tietoa uusista virallisisita suosituksista sekä mahdollisista rajoituksista. 

Suositus, pakko, valvonta ja resurssit

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Riskimaista saapuville on suunnitteilla testipakko sekä karanteenipakko. Sinänsä ihan hieno ajatus. Paitsi että koronavirustestiin pääsy tökkii jo nyt ja vastauksia joutuu odottamaan. Ei ole resursseja. Syysflunssat ovat alkamassa ja pujokin vielä kukkii, joten myös kotimaassa pysyneillä suomalaisilla alkaa olla mitä erilaisimpia koronaviruksen oireita. Minullakin on ollut erilaisia koronaviruksen oireita lähes päivittän niin kauan kuin muistan eli ainakin 50 vuotta. Kotiin tietysti pitää jäädä, jos on mitään sairauden oireita. Testi on kuitenkin tarpeellinen, koska jos todellakin on tartunta, eivät perheenjäsenetkään voi mennä töihin, kouluun tai päiväkotiin. Jos taas ei ole koronavirusta, muu perhe ei ole altistunut eikä näinollen tarvitse jäädä karanteeniin.

Jotenkin taas ihmetyttää pientä ihmistä. Testauskapasiteetista ei ole käytetty kuin vasta alle puolet, mutta silti testiin pääsyä joutuu jo odottamaan joskus useamman päivän. Eikö testauskapasiteetin pitäisi tarkoittaa sitä määrää testejä, joita voidaan päivässä tehdä? Vai tarkoittaako se tässä yhteydessä vain puikkojen ja koeputkien lukumäärää? Ja nyt ollaan vielä lisäämässä testattavien määrää, vaikka edellisistäkään ei selvitä kunnialla. Käykö tässä taas niin, että muiden, nk ei-kiireellisten sairauksien hoito siirretään hamaan tulevaisuuteen, koska terveydenhuollon henkilöstöä täytyy siirtää tekemään koronavirustestejä?

Minua ihmetyttää myös se, että koko kesä oli aikaa valmistautua pandemian toiseen aaltoon. Ei virkamiestenkään lomat niin pitkät ole, että koko kesä olisi mennyt laiturin nokassa Suomen kesästä nauttien. Kun elokuu koitti, mitään ei tainnut olla edes mietittynä. Nyt sitten väännetään ja käännetään niinkin yksinkertaista asiaa kuin kansallista maskisuositusta. Ja mitä kyseisestä suosituksesta on jo tihkunut medialle, suosituksessa korostetaan alueellisuutta ja AVIn vastuuta. Niinpä niin. Miksi tarvitaan kansallinen suositus, kun AVI on voinut tartuntatautilain perusteella jo tähänkin asti antaa alueellisia suosituksia? Jopa määräyksiä. Turku tähän jo lähtikin eikä jäänyt odottelemaan, milloin THL ja STM antavat kansallisen suosituksen.

Ja entä sitten valvonta? Karanteenia valvotaan soittamalla puhelimella. Siis oikeasti, kännyköiden aikakaudella? Puhelimeenhan varmasti vastataankin vain kotona. Mahdollisesti joku saattaa ehkä tulla käymäänkin, mutta ihmettelenpä vaan, mistä tähänkin löytyy resurssit? Kotihoidostako? Samalla, kun käyvät pistämässä mummolle insuliinin ja mittaamassa papalta verenpaineen, menevät naapuriin soittamaan jonkun karanteenissa olevan ovikelloa?

Koulutkin alkavat. Koulujen tehtävä on huolehtia turvatoimista. Toukokuun viimeisillä viikoilla tilanne oli toinen, koska kunnat saattoivat käyttää ammattikoulujen ja lukioiden tiloja, kun toisen asteen opiskelijat olivat vielä etäopetuksessa. Vilkkaassa mielikuvituksessani näen koulujen rehtorit ja vahtimestarit pumppaamassa pomppulinnoja ja pystyttämässä telttoja koulujen pihoille, jotta turvavälit täyttyvät.

En tiedä, mitä ajatella. Byrokratia on toki Suomessa suurta, mutta ihan tulee mieleen entinen Neuvostoliitto. Yksinkertaisenkin asian hoitaminen saattoi kestää pienen ikuisuuden, jos oli väärän värinen lomake tai väärä leima lomakkeessa. Jos tästä pandemiasta jotain opitaan, hyvä oppi olisi byrokratian vähentäminen. Selkeät ohjeet, kenellä viranomaisella on tarpeeksi "suuret natsat" voidakseen tehdä päätöksiä kysymättä taas kerran joltain ylemmältä.

Oma työpaikkani on onneksi pieni, alle 10 hengen yritys. Meillä byrokratiaa ei ole käytännössä lainkaan. Tänään oli lomilta palannut yhtä lukuunottamatta kaikki. Suurin osa tekee edelleenkin etätöitä, mutta kolme oli toimistolla. Päiväpalarissa webbikameran kautta näkyi toimistolla oleva porukka ja kollega erikseen mainitsi, että huomaathan turvavälin. Olen meidän firman "koronapoliisi".

En minä oikeasti nipota, mutta entisenä sairaanhoitajana haluan, että työturvallisuus toteutuu myös koronaviruksen osalta. Käsidesiä toimistolla onkin jo ollut maaliskuusta lähtien, mutta nyt tilataan myös työntekijöille  nk kirurginmaskeja. Huomenna pitää muistaa tarkistaa toimitusjohtajalta, sisältyyhän meidän erittäin kattavaan työterveyshuollon kanssa tehtyyn sopimukseen myös koronavirustestit. Jos ei sisälly, ne pitää lisätä sopimukseen. Tarvittaessa testiin on päästävä heti eikä vasta  3-5 päivän päästä.

Tulipa hieman äkäiseltä kuulostava purkaus blogiini tänään. Jokainen meistä on vain yksi muurahainen maailmankaikkeudessa. Jokainen meistä voi kuitenkin omalta osaltaan tehdä sen, mihin pystyy. En kehota ketään eristäytymään samalla tavalla kuin minä - minullahan on tähän omat henkilökohtaiset  syyni - , mutta miettimään kuitenkin, voisiko jonkun asian sittenkin tehdä toisin? Vaikka pitämään turvavälin kaupan kassajonossa?

Muistan hyvin huhti-toukokuun vaihteesta, kun ihmiset alkoivat valon ja auringon myötä ulkoilla enemmän. Ja ihmiset hymyilivät toisilleen! Pidettiin turvavälit ulkonakin, mutta hymyiltiin tuntemattomillekin. Ainakin täällä Pöhkörinteessä. Tuolla pienellä sanattomalla eleellä ilmaistiin, miten mukavaa oli taas nähdä kanssaihmisiä.

Sunnuntaina kulutin kaikki sipulit. Onneksi olin tilannut pakkaseen silputtua sipulia muutaman pussin. Kurkku- ja sipulisäilykkeitä tehdessäni en huomannut, että laitoin säilykkeisiin yhtä makeaa sipulia lukuunottamatta kaikki sipulini. Ja ruokahan ei ole ruokaa, jos siinä ei ole sipulia. Paitsi vadelmakiisseli ja muutama muu. Tänään siis päivälliseksi pastaa, broileria sipuli-kermakastikkeessa ja kaalisalaattia. 

Mustikoita ja melusaastetta

Tänään työpäivän jälkeen hyvä ystäväni tuli tuomaan minulle mustikoita. Parista litrasta keitin mustikkahilloa, muutaman desilitran käytin mustikkamuffinsseihin ja loput pakastin talvea varten. Vaikka polveni ovatkin varsin hyvät, ei tekonivelteni kanssa jaksa olla kyykyssä. Ei varsinkaan niin pitkään, että saisi kerättyä mustikoita.

Kirjoitin 22. maaliskuuta blogiini äänistä, joita en ollut kuullut, mutta joiden katoamiseen havahduin. Lentomelusta. Olen asunut suurimman osan elämästäni alueilla, joiden yli lentokoneet laskeutuvat. Lentomeluun on vuosikymmenten aikana niin tottunut, ettei siihen normaalisti reagoinut mitenkään. Vain joskus, jos joku suuri rahtikone laskeutui talon yli.

Kun lentoliikenne maaliskuussa lähes loppui, loppui lentomelukin. Alussa en oikein ymmärtänyt, miksi linnut olivat alkaneet pitämään niin kovaa meteliä. Lopulta huomasin, että lähes jatkuvasti taustalla ollut hurina oli poissa. Lintujen laulu kuului selvemmin, kun taustamelua ei kuulunut.

Viime aikoina lentomelu on palannut. Nyt huomaan jokaisen lentokoneen, joka lentää talon yli. Kun ikkunat ovat vielä auki, melu tuntuu välillä jopa häiritsevän kovana. Ehkä tähän tottuu uudelleen?

Lentoliikenne on tänään ollut puheenaiheena muutenkin. Lauantaina Turkuun laskeutuneen lentokoneen 157:stä matkustajasta 24:llä todettiin koronavirus. 15% matkustajista on aika suuri määrä. Virallisesti THL on ilmoittanut tämän päivän uusiksi tartunnoiksi 17 kpl, mutta näiden lisäksi siis 24 kpl Pohjois-Makedonian Skopjesta saapuneen koneen matkustajilla.

Sosiaali- ja terveysministeriö piti tänään asiasta tiedotustilaisuuden. Karanteenimääräyksiä tullaan tiukentamaan ja nk riskimaista saapuville koronavirustestistä tulee ehkä jopa pakollinen. Illan A-Studiossa STM:n kansliapäällikkö kuitenkin kertoi, että karanteenin valvontaan vaikuttaa kuntien resurssit. Jostain syystä suhtaudun jälleen hieman skeptisesti asiaan.

Illalla tein helpon ja mielestäni yhden parhammista ruuista: jauhelihakaalia. Vain ruskistettua jauhelihaa, varhaiskaalia ja sipulia nopeasti paistettuna, mustapippuria ja suolaa. Mitään muuta ei tarvita ja ruoka valmistuu kymmenessä minuutissa. 

Säilöntäpäivä

Sunnuntai! Tuo kaikkien laiskojen onnenpäivä. Tänään Stella tuli herättämään minut tuttuun tapaansa jo kahdeksalta. Katsoin ensin sängyssä loikoillen Ylen Areenasta Avaran luonnon ja vasta sen jälkeen nousin laittamaan itselleni aamiaista. Kahvia sekä voileipä, jossa kananmunaa, kylmäsavulohta, katkarapuja ja sitruunamajoneesia. Tikru söi suurimman osan ravuista, mutta jätti sentään muutaman minullekin.

Perjantaina tuli kaupasta avomaankurkkuja ja tänään oli säilöntäpäivä. Helteisenä päivänä voisi tehdä jotain fiksumpaakin kuin olla monta tuntia keittiössä, mutta kurkut oli saatava purkkiin. Tein aasialaisia maustekurkkuja, joissa kurkkujen ja mausteliemen lisäksi tuoretta inkivääriä, chiliä ja valkosipulia. Ohje kurkkuihin löytyy täältä.

Koska kurkkuja oli pari kiloa, tein lisäksi kurkku-sipuli-salaattia muutaman purkillisen. Sama liemi kuin aasialaisissa maustekurkuissa, mutta ei muuta kuin kuutioituja avomaakurkkuja sekä silputtua sipulia. 

Sipulihillon kehittelin omasta päästäni. Silputtua keltasipulia, muutama silputtu salottisipuli, pari valkosipulinkynttä sekä hillosokeria. 

Googlettamalla löysin mielenkiintoiselta vaikuttavan säilykkeen: mustaherukka-sipulihillokkeen. Minulla oli pakastimessa vain vähän mustaherukoita, joten hillokettakaan ei tullut kuin pari pientä purkillista. Ja tietysti unohdin ottaa vaahdon pois hillokkeen päältä ennenkuin suljin purkit, mutta olkoon. Ei näiden ole tarkoituskaan kestää kevääseen asti. Ohje mustaherukka-sipulihillokkeeseen löytyy täältä. 

Uusia koronavirustartuntoja tuli tällä viikolla kaikkiaan 131 kpl. Näin paljon uusia tartuntoja viikossa on viimeksi ollut toukokuussa. 

Univelat pois

Heräsin aamulla vasta klo 10:20. Yleensä Stella herättää minut viimeistään kahdeksalta, mutta jostain syystä se antoi minun nukkua tänä aamuna pitkään. Oli ihanaa herätä hyvin nukkuneena ja virkeänä. Ei tarvinnut jäädä sänkyyn laiskottelemaan vaan aloitin viikkosiivouksen samantien.

Iltapäivällä kävin vanhempieni luona hakemassa vanhoja sanomalehtiä. Jostain syystä Luna pitää nykyisin enemmän sanomalehdestä käymälänsä pohjalla kuin kissanhiekasta. Ehkä siksi, että Tikru taas ei tee tarpeitaan kuin kissanhiekalle ja näin Luna saa ihan oman käymälänsä. Jäin vanhempieni luokse istumaan vähäksi aikaa ja vasta sen jälkeen palasin kotiin jatkamaan siivousta.

Illalla sytytin grillin ja grillasin porsaan ulkofilettä, pekoniin käärittyjä herkkusieniä, paprikaa ja maissia. Toivottavasti ei ollut vielä kesän viimeinen grillauskerta. Omalla pihalla grillaaminen on oikeastaan ainoa syy, miksi haluan asua rivitalossa enkä kerrostalossa.

Siivotessani mietin, että pandemia-aika ja tämä kotoilu ovat olleet minulle pääsääntöisesti aika helppoa. Vain harvoja asioita - jos läheisiäni ei lasketa lukuun - olen lopulta kovinkaan paljoa kaivannut. Alkusyksystä on yleensä ollut Kansainväliset Suurmarkkinat Helsingissä ja olin ollut ihan varma, että niitä ei tänä vuonna järjestetä. Katsoin kuitenkin Googlesta ja ne järjestetäänkin! Vielä ei tietenkään tiedä, tuleeko matkustus- tai kokoontumisrajoituksia, mutta jos markkinat pidetään eikä sada kaatamalla vettä, taidan mennä markkinoille. Suojavarusteita on nyt niin paljon, että muutaman voin käyttää markkinoilla käymiseenkin.

Toinen tapahtuma, jossa olisin halunnut käydä muutaman vuoden tauon jälkeen, on Hengen ja tiedon -messut. Ne on kuitenkin pandemian vuoksi tältä vuodelta peruttu. Markkinat ovat ulkona, mutta messut olisivat olleet sisätiloissa.

Tänään hieman vähemmän uusia tartuntoja kuin edellisinä päivinä. Silti lähes kaksinkertainen määrä viime viikkoon verrattuna.

Pizzaperjantai

Viikosta on kulunut vasta viisi päivää ja uusia koronavirustartuntoja on jo yli 100. Tänään muistin, että olen unohtanut hoitaa erään asian, joka on hoidettava elokuun aikana. Onneksi nyt on tarvittavia suojaimia, joten sen puolesta tartuntalukujen nousu ei haittaa. Silti toivon, ettei tilanne pahenisi kevään kaltaiseksi. Kun kouluissa palattiin lähiopetukseen 14.5., uusia tartuntoja oli 91 kpl. Eli yhdessä päivässä lähes saman verran kuin nyt viidessä.

Huomiseksi on luvattu hellettä.  Tänäänkin on ollut lämmin päivä, mutta huomenna illalla aion pitkästä aikaa grillata takapihalla. Tämän päivän ostoksissani oli Poppamiehen Kirsikka&Kola grillikastiketta, joka toivottavasti on yhtä hyvää kuin miltä kuulostaakin. Koiran iltalenkin jälkeen tilasin Pizza Drivestä pizzaa. Siitä riittää hyvin huomenna lounaaksikin.Jälkiruuaksi vielä espressoa, punssileivos sekä Jaffa-keksi. 

Huomenna olisi myös tarkoitus siivota etupihaa. Pensaat ovat kasvaneet niin paljon, että pihaani on kohta vaikea päästä. Myös sisällä riittäisi siivottavaa, mutta jos on kovin kuuma, teen vain pihatöitä. Sotkut eivät katoa minnekään ja jos sattuisivat katoamaankin, se olisi vain hyvä juttu. Tänään sain entiseltä työkaveriltani vinkin, että Netflixiin on tullut 3. tuotantokausi Rain-sarjasta. Sitä katsomaan tänä iltana. Nyt on sängyssäni jopa tilaa. Ihanaa, kun on viikonloppu!

7 päivää vai kalenteriviikko?

Eilen uusia tartuntoja oli 29 ja tänään 20. Olen mielessäni ajatellut, että kun viikossa on 100 uutta tartuntaa, lakkaan hakemasta noutoruokaa ja siirryn pelkästään tilaamaan kotiinkuljetuksella. Tähän asti olen seurannut pandemian etenemistä viikkotasolla kalenteriviikkoina, mutta tänään katsoin viimeiset 7 päivää. Uusia tartuntoja oli yhteensä 109. Näin tarkasteltuna raja on ylittynyt.

Sosiaali- ja terveysministeriö piti tänään tiedotustilaisuuden. Etätöiden jatkamista sekä  matkustelun ja yleisötapahtumiin osallistumisen välttämistä suositeltiin. Maskisuositusta ei kuitenkaan tullut vieläkään, ensi viikolla tiedotetaan lisää.

Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunginjohtajat yhdessä Helsingin seudun liikennelaitoksen (HSL) kanssa toivovat virallista suositusta maskien käytöstä. Käytännössä tämä varmaan tarkoittaa, että pääkaupunkiseudun joukkoliikenteeseen tulee suosituksen myötä maskipakko. Ainakin uskoisin niin.

Vaikka omat lapseni ovatkin jo aikuisia, silti mietin lasten tilannetta, jos maskisuositus ja joukkoliikenteen mahdollinen maskipakko toteutuvat. Koulut alkavat jo ensi viikolla eikä varmaankaan kaikissa perheissä ole vielä varauduttu hankkimaan maskeja lasten koossa. Nyt kun ei edes tiedetä, minkä ikäisiä lapsia suositus tulee koskemaan. Hope ryn toiminnanjohtaja kertoo haastattelussaan, että vähävaraisissa perheissä saattaa olla vaikeuksia hankkia maskeja. Mietin, että äkillisesti kasvanut kysyntä usein tarkoittaa, että edullisimmat myydään loppuun nopeasti ja vain kalleimpia versioita on enää saatavilla. Toivon, että tämä asia otetaan huomioon, kun maskisuositusta ja ennenkaikkea mahdollista joukkoliikennevälineiden maskipakkoa suunnitellaan. Pitää varmaan seurata Facebookin avustusryhmiä, jos voisin jotenkin auttaa.

Tänään laitoin ruuaksi pastaa ja pekoni-herkkusienikastiketta. Yksinkertaista, mutta hyvää. Lisäksi pinaattisalaattia. Pinaatit itse parvekelaatikossa kasvattamiani.

Huomenna olisi taas perjantai. Ja päivystysviikon loppu. Nyt ei tarvinnutkaan itse etsiä perjantaikevennystä huomiseen päiväpalaveriin. Siskonpojan Facebookin seinältä löytyi varsin sopiva juttu:

Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen menivät baariin.

Sellaista se oli ennen vanhaan. 

Stella nukkuu tyytyväisenä sängyssäni. En millään raaskisi mennä tuuppimaan sitä alas. Olohuoneen puusohva ei kuitenkaan oikein houkuttele enkä lattiallakaan viitsi nukkua. Tuntuu julmalta mennä herättämään onnellinen koira, mutta ei auta. 

Nyt hamstrataan maskeja

Keskustelu kasvomaskien käytöstä alkoi kiihtyä jo viime viikolla. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos ilmoitti, että tällä viikolla annetaan tarkempaa tietoa tulossa olevasta maskisuosituksesta. Tiedotus siirtyy kuitenkin torstaihin eikä silloinkaan ehkä vielä anneta maskisuositusta. Kansalaisille asialla ei ole ollut merkitystä: kasvomaskeja on alettu hamstrata jo nyt. Joistain kaupoista ja apteekeista maskit ovat jo loppuneet.

Vanhempani ovat eläneet lapsuutensa pula-ajalla ja teinivuotensa sota-ajalla. Ehkä juuri sen vuoksi en muista lapsuudestani koskaan sellaista tilannetta, että asioihin ei olisi varauduttu."Pahan päivän varalle" säästettiin niin rahaa kuin hankittiin muutakin. Lääkekaapissa oli aina perustarvikkeita: yskänlääkettä, särkylääkkeitä, laastaria, haavanpuhdistusainetta, sidostarpeita jne. En ole nähyt 40:een vuoteen yhtäkään kyykäärmettä, mutta silti minulla on aina ollut lääkekaapissa kyypakkaus. Vanhaksihan ne ovat menneet, kun ei ole koskaan tarvinnut, mutta silti olen aina ostanut uuden vanhentuneen tilalle. Samoin on aina ollut muitakin käsikauppalääkkeitä. Olisi ikävää lähteä apteekkiin vasta sitten, kun on jo kova päänsärky tai vatsa sekaisin.

Kun lapseni olivat vielä pieniä, kutsuin kotonani olevaa kotivaraa "tsunamivarastoksi". Erilaisia elintarvikkeita niin pakastimessa kuin kuivakaapeissakin. Ihan vain siksi, että jos lapset tai minä sairastuimme yllättäen, ei tarvinnut lähteä sairaana tai sairaan lapsen kanssa kauppaan. 8 päivää kestäneen vatsatautiepidemian aikanakaan ei päässyt vessapaperit loppumaan.

Minulla on edelleenkin "tsunamivarasto". Keskeisimpiä elintarvikkeita ja muita päivittäistavaroita pyrin ostamaan jo ennenkuin edellinen loppuu. Kun kaapissa on yksi avattu ja yksi avaamaton kahvipaketti, seuraavaan Citymarketin tilaukseeni laitan kahvia. Puolivalmisteita tulee käytettyä sillon, kun on ruuanlaiton kanssa kiire. Esimerkiksi pitää nopeasti saada jotain lounaaksi kahden palaverin välissä. Tai silloin, kun on sairaana eikä jaksa käyttää aikaa ruuanlaittoon.  "Tsunamivarastoni" osoittautui erittäin hyödylliseksi tekonivelleikkausteni jälkeen.

Ensimmäiset hengityssuojaimet hankin jo maaliskuussa. Lisää olen tilannut vähitellen. Lähipäivinä on tulossa  taas10 kpl FFP3-tason hengityssuojaimia. Myös muutamat suojalasit hankin jo keväällä. Ihan vain pahan päivän varalle.

Entä pandemiatilanne? Seuraan. Elokuuta on kulunut vasta 4 päivää, mutta pienin lukema on ollut 10. Jos lukemat eivät ala viikon sisällä painua alle kymmeneen tai alkavat olla lähempänä kahtakymmentä, taidan nostaa valmiustasoani.