Tavallinen päivä

Day 4.

Maaliskuu päättyy tänään. Ulkona on pilvistä, aika kylmää ja tuulee kovaa. Juuri sellainen päivä, jolloin ei tee edes mieli laittaa nenäänsä ulos.  Huomenna voin kuitenkin sanoa, että ensi kuussa alkaa neljän viikon kesäloma. Eikä se ole edes aprillipila.

Lähisuvussa on kaksi alle esikouluikäistä ja piti miettiä, miten virpominen tänä vuonna onnistuu. Tulevatko lapset virpomaan oven taakse vai virpoisivatko virtuaalisesti Skypen kautta? Kyselin lasten vanhemmilta, mutta eivät virvo tänä vuonna lainkaan. Palmusunnuntaille ei siis tarvitse keksiä mitään korvaavaa virpomistapaa.

Sunnuntaina kävin tapaamassa äitiäni. Kun olin koiran kanssa vanhempieni pihassa, soitin äidilleni. Hän laittoi talvitakin päälle, avasi ulko-oven ja istahti tuulikaapissa olevalel jakkaralle. Minä seisoin koiran kanssa kauempana ja juttelimme siinä jonkin aikaa. Täytyy tehdä tällä viikolla uudelleen, kunhan tuo sää muuttuisi vähän mukavammaksi. Kylmässä tuulessa ei ole kiva seistä paikoillaan.

Työpäivä oli aika kiireinen, monta eri asiaa, jotka piti hoitaa. Nyt olisi vielä jäljellä kuukauden inhotustyö eli tuntikirjanpito. En ymmärrä, miksi en saa aikaiseksi tehdä sitä joka päivä työpäivän päätteeksi. Kuukauden lopussa tuntikirjanpidon tehtyäni aina vannon, että nyt alan tehdä sen joka päivä. Muutaman päivän jaksan ja sen jälkeen työpöytäni on taas täynnä pieniä lappusia ja Windowsin työpöytä epämääräisiä Notepad-tiedostoja, joissa on työnumerot ja käytetty työaika.  Tänään olen syönyt vain edellisten päivien jämiä, joten ei tarvitse laittaa edes ruokaa. Ei siis ole mitään tekosyytä, jonka varjolla voisi siirtää tuntikirjanpidon tekemisen yhtään myöhäisemmäksi. Kissoilla taas ei ole kiirettä minnekään. Ei niillä koskaan ole.

Hyvää mieltä helposti

Day 3.

Nyt on oivallinen tilaisuus kiinnittää huomionsa siihen, miten kohtelee muita ihmisiä pienissä arjen tilanteissa. Olemme tottuneet palveluiden toimivuuteen ja saamaan haluamamme. Varsinkin, jos maksamme palvelusta. Hyviin käytöstapohin kuuluu kiittää, mutta meneekö pelkkä kohteliaisuudesta tai tottumuksesta sanottu kiitos ohi korvien? Tietysti parempi edes tottumuksesta sanottu kiitos kuin ei kiitosta lainkaan.

Tänään tuli taas Citymarketista kotiinkuljetuksella viikon elintarvikkeet ja muut päivittäistavarat. Jo viime viikolla kerroin toimituksen kuljettaneelle nuorelle miehelle, miten tärkeää työtä hän tekee. Tänään oli vähän vanhempi mies hoitamassa kuljetussa ja kerroin myös hänelle, että olisin aika pulassa, jos hän ei olisi toimittanut ostoksiani kotiovelle. Molemmilla kerroilla näin, miten hymy levisi kummankin miehen kasvoille ja he olivat silminnähden mielissään ylimääräisestä kiitoksesta.

Kiitos, päivää, näkemiin ja anteeksi ovat olleet sanoja, joiden käyttöön olen tottunut lapsesta asti. Tarvittiin kuitenkin poikkeustilan aiheuttanut pandemia ennenkuin tajusin ajatella asiaa tarkemmin. Moni joutuu nyt käymään töissä kodin ulkopuolella, vaikka olisi mieluummin eristäytyneenä kotiin. Etätyö ei ole mahdollista kaikille, joten mielestäni on hyvä osoittaa heille, miten tärkeää työtä he tekevät. Enemmänkin kuin vain sanomalla kiitos. Toivon, että tilanteen palauduttua taas ennalleen muistaisin, mitä tänään kiittämisestä olen miettinyt.

Viime viikkoina olen ollut tyytyväinen, että en heittänytkään viime kesänä olohuoneessa olevaa jääkaappia pois. Jääkaappi on siskoni vanha ja oli tarkoitus, että kun oma jääkaappini hajoaa, voin ottaa siskoni vanhan jääkaapin käyttöön. Hankin kuitenkin keittiöön jääkaappi-pakastinyhdistelmän, mutta en ole saanut aikaiseksi tilata kuljetusta olohuoneessa olevalle jääkaapille. Isoon jääkaappiin mahtuu suurempikin määrä tavaraa. Ja varsinkin nyt, kun tilasin myös vanhemmilleni, joille seuraava toimitus tulee vasta perjantaina.

Tilasin tälle viikolle muutaman rasian myös Valion Mifua. Lihattomista tuotteista se vastaa maultaan ja rakenteeltaan parhaiten mieltymyksiäni. Päivälliseksi laitoinkin mifusta, porkkanasta, herneistä ja punaisesta paprikasta thaimaalaistyylistä kastiketta ja sen kanssa riisiä.

Jälkijunassa

Day 2. 

Koronavirus ei tule Suomeen. Koronavirus ei ole sen vaarallisempi kuin kausi-influenssakaan. Koronavirus on vaarallinen vain iäkkäille ja perussairaille, joiden perussairauden hoitotasapaino ei ole kunnossa. Tehohoitopaikat tai suojavarusteet eivät tule loppumaan. Koronavirus sitä ja tätä, mutta ei mitään huolta. Pestään vain käsiä ja yskitään hihaan.

Näin meille kerrottiin siitä lähtien, kun tiedot Kiinan Wuhanista tulivat uutisiin. Kerrottiin edelleenkin, kun Italia ajautui terveydenhuoltonsa kanssa kriisiin. Kerrottiin edelleen, kun epidemia levisi Espanjaan. Kun virus saapui Suomeen, lieväoireisia ei tarvinnut testata, kehotettiin vain sairastamaan kotona. Lentokentältä sai matkustaa junalla tai bussilla kotiin, vaikka oli tullut pahimmilta epidemia-alueilta.

Jo muutama viikko sitten ihmettelin, mitä meissä suomalaisissa on niin erilaista, että voimme jatkaa elämää aivan kuten ennenkin. Jokin geneettinen ominaisuusko? Olemmeko immuuneja virukselle vai onko meillä synnynnäisesti elimistössämme virukselle vasta-aine? Ja miksei sitä hyödynnetä rokotteen kehittämiseen?

Lyhyessä ajassa on selvinnyt, ettei meillä ole mitään sen parempaa suojaa kuin muillakaan. Valtion rajat suljettiin. Kansalaisia kehotettiin palaamaan takaisin kotiin. Koulut suljettiin. Etätöihin patistettiin kaikki, joille etätyö on mahdollinen. Huoltovarmuusvarastot avattiin. Uusimaa eristettiin. Valmiuslakiin perustuva työvelvoite otettiin käyttöön. Ravintoloiden sulkeminenkin lienee enää vain tuntien kysymys.

On tietysti hyvä, ettei lietsottu paniikkia. Varsinkaan liian aikaisin. Paniikki kuitenkin iski ja ihmiset hamstrasivat vessapaperit ja monet muut tuotteet loppuun. Olisiko asiasta voitu tiedottaa jotenkin toisin? Vaikka kertomalla arvio, milloin virus on Suomessa? Meillähän tartunnat ovat noudattaneet aivan samaa käyrää kuin Italiassa ja Espanjassakin. Tulemme epidemian suhteen jälkijunassa, mutta toivottavasti emme myöhässä.

Mielestäni on huolestuttavaa, että kansalaisten luottamus viranomaisiin on tiedottamisen vuoksi heikentynyt. Ikävä kyllä omakin luottamukseni. En ole missään vaiheessa uskonut, että suomalaiset asiantuntijat tietäisivät tästä viruksesta enemmän kuin kiinalaiset, italialaiset ja espanjalaiset asiantuntijat. Koska virus on uusi, on huolestuttavaa edes väittää tietävänsä viruksesta, sen leviämisestä ja vaikutuksesta paremmin kuin ne, jotka ovat jo olleet viruksen kanssa tekemisissä sekä nähneet omin silmin, mitä tapahtuu. Rehellisesti sanottuna tämä ärsyttää minua.

Keväinen sunnuntai näyttää kuitenkin samalta kuin aina ennenkin. Linnut laulavat ja pensaisiin alkaa tulla vähitellen lehtiä. Sinivuokotkin kukkivat jo, vaikka on vasta maaliskuun loppu.

Olen ollut tyytyväinen valintaani seurata uutisia maailmalta ja toimia sen mukaan, mikä on ollut odotettavissa Suomessakin. Ei ole tarvinnut olla ruudinkeksijä ymmärtääkseen tämän. Elämäni Pöhkörinteessä on kuitenkin jatkunut lähes ennallaan. Etätyöt, kotoilu ja koiran kanssa ulkoilu. Ja sunnuntai kun on, tietysti piti laittaa Tikrun kanssa aamiaistakin. Tai oikeastaan yhdistetty aamiainen ja lounas.

Päivällä soitin isälleni ja kysyin, tarvitsevatko he kaupasta jotain. Vanhemmilleni tulee seuraava kotiinkuljetus perjantaina ja minulle huomenna. Lisäsin omaan ostoskoriini vielä kaksi ylimääräistä maitoa. Illalla täytyy vielä tarkistaa tilaus, jotta en ole unohtanut mitään. Sovittiin myös, että soitan äidilleni ennenkuin lähden Stellan kanssa iltalenkille. Äiti haluaa tulla keittiöön ikkunan ääreen, jotta voi vilkuttaa minulle, kun kävelemme talon ohi. Taidan ottaa puhelimen mukaani, jotta voin jutella puhelimessa samalla, kun seison koiran kanssa heidän pihassaan. Yli 90-vuotiaalle on vaikeaa, kun ei voi nyt tavata lapsiaan, lapsenlapsiaan eikä lapsenlapsenlapsiaan.

Oikeastaan ainoa, mikä kotona pysymisessä harmittaa, on punaviinin puute. Citymarketista saa kotiinkuljetuksella alkoholitonta punaviiniä, mutta valitettavasti se ei maistu yhtä hyvältä kuin alkoholipitoinen punnaviini. Oluissa sen sijaan olen todennut, että alkoholiton maistuu aivan yhtä hyvältä kuin alkoholipitoinenkin. 

Under The Dome - Uusimaa

Day 1. 

Viime yönä Suomen hallitus ja eduskunta teki päätöksen eristää Uudenmaan alueen muusta Suomesta 19.4.2020 asti. Historiallinen tapahtuma, jota seurasin illalla katsellen suoraa lähetystä eduskunnan istunnosta sekä sen jälkeen iltapäivälehden suorasta lähetyksestä. Valtatie 3:lta Hyvinkään ja Riihimäen väliltä. Olen itse uusmaalainen ja tilanne on minulle pikemminkin hämmentävä kuin huolestuttava. Hyvin usein on viimeisten viikojen aikana tuntunut kuin seuraisin jotain elokuvaa. Epätodelliselta.

Omaan elämääni tämä uusi rajoitus ei toistaiseksi vaikuta lainkaan. Etätyöt ja kotoilu jatkuvat edelleenkin. Tikru oli aamulla tyytyväinen saadessaa pitkästä aikaa kinkkua. Se ei nimittäin erityisemmin välitä metwurstista, jota olen syönyt aamiaisella.

Lauantaiaamut minulla menee hyvin usein loikoillessa ja televisiota katsellessa. Tämäkään aamu ei ollut poikkeus. Sekä kissat että koira ovat tottuneet siihen, että lauantaisin aamulla Mammalla on aikaa rapsuttaa ja helliä. 

Oikeastaan olisin voinut laiskotella koko päivän, mutta tekemistä on vaikka kuinka paljon. Pyykinpesua, siivousta jne. Nyt, kun ei ole mielekästä käydä ravintolassa syömässä, tilasin paikallisesta Pizza Drivesta itselleni kreikkalaisen salaatin lounaaksi. Erityisesti tässä tilanteessa pidän tärkeänä tukea paikallisia pienyrittäjiä ja toivon, että muutkin käyttäisivät mahdollisimman paljon sellaisia palveluita, joilla voi pitää yrityksiä pystyssä. Omien mahdollisuuksiensa mukaan, tietenkin. 

Tänään olisi ollut myös Earth Hour, mutta se jäi minulta viettämättä. Rehellisesti sanottuna unohdin koko jutun. Ehdin jo laittaa ruokaa ja syödä ennenkuin muistin koko asian. Olen tavoistani poiketen tilannut Citymarketista perunoita ja tein lapsuuteni lempiruokaa eli lihapullia ruskeassa kastikkeessa sekä keitettyjä perunoita. 

Lähiö, jossa asun, on normaalistikin hiljainen. Sellainen nk nukkumalähiö. Olen pistänyt merkille muutamana iltana, että nyt tämä on vieläkn hiljaisempi. Tänään sentään tuli yksi koiranomistaja vastaan, kun olin Stellan kanssa iltalenkillä. Eilen ja toissapäivänä ei tullut ketään. Tikrua ei maailman tilanne huolestuta lainkaan ja minäkin taidan tästä mennä Tikrun viereen nukkumaan. 

Äänetön ääni lakkasi kuulumasta

Olen asunut 11-vuotiaasta lähtien alueilla, joiden yli Helsinki-Vantaan lentokentälle laskeutuvat lentokoneet lentävät. Vuosikymmeniin en ole enää reagoinut lentokoneiden ääniin. En yksinkertaisesti kuule niitä. Paitsi silloin, kun yli on lentänyt joku poikkeuksellisen kovaa melua pitävä lentokone. Nyt aavemaisen hiljaisuuden rikkoi vain lintujen laulu. Kevät on tullut ja taivas taas kauniin sininen. 

Viikonloppuna on ollut paljon aikaa ajatella. Olenkin tehnyt muutamia oivalluksia. Itsestäni. Syy siihen, miksi en ole aikoihin saanut oikein mitään aikaiseksi on se, että en ole edes aloittanut. Enkä ole aloittanut, koska en pystyisi saamaan kaikkea valmiiksi. Elämässäni on ollut ihan liikaa erilaisia keskeytyksiä. Viikonloput ovat tuntuneet liian lyhyiltä, jotta kannattaisi aloittaa mitään. Nyt ei ole enää mitään keskeytyksiä. Paitsi tietenkin työpäivät, mutta viikonlopulta keskenjääneitä asioita voi oikein hyvin jatkaa viikolla töiden jälkeen. 

Olen myös huomannut, miten pienellä alueella kodissani olen ollut. Alakerrassa on olohuone, keittiö ja kylpyhuone, mutta olen käynyt oikeastaan vain keittiössä laittamassa ruokaa ja hakemassa kahvia sekä kylpyhuoneessa pesemässä pyykkiä ja siivoamassa kissojen käymälät. Yläkerrassa on makuuhuoneet sekä ikuisessa remontissa oleva työhuoneeni. Olen viettänyt suurimman osan hereilläoloajastani makuuhuoneessani. Työhuoneen remontin vuoksi työpöytäni on makuuhuoneessani ja matka sängystä töihin on noin 1,5 metriä.

Kun lapset olivat pieniä, vietin todella paljon aikaa olohuoneessa. Makuuhuone oli lähinnä nukkumista varten. Monet illat ompelukone tai saumuri hurisi lasten mentyä nukkumaan. Tai silitin pyykkejä samalla, kun katsoin televisiosta jotain ohjelmaa. Joskus neuloin tai ompelin Barbien vaatteita mukavasti nojatuolissa istuen. Piirsin tai maalasin öljyväreillä.

Olen siis tiedostamatta luonut itselleni eräänlaisen yksiön lähes 100 m2 kokoiseen asuntooni. Nivelrikon pahentuessa sekä tekonivelleikkausten jälkeen oli toki yksinkertaisempaa, että kaikki tarvitsemani oli lähellä eikä portaita tarvinnut kulkea kovin usein. Valitettavasti tämä vain jäi tavaksi. Tänä viikonloppuna olen nauttinut olohuoneessa olemisesta, vaikka täällä on edelleen melkoinen kaaos. Tavaroille alkaa kuitenkin vähitellen löytyä omat paikat ja paljon turhaa on päätynyt joko kiertoon tai roskiin.

Tästä on hyvä jatkaa huomenna töiden jälkeen. Nyt vielä katson uutiset ja sen jälkeen suihkun kautta peiton alle.

Kotini on linnani

Eilen työpäivän päätteeksi olisi kovasti tehnyt mieli käydä Vagabondassa lasillisella punaviiniä. Ravintolassa on ruokailijoille oma pienehkö sali ja lähes joka kerta Vagabondassa käydessäni istun ruokapuolella yksin. Päätin kuitenkin jättää menemättä. Olen pystynyt eristäytymään varsin hyvin etätyön ja erilaisten kotiinkuljetuspalveluiden avulla jo vuosia, joten oikeastaan olisi tässä nykytilanteessa yksinkertaisesti tyhmää riskeerata mitään. Päätin siis pysyä kotona.

Vaikka normaalistikin viihdyn erinomaisesti kotona ja minulla on erinomainen kyky vain laiskotella, nyt en keksi enää yhtään hyvältä kuulostavaa tekosyytä olla tekemättä asioita, joita olen siirtänyt päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Yläkerran käytävän nurkassa on korituoli ja siihen vuosien varrella kertynyt puolitostametrinen keko erilaista romua. Kutsun tällaisia epämääräisiä läjiä rotanpesiksi. Eilen päätin käydä romuläjän kimppuun ja voi sitä riemua, mitä pinosta löytyikään!! Vuosia sitten ostin uudet puuvärit jotka laitoin nk hyvään talteen. Sitten olen siirtänyt niitä hyvästä tallesta jonnekin muualle ja lopulta ne löytyivät yläkerran käytävän rotanpesästä.

Värikynien löytyminen olisi voinut olla hyvä tekosyy laiskotella rotanpesän siivoamisen jälkeen koko viikonloppu, mutta omaksi ihmetykseksenikin pystyin hillitsemään itseni. Kauppaan ei tarvitse mennä, koska maanantaina tulee taas Citymarketista kotiinkuljetus. Lauantaipäivään sopi oikein hyvin pizzan tilaaminen ja siten myös paikallisen yrittäjän tukeminen. Savulohi-katkarapu-rucola-punasipuli-smetana- pizza on yksi suosikeistani. Poikkeuksellisesti söin olohuoneen ruokapöydän ääressä ja ehdin syödä lähes puolet ennenkuin Tikru tajusi, että olohuoneessa on katkarapuja. 

Iltapäivä menikin sitten kirjahyllyn siivoamisessa. Tarkoitukseni oli vain pyyhkiä hyllyiltä pölyt ja järjestää kirjat suoriksi riveiksi takaisin hyllyihin. Tuttuun tapaan sain enemmän aikaiseksi sotkua kuin siistiä. Ryhdyin nimittäin järjestelemään kirjat aiheittain. 

Samalla aloin keräämään hyllystä pois sellaisia kirjoja, joilla ei ole enää mitään käyttöä. Nimittäin vanhoja sairaanhoito-opiston aikaisia oppikirjojani. Kun tartuntatautien oppikirja alkaa sanoin: "Siihen aikaan, jolloin ensimmäinen kulkutautien oppikirja sairaanhoitajia varten kirjoitettiin, näillä taudeilla oli erittäin huomattava merkitys yhteiskunnassa. Sen jälkeen on tässä suhteessa tapahtunut suuri muutos.", ei ehkä tarvitse edes lukea enempää. Sen verran selasin kirjaa, ettei siinä ollut halaistua sanoaa koronaviruksista.

Koira on käytetty iltalenkillä, joten nyt voin jatkaa kirjahyllyn siivoamista pitkälle yöhön. Ulkona ei näkynyt juuri ketään, muutama koiranulkoiluttaja. Pohjantähti loisti taivaalla kirkkaana ja minulla oli hyvin rauhallinen olo. Olen tänään oivaltanut, että aiemmin en ole viitsinyt edes aloittaa mitään sellaista, mitä en saisi viikonlopun aikana valmiiksi. Ja juuri sen vuoksi niin moni asia on kotona rästissä. Nyt ei ole arkisinkaan muuta tekemistä kuin etätyöt ja kotityöt. Eikä ole mikään kiire saada kotiasioita valmiiksi, koska mihinkään en mene eikä kukaan tule käymään.

Lunaa ei koronat ja poikkeustilat kiinnosta palaneen puupennin vertaa. Kotona on hyvä olla. Pysykää terveinä!!!

Ensimmäinen Pyhän Patrikin päivä

Kun joulun jälkeen aloin suunnitella elämäni ensimmäistä Pyhän Patrikin päivää, en olisi osannut villeimmisskään mielikuvissani arvata, millaisissa olosuhteissa tulisin viettämään tätä päivää. Olin jo alkuvuodesta kutsunut suvun - eli sen, jonka kanssa yleensä vietän niin kekrit, joulut kuin muutkin juhlat - Pyhän Patrikin päivän päivälliselle. Koska päivä osui tiistaiksi, en uskonut kovin monen osallistuvan. Yllätyksekseni kaikki ilmoittautuivat. Helmikuussa aloin suunnitella tarjottavia, luin innoissani irlantilaisia ruokaohjeita ja lopulta keksin mieleiseni menun.

Kaikki kuitenkin muuttui noin viikko sitten. Korona-viruksen leviäminen Euroopassa alkoi arveluttaa. Oli vain ajan kysymys, miten nopeasti se saapuu Suomeen. Ja vain ajan kysymys, missä vaiheessa olisi järkevintä luopua iäkkäiden ja muiden riskiryhmään kuuluvien kutsumisesta yhteiselle päivälliselle. Lauantaina olin vielä kahden vaiheilla, järjestänkö päivällisen vai en. Koska vanhempani ovat jo yli 90-vuotiaita ja läheisissä muitakin riskiryhmään kuuluvia, päätin luopua päivällisen järjestämisestä.

Eilen Suomi siirtyi poikkeustilaan ja tänään valmiuslaki otettiin käyttöön. Kansalaisille tuli rajoituksia ja lisäksi on paljon suosituksia. Sitäpaitsi en olisi enää voinut lähteä hakemaan kaikkia menuni tarvitsemia raaka-aineitakaan. Toisaalta kauppaan meneminen olisi saattanut olla ihan turhaakin, koska hyllyt olivat monissa paikoissa tyhjiä.

 Menu meni siis kokonaan uusiksi. En tehnyt lainkaan alkuruokaa, koska muuten ruokaa olisi tullut aivan liikaa. Pääruuaksi tein tummassa oluessa haudutetun lihapadan. Padassanaudan paistia, pekonia, porkkanaa, sipulia ja selleriä. Mausteina yksinkertaisesti vain maustepippuria, suolaa sekä laakerinlehti. Lisäksi perunamuusia ja kaalisalaattia.

Jälkiruuaksi tein paahtoleivästä, omenoista, vaniljasta sekä maidosta ja kananmunista leipävanukkaan. Sen lisukkeena Valion Irish cream&coffee -rahkaa.

Kahden päivän minilomani loppuu ja huomenna on taas työpäivä. Nyt koira ulos ja sen jälkeen katsomaan vielä hetkeksi aikaa uutisia.

Hyvää Pyhän Patrikin päivää! 

Korona tulee - olenko valmis?

Olen mielenkiinnolla seurannut korona-viruksen leviämistä Kiinasta Eurooppaan ja lopulta tänne Pohjolan perukoillekin. Vanhempani ovat hyvin iäkkäitä ja siten riskiryhmään kuuluvia. Minullakin on useita kroonisia sairauksia, joiden vuoksi kuulun riskiryhmään. Erityisesti sosiaalisessa mediassa mielipiteet ja suhtautuminen virukseen ja sen leviämiseen jakaantuvat. Osa pelkää lähes hysteerisesti, osa pitää infektiota vain tavallisena pikkuflunssana. Ja muiden suhtautuminen on jotain siltä väliltä.

Pelko ja sen aiheuttama paniikki...mitä se oikein on? Ja miltä se tuntuu? Epätietoisuus on yksi stressaavimmista asioista ihmisen elämässä. Olipa kyse mistä tahansa asiasta. Kun jotain tapahtuu, se tapahtuu. Pahinta on, jos ei ole varma, tapahtuuko jokin vai ei. Minä tunnen myötätuntoa jokaista COVID-19 -viruksesta panikoitunutta kohtaan, vaikka en itse viruksesta panikoikaan.

Polvien tekonivelleikkauksen edellytyksenä on, että on terve. Ei saa olla mitään flunssaa eikä vastaavaa. Lisäksi ihon pitää olla täysin terve. Yhtään naarmua tai näppylää ei saa olla. Olen ollut kaksi kertaa tekonivelleikkauksessa ja muistan molemmilta kerroilta saman pelon: enhän vaan saa mitään tartuntaa, eihän vaan leikkaus siirry. Pari viikkoa ennen leikkauspäiviä aloin panikoida. En halunnut oikein tavata ketään. Jos oli pakko tavata, toivoin todellakin, että tapaamani ihminen olisi terve. Aloin välttelemään asioita, joita normaalisti ihminen tekee. Kissaparat eivät saaneet tulla edes syliini, jotta eivät vaan aiheuta pientäkään naarmua ihooni. Ruokaa laittaessa pelkäsin leikkaavani veitsellä sormeeni. Lopetin jopa uuniruokien valmistamisen, jotta en vaan vahingossakaan saa pientäkään palovammaa käsiini.

Järki ei toimi silloin, kun paniikki alkaa tulla päälle. Vaikka miten ajattelee järkevästi, paniikki on kuin sisuskaluissa tapahtuva tsunami, joka jyrää alleen kaiken.

Suomessa ei olla totuttu tällaiseen tilanteeseen. Pahinta varmaan monen kohdalla on ollut, että viranomaisten antamat tiedot ja ennusteet ovat lopulta osoittautuneet vääriksi. Jos ei pysty luottamaan viranomaisiin, mihin sitten? Minun vastaukseni on, että maalaisjärkeen.

Ihmisen elämässä on asioita, jotka vaan täytyy tehdä. Kaikkea ei kuitenkaan ole pakko tehdä. Tällaisessa tilanteessa on hyvä arvioida, mikä kaikki omassa elämässä on välttämätöntä - ja juuri nyt - ja mikä ei. Jos syystä tai toisesta ei halua saada tartuntaa, kannattaa tehdä omassa elämässään sellaisia muutoksia, jotka ovat mahdollisia. Jättää menemättä sinne, mihin ei ole aivan pakko mennä.

Minä jätin menemättä viikko sitten konserttiin, johon olin jo ostanut lipun. En kokenut tekeväni mitään kohtuutonta luopumista. Jos elinpäiviä riittää, ehdin konserttiin joskus myöhemmin. Toinenkin konsertti, johon minulla on liput, on edessä. Todennäköisesti konsertti peruuntuu uusien suositusten vuoksi. En edelleenkään koe, että kyseinen konsertti olisi minulle mikään "once in a lifetime" -asia. En ehtinyt aikoinaan näkemään Freddy Mercuryakaan livenä ja selvisin siitäkin pettymyksestä hengissä ja jopa mieleltäni kohtuullisen tasapainoisena. Kävin katsomassa Queenin ja Adam Lambertin konsertin muutama vuosi sitten.

Paniikkia ei pysty hallitsemaan, mutta pelkoa voi. Oman kokemukseni mukaan ainoa keino lievittää pelkoa on tehdä itse asiat siten, että minimoi riskin. Ei voi odottaa, että joku muu tekisi niin tai joku muu kertoisi, mitä juuri minun pitäisi tehdä. Tekee sen, mikä on tehtävissä.

Viime syksynä sain tietää olevani 3,9%:sti irlantilainen. Tiistaina on Pyhän Patrikin päivä, jota minun oli tarkoitus juhlia suvun kanssa. Ensimmäinen Pyhän Patrikin päiväni. Otin huomisen ja ylihuomisen vapaaksikin juhlien järjestämistä varten. Nyt viikonloppuna tein päätöksen jättää juhlat järjestämättä. Harmittaa, mutta kyseessä ei ole meidän perinteinen sukujuhla vaan ainoastaan minun oma juhlani. Näissä olosuhteissa voin juhlia ensimmäistä Pyhän Patrikin päivää ilman sukuakin.

Melkein sänkypäivä

Enpä muista milloin viimeksi olisin saanut viikkosiivouksen tehtyä yhdessä päivässä! Ehkä asiaa auttoi, että tein perjantai-iltana isommat annokset ruokaa, joten viikonlopusta on ruuanlaittoon mennyt vain hyvin vähän aikaa. Eilinen päivälliseni oli raakalihasalaattia. Tämä ruoka on sellainen, jota kovin moni ei halua syödä siksi, että lihaa ei todellakaan ole kypsennetty. Naudan ulkofilesuikaleet laitetaan puoleksi tunniksi marinadiin, jossa on soijakastiketta, sesamiöljyä, raastettua tuoretta inkivääriä, murskattua valkosipulia sekä chiliä. Lisäksi erilaisia kasviksia ja majoneesista ja wasabi-tahnasta sekoitettu kastike.

Viikkosiivouksen jälkeen päätin vain laiskotella. Makoilin sängyssä ja katselin Dplaylta uusinta kautta Exiä rannalla Ruotsi. Sopivan "aivot narikkaan" katsottavaa. Kissatkin pitävät ohjelmasta tai ainakin makoilusta kanssani sängyssä. 

Heräsin tänäkin aamuna jo ennen kahdeksaa. Vapaapäivinä aikainen herätys ei tunnu lainkaan tylsältä. Ei varsinkaan sellaisina aamuina, kun koko päivänä ei tarvitse mennä minnekään. Tikrun kanssa syötiin aamiaista. Croissantia, kylmäsavulohta, katkarapuja ja kasviksia.Lisäksi mansikoita ja vaniljarahkaa sekä kahvia.

Tänään ei tarvinnutkaan tehdä yhtään mitään. Tai tietysti käydä Stellan kanssa lenkillä. Ei ollut yhtäkään työasiaa tekemättä ja kotihommiakin normaalia vähemmän. Tietenkin kotona olisi paljon tekemistä, mutta nyt ei ollut mitään sellaista, mikä olisi ollut pakko tehdä juuri tänään. Keväinen ilma houkutteli iltapäivälläkin ulos ja kävin tekemässä pienen kävelylenkin.

Lopun päivää jatkoin sängyssä makoilua ja Dplayn katsomista. Ja netissä surffailua. Nyt vielä koira iltalenkille ja sen jälkeen nukkumaan. Ensi viikon kun vielä jaksaa, sitten alkaa neljän päivän vapaa. Päätin sittenkin ottaa muutaman talvilomapäivän.