Satumainen joulu

Istun keittiön pöydän ääressä ja kuuntelen kauniita joululauluja. Kissa kehrää sylissäni, koira nukkuu jalkojeni vieressä. Mausteinen tuoksu valtaa koko kodin, kynttilän liekki väpättäessään luo rauhallista tunnelmaa. Mausteiden takaa voi aistia puhtaan kodin tuoksun, vastapestyistä matoista mäntysuovan, lavuaareista sitruunan. Joululahjat on hankittu, pakattu ja kuusen alla. Kaikki on valmiina ja joulun odotus voi alkaa.

Ja sitten minä herään. Mikähän kumma siinä on, että kun alan jotain tekemään - niinkuin nyt joulusiivousta - niin homma joko räjähtää käsiin tai paisuu kuin pullataikina? Tai molempia?  Sehän nyt on fakiirin selvä juttu, että joulusiivoukseen kuuluu työhuoneen seinien maalaus. Ja koska - yllättäen - kohelsin maalia myös kattoon, niin työhuoneen katon maalaus. Ja tietenkin pitää työpöytään saada uusi maalipinta, jotta se sopii uuteen työhuoneeseen. Ja.. ja.. ja...

Kalustetun huoneen maalaamisessa ei ole järjen häivääkään. Ei varsinkaan paria päivää ennen joulua, kun lähisuku on tulossa joulua viettämään. Eikä silloin, kun huone on tavallista korkeampi ja maalari on 159 senttinen tappi. Nivelvaivainen tappi.

En ratkea riemusta huomatessani hoilottavani "enää neljä yötä jouluun, enää neljä yötä jouluun.." Alitajunta, omatunto vai mikä riiviö siellä nyt sitten vielä muistuttaa asiasta koko ajan?

Joululahjoja sentään olen ehtinyt hankkia ja jopa paketoida. Nyt ne tosin odottavat olohuoneen ruokapöydällä, että saan työhuoneeni maalattua ja kalustettua. Mihinkään lattialle en voi paketteja jättää, vaan ne on saatava suljetun oven taakse. Muutoin Stella saattaa järjestää meille pienen jouluyllätyksen.

Optimistina aloitin myös piparkakkutalon tekemisen, mutta - kuinkas kävikään? - sekin on pahasti kesken. Ehkä illalla telkkaria katsoessa? Hieman alkaa jo huolestuttaa, saanko kaiken ajoissa valmiiksi. Vaan ei pidä lannistua vaan hetken huilaamisen jälkeen jatkaa hommia. Nyt päivällinen uuniin ja takaisin työhuoneeseen.