Pillilupia

Esi-isiä naurattaa. Mutta Raakel polttelee pillilupia ja kurtistaa kulmiaan. Raakel on hiljaa. Hiljaa mielessään hän on  ylpeä tyttärentyttärestään. Siellä se vantaalaisessa lähiössä vasen käsivarsi murtuneena istuu keittiönsä pöydän ääressä ja sinnikkäästi kokkailee yhdellä kädellä kekripäivällistä. Kun tyttärentytär kesken punajuurenpilkkomisen purskahtaa väsyneeseen itkuun, Raakel laskee näkymättömän kätensä lapsenlapsensa olkapäälle. Ja itku loppuu. Raakel puhaltaa hellästi kipeään käsivarteen ja tyttärentytär kyyneleensä pyyhittyään jatkaa ruuanlaittoa.

Tänään on  se päivä vuodesta, jolloin Raakel voi palata takaisin rakkaidensa elämään. Maailma on muuttunut ja harva enää ottaa edesmenneet läheisensä vastaan. Edes kekrinä.  Raakel kuitenkin istahtaa hymyillen ruokapöytään. Katselee omaa tytärtään ja miettii, että kovinpa on tytöstä tullut äitinsä näköinen. Tyttärentytär näyttää enemmän isältään, mutta ei sekään Raakelia haittaa. Sukuahan se vävykin on.

Hiljaa naureskellen Raakel laittaa etusormensa madeirakastikkeeseen ja imaisee kastikkeen sormestaan. Hyvää! Tytär, vävy, tyttärentytär ja tyttärentyttärenpoika syövät päivällistään ja rupattelevat iloisesti. Raakel kuuntelee. Vävy ja tyttärentytär puhuvat pikseleistä ja biteistä.

Raakel katsoo tytärtään ja hänen tekisi mielensä koskettaa. Mutta ei voi koskettaa sellaista, joka ei ole kosketusta pyytänyt.  Tytär ja vävy lähtevät hyvillä mielin kotiinsa. Hetken, vielä pienen hetken Raakel viivähtää lapsenlapsensa luona. Ja koskettaa. On hyvä tulla kutsutuksi. Rajankin takaa. Kekri painuu iltaan ja yöhön. Raakelin on aika palata takaisin sinne jonnekin. Tyttärentytär hymyilee ja kuiskaa hiljaa "Ensi vuonna jälleen, mummu".