Alkupalojen jälkeen totesimme, että on pakko pitää taukoa ennen pääruokaa. Jaoimme joululahjat, mutta kenelläkään ei ollut sen jälkeenkään nälkä. Päätimme jättää pääruuan jjoulupäivään ja siirtyä suoraan jälkiruokaan eli omena-piparkakkurahkaan.
Vaikka Joulupukki olikin poikkeuksellisesti meidän joulupöydässämme, olin sopinut sikoni kanssa, että pukki käy kuitenkin illalla vierailemassa sukujoulussa. Poikani on toiminut jo viitenä jouluna joulupukkina setkkunsa lapsille. Vielä menee läpi kuin väärä raha ja Joulupukki saikin pitkän ja rakastavan halauksen siskoni 5-vuotiaalta pojalta.
Joulupäiväni meni ihan vain laiskotellessa. Koiran käytin päivällä ulkona sekä piipahdin pikaisesti siskollani. Päivän syömiset olivat vain kaapeista löytyviä jouluruokia. Sängyn päällä loikoilua ja ohjelmien katsomista Dplaylta. Mitä muuta jouluna tarvitsee edes tehdä?
Jouluruokia tuli tehtyä juuri sopivasti. Viimeiset sapuskat söin tänään. Olo on kuin plussapallolla, joten huomenna on hyvä palata arkeen ja lopettaa ylensyönti. Ja alkaa odotella kevättä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti