Uuden vuosikymmenen alla

Huomenna on vuosi 2020. Emme edelleenkään asuta Marsia emmekä käy lomareissuilla Kuussa. Pallopäiset tyypit Universumin toiselta puolelta eivät ole käyneet tervehtimässä Maan asukkaita. Eivätkä sotimassakaan kanssamme. 20 vuotta on jo kulunut vuosituhannen vaihteesta, mutta edistystä ei vain ole tapahtunut. Ehkä parempi niin.

Jäin pohtimaan mennyttä vuosikymmentä. Mitä kaikkea tapahtuikaan ja mikä on jäänyt erityisesti mieleen. 10 vuotta sitten kehossani ei vielä ollut kuin lapsuudessa saadun isorokkorokotteen arpi. Yhdessä vuosikymmenessä olen saanut kehoni täyteen arpia. Isoja sellaisia ja muutamia pienempiäkin.

Joulukuussa 2012 alkoi elämässäni uusi ajanlasku. Muistoissani on asioita ennen ajanlaskun alkua  ja ajanlaskun alun jälkeen. Muistot ennen ajanlaskuni alkua alkavat kuitenkin haalistua. Välähdyksiä sieltä ja täältä, mutta kuin jostain toisesta elämästä. Loppumassa oleva vuosikymmen on ollut fyysisten kipujen vuosikymmen. Onneksi - koputan puuta - kivut ovat toistaiseksi ohi.

On päättyvään vuosikymmeneen liittynyt mukaviakin asioita. ja ihan hölmöjä asioita. Olen kuulunut erääseen Facebookin ruokaryhmään jo vuosia. On ollut vaikea ottaa valokuvia sunnuntaiaamiaisistani niin, ettei toinen kissani, Tikru, näkyisi kuvissa. On joko tassua, häntää tai korvaa. Tai sitten koko katti. Ryhmäläiset antoivatkin Tikrulle lempinimen Aamiaiskyylä, tuttavalisemmin vain Kyylä. Jokin aika sitten hyvä ystäväni sanoi, että minun pitäisi perustaa Kyylälle Instagram-tili. En ole ollut Instagramin käyttäjä enkä ensiksi innostunut lainkaan ajatuksesta. Kuitenkin aikani mietittyäni totesin, että mikä ettei. Onhan sitä elämässään tehnyt tyhmempiäkin asioita kuin perustaa kissalle Instagram-tili. En tosin muista, mikä olisi ollut tyhmempää. Joten nyt Kyylällä eli Breakfast Snooperilla on oma Instagram-tili.

Mitähän tuleva vuosikymmen tuo tullessaan? Ainakin surua ja hautajaisia. Suvussani ei ole kukaan elänyt 100-vuotiaaksi. Vaikka isäni vielä 88-vuotiaana kävikin kokopäivätöissä ja nyt 90-vuotiaana edelleen osa-aikatöissä, yhteistä aikaa ei tule olemaan enää vuosikymmentä. Olen onnekas, kun olen saanut pitää vanhempani näin kauan. Vahva ja tiivis sukuyhteisö on kantanut monien vaikeidenkin aikojen yli. Antanut perusturvallisuuden, jota maailman tapahtumien on vaikea horjuttaa.

Tänään tajusin myös yhden asian: nyt alkaa vuosikymmen, jolla minä pääsen vanhuuseläkkeelle. Eikä?!?! Kyllä. En ole koskaan miettinyt, mitä teen eläkkeellä. Ei minulla ole edelleenkään mitään suunnitelmia eläkepäivikseni. Ajatus on aina tuntunut niin kaukaiselta. Tuntuu vieläkin, vaikka se loikkasikin tänään lähemmäksi kuin koskaan aikaisemmin. Entä, jos minäkin olen vielä 88-vuotiaana kokopäivätöissä?

Raketit ovat paukkuneet jo muutaman tunnin. Pesukoneessa pyörii lakanapyykki ja tiskikoneessa puhdistuu astiat. Alakerrassa olohuoneessa pauhaa televisio ja yläkerran makuuhuoneessa ruudulta Dplaystä poliisisarja. Paukkuaran koiran "kapalo" eli vanhasta lakanasta leikattu kaitale roikkuu yläkerran käytävän kaiteella. Mutta koira nukkuu tyytyväisenä makuuhuoneen ovensuussa. Ehkä tällä kertaa ei tarvitakaan rauhoittavaa kapaloa.

Paistoin äsken erilaisia nakkeja ja tein pekonista, sipulista ja hapankaalista höystön. Lisäksi kaupan valmista perunasalaattia ja vähän salaattia. Lasillinen punaviiniä. Vielä olisi vajaat 3 tuntia tätä vuotta ja vuosikymmentä, mutta taidan kömpiä jo peiton alle.

Hyvää Uutta Vuotta 2020!