Täytin viime viikon perjantaina 60 vuotta. Loppukesästä ajattelin, että en järjestä koronapandemian vuoksi mitään juhlia. Muutin kuitenkin syksyllä mieleni ja päätin kutsua lähisukulaiseni juhlimaan syntymäpäivääni. Samat ihmiset, joiden kanssa ennen pandemiaa vietettiin aina joulut yhdessä.
Koska keittiöni remontti oli edelleen kesken ja olohuone täynnä tavaraa sekä keskeneräisiä maalattavia irtokalusteita, kodin saaminen juhlakuntoon alkoi tuntua epätoivoiselta. Olin väsynyt ja stressaantunut. Päivät kuluivat huimaa vauhtia ja tuntui, ettei mikään oikein edistynyt. Pidin viime viikon lomaa, mutta Tikru-kissalla alkoi kulmahammas törröttää omituisesti ja kissakin oli saatava eläinlääkäriin. Stressasin siitäkin lisää.
Vielä syntymäpäivääni edeltävänä iltana olohuone ja keittiö olivat lähes kaaoksessa, mutta poikani avulla saimme kuin saimmekin kaiken valmiiksi. Tarjottavien valmistelussa auttoi ilmojen jumalat, sillä jääkaappi-pakastin -yhdistelmää ei ole tarkoitettu juhlien järjestämiseen. Onneksi ulkona oli lähes jääkaappilämpötila ja pystyin viemään osan elintarvikkeista parvekkeelle. Kuohuviinitkin jäähtyivät siellä erittäin hyvin. Vaikka meitä ei ollutkaan juhlimassa kuin 13 henkilöä ja monet tarjottavat ostin valmiina, tekemistä riitti. Syntymäpäivieni menu oli:
- erilaisia juustoja
- keksejä, patonkia
- punasipulihilloke ja chilihilloke
- mansikoita ja viinirypäleitä
- oliiveja, marinoituja valkosipuleita
- riimihärkä + piparjuurikastike
- graavi lohi + hovimestarinkastike
- katkaravuilla koristellut kananmunanpuolikkaat
- grillattua ja marinoitua paprikaa ja purjoa
- kinkkusalaatti
- kylmäsavulohisalaatti
- vihersalaatti
- jättikatkarapuavocado salaatti
- punajuuriaurajuustokeitto
- sacherkakku, minidonitseja sekä suklaatuulihattuja
- kuohuviini, punaviini, roseeviini, virvoitusjuomia ja kivennäisvettä sekä kahvia ja teetä
Oli ihanaa, kun kaikki läheiset pääsivät saapumaan paikalle. Juhlat kestivät pitkään, viimeisimmät vieraat lähtivät vasta puoli kuuden aikaan aamulla. Täytyy myöntää, että olen ehkä jo hieman liian vanha juhlimaan aamuun asti ja seuraava päivä menikin tekemättä yhtään mitään.
Sunnuntaina kävin tapaamassa "pikkuveljeäni" ja hänen perhettään. Oli mukavaa tavata ja halata ihmistä, joka on kokenut saman kuin minäkin. Lähes yhdeksän vuoden ajan en tuntenut ketään toista, joka olisi selvinnyt munuaisvaltimorepeämän aiheuttamasta massiivisesta sisäisestä verenvuodosta.
Loma loppui ja tämän viikon olen ollut taas töissä. Silti tuntuu kuin olisin ollut tämän viikon lomalla. Stressi on poissa eikä ole mitään kiirettä mihinkään. Tunnen, miten verenpaineeni on tämän viikon ollut taas normaali, muutaman edellisen viikon ajan se taisi ollakin koholla. En tiedä varmaksi, koska lainasin verenpainemittarini "pikkuveljelleni", mutta tunnistan kyllä oireet.
Tänä vuonna en järjestä kekrijuhlia. Ne olisivat jo parin viikon päästä enkä yksinkertaisesti jaksa taas järjestää mitään. Vietän ensimmäistä kertaa kekriä kaikessa hiljaisuudessa, mutta en silti jätä viettämättä. Voi olla, innostun kuitenkin tekemään kekriruokia siten, että voin viedä niitä naapurissa asuville vanhemmilleni ja tyttäreni voi tulla hakemaan heille omat annoksensa. Katsotaan nyt.
Pandemiasta en ole jaksanut kiinnostua juuri olelnkaan. Tartuntalukujen seuraaminen on jäänyt kokonaan. Uutisointi ja keskustelu sosiaalisessa mediassa tuntuu keskittyvän lähinnä rokotettujen ja rokottamattomien usuttamiseen toisiaan vastaan. Kävin tiistaina hakemassa influenssarokotteen ja samalla laboratoriossa kontrolliverikokeissa. Lähes kaikki veriarvot olivat sytostaattihodion vuoksi poikkeavat, joten jatkan edelleen hiljaiseloa ja kun menen jonnekin, käytän ffp3-hengityssuojainta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti