Jos jouluna ei ole lunta...

 ... ei sitä tarvitsisi tulla enää joulun jälkeenkään. Ellei sitten kylmene niin paljon, että maa tarvitsisi suojan pakkasta vastaan. Minun ajatukseni ovat kuitenkin jo keväässä. Tänä aamuna puoli viiden aikaan linnut lauloivat, kun vein koiraa ulos. Oli mukavaa, kun takin alle riitti vain lyhythihainen t-paita.

Vuosi vaihtui vähän kuten edellinenkin: kipeänä, väsyneenä ja voimattomana. Viikko sitten lauantaina iski influenssavirus ja korkea kuume piti peiton alla - ja unessa - ensimmäiset kaksi vuorokautta. Onneksi on tuo kuopus, joka ystävällisesti huolehti koirasta sillä aikaa, kun minä katselin Kino Kuumehourun esittämiä psykedeelisiä ja surrealistisia elokuvia. Sellaisia, että Luis Buñuel ja Salvador Dalikin vihertyisivät kateudesta, jos olisivat vielä elossa. Kaiken kaikkiaan tauti piti vuoteenomana viisi päivää ja kolme päivää olin enemmän tai vähemmän aladobijalkojen varassa kulkeva tutiseva zombi.

Vuosi 2013 toi minulle savuttoman elämän, ulkoilut koiran kanssa sekä kyvyn kieltäytyä ottamasta vastaan sellaisia työtehtäviä, joiden aikataulut on mitoitettu alalle tyypilliseen tapaan täysin epärealisesti. En välttämättä ole tämän vuoksi kovin suuressa huudossa työkavereiden keskuudessa, mutta koska riskini aivo- ja sydäninfarktiin nyt on huomattavasti keskimääräistä korkeampi, esitän itselleni vain kysymyksen "haluanko elää?" ja sen perusteella toimin. Hyvä puoli hommassa on, että meillä se tienaa eniten rahaa, joka eniten töitä painaa. Reilu peli.

Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut blogini ulkoasun uudistamista, ainakin värin vaihtamista. Kaikki kokeiluni ovat kuitenkin tuottaneet pettymyksen: liian kirkas, liian pliisu, liian sitä, liian tätä. Lopulta surffailin Tikkurila Oyn sivuille ja nappasin ensimmäisen Kaunis koti -värilastun värit. Saa kelvata. Tarkemmin ajatellen oikeastaan pidän näistä väreistä.

Vuoden vaihtuessa tuli myös aika kiivetä puntarille ja kauhulla odotin, paljonko on vuoden aikana tullut kiloja lisää. Yllätys oli melkoinen, kun painoni oli täsmälleen sama kuin vuosi sitten 69,7 kg. Pudotettavaa siis on, mutta ihan realistinen määrä. Olen pohtinut suhdettani ruokaan. Syön pääsääntöisesti terveellisesti ja monipuolisesti. Makeita herkkuja on harvoin, koska jauhopeukaloni on keskellä kämmentä. Määrällisesti sen sijaan syön paljon. Aivan liikaa. Laihtuminen sinällään on aivan helppoa: syö vain vähemmän kuin kuluttaa. Pitää siis vähentää syömistä ja/tai lisätä kulutusta.

Vuoden takainen kalorien laskeminen onnistui hyvin sairaslomalla, mutta työkiireiden keskellä sellaiseen ei jää aikaa. Influenssasta oli se hyöty, että ruokahalu katosi ja syömättömyyspäivien jälkeen mahalaukkukin tuntui kutistuneen. Olen miettinyt, pitäisikö ihmisen syödä silloin, kun on nälkä, vai silloin, kun on ruoka-aika? Entä pitääkö lautanen syödä tyhjäksi? Jos ruoka on hyvää, pystyn syömään parikin lautasellista, vaikkei minulla aloittaessani olisi lainkaan nälkä. Siitä tavasta haluan oppia eroon.

Syömme kuopuksen kanssa lähes aina eri aikaan, joten voin aivan hyvin alkaa syömään vain silloin, kun olen nälkäinen. Ja ottaa niin pienen annoksen, ettei sen kanssa tule ongelmia. Ainakin nämä vuoden ensimmäiset päivät tuntuvat sujuvan hyvin. Mitään tavoiteaikataulua minulla ei ole, kunhan joskus olisi se 10 ylimääräistä kiloa kadonnut.