Väärään suuntaan elämän valtatiellä

Aina joskus toivoo, että asiat menisivät suunnitelmien mukaan. Mutta ei ne mene. Kävin eilen labroissa ja EKG:ssä kolmen viikon päästä olevaa polven tekonivelleikkausta varten. Pumpussani ei ole koskaan ollut mitään vikaa, mutta nytpä sitten päti taas Murphyn laki ja nyt on. Mahdollisesti estää koko tekonivelleikkauksen. Maanantaina täytyy soittaa Peijakseen.

Juuri nyt olen jokseenkin kyllästynyt kaikkeen. Olen haaveillut pitkäään matkasta Karibialle Puerto Ricoon. Keväällä homma tyrehtyi siihen, että hurrikaani tuhosi siellä viime kesänä infrastruktuurin. Keväällä 2019 tilanne voisi olla jo toinen, mutta koska tuo mun typerä polviniveleni ei kestä enää edes 100 metrin kävelyä, niin turha haaveillakaan mistään reissuista ennenkuin siinä on uusi nivel. Ja nyt näyttää pahasti siltä, että mitään uutta niveltä ei vähään aikaan tulekaan.

Mitä järkeä koko elämässä on, jos mitään ei voi haaveilla eikä tavoitella? Olen nyt taas fiiliksissäni ihan pohjalla ja tiedän, että aurinko paistaa vielä risukasaankin. Joskus vaan on raskasta odottaa. Niinpä kelaan uudelleen ja uudelleen Youtubesta tätä yhtä ja samaa biisiä luottaen siihen, että vielä jonain päivänä pääsen Puerto Ricoon!