Anteeksipyyntöni helteistä

Kun keväällä sain tietää polveni tekonivelleikkauksen ajankohdan, sanoin monille, että siitä päivästä alkaa ennennäkemättömät helteet. Tällaista ei koskaan pitäisi sanoa henkilön, jonka suvussa on noituudesta tuomittuja. Pyydän anteeksi kaikilta kuumuudesta kärsineiltä ja muistan olla jatkossa varovaisempi mitä suustani päästän.

Olin jännittänyt leikkaukseen menoa aika paljon. En pelkästään itse leikkauksen vuoksi vaan monista muistakin syistä. Yksi niistä oli, että ihon piti olla täysin ehjä, jotta leikkaus tehtäisiin. Olen kuitenkin aika kömpelö ja lisäksi minulla on kaksi kissaa ja koira ja viimeiset päivät ennen leikkausta tuntui, että kissat suorastaan intoutuivat työntämään kyntensä reisiini.

Leikkausta edeltävänä päivänä sain Peijaksesta soiton, ettei minun tarvitsekaan tulla aamulla jo klo 7:ksi sairaalaan vaan riittää, että olen siellä klo 10. Tämä helpotti stressaamistani siitä, ettei herätyskello soitakaan, ettei taksi tulekaan tai että sattuisi jotain sellaista, että en olisi aamulla ajoissa sairaalassa. Koska nyt sitten aikaa olikin, päätin mennä taksin sijasta bussilla.  Olin varmistanut moneen kertaan, että kaikki tarvittava on mukana ... myös kyynärsauvat.

 Aamu oli aurinkoinen, mutta ei vielä helteinen. Matkustin ensin bussilla Martinlaaksoon ja siellä vaihdoin toiseen bussiin, jolla pääsi suoraan Peijaksen sairaalan pihalle. Kirurgian poliklinikka 4:lle mentiin sairaalan takaa omasta sisäänkäynnistä ja pian ilmoittautumiseni jälkeen pääsin leikkaavan lääkärin juttusille sekä sen jälkeen lähihoitaja tarkisti ihoni kunnon ja antoi leikkauspaidan sekä muut sairaalavaatteet. Kännykät ja muut tavarat lähtivät tässä vaiheessa jonnekin ja jäin odottelemaan esilääkitystä pelkästään sairaalavaattein ja silmälasein varustettuna. Tulipahan odotellessa luettua jokunen naistenlehti ja - koska olin ollut ravinnotta edellisestä illasta lähtien - minusta niissä lehdissä oli pääasiassa ruokaohjeita.

Esilääkkeen saatuani odottelin vielä jonkin aikaa polkilinikalla, kunnes sairaanhoitaja tuli hakemaan minut leikkaukseen. Kävelimme heräämön läpi leikkaussaliin, jossa oli yllättävän paljon henkilökuntaa. Minut aseteltiin leikkauspöydälle, kiinnitettiin verenpainemittari ja muut laitteet sekä laitettiin tippa. Anestesialääkäri kysyi, haluanko seurata leikkausta vai torkkua. Olin jo aiemmin kauhistellut ajatusta, että olen leikkauksen ajan hereillä ja ilmoitin, että olen mieluummin tokkurassa. Jossain vaiheessa havahduin kuulemaan, miten nuori leikkaava ortopedi kokeneemman assistenttina toimivan ortopedin kanssa jutteli sekarotuisista koirista, mutta muuten minulla ei kyllä ole mitään havaintoa koko leikkauksesta. Tyhmä kun olin, olin jo kotona katsonut Youtubesta polven tekonivelleikkauksia ja olin pelännyt, että alan voida huonosti kesken leikkauksen. Turha pelko, koska olin torkkunut lähes koko leikkauksen ajan.

Leikkaus kesti hieman yli tunnin ja sen jälkeen minut siirrettiin heräämöön. Siellä oli oikein mukava sairaanhoitaja, joka kävi välillä tarkistamassa, joko spinaalipuudutukseni vaikutus olisi alkanut hävitä niin, että kykenen liikuttamaan varpaitani. Myös anestesialääkäri kävi katsomassa minua ja sovimme, että hän vaihtaa kipulääkkeistä Panacodin Tramaliin. Minulla on aiemmin ollut ison leikkauksen jälkeen kipulääkkeenä Tramal ja se sopi silloin oikein hyvin.

Hieman ennen klo 17 minut siirrettiin heräämöstä vuodeosastolle. Huoneessa oli kolme muuta naispotilasta, joista kahdella leikattu lonkka ja yhdellä polvi. Kaksi oli leikattu edellisenä päivänä ja yhden olinkin nähnyt jo aamupäivällä poliklinikalla leikkaussaliin pääsyä odottelemassa. Juttu naisten kanssa luisti oikein hyvin ja kipujen kanssa kärvistellessä vertaistuki oli lähellä. Yllätyksekseni leikattu polvi ei ollut juurikaan kipeä vaan koko reisi polven yläpuolelta. Aivan mieletön lihassärky.

Ensimmäinen yö meni miten kuten. Huoneessa oli kuuma kuin pätsissä, vaikka pieni pöytätuuletin pyörikin koko yön. Asiaa ei helpottanut tippaakaan se, että olin epäonnekseni saanut sängyn, jossa oli liikuntakyvyttömille tarkoitettu patja. Tuntui kuin olisin nukkunut pallomeressä. Patja oli hiostava eikä asennon vaihtaminen ollut mahdollista. Kellahdin joka yrityksellä aina takaisin selälleni. Aamu kuitenkin koitti ja aamiaisen jälkeen tuli fysioterapeutti tapaamaan ja auttamaan minut sängystä ylös ja kävelemään.

Ensimmäinen kävely tehtiin rollaattorilla. Sellaisella, johon voi kyynärvarsiensa avulla nojata. Sauvojen kanssa en varmasti olisi kävelemään päässytäkään, mutta jo illalla kuljin sauvojenkin kanssa vessaan ja takaisin sänkyyn. Kipulääkettä sai hyvin aina pyytäessä, piti vain muistaa pyytää. Toki sitä meni myös säännöllisenä lääkityksenä,  mutta ylimääräistä kyllä sai aina, kun koki tarvitsevansa. Leikannut lääkärikin kävi aamulla katsomassa ja koska kaikki oli mennyt kuten pitikin, sain luvan lähteä jo toisena päivänä leikkauksesta kotiin, mikäli haava olisi silloin siisti.

Aamupäivällä pyysin myös parempaa patjaa ja sainkin toisen sängyn tilalle. Hyvä niin, koska uudessa sängyssä pääsin itse istumaan ja siten myös itse siitä jalkeille. Hyvästi pallomeri! Tyttäreni ja miniäni kävivät katsomassa minua ja sovittiin, että he käyvät hakemassa apteekista valmiiksi lääkärin määräämät kipulääkkeet sekä "napapiikit" eli veritulpan estoon tarkoitetut Klexane -pistokset. Näin ei tarvitsisi seuraavana päivänä pysähtyä kotimatkalla apteekkiin.

Lauantaiaamuna pääsin viimeinkin suihkuun ja se oli aivan ihanaa kahden hikisen vuorokauden jälkeen. Haavan päältä poistettiin taitokset ennen suihkuun menoa ja haava näytti aivan siistiltä.

Fysioterapeutin kanssa kävin vielä harjoittelemassa portaissa kulkemista ja lounaan jälkeen tyttäreni tulikin jo hakemaan. Sain matkaani vielä nipun papereita (sairaslomaa 12.9. asti) sekä niittien poistovälineet. Eipä tarvitse lähteä terveyskeskukseen niitä poistattamaan, kun osaa poistaa itsekin.

Tarkoitukseni oli pitää blogissani päiväkirjaa leikkauksesta ja siitä kuntoutumisesta, mutta helteet yllättivät minutkin. Nyt olen ollut jo kolme viikkoa kotona, mutta vasta nyt sen verran viileää, että jaksoin istahtaa tietokoneen ääreen. Kirjoitan lisää kokemuksiani polven tekonivelleikkauksesta lähipäivinä. Ja siis sori tosiaan helteet.