Tänään vietettiin Kuningas Charles III:n kruunajaisia. Samalla Camillasta kruunattiin kuningatar. Heräsin aamulla aikaisin ja kun olin käyttänyt Stellan aamulenkillä, aloin valmistella kruunajaisiin tarjottavia. Suunnitelmissani oli tehdä vaikka mitä, mutta päätin sittenkin vähentää tarjottavian määrää. Ihan liikaa tuli kaikkea silti ja näitä syön varmaan koko viikonlopun. Makeita herkkuja vielä pitkään.
Suolaisiksi tarjottaviksi tein kolmioleipiä. Kanaleipiä, jokirapuleipiä, paahtopaistileipiä ja mangochutney-cheddar -leipiä. Alunperin ajattelin, että teen paahtopaistin itse, mutta päädyin ostamaan valmiina. Surkean pieni jääkaappini tuli muutenkin niin täyteen elintarvikkeita, että edes kilon paahtopaisti olisi vienyt liikaa tilaa. Paahtopaistileipiin sekoitin majoneesista, piparjuuresta ja persiljasta tahnan, jota levitin leipien päälle. Tahnan päälle rucolaa, pari viipaletta paahtopaistia sekä marinoituja punasipuleita.
Makeat herkut ostin kaikki valmiina. Mutakakku ei irronnutkaan siististi pahviselta alustaltaan, joten oli laitettava se tarjolle sellaisenaan. Lisäksi oli pieniä juustokakkuja, erilaisia suklaakonvehteja ja Baileysin kaakaopommeja. Vadelmia, karhunvatukoita, kermavaahtoa ja kinuskikastiketta. Niin ja englanninlakritsisekoitusta. Juomana kahvia, englantilaista kuohuviiniä sekä Baileys-likööriä. Musta tee olisi tietenkin ollut parempi vaihtoehto, mutta olen enemmän kahvin kuin teen ystävä. Juhlallisuudet alkoivat jo klo 11:45 ja koska en ollut syönyt vielä aamiaista, kruunajaistarjottavat olivat myös aamiaiseni. Keskellä päivää ei sitten kuitenkaan tehnyt mieleni sen enempää kuohuviiniä kuin likööriäkään. Pullot jäivät avaamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti