Tänään on ollut aurinkoinen päivä, mutta tuuli vielä kolea. Aamulla nukuin taas kerran liian pitkään. Nopeasti aamiainen ja Tikrun kanssa syömään. Söin lapsuudessani 1960-luvulla loppuelämäni tarpeiksi puuroa, mutta joskus pikapuuro yksinkertaisesti on vaan niin helppoa ja nopeaa, että voihan sitäkin syödä.
Ikääntymisessä parasta on mielestäni kiireen loppuminen. Ei tarvitse enää juosta tukka putkella paikasta toiseen. Jos kauppareissulla pistäytyy lasillisella viiniä, siihen ei ole mitään estettä. Voisi juoda toisenkin lasillisen, jos haluaisi. Minulla alkoi kuitenkin olla jo nälkä, joten pikaisesti kävin kaupassa ja sen jälkeen kotiin.
Tein sekä porsaanleikkeitä että kampasimpukoita varten marinadin seesamiöljystä, soijakastikkeesta, raastetusta inkivääristä, valkosipulista, korianterista ja chilistä. Kampasimpukoiden marinadiin lisäsin vielä lorauksen limemehua.
Jälkiruuan tein Valion Irish Cream & Coffee -rahkasta, kekseistä, mansikoista sekä Salted Caramel pähkimöistä. Jälkiruuan kanssa vielä kupillinen espressoa.
Ensi viikolla on taas päivystysviikkoni. Meillä kiertää päivystysvuorot ja osuu - jos ei vaihdeta vuoroja - jokaiselle joka 8. viikko. Huomenna pitäisi siis päästä ajoissa sängystä ylös. Tiistaina onkin vasemman polveni jälkitarkastus Peijaksen sairaalassa. Hieman jännittää, mitä mieltä ortopedi on polveni taipumisesta. Pitää myöskin muistaa, että HSL uudisti lippusysteeminsä ja on osattava ostaa oikea lippu. Toivottavasti muistan, että tarvitsen nimenomaan BC-lipun enkä vahingossa osta AB-lipua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti