Lätsä päähän ja vappua viettämään

Vappulounas kuuluu meidän perheessä yhteen pisimmistä perinteistä. Taisi olla joskus 1960-luvulla, kun vanhempani veivät minut ja siskoni ensimmäisen kerran vappupäivänä ravintolaan vappulounaalle. Ravintola oli silloinen Hotelli Hesperia, jossa vanhempieni perhetuttu oli hovimestarina. Ja siitä se sitten lähti. Nuorena saatettiin olla ystävien kanssa kaupungilla viettämässä varsin railakastakin vappuaattoa, mutta vappupäivänä mentiin perheen kanssa vappulounaalle. Ihan sama, oliko krapulaa vai ei. Joskus nauroimmekin, että vappulounaalta voi olla pois vain toimittamalla oman kuolintodistuksensa.

Kun valkolakki oli kerran hankittu, vappulounaalla lätsä oli päässä. Halusi tai ei. Olen aina näyttänyt typerältä mikä tahansa hattu päässäni, mutta vappuna nyt sopiikin näyttää typerältä. Kun katson ylioppilaskuvaani vuodelta 1980. ei tuo lätsä niin pahalta näytäkään kuin muistelin. Nykyisin kyllä näyttää, mutta vika ei taidakaan olla lätsässä vaan naamassa.

Ei minulla tosin ole enää ylioppilaslakkiakaan. Tai on se varmasti jossain, mutta en muista missä. Kun vuosituhannen vaihteessa lähdin opiskelemaan ammattikorkeakouluun tietojenkäsittelyä, koko ammattikorkeakoulu oli vielä aika uusi juttu. Opiskeluaikana näin kurssikaverini kanssa mainoksen tradenomilakista ja hetken mietittyämme päätimme hankkia sellaisen. Olihan teekkareillakin oma tupsulakkinsa ja koska olimme jo reippaasti keski-ikäisiä, emme välittäneet enää muiden mielipiteistä. Siihen aikaan ei vielä ollut tradenomeille omaa kokardia, joten irroitin lyyran ylioppilaslakistani ja kiinnitin sen tradenomilakkiini.

Ullanlinnanmäki ei koskaan kuulunut lapsuudenperheeni vappuperinteisiin, mutta parikymppisenä olin muutaman kerran vappupäivänä ystävien kanssa Ullanlinnanmäellä. Sinänsä ihan mukava perinne, mutta kaikilla kerroilla osui räntäsade tai muuten kylmä ilma, joten omat vappuaamuni vietin mukavasti peiton alla omassa sängyssä. Samoin Havis Amandan lakitus vappuaattona jäi vain pariin kertaan.

Eiliseksi olin kutsunut siskoni luokseni iltaa istumaan. Ei kaksi "vanhaa mummelia" enää jaksa riekkua ympäri kaupunkia. Söimme tapaksia ja joimme punaviiniä. Juteltiin taas kaikesta maan ja taivaan välillä.

Katsoimme myös yhdessä tallenteelle ottamani Inferno -elokuvan, joka perustuu Dan Brownin samannimiseen romaaniin.

Olimme kesällä 2015 yhdessä Firenzessä. Olin jo pitkään pohtinut, mitä hankkisin 60 vuotta täyttävälle siskolleni syntymäpäivälahjaksi. Kumpikaan meistä ei ollut koskaan käynyt Firenzessä ja tajusin, että emme ole koskaan olleet vain kahdestaan ulkomailla. Niinpä hankin Firenzen matkan siskolleni syntymäpäivälahjaksi. Elokuvan kuvaukset Firenzessä olivat juuri hetkeä aikaisemmin päättyneet. Elokuvaa katsellessa oli mukavaa myös muistella paikkoja, joissa olimme käyneet.

Vappupäivän lounaalle menimme tuttuun tapaan Vantaankosken rannalla sijaitsevaan Kuninkaan Lohet -ravintolaan. Olemme olleet tässä ravintolassa vappulounaalla jo niin monta kertaa, että hovimestarikin jo tuntee meidät. Tänään hän saapuessamme sanoi isälleni, että kun näki sukunimen ja seurueen koon pöytävarauslistalla, tiesi kaiken olevan hyvin. Ovathan vanhempani jo yhdeksänkymppisiä. Jo neljäs vappu, kun meitä on ollut neljä sukupolvea viettämässä yhteistä vappua.

Ruoka oli hyvää ja seura mahtavaa. On hauska katsoa suvun pienimpiä ja muistella niitä vappuja, jolloin siskoni lapset ja omat lapseni olivat vielä pieniä. Nyt he ovat kaikki jo aikuisia ja uusi sukupolvi osallistuu vuosikymmenten perinteeseen. Vappulounaalla tulee yleensä vedettyä aika ruokaöverit, joten tänään ei tarvitse syödä enää mitään muuta. Hyvä, kun koiran jaksaa viedä iltapissalle ja sen jälkeen voikin mennä masunsa viereen makaamaan!