Toukokuu on alkanut ja kesäloma lähenee koko ajan. Ensi perjantana on taloyhtiön pihatalkoot ja jos ei ole aivan kamala ilma, taidan tänä vuonna osallistua. Monena vuonna on osallistumiseni jäänyt väliin. Harmittaa vain, että taloyhtiön päätyyn tuleville jätelavoille ei saa tälläkään kertaa laittaa muuta kuin puutarhajätettä. Pihoillani kun on kaikenlaista rikkinäistä tavaraa, jotka olisin voinut käydä viemässä jätelavalle sellaisinaan. Nyt pitää pistää paloiksi, jotta mahtuvat sekajäteastiaan. Kuitenkin ne kaikki ovat sekajätettä, mutta sahaamisessa ja pilkkomisessa on varsin kova homma.
Viime viikonloppuna vietettiin vappua. Aaton olin ihan vain kotona. Tein perunasalaatin ja sen kanssa vain nakkeja, valmiita lihapullia, katkaravuilla koristeltuja kananmunanpuolikkaita ja vihersalaattia.
- päärynä-sinihomejuustosalaatti
- hunajamelonia parmankinkkuun käärittynä
- perunasalaatti
- vihersalaatti (salaattia, mansikoita ja parsaa)
- jokirapusalaatti
- paahtopaistia ja piparjuurikastiketta
- chilibroileria
- tomaattia ja mozzarellaa balsamico-kastikkeessa
- Munkinpää -juustoa ja viinirypäleitä
- punaviiniä , kuohuviiniä , simaa
- tippaleipiä
Lauantaina Citymarketin tilauksessa tuli kaksi isoa kaalia: varhaiskaali ja punakaali. Niinpä tänään on tullut syötyä kaaliruokia. Ensin lounaaksi paistoin punakaalia, sipulia, kesäkurpitsaa ja tomaattia. Sen kanssa raejuustoa. Päivälliseksi laitoin palan varhaiskaalia päälle seoksen, jossa oli seesamiöljyä, soijakastiketta, raastettua inkivääriä, murskattua valkosipulia, chiliä sekä seesaminsiemeniä. Vähäksi aikaa kuumaan uuniin ja kaalin kaveriks paistoin vielä pannulla pari viiipaletta haloumia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti