Lähdimme aamulla kohti Orlandon lentokenttää. Navigaattori ohjasi meidät sinne hyvin eikä liikenteessä ollut mitään ongelmia. Löysimme myös helposti paikan, johon auton saattoi luovuttaa. Kun olimme saaneet lähtöselvityksen tehtyä ja pääsimme eroon matkalaukuistamme, istuimme vielä hetkeksi lentoaseman ulkopuolelle nauttimaan Floridan lämmöstä.
Lentokentällä menimme turvatarkastukseen. Olimme varautuneet siihen, että kengät joutuu ottamaan pois jalasta, työkaveri ottamaan kannettavan tietokoneensa erikseen jne, mutta meidät ohjattiinkin toista kautta ja koko turvatarkastus oli minuutissa ohi. Kävimme syömässä aamiaisen ja sen jälkeen kiertelimme hieman lentoaseman kaupoissa ja siirryimme junaan, joka vei meidät oikeaan terminaaliin. Emme saaneet vierekkäisiä paikkoja American Airlinesin lennolle Orlandosta New Yorkiin, joten matka taittui lähinnä omien ajatusten parissa.
Lennolla oli tarjolla ainoastaan juotavaa ja koska tälläkin kertaa meillä oli monen tunnin odotusaika kentällä, kävimme ensimmäisenä John F. Kennedyn kentälle saavuttuamme syömässä. Tilasin salaatin, sillä en ollut kovin nälkäinen. Edessä oleva lento Atlantin yli alkoi jännittää.
Portin 4 lähellä alkoi kuulua jo suomenkielistä puhetta. Tein viimeiset ostokseni ja ihastuin Desigualin käsilaukkuun. Laukku oli kalliimpi kuin mitä yleensä käsilaukusta maksaisin, mutta koska minulla oli vielä ylimääräisiä dollareita, päätin törsätä.
Istahdimme vielä juomaan vadelmadrinkit ja sen jälkeen sai kotimatka alkaa. Näkemiin Yhdysvallat, ehkä ensi vuonna uudelleen?
perjantai 21. maaliskuuta 2014
torstai 20. maaliskuuta 2014
Kaikki loppuu aikanaan
Viimeinen konferenssipäivä valkeni aurinkoisena. Hotellihuoneesta oli sekä kahvi että vessapaperi lopussa, joten lähdimme nopeasti kohti konferenssipaikkaa. Aamiaisen jälkeen lähetin hotellin infoon sähköpostia puuttuvista asioista ja luettuani lähettämäni meilin purskahdin nauruun. Puhelimeni ennakoiva tekstinsyöttö oli tehnyt tepposet ja yhdistänyt englannin kielellä kirjoitettuun viestiin suomen kielen sanoja. Olin siis ilmoittanut jättäväni tuomiorovastin ja että vessasta puuttuu Anderssonit!!!!
Tänään luennot loppuivat jo yhdeltä ja lounaan jälkeen lähdimme viemään entisen pomomme lentokentälle. Illalla oli vielä tiedossa perinteinen suomalaisten illallinen ja olimme arvioineet ehtivämme hyvin. Matka lentokentälle sujui hyvin, mutta takaisin tullessa juutuimme liikenneruuhkaan.
Ensin ajattelin, että on vain ruuhka-aika, mutta kyse olikin jostain aivan muusta. Kurkottelin ikkunasta nähdäkseni edessäni olevan pakettiauton eteen ja lopulta näin sen: JUNA! Todellakin tasoristeyksessä seisoi juna eivätkä autot päässeet liikkumaan yhtään minnekään. Paikalla oli paloautoja ja poliiseja, mutta ei toivoakaan päästä moneen tuntiin eteenpäin.
Lopulta pääsimme tekemään U-käännöksen ja palaamaan takaisin, mutta minne? Navigaattori kehotti koko ajan palaamaan takaisin reittiä, jossa juna oli. Päätimme ajaa Turnpikelle ja sitä pohjoiseen, kunnes navigaattorin olisi pakko hakea uusi reitti.
Saavuttuamme hotellille vessaan oli tuotu "Anderssonit" ja ehdimme käydä suihkussa ja laittaa itsemme valmiiksi illalliselle lähtöä varten. Ruth´s Chris Steak House on erinomainen pihvipaikka ja tänä vuonna pääsimme maistelemaan myös erilaisia viinejä.
Hyvä seura, hyvä ruoka ja ateriaa täydentävät viinit olivat täydellinen päätös koferenssille. Illallisen jälkeen lähdimme taksilla takaisin hotellille ja pakkaamaan loput tavaramme, sillä aamulla olisi lähtö kohti New Yorkia ja kotia.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
Maailman pelastajat
Tiistai valkeni kylmänä ja koleana. Lähtiessämme hotellilta lämpötila oli vain 16 astetta eikä se tuntunut siitä nousevan. Tänään istuimme luennoilla aamuyhdeksästä iltakuuteen ja päivä oli rehellisesti sanottuna väsyttävä. Paljon tuli uutta ja mielenkiintoista tietoa.
Perinteisesti konferenssin tiistai-iltana on ollut juhlat jossain alueen huvipuistossa eikä tämä vuosi ollut poikkeus. Lähdimme illalla tilausbusseilla Universalin studiolle, joka oli varattu kokonaan meidän käyttöömme.
Studiolla meitä odotti ensin punainen matto sekä valinnan mukaan virvokkeita ja monenlaista syötävää. Kiersimme katselemassa lasvasteita ja päädyimme Transformersien luokse. Koska omat lapseni ovat jo aikuisia, en muistanutkaan näiden robottien olemassaoloa. Kuljimme muiden perässä ajattelematta lainkaan, että olimme menossa pelastamaan maailman! Päädyimme nimittäin paikkaan, jossa meille kaikille annettiin 3D-lasit ja astuimme junamaiseen kulkuneuvoon. Voi hyvä tavaton, millainen matka oli edessä! Huusimme ja nauroimme vuorotellen kulkuneuvon keikkuessa ja täristessä keskellä robottien taistelutannerta. Aivan riemastuttavan hauskaa ja kulkupelin palattua viimein takaisin saimme kiitokset maailman pelastamisesta.
Kävimme myös katsomassa 4D-elokuvan Shrekistä. Työkaverini kävi lisäksi vuoristoradassa, joka näytti jo niin hirveältä, etten halunnut edes kokeilla. Ilta oli onneksi hieman lämmennyt ja olin ottanut neulepuseron mukaani, joten pimeässä yössä oli mukava kävellä ja katsella ympärilleen.

tiistai 18. maaliskuuta 2014
Konferenssi alkaa
Uusi viikko alkoi pilvisenä. Joimme hotellilla pikaisesti kahvit ja lähdimme kohti konferenssipaikkaa. Siellä odotti tuttuun tapaan monipuolinen aamiainen ja minä ladoin lautaselle hedelmiä, marjoja, pekonia ja munia. Lisäksi verigreippituoremehua ja kahvia.
Kävin kuuntelemassa aloitusluennot ja sen jälkeen olikin lounas. Lounas oli katettu paviljonkiin ja viilentyneen ilman myötä alkoi myös sade. Myöhemmin kuulin, että Orlandoon oli annettu myös tornadovaroitus. Tornadoa ei näkynyt, mutta ruoka oli hyvää. Erityisesti pidin paistin lisukkeena olleesta sipulista, joka oli marinoitu etikassa. Näitä täytyy kokeilla kotonakin!
Lounaan jälkeen oli ensimmäinen akatemia. Meni kyllä osittain yli hilseen, mutta luultavasti asia selviää, kun siihen perehtyy kotona uudelleen. Oli mukava tavata vanhoja tuttuja ja nauttia hyvistä tarjoiluista.
Iltatilaisuus oli tarkoitus pitää Hiltonin edessä olevalla pienellä saarella, mutta sateen vuoksi se pidettiin samassa teltassa kuin missä lounastimmekin. Koska on Pyhän Patrikin päivä, moni konferenssivieras oli pukeutunut vihreään ja myös juhlapaikka oli koristeltu päivän teemaan sopivaksi.

maanantai 17. maaliskuuta 2014
Kohti Orlandoa
Aamu valkeni jälleen aurinkoisena. Aamiaiseksi söimme vain Whole food -kaupasta ostamamme jugurtit ja hedelmät, pakkasimme tavarat ja lähdimme ajamaan kohti Orlandoa. Edessä oli neljän tunnin ajomatka ja tarkoitus oli pysähtyä matkalla syömään. Illalla perillä oli perinteinen konferenssin tervetuliaisjuhla, jossa ei hyvästä ruuasta olisi pulaa.
Pysähdyimme Plazalla tankkaamassa sekä juomassa kahvit ja syömässä voileivät. Näitä voileipä mainostettiin Yhdysvaltojen parhaimmiksi ja kieltämättä paahdettu leipä paisti- ja piparjuuritäytteellä oli hyvää. Plazalla näin myös koiran, jota luulin ensin töpöjalkaiseksi alaskanmalamuutiksi. Omistajalta kysyttyäni selvisi, että kyseessä olikin Siperian husky.
Navigaattori ohjasi meidät Satisfaction Orlando Resorts- hotelliin, jossa aioimme yöpyä seuraavat neljä yötä. Huoneen oven avattuamme ilahduimme, sillä edellisestä hotellista poiketen huoneessa ei ollutkaan kokolattiamattoa vaan kivilattia. Muutenkin huone näytti siistiltä ja uudelta.
Ehdimme huilata hetken, käydä suihkussa ja vaihtaa tervetuliaisjuhlaan sopivat vaatteet päällemme. Konferenssi pidettiin samassa Hilton -hotellissa kuin neljä vuotta aikaisemminkin. Matka Kissimmeessa sijaitsevasta hotellistamme konferenssipaikalle kesti vain noin 20 minuuttia, joten olimme entistä tyytväisempiä hotellivalintaani.
Iltatilaisuus päättyi onneksi jo klo 20, joten ehdimme hyvissä ajoin takaisin Kissimmeehen ja nukkumaan. Aamulla alkaa kolmen päivän tiivistahtinen konferenssi.
Pysähdyimme Plazalla tankkaamassa sekä juomassa kahvit ja syömässä voileivät. Näitä voileipä mainostettiin Yhdysvaltojen parhaimmiksi ja kieltämättä paahdettu leipä paisti- ja piparjuuritäytteellä oli hyvää. Plazalla näin myös koiran, jota luulin ensin töpöjalkaiseksi alaskanmalamuutiksi. Omistajalta kysyttyäni selvisi, että kyseessä olikin Siperian husky.
Navigaattori ohjasi meidät Satisfaction Orlando Resorts- hotelliin, jossa aioimme yöpyä seuraavat neljä yötä. Huoneen oven avattuamme ilahduimme, sillä edellisestä hotellista poiketen huoneessa ei ollutkaan kokolattiamattoa vaan kivilattia. Muutenkin huone näytti siistiltä ja uudelta.

Iltatilaisuus päättyi onneksi jo klo 20, joten ehdimme hyvissä ajoin takaisin Kissimmeehen ja nukkumaan. Aamulla alkaa kolmen päivän tiivistahtinen konferenssi.
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
South Beach
Viimeinen päivä Miamissa. Aamulla lähdimme etsimään postikonttoria, mutta emme löytäneet sellaista. Navigaattori ohjasi mitä kummallisempiin paikkoihin, mutta postia ei löytynyt. Lopulta luovutimme ja päätimme postittaa kortit vasta Orlandosta.
Käänsimme auton keulan kohti South Beatchia. Rantaa, jossa on kertakaikkiaan pakko käydä. Varsinkin, jos on yhtä hehkeässä ranta(pallo)kunnossa kuin mitä minä olen! Matkalla ohitimme paikan, mistä lähtevät upeat laivat kohti Karibian kirkkaita vesiä.
Parkkipaikka löytyi käsittämättömän hyvällä tuurilla ja lähdimme kohti Art Deco -aluetta. Alue on kuuluisa arkkitehtuuristaan ja täältä ostinkin isälleni tuliaisiksi aihetta käsittelevän kirjan.
Hienot autot ja julkkikset ovat tuttu näky South Beachillä. Näimme punaisen Lamborginin, jonka pysähdyttyä sen ympärille kertyi ihmisiä pyytämään nimikirjoituksia. Minä arvelin kyseessä olevan joku rap-artisti ja jouduimme kysymään asiaa katsomaan pysähtyneeltä paikalliselta. Kyseessä oli kuuluisa amerikkalainen jalkapalloilija, jonka nimen unohdin välittömästi.
Ennen lounasta kävimme tutustumassa Art Deco Centeriin. Keskuksen yhteydessä oli ihana Vintage -kauppa, josta harmikseni en älynnyt ottaa yhtään valokuvaa.
Lounastimme ceasar-salaatit ravintolassa, jonka listalta tilasin jättiläisdrinkin. En ollut aivan tajunnut, miten valtavasta juomasta oli kyse. Enkä kyllä jaksanut juodakaan siitä kuin puolet.
Lounaan jälkeen lähdimme kävelemään varsinaiselle rannalle. Hiekka oli lämmintä ja meri turkoosinsininen. Ihmisiä oli ottamassa aurinkoa ja vaikka olinkin laittanut etukäteen aurinkorasvaa, poltin silti auringossa otsani ja nenäni. Ja jakaukseni.
Illalla kävimme vielä ravintolassa syömässä. Tilasin kampasimpukoita ja katkarapuja tomaattikastikkeessa ja se oli herkullinen päätös aurinkoiselle päivälle. Huomenna olisi pakattava tavarat autoon ja suunnattava kohti Orlandoa. Täytyy myöntää, että tällainen huoleton elämä Miamin kaltaisessa paratiisissa on aika ihanaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)