Sallitut lisäaineet

Silmiini osui tänään muutama otsikko ruuan lisäaineista. Tarkempi perehtyminen otsikoiden taakse selvensi, että kyse oli kahden professorin Helsingin sanomiin laatimasta mielipidekirjoituksesta. Itse mielipidekirjoitukseen en ole perehtynyt, mutta lyhyeen uutiseen siitä kylläkin. Uutisen mukaan professorit "puolustavat lujasti ruuan lisäaineita". Kuullosti sen verran omituiselta, että täytyi lukea vähän tarkemmin. Professorien huoli ei kuitenkaan koskenut kuluttajien lisäaineiden välttämistä. Huoli koski sitä, että elintarviketeollisuus - kuluttajien lisäaineettomuutta koskevan toivomuksen vuoksi - ruokaa valmistaessaan korvaisi lisäaineet suolalla.

Mutta miksi lisäaineita? Lisäaine on nimensä mukaan aine, jota ruuassa ei normaalisti ole, mutta jota siihen lisätään. Syystä tai toisesta. Tavallisella kotikokilla ei ole keittiönsä kaapissa siistissä rivissä pienissä purkeissa natriumglutamaattia, sorbiinihappoa, alumiinisulfaattia tai polyglyserolipolyrisinolaattia. Mikäli näitä aineita todellakin tarvittaisiin hyvään ruokaan, niitä löytyisi kotikokeilta kaapeista.

 Yksi syy lisäaineiden tarpeeseen on elintarvikkeen säilyvyys. Matka tuottajalta kuluttajan lautaselle on yleensä pitkä. Varsinkin, jos elintarvike kulkee keskusvarastojen ja markettien kautta. Jokaisessa välietapissa elintarvikkeen täytyy säilyä  ainakin päivästä muutamaan päivään. Ja myös kuluttaja haluaa, ettei elintarvike ole heti seuraavana päivänä homeessa.

Säilyvyyden parantamiseksi käytettävät lisäaineet ovat toki tärkeitä sellaisille talouksille, joilla ei ole elintarvikkeiden säilyttämiseen soveltuvia tiloja. Nykyisin suurimmalla osalla kotitalouksista tällaiset tilat kuitenkin on. Leivän ei mielestäni tarvitsekaan säilyä viikkoa. Jos ostaa enemmän leipää kuin päivässä parissa kuluttaa, osa kannattaa pakastaa. Pakastimesta otettu leipä ei ole yhtä herkullista kuin vastaleivottu, mutta voittaa mennen tullen 4 päivää muovipussissa huoneenlämmössä olleen leivän. Vaikka olisi miten lisäaineilla kyllästetty. Monia muitakin elintarvikkeita voi pakastaa ... on oikeastaan vähemmän niitä, joita ei voi.

Kuluttaja voi myös miettiä, tarvitseeko elintarvikkeen matkan olla niin pitkä. Entäpä jos ostaisikin leipänsä paikallisesta pienestä leipomosta tai muutoin suoraan tuottajalta eikä marketista? Entä jos ei ajaisikaan kerran viikossa autolla markettiin vaan suunnittelisi viikon ruokaostokset siten, ettei kaikkea tarvitsekaan saada samasta myymälästä? Marketit ovat helppoja ostospaikkoja, mutta onko helppous - eikä esimerkiksi elintarvikkeiden tuoreus -  juuri se, minkä perusteella ostospaikkansa valitsee? Omasta kokemuksestani voin sanoa, ettei ostosten tekeminen tuntunut vaivalloiselta kuin alussa. Yllättävän nopeasti pääni sisälle piirtyi pääkaupunkiseudun kartta ja kartalle erilaisten elintarvikkeiden parhaimmat myyntipisteet. Karttani toimii myös tutkana eli kun aivan muissa kuin ruokaostosasioissa liikun jossain, tutkani piippaa heti, kun olen lähestymässä jotain karttani mainioista myyntipisteistä.

Lisäaineita käytetään säilyvyyden lisäksi myös makua parantamaan. Tämä on mielestäni omituinen syy, koska edelleenkään erinomaisilla kotikokeilla ei ole kemianlaboratoriota keittiöissään. Minun on vaikea uskoa, että elintarvikealan koulutetut ammattilaiset eivät osaisi tehdä maistuvaa ruokaa ilman lisäaineita. Kyse on siis jostain muusta. Luultavimmin käytetyistä raaka-aineista. Pitää olla melkoinen tumpelo, jos hyvistä raaka-aineista saa aikaiseksi mauttoman ruuan. Ammattilainen ei moiseen syyllisty. Kuluttaja voikin kysyä, millaisia raaka-aineita elintarviketeollisuus käyttää, jos ruuan maku edellyttää lisäaineiden käyttöä?

Kolmas syy lisäaineiden käyttöön on hinta. Elintarvikkeissa voidaan käyttää täyteaineita, jotka vaikuttavat ainoastaan sen tilavuuteen. Lisäaineiden avulla vähemmästä määrästä ja heikompilaatuisista raaka-aineista syntyy elintarvike, josta kuluttaja sen enempää ihmettelemättä on valmis maksamaan tietyn hinnan. Hyvää ja halpaa.

Minulle henkilökohtaisesti lisäaineita ovat myös sellaiset aineet, jotka toisessa tuotteessa olisivat ihan hyväksyttäviä, mutta toisissa eivät. Esimerkkinä vaikka majoneesi ja maito. Muutama vuosi sitten törmäsin maidottomaan - vai olikohan se laktoositon - majoneesiin. Olin ällistynyt. Majoneesihan valmistetaan öljystä, kananmunan keltuaisesta, viinietikasta ja mausteista, joten se on aina sekä  maidoton että laktoositon. Eihän appelsiinituoremehun, sillin tai mansikkahillonkaan tuoteselosteessa mainita, että tuote on maidoton tai laktoositon. Miksi sitten majoneesi? Tutkittuani muiden hyllyssä olevien majoneesipurkkien tuoteselosteita huomasin, että niihin oli lisätty maitojauhetta. Ihan tavallista raaka-ainetta, jolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä majoneesin kanssa.

Kun kaupassa tutkii tuoteselosteita, voi miettiä, ovatko kaikki tuoteselosteessa mainitut aineet todellakin tarpeellisia? Vai onko niillä kenties korvattu osittain tai kokonaan jokin sellainen raaka-aine, jota kuluttaja uskoo tuotteessa olevan? Saammeko jonain päivänä mansikkahilloa, jota mansikalle allergisetkin voivat syödä....koska se ei sisällä lainkaan mansikkaa? Ja ennenkaikkea haluammeko sellaisia elintarvikkeita? Sallittu lisäaine tarkoittaa, ettei sitä ole viranomaisten taholta kielletty. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kuluttajat eivät saisi haluta lisäaineettomia elintarvikkeita. "Sallittu" tarjoaa kuluttajalle vapauden valita.