Syötäväksi kasvatetut

Eilen julkaistiin tietokirjailija Elina Lappalaisen teos  Syötäväksi kasvatetut - Miten ruokasi eli elämänsä. Luin kirjan julkaisusta aamulla Metro -lehdestä ja mietin, ostaisinko kirjan vai en. Aihe on tärkeä ja mielelläni tukisin kirjailijaa hänen tekemänsä työn vuoksi. Toisaalta ajattelin, etten välttämättä halua lukea kirjaa. Kirja todennäköisesti sisältää asioita, joista olisin mieluummin tietämätön. Kotimatkalla kuitenkin päätin käydä Suomalaisessa kirjakaupassa katsomassa, löytyykö kirjaa jo sieltä. Ja löytyihän se. Ostin kirjan ja todennäköisesti jonain päivänä myös luen sen.

Tehotuotettujen eläinperäisten ruoka-aineiden käyttäminen on ristiriidassa elämänkatsomukseni kanssa. Olenkin jo muutaman vuoden ajan ostanut kotiin lähinnä vain luomulihaa ja luomumunia. En kuitenkaan ole fundamentalisti enkä oleta, että muut ihmiset - edes läheiseni - ottaisivat huomioon moraalisen ongelman, joka tehotuotetun lihan tai kananmunien syömisestä minulle syntyy. Ongelma on omani eikä kenenkään muun. Kyläpaikoissa syön sitä, mitä on tarjolla.

Viimeiset kolme viikkoa olen syönyt pääasiassa kodin ulkopuolella. Työpaikkani lähellä olevassa lounasravintolassa on aina myös kasvisvaihtoehto, mutta varsin usein se sisältää laktoosia. Koska työpäivät venähtävät välillä pitkiksi, pelkällä salaatillakaan ei jaksa iltaan asti. Omat eväät olisi paras vaihtoehto, mutta aamuisin muistan hädin tuskin ottaa mukaani avaimeni, kännykkäni ja silmälasini. Lounaaksi illalla tehty ruoka unohtuisi kuitenkin jääkaappiin. Ja niin on aina käynytkin niinä kertoina, kun olen itselleni edellisenä iltana tehnyt eväät.

Jo pelkkä Metro -lehden artikkelin lukeminen jysäytti tietoisuuteeni uuden ongelman lihan lisäksi. Maidon. Monia maitotaloustuotteita saa nykyisin luomuna, mutta laktoositonta luomua on harmittavan vähän. Luopuisinko kokonaan maitotaloustuotteista vai riittäisikö se valikoima, mitä kaupoista löytyy? Kävin Citymarketissa ja sieltä löysin laktoosittomana luomuna vain kevytmaitoa ja kermaviiliä. Hyvä, että edes niitä. Jugurtin voin tehdä laktoosittomasta luomumaidosta itse. Löytyi myös muutamia vaihtoehtoja juustoihin. Ostin lisäksi luomumaidosta tehtyä mascarponea, jota voin käyttää sellaisena päivänä, kun ei tarvitse poistua kotoa minnekään.

 Toinen uusi ongelma on kananmunat. Olen ostanut pitkään luomumunia, mutta kukkotipujen tappaminen kaasulla ja jauhaminen turkisteollisuuden rehuksi ei vastaa käsitystäni siitä, mitä elämänkatsomukseni ajatus "elää sopusoinnussa luonnon kanssa kaikkea elollista kunnioittaen" tarkoittaa. Liharuokaa valmistaessani suoritan tietyt uskoni mukaiset kiitos- ja anteeksipyyntörituaalit, mutta miten suorittaa rituaalit miljoonille kaasutetuille kukkotipuille?

Elina Lappalaisen lihansyönti oli vähentynyt kirjan kirjoittamisen myötä. Voin hyvin kuvitella, että kirjan lukeminen aiheuttaa minussa saman reaktion. Kasvisten määrä ruokavaliossamme tulee entisestään lisääntymään. Kenties kirjan lukemisesta tulee viimeinen silaus vegetarismiin siirtymisessä. Lakto-ovo-vegetaristin ruokavalio on helppo toteuttaa, mutta jo kananmunista luopuminen tuottaa - ainakin nyt ajateltuna - ongelmia. Tai ei varsinaisesti ongelmia, mutta tietty helppous ruuanlaitosta häviää.

Viime sunnuntaina kävin naisporukalla Kirkkonummella brunssilla. Emme olleet tavanneet pitkään aikaan, joten en pitänyt kohtuuttomana ajatuksena matkustaa Kirkkonummelle syömään. Ravintolaksi oli valittu Bistro O mat, jossa en ollut aikaisemmin käynyt. Rehellisesti sanottuna en ollut edes kuullut koko ravintolasta.

Ihastuin ravintolaan välittömästi! Palvelu oli erinomaista siitäkin huolimatta, että pöytävarauksen tekijämme oli unohtanut tehdä pöytävarauksen. Ruoka oli luomua ja/tai lähiruokaa. Ensimmäinen kerta, kun sain ravintolassa luomulihaa. Harmi, että en asu Kirkkonummella. Voin lämpimästi suositella ravintolaa kaikille hyvän ruuan ystäville sekä niille, joille ruuan alkuperällä on merkitystä.