Eilen hajotin ainoat muovisankaiset lukulasini. Ilman lukulaseja en näe tietokoneelta tai kännykästä kellonaikaa, en voi vastata tekstiviesteihin, en pysty maksamaan laskuja verkkopankissa, lukemaan tuoteselosteita, lukemaan lehtiä enkä oikein mitään muutakaan. On minulla muutamat metallisankaiset lukulasit, joita nyt on tietysti pakko käyttää. Valitettavasti metallisankaiset aiheuttavat inhottavasti kutiavaa ihottumaa.
Tänään on laihdutuskuurini toinen päivä ja Soda Streamin hiilihappopatruuna sanoi viimeisen trööttinsä. Toki voisin juoda raanavettä, mutta joisin niin kovin paljon mieluummin hiilihapotettua raanavettä. Ei siis liene ihme, että Myyrmanni Tiimareineen ja Citymarketeineen siintää mielessäni kuin virvoittava keidas erämaassa. Keidas, jonne on aivan liian pitkä matka. Tyydyn siis juomaan raanavettä ja raapimaan naamaani odotellessani, että jonain päivänä tulevaisuudessa jaksaisin kävellä bussipysäkille, matkustaa bussilla Myyrmanniin, tehdä siellä ostokseni ja palata takaisin kotiin.
Kävin minä tänään harjoittelemassa. Iltapäivällä, hieman ennenkuin aurinko alkoi painua mailleen, lähdin kävelylle. Ensin ajattelin kiertää Lammaslammen, mutta se olisi ollut jo liioittelua. Kävelin vain lammen kodin puoleiselle rannalle ja kävelylenkin pituudeksi tuli noin 400 metriä.
Lammen rannalla purskahdin itkuun. Oma voimattomuuteni ja kömpelyyteni yhdistettynä ajatukseen, mitä kaikkea olin kuukausi takaperin vähällä menettää, nostatti tunteiden tulvan. Tunsin itseni pieneksi ja avuttomaksi ajatellessani, että kaiken mitä minulla on voin menettää millä hetkellä hyvänsä.
Kun mieleni rauhoittui ja sain kuivattua kyyneleeni, jatkoin matkaa. Neljä kertaa jouduin pysähtymään ja lepäämään. Miten ihmeessä kuvittelen olevani helmikuun alussa työkykyinen, jos edelleen liikkuminen ottaa näin koville? Masentaa ajatuskin, mutta huomenna on jatkettava treenaamista.
Tämä aika neljän seinän sisällä ja vain pieniä hetkiä ulkona on ollut henkisesti raskasta. Ainoa hyvä puoli asiassa on ollut, että olen alkanut miettimään iäkästä äitiäni. Tai siis kyllähän äitiä muutenkin ajattelee, mutta nyt siis hänen liikuntakykyään.
Äitini pääsee liikkumaan, mutta ei jaksa kävellä pitkiä matkoja. Yleensä isäni tai siskoni viekin äidin autolla ovelta ovelle, mutta 99,9% ajastaan äiti viettää kotona neljän seinän sisällä. Olen monesti ajatellut, miten mukavaa olisi mennä äidin kanssa vaikkapa maalaismarkkinoille tai torille, mutta ongelmaksi on aina tullut ajokortittomuuteni ja se, että paikan päällä pitäisi pystyä kävelemään. Kun viikko sitten sain pyörätuolikyydin kauppakeskus Jumbossa, oivalsin pyörätuolin käytännöllisyyden. Äitini pystyisi nousemaan itse pyörätuolista bussiin - ja nykyisin moni bussi onkin matalalattiabussi - , kunhan joku vain kärräisi hänet bussipysäkille. Pyörätuolissa istuen sujuisi niin markkinat, kahvilakäynnit kuin eväsretket Lammaslammelle. Miksi ihmeessä en ole keksinyt tätä aikaisemmin?!?!
Kunhan toivun niin, että voin jälleen normaalisti rasittaa itseäni fyysisesti, alan viemään äitiäni "ympäri kyliä". Pitää vain ensin hankkia terveyskeskuksen apuvälinelainaamosta pyörätuoli. Ihminen tulee mökkihöperöksi neljän seinän sisällä eikä se höperyys ikää katso.
Laihduttaminen tuntuu edelleen ihan helpolta. Päivittäinen sallittu kalorimäärä ei edes täyty. Syödä voisi enemmän kuin on nälkä. Tänään päivälliseksi tein mikromunakkaan ja sen kanssa ananas-porkkanaraastetta. Koko annos vain 230,4 kcal!
Mikromunakas (1:lle hengelle)
20 g sipulia
30 g kirsikkatomaattia
20 g Edam-juustoa (23%)
10 g salamimakkaraa
50 g kananmunaa (1 kpl)
1/4 tl suolaa
pari kierrosta mustapippuria myllystä
1/4 tl valkosipulijauhetta
50 g porkkanaa
50 g ananasmurskaa omassa mehussaan
Silppua sipuli pieneksi. Paloittele kirsikkatomaatit neljään osaa. Silppua tai raasta juusto. Paloittele salamimakkara. Laita ainekset mikron kestävään astiaan. Lisää mausteet. Sekoita joukkoon kananmuna. Kypsennä mikrossa täydellä teholla 1,5 - 2 minuuttia.
Raasta porkkana ja sekoita siihen ananasmurska. Energia annoksessa on 230,4 kcal.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti