Kun olin lapsi 1960-luvulla, kiusaamisessa oli yksi ainoa sääntö: pienempiään ei saa kiusata. Minulle tästä oli etua, sillä olin jo lapsena pienikokoinen ja siten melko hyvin "suojassa" muiden kiusaamisilta. Ne taas, jotka olivat minua pienempiä tai kokoisiani, eivät olleet sanallisesti yhtä valmiita laukomaan julmuuksia suustaan ja jos oli tarpeen sanoilla mitellä, selvisin helposti voittajana.
On oikeastaan aika hävettävää, miten järjestelmällisesti muutamaa silloisessa taloyhtiössä asuvaa lasta kiusattiin. Oikein porukalla. Ja naurettiin päälle, kun nämä herkät lapset pahoittivat mielensä ja menivät itkien kotiin. Käsiksi ei koskaan käyty, mutta sanallisesti kiusattiin sitäkin enemmän. Tärkeintä oli vain saada toinen itkemään ja koska se oli niin älyttömän helppoa, myöskään kiusaaminen ei suurta vaivannäköä vaatinut. Se oli mukamas harmitonta huvia, johon aikuisetkaan eivät puuttuneet. Korkeintaan kehottivat herkkää lasta olemaan reippaampi ja lopettamaan itkemisen. Herkkien lasten kiusaamiselle oli siis ihan aikuistenkin hyväksyntä. Oma vika, jos oli herkkä. Ilman pienen kokoni antamaa suojaa olisin luultavasti ollut yksi niistä, joita järjestelmällisesti itketettiin ja pilkattiin.
Jotenkin nuo vuodet olivat unohtuneet. Omien lasteni kasvaessa ja kohdatessa lasten keskinäisen julmuuden, sitä yritti vain tehdä parhaansa. Olla yhteydessä opettajiin, rehtoriin, koulukuraattoriin jne. Istua yhdessä sun toisessa palaverissa toivoen, että nykyisin kiusaamiseen puututtaisiin jo toisella tavalla kuin neljännesvuosisata aikaisemmin. Tuli KiVa-koulu -projektia, kiusaamisen nollatoleranssia ja vaikka mitä. Oli moniammatillista työryhmää kiusaamisongelmia ratkomaan.
Kaikista ponnisteluista huolimatta kiusaamista esiintyy edelleen ihan jo päiväkodista lähtien ja jatkuu työpaikoille asti. Mielenkiintoista nähdä, millä tavalla aikanaan vanhukset kiusaavat toisiaan vanhainkodissa. Pilkataanko toisen inkontinenssia (ja tosi hauska jekku on varmaan kastella valmiiksi kaikki käyttämättömät kroonikkovaipat, muahhahhaaa!) ja nimitellään dementtiä huonetoveria älykääpiöksi? Vai millä tavalla aiomme toisiamme kohdella, koska kiusaaminenhan ei ole kadonnut minnekään?
Olen seurannut eräällä keskustelupalstalla eilen alkanutta keskustelua. Tai ei kyse ole juurikaan keskustelusta vaan nimittelystä ja pilkkaamisesta. Alkuperäinen kirjoitus on kaikella todennäköisyydellä trolli, mutta voisi aivan hyvin olla tottakin. On olemassa ihmisiä, jotka suhtautuvat elämän raadollisuuksiin herkemmin kuin toiset. Keskustelu on edennyt jo lähes viiteensataan kommenttiin. Näistä alle 30:ssa ei esiinny minkäänlaista ivaamista, pilkkaamista tai nimittelyä.
Jossain kommentissa haukutaan alkuperäisen kirjoittajan vanhemmatkin ja epäillään jo heidän osaltaan kasvatuksen epäonnistuneen. Eräs anonyymi kirjoittaja taas kertoo näin: "Olen töissä erään kaupungin päiväkodissa, kiusaamista esiintyy helpommin juuri näin kun toiset näkee paljon ja toiset on kasvatettu pumpulissa..." Nimimerkki "mummo" varoittaa samasta asiasta "sitäpaitsi voi jopa joutua kiusan kohteeksi jos ei ole selville näistä asioista ennen koulua". Joten muistakaahan te, joilla on herkkiä lapsia: lapsenne herkkyys ja kiusatuksi joutuminen on teidän vikanne. Kovettakaa lapsenne, jottei niistä tule mitään itkupillejä, joita sitten on helppo päiväkodista lähtien kiusata.
Joku ehdottaa lapsen huostaanottoa alkuperäiseltä kirjoittajalta, joltain napsahtaa jo caps lockitkin päälle kirjoittaessaan "VITTU MISTÄ NÄITÄ ÄMMIÄ SIKIÄÄ..". Myös maaseudun asukkaat kantavat kortensa kekoon ja osoittavat kuuluisaa ystävällisyyttään: " ei jumalauta saatanan etelän vetelät ", " päläpälä HAHAHA oikee huvittaa nykyajan kaupunkilaiset!!! ", "huomaa että ootte jtn stadi pellejä" jne jne.
Yksi ilmiö on kirjoittajat, joiden mielestä alkuperäisen kirjoittajan puolison pitäisi jättää vaimonsa. Nimimerkki "Ettajane" sanoo suoraakin suoremmin: "Toivottavasti, mies pelastaa pojan karmealta äidiltä ja häipyy mahd.pian jonnekin terveempään ympäristöön. 6 v EI OLE PIKKULAPSI!! " Useampi kirjoittaja epäilee, että alkuperäisen kirjoittajan pojasta tulee homo.
Ja oma lukunsa tietenkin kaikki ne, joiden mielestä lasten pitää kohdata elämän raadollisuuksia jo eskari-iässä. Nimimerkki "voiluoja" kertoo omista kokemuksistaan: "Jepjep. Mieti, olin 5-vuotias kun ensimäisen kerran näin kuinka hirvi nyljettiin! 8-vuotiaana revin jo sorsan perseestä suolia pois.Verkolla isän kanssa aloin käymään päiväkoti-ikäisenä ja en ole saanu traumoja kalan suolista, päinvastoin, varsinkin kalan keuhkoilla oli kiva leikkiä "kuumailmapalloa jos keuhkoissa ola vielä ilmat sisällä! "
Aihe ketjussa on niinkin tavallinen kuin eläimen tappaminen. Tarkemmin ottaen kalan tappaminen ja perkaaminen 6-vuotiaan lapsen nähden. Todella tavallinen asia ja onhan se ihan hyvä, että lapsille opetetaan, mistä ja miten ruoka lautaselle tulee. Mutta jos joku suhtautuu asiaan tunteella ja herkemmin, oikeuttaako se näin massiiviseen julkiseen pilkkaan?
Nyt ketjussa on jo yli 500 kommenttia. Sitä linkitetään ja sille nauretaan Facebookissakin. Kansakunnan ykköshuvia nauraa ja ivailla herkemmälle lajitoverilleen? Minua oksettaa.
Jussi ja Kirsi!!! Jos joskus löydätte tämän kirjoitukseni, pyydän teiltä koko sydämestäni anteeksi osallistumistani joukkokiusaamiseen vv 1967-1969. Anteeksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti