On kuitenkin jotain siivoustakin inhottavampaa. Nimittäin tuntikirjanpidon tekeminen. Työssäni tuntikirjanpito on oltava valmiina jokaisen kvartaalin päätyttyä eli neljä kertaa vuodessa. Työpöydälleni kertyy paperilappuja, joihin olen kirjoittanut päivämäärän, tuntimäärän ja mitä olen tehnyt. Kvartaalin päättyttyä iskee ahdistus ja stressi, kun pitäisi löytää jokaiselle tekemälleni asialle oikea projekti ja työnumero. Nykyisin pyrimme siihen, että tuntikirjanpito olisi valmis aina kuukauden vaihtuessa. Siis huomiseen mennessä. Mitä olen tänään tehnyt? Siivonnut.
Ei siivoaminen ole yhtään hassumpaa. Rehellisesti sanottuna olen tänään jopa nauttinut siivoamisesta. Harmi, että viikonloppu on niin lyhyt. Olisin voinut siivota vielä huomennakin. Keittiöön tuli ällistyttävän paljon tilaa, kun sain tavaroita omille paikoilleen. Ja mikä parasta: pystyn kiipeämään keittiötikkaille. Nyt alan jo odotella neljän viikon kesälomaani. Jospa silloin saisi kaiken tiptop-kuntoon. Siis myös kaikki kierrätykseen menevät tavarat tavalla tai toisella ulos. Ja kenties ikuisuusprojektini eli työhuoneeni remontin valmiiksi. Olen nauttinut siivoamisesta niin paljon, että ehkä jätänkin tuntikirjanpidon tekemisen huomiseksi. Kvartaalihan kuitenkin päättyy vasta maaliskuun lopussa.
Joskus elämässään kohtaa viisaita lausahduksia, jotka jäävät mieleen. Aikoinaan eräs entinen työkaverini lähti työn ohessa opiskelemaan yliopistossa. Tuli puhetta ruotsin useamman kurssin suorittamisesta. Hän kertoi, että jättää ne viimeiseksi. Tietenkin ihmettelin, eikö kaikista ikävimmät kurssit kannattaisi hoitaa ensimmäisenä pois alta. Siihen työkaverini vastasi, että ei missään tapauksessa. Hänhän voi vaikka kuolla ennenkuin tutkinto on suoritettu ja silloin ruotsin suorittaminen olisi ollut aivan turhaa.
Siivoilun ohessa oli mukava tehdä ruokaa, jonka valmistuminen kestää muutaman tunnin. Burgundinpataa, keitettyjä perunoita sekä höyrytettyjä kasviksia. Huomenna ehkä pitää tilata pizzaa, jotta saan tuntiraportin tehtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti