Talo, johon muutimme, oli juuri valmistunut kerrostalo. Kotona oli neljä makuuhuonetta, olohuone, ruokailuhuone, keittö, apukeittö, vaatehuone, kylpyhuone sekä wc. Kerrostalon alakerrassa oli sauna sekä uima-allas. Koska elettiin 1970-lukua, oli kotimme värityskin sen mukainen. Keittiöitä ja kylpyhuoneita lukuunottamatta kaikissa huoneissa oli trendikkäästi kokolattiamatto. Makuuhuoneissa sininen, muissa huoneissa vihreä.
Muistan vielä hyvin, miten söimme ensimmäistä kertaa ruokailuhuoneessa. Äitini vannotti, että kokolattiamatolle ei sitten saa tiputtaa ruokaa. Kun äiti tuli maksalaatikon kanssa keittiöstä ruokailuhuoneeseen, hän kompastui kynnykseen ja maksalaatikko lensi ruokailuhuoneen kokolattiamatolle. Isäni on aina ollut hyvin jämpti ja totinen mies, mutta silloin isän vakavilla kasvoilla ilmeni kummallista nykimistä. Niin, isäkin pidätteli nauruaan.
Siskoni huoneessa oli kirjava sininen tapetti, minun huoneessani samaa tapettia, mutta oranssina. Siskollani oli keltainen muovinen pallon muotoinen kattolamppu ja minulla oranssi. Harmi, että nekin ihanuudet on jo aikoja sitten viskattu roskikseen.
Paljon on virrannut vettä Vantaanjoessa niistä päivistä. Kun uudenvuodenpäivänä 2013 pääsin sairaalasta kotiin, olin vielä erittäin huonossa kunnossa. Liikuinkin rollaattorin avulla. Minulla ei ollut oikein muuta tekemistä kuin maata sängyssä ja katsella televisiota. Ja surffailla netissä. Olin jo aiemmin innostunut käymään kirpputoreilla ja ostamaan vanhoja astioita, mutta sairaslomallani hurahdin aivan täysin 1970-luvun retroon. Huusin huutokaupoissa, tarjosin tarjouskaupoissa. Postinkantaja kantoi paketteja kotiovelleni. Seuraavat kaksi vuotta menikin oikeastaan retroa keräillessä enkä halua edes ajatella, kuinka paljon rahaa pistin 1970-luvun tavaroihin.
Aika pian törmäsin ensimmäiseen wangeliini. Tuohon tuttuun kuvioon teinivuosiltani! Voin sanoa, että lähti kyllä lapasesta. Istuin silmä tarkkana odottamassa huutokaupan päättymistä ja korotin välittömästi, kun joku toinen oli korottanut. Muutaman kerran joku huokaisi pettyneenä, kun huomasi minun tulevan tekemään tarjousta. Siihen aikaan minulla ei ollut oikeastaan mitään yllärajaa, mitä enempää en olisi voinut tarjota. Siis sellaista summaa, mistä kukaan muu ei varmasti enää korota. Olin vain päättänyt saada kaikki wangelit, maksoi mitä maksoi.
Anita Wangel suunnitteli useampia kuoseja, mutta minulle kaikista rakkain on ollut kukkakuvio. Tästä kokoelmasta minulta käsittääkseni puuttuu enää turkoosi pannunalusta sekä limenvihreä roskakori.
Leipälaatikot:
Korkeat purkit:
Tarjottimet:
Pyöreät purkit:
Maustepurkit:
Lasinaluset:
Pannunalustat:
Roskakori:
Muita wangeleita, joita en varsinaisesti kerää, mutta joita on tarttunut matkan varrella mukaan:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti