Emalia

Kun nyt pääsin aiheeseen retro, jatkanpa samalla linjalla. Lapsuudessani oli aivan tavallista, että monet astiat olivat emalia. Muistan joskus 1970-luvun lopulta - tai suunnillee niiltä ajoilta - kun äitini vaihtoi lähes kaikki kattilansa ruostumattomaan teräkseen. Mieleeni jäi äidin sanat, että emali on huono materiaali, koska emalissa kaikki palaa niin helposti pohjaan. Eikä pohjaanpalanutta astiaa saa enää puhtaaksi. Elinkin vuosikymmeniä siinä uskossa, että emaliastioita ei kannata hankkia. Ei sillä, ei niitä sen jälkeen pahemmin missään enää myytykään.

En enää muista, mikä oli ensimmäinen emalikattilani retrohöperyyden iskettyä. Ihastuin kuitenkin erityisesti Seppo Mallatin suunnittelemiin kattiloihin. Alussa vain halusin keräillä niitä,  mutta myöhemmin otin hankkimani kattilat ihan arkikäyttöön. Koskaan ei mikään palanut pohjaan. Vähitelen huomasin, että teräskattilani pölyttyivät kaapissa ja käytin vain emalikattiloita. Eirtyisesti valkoinen Mallatin puurokattila on kätevä, koska siinä on vesisäiliö eikä kattilassa oleva ruoka ole suoraan kosketuksissa hellanlevyyn.

Seppo Mallatin suunnittelemia kattiloita ja kasareita:

 

Olen hankkinut myös jonkin verran muita vanhoja emalikattiloita ja -patoja. Pieni punainen Saturnus on suosikkini silloin, kun teen vain yhden annoksen jotain ruokaa. 

Sisältä sinisiä paksupohjaisia emalikattiloita on kaksi: isompi ja pienempi.

Muuta ruuanvalmistukseen käytettävää emalia löytyy kaksi erikokoista uunivuokaa.

 Yhdessä vaiheessa hurahdin myös emalisiin kahvipannuihin. Pieniä pulleroita on kertynyt jo viisi. 

Pikkupannujen lisäksi löytyy iso punainen pullero, Finelin kehrä sekä keltain Pehtoori. Kehrän olen saanut siskoni miniältä lahjaksi ja Pehtoori on rakkaan tätini kuolinpesän jäämistöstä. 

Pannujen lisäksi minulla on vielä neljä emalimukia.

Kaikki emaliastiani ovat päivittäisessa  tai vähintään viikottaisessa käytössä.