Aamukahvin jälkeen laitoin hernekeittoainekset hellalle porisemaan ja aloitin päivän työt. Työhuoneen ikkunasta katsoin lumipyryä ja nautin hiljaisuudesta. Lounasaikaan hernekeitto oli valmista.
Luulin voivani tehdä vähän tavallista lyhyemmän päivän, jotta ehtisin siivoamaan ennen huomisia kahvikutsuja. Noh, luulo ei ole tiedon väärtti ja työpäivä venähti viiteen asti. Työmatkaan eli työhuoneesta ulos ei mennyt kuitenkaan kuin sekunti ja olin iloinen siitä, että minun ei tarvinnut seistä lumipyryssä asemilla ja pysäkeillä odottamassa raitiovaunua, junaa ja bussia, jotka kaikki saattaisivat tässä säässä olla myöhässä.
Iltapalaksi tein vielä ohrauunipuuroa, jonka tarjosin eilen illalla tekemäni rusinakeiton kanssa. Klikkaamalla alla olevaa kuvaa pääset siirtymään ohrapuuron ja rusinakeiton ohjeeseen.
Hernekeitto
3 dl kuivattuja herneitä
(vettä liottamiseen)
2 porkkanaa
1 iso sipuli
100 g pekonia
1,5 vettä
2 tl kuivattua meiramia
1 tl valkopippuria
1 tl suolaa
Laita herneet runsaaseen veteen likoamaan yöksi. Kaada vesi pois ja huuhtele herneet nopeasti.
Kuori sipuli ja porkkanat. Leikkaa porkkanat pieniksi kuutioiksi ja silppua sipuli. Paloittele pekoni. Laita kaikki ainekset kattilaan ja anna kiehua miedolla lämmöllä 3 tuntia. Tarjoa silputun sipulin ja sinapin kera.
Uuniohrapuuro ja rusinakeitto
2 dl rikottuja ohrasuurimoita
7,5 dl maitoa
3/4 tl suolaa
voita tai margariinia
Voitele uunin kestävä kulho voilla tai margariinilla. Sekoita suola maitoon. Kaada ohraryynit ja maito kulhoon. Kypsennä 150-asteisessa uunissa noin 1,5 tuntia.
Rusinakeitto:
5 dl omenatäysmehua
1,5 dl rusinoita
2 rkl perunajauhoja
1/4 tl suolaa
Sekoita perunajauhot kylmään omenamehuun. Laita seos kattilaan ja lisää rusinat. Kuumenna välillä sekoittaen, kunnes rusinakeitto kiehahtaa. Nosta pois liedeltä ja anna jäähtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti