Julkisella paikalla valokuvaaminen on sallittua. On myös sallittua julkaista ottamansa kuva, jos kuva ei ole keskittynyt vain yhteen tunnistettavissa olevaan henkilöön. Laki koskee kuitenkin vain ihmisiä ja tämä vuosi sitten kohtaamani kaveri ei ole ihminen. Satuin siis viime kesänä istumaan paikallisen ravintolan terassilla, kun kadun varteen parkkeerasi auto, johon koira jäi kiltisti odottamaan omistajaansa. Edelleenkin tämä koira on mielestäni maailman coolein koira!
Eilen oli päivä, jolloin vihdoinkin uskaltauduin kotipihaa kauemmas. Kun lähdin taloyhtiön pihasta, viereeni tuli sauvojen kanssa liikkuva mies ja hän alkoi jutella kanssani. Kävelimme lähikaupalle asti samaa matkaa ja hän kertoi sairastavansa Parkinsonin tautia. Siinä me köpöttelimme keppiemme kanssa ja meillä riitti ihan vieraan ihmisen kanssa ällistyttävän paljon juteltavaa. Näin sitä vaan tutustuu uusiin ihmisiin, vaikka liikkuukin ensi kertaa kyynärsauvojensa kanssa kylillä.
Matka kaupalle onnistui varsin hyvin. Yllättäen mitään kipua ei tuntunut edes tuossa vielä leikkaamattomassa polvessanikaan. Kaupalle päästyäni näin tutun kaverin Vakiksen terassilla ja päätin istahtaa hetkeksi aikaa hänen seurakseen. En uskaltanut juoda kuin 12 cl valkoviiniä, jotta ei tarvitsisi tilata taksia lyhyelle paluumatkalle. Oli kuitenkin aivan ihanaa olla hetken aikaa nk ihmisten ilmoilla.
Terassilla istuessani huomasin viereisen fysikaalisen hoitolaitoksen oven olevan auki ja päätin käydä varaamassa ajan fysioterapeutille. Sairaslomani päättymiseen on enää 2,5 viikkoa ja sen jälkeen pitäisi jaksaa istua tietokoneen ääressä koko työpäivä. Polveni taipuu hyvin 90-asteen kulmaan, mutta vain vaivalla sitä enemmän. Tuntuu kuin polvitaipeessa olisi jokin pallo tai pohje ja reisilihakseni paksummat kuin vasemmassa jalassa. "Jokin" siis ottaa vastaan, kun yritän taivuttaa jalkaani enemmän. Lisäksi jalkani väsyy, jos olen pidemmän aikaa samassa asennossa. Sen vuoksi työn aloittaminen hieman huolestuttaa.
Jälkitarkastus on vasta reilun kuukauden päästä, vaikka tavallisimmin se kai on ennen sairasloman päättymistä. Tosin minullahan on vain 2 kk sairaslomaa ja normaalisti annetaan heti leikkauksen jälkeen 3 kk. Eipä tuo sinällään haittaa, koska teen etätöitä. Seisominen on kuitenkin jalkani kannalta paljon mukavampaa kuin istuminen, mutta en halua hakea lisää sairaslomaa sen vuoksi. Tarvitsenkin nyt vähän jumpparin neuvoja siihen, miten työpäivät istuen parhaiten onnistuisivat. Jalan suoristumisessakin on ollut pieniä ongelmia eli täysin suoraksi ei jalkani mene. Tätä olen koittanut jumpata joka aamu laittamalla pitkän kaulahuivin jalkapohjani alle ja joko istuen tai maaten vetänyt käsilläni kaulahuivista niin lujaa, että jalkani väkisinkin suoristuu. Polven mielestä ihan ok juttu, mutta reisilihakseni huutavat hoosiannaa.
Maanantaina tajusin, että omenat ovat kypsyneet. Omenapuuni on pienellä takapihallani ja latvuksiin ylettyy parhaiten varaston katolta, johon taas pääsee parhaiten työhuoneen ikkunasta. Minulla ei ole mitään asiaa moiseen kiipeilyyn, mutta poikani napsi minulle hieman valkeita kuulaita.
Osasta tein sosetta ilman sokeria ja osasta perinteistä sokeroitua omenahilloa. Sokerittoman soseen pakastin. Ja osa omenoista meni sellaisenaan mehupuristimeen ja tuoremehuna suoraan kurkusta alas. Vastapuristettu omenamehu valkeista kuulaista on niin kirpeää, että kun sitä juo lasillisen aamiaiseksi, varmasti herää. Laitoin pakkaseen myös vastapuristettua tuoremehuakin.
Puussa on vielä aika paljon omenoita, joista pitäisi keksiä jotain. Kyseessä on nk perheomenapuu eli siinä kasvaa valkeiden kuulaiden lisäksi myös kaneliomenia. Niistä voisi leipoa omenapiirakan, koska jauhoisempana lajikkeena niistä ei oikein ole tuoremehuksi. Siinäpä onkin haastetta, koska olen Universumin surkein leipuri eli jauhopeukalo keskellä kämmentä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti