Ensimmäiset päivät kotona olivat aika tuskaisia. Otin alusta lähtien kipulääkkeitä enimmäismäärän kuten sairaalassa oli suositeltu. Polvi itsessään ei tuntunut kovin kipeältä, oudolta ja tönköltä vain, mutta voi taivas, millaiset kivut olivat reidessä!
Ensimmäisellä viikolla en päässyt edes yläkerrasta alakertaan, joten päätin kokeilla Sirdalud-reseptin uusimista Myyrmäen terveysaseman uudella nettilääkäripalvelulla. Kuvasin tehdyn toimenpiteen, oireet ja käyttämäni lääkkeet mahdollisimman hyvin ja laitoin myös Omakannan kautta kaikki Peijaksen tiedot näkymään myös Myyrmäen terveysasemalla, mutta enpä saanut sitä kautta reseptiä uusittua. Tuli vastaus, että pitäsi tulla vastaanotolle, koska vaiva on eri kuin mihin olen aiemmin saanut Sirdaludia (joskus viime vuonna niska-hartia-särkyyn) ja sen vuoksi lääkäri pitäisi arvioida uusi vaivani. Jippii! Teleporttaisinko itseni Myyrmäkeen vai miten saisin itseni vastaanotolle? Koska tiesin, että särky häviää ajan kanssakin, päätin kärvistellä kipuineni sen sijaan, että olisin yrittänyt saada itseni alakertaan, ulos, taksiin ja sillä terveysasemalle.
Helteet, oi nuo helteet! Leikkaushaavan päällä oli pidettävä taitosta hakasten poistoon asti eli kaksi viikkoa leikkauksesta. Ympäri vuorokauden tulikuumat muurahaiset vilistivät leikkaushaavassani, kun hiki kirveli taitoksen alla tuoreessa haavassa. Olin varannut kotiin aivan liian vähän taitoksia ja sen vuoksi en päässyt suihkuunkaan joka päivä vaan jouduin säännöstelemään suihkussakäyntiä taitosten mukaan, kunnes tyttäreni toi minulle apteekista ison kasan lisää.
Koska alakertaan ei ollut toistaiseksi pääsyä, jouduin käymään yläkerrassa suihkussa. Ja sielläpä onkin suihkuallas, johon en pystynyt kiipeämään. En olisi edes uskaltanut seistä altaan liukkaalla pohjalla ilman kyynärsauvoja, joten jouduin peseytymään vessanpöntön kannella istuen ja lähes koko kylpyhuoneen kastellen.
Kymmenen ensimmäistä päivää kotona oli pistettävä myös "napapiikki". Kyseessä siis Klexane-niminen lääke, joka ehkäisee laskimoveritulppien syntymistä. Sairaalassa jo heti ensimmäisenä päivänä napapiikki pistettiin itse sairaanhoitajan ohjauksessa. Napapiikin pistäminen on ihan helppoa ilman sairaanhoitajan koulutustakin, mutta se kirvelee ikävästi. Ja nimitys napapiikki tulee siis siitä, että piikki pistetään vatsanahkaan.
Kaksi viikkoa leikkauksesta pääsin viimein eroon ikävästi nipistelevistä hakasista. Koska olen aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja ja tottunut poistamaan lähipiirin ompeleita ja hakasia vielä it-alalle siirtymiseni jälkeenkin, sain sairaalasta mukaani myös työkalun hakasten poistoon. Suurin osa lähti oikein helposti, mutta viisi hakasta olivat hieman hankalammin kiinni. Tai ainakin niin, että jouduin hieman vetämään henkeä ja pitämään taukoa ennenkuin sain nekin vihdoin irti. Toiselta ihmiseltä on muuten paljon miellyttävämpää poistaa hakasia kuin itseltään! Hakasten poiston jälkeen haava oli kuitenkin ihan siisti eikä tarvinnut enää laittaa hiostavaa ja kutiavaa taitostakaan.
Tässä vaiheessa toipumista pahimmat mustelmat ja turvotuksetkin olivat jo poissa, joten uusi elämä sai alkaa. Siitä lisää seuraavalla kerralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti