10 vuotta sitten

 Tasan 10 vuotta sitten makasin Peijaksen sairaalassa. Tai ainakin oletan niin, koska muistikuvani ovat niiltä päiviltä aika huonot. Muistan mielettömät kivut ja sen, että välillä olin hetken aikaa tajuissani ja välillä tajuttomana. Kirjoitin kokemastani munuaisvaltimorepeämästä ja siitä seuranneesta massiivisesta sisäisestä verenvuodosta ensimmäisen kerran loppiaisena 2013 otsikolla Kohtaaminen kuoleman kanssa. Kävin tänään lähikaupassa ja koska oli merkkipäivä, päätin käydä samalla reissulla myös Vagabondassa juomassa lasillisen punaviiniä. 

10 vuotta on pitkä aika. Erityisen pitkä silloin, jos ei pitänyt edes selvitä hengissä. Paljon, todella paljon kiitollisuutta on sisältynyt näihin vuosiin. Tänään olen miettinyt paljon sitä, että onneksi sain vakavan ja harvinaisen sairaskohtauksen 10 vuotta sitten enkä tänään. Tänään en olisikaan selvinnyt hengissä. Terveydenhuollon tilanne  ja erityisesti tilanne erikoissairaanhoidon päivystyksissä on katastrofaalinen. Edes kiireellisiä ambulanssilla saapuvia potilaita ei pystytä ottamaan päivystykseen. 

Miten tähä päädyttiin? Vaikka tuleva hoitajapula on ollut tiedossa jo vuosikymmeniä? Kun 1980-luvulla opiskelin sairaanhoitajaksi, asiasta puhuttiin jo silloin. Suurten ikäluokkien poistumisesta työelämästä vanhuuseläkkeelle sekä hoidon ja hoivan tarpeen tulevasta kasvamisesta. Mitään ei kuitenkaan tehty tilanteen parantamiseksi. Pikemminkin kaikki toimenpiteet tekivät tilanteesta vain entistä huonomman. 

Olin ajatellut kirjoittaa aiheesta tänään enemmänkin, mutta ehkä joku toinen päivä. Käytin Stellan iltalenkillä ja nyt väsyttää niin, että on parasta vain mennä nukkumaan. Onneksi huomenna on jo perjantai. 

Kauppareissulla en viitsinyt katsoa hintoja vaan ostin pakasteesta valmiit keittojuurekset ja lohikuutiot sekä rasian ruohosipulituorejuustoa. Niistä kalakeitto ja jälkiruuaksi vielä Pirkan appelsiiniunelmatorttua kermavaahdon kanssa ja pieni kupillinen kahvia.