Purro on poissa

Purro - tyttäreni kissa ja yksi karvaisista lapsenlapsistani - siirtyi eilen sateenkaarisillalle. Munuaisvika olisi vaatinut jälleen suonensisäistä nesteytystä, mutta se taas olisi pahentanut Purron anemiaa ja siitä johtuvaa huonovointisuutta. Kun parannuskeinoa ei enää ole eikä palliatiivinenkaan hoito olisi tuonut kissan elämään mitään lisäarvoa, tyttäreni teki sen ainoan oikean päätöksen, mitä lemmikkiään rakastava omistaja voi siinä tilanteessa tehdä.

Tuo punaruskea karvaturri ehti olla ilonamme vain pari vuotta. Alkuperäiseltä nimeltään Purro oli Papu ja tuli tyttäreni hoiviin monen kodin kautta nk resque-kissana. Se oli pelokas pieni olento, jolla ei juurikaan ollut luottamusta ihmisiin. Sopeutuminen taas uuteen kotiin ei  ollut ihan helppoa ja Purro pissaili milloin minnekin. Tyttäreni ei kuitenkaan antanut periksi ja laittanut Purroa jälleen kerran kiertoon vaan mieluummin siivoili kissan jälkiä. Kärsivällisyys kannatti, sillä vuoden päästä Purro oli sisäsiisti eikä enää tehnyt tarpeitaan vääriin paikkoihin.

Purron elämän viimeiset vuodet olivat turvalliset rakastavassa ja huolehtivassa kodissa eikä sen enää tarvinnut pelätä hylätyksi joutumista. Kovin mielellämme olisimme pitäneet Purron vielä monta, monta vuotta, mutta toisin kävi. Suurinta rakkautta on antaa lemmikin mennä silloin, kun lähdön aika on.

Nuku rauhassa, Purro-kulta!