Kolme toteutunutta toivetta

"Pystyisinpä nukkumaan edes kolme tuntia kertaakaan heräämättä."

"Pystysinpä kävelemään niin, ettei polvi menisi muutaman metrin välein lukkoon."

"Pystyisinpä kävelemään koiran kanssa Lammaslammen ympäri."

Nämä toiveet olen esittänyt hiljaa mielessäni lukuisia kertoja nivelrikkovuosieni aikana. Välillä on iskenyt epätoivo ja olen ajatellut, että toteutuukohan niistä yksikään. Noin kuukausi sitten - ensimmäisen kerran vuosiin - nukuin ilman kipulääkkeitä koko yön. Vasemman polveni leikkauksen jälkeen polveni eivät ole menneet enää lukkoon. Ja lauantaina, silloin kävelin koiran kanssa Lammaslammen ympäri. Ensimmäisen kerran yli kolmeen vuoteen.

Läheisen lammen ympäri kävely on vain noin 1,5 km matka. Niin lyhyt, mutta silti niin pitkä. Kävin lauantaina iltapäivällä lähikaupassa ja kun tulin takaisin, ajattelin, että uskaltaisinko. Jos ottaisin kännykän mukaan, voisin tarvittaessa soittaa pojalleni, pyytää hakemaan kottikärryt varastosta ja tulla hakemaan minut matkan varrelta. Laitoin koiran valjaisiin, kengät jalkaan, takin päälle ja avaimet sekä kännykän taskuuni. Tuulikaapissa päätin vielä jättää toisenkin kyynärsauvan kotiin. 

Koko matka meni hyvin. Kertaakaan ei polvissa tuntunut pienintäkään kipua. Nautin kevätauringosta ja raikkaasta ulkoilmasta. Ja koirakin oli ihmeissään, kun pitkästä aikaa pääsi Mamman kanssa pidemmälle lenkille. Eilen kyllä tiesin tehneeni kävelylenkin. Ja huomasin, että myös vasemmassa reidessäni taitaa olla reisilihakset. Tälle viikolle on luvattu kylmää ja sateista, mutta heti, kun ilmat taas lämpenevät, otan lampilenkin uusiksi.