Sairastumiseni jälkeen olen tullut yliherkäksi rumille ja pahoille asioille. Ja myös sisäisesti rumille, ajatuksiltaan pahoille ihmisille. Haluan ympärilleni kauneutta ja hyvyyttä sekä vilpittömiä ja ystävällisiä ihmisiä. Koitan pysytellä erossa tilanteista, joissa joutuisin kokemaan jotakin ikävää, joten en juurikaan seuraa edes uutisia. Ainakaan televisiosta, josta ei voi ennakoida seuraavan uutisen laatua. Olen myös varovainen sen suhteen, mitä luen ja kuulen.
En ole vielä valmis kohtaamaan todellisuutta. Elän edelleenkin jonkinlaisessa hurmostilassa, jossa elämän minulle antama jatkoaika tuntuu arvokkaalta lahjalta. Vähän luulen, että haluan nähdä sen jatkossakin sellaisena. Samanlaisena kuin näin sen katsellessani sängynpohjalta Meilahden sairaalan tornia ensimmäisenä päivänä mayojen maailmanlopun jälkeen. Ihminen on kummallinen olento, kun maatessaan sairaalasängyssä turvonneena, kivuliaana, lukemattomiin letkuihin kiinnitettynä, liikuntakyvyttömänä ja täysin muiden autettavana riemuitsee siitä, että näkee ikkunasta taivaan ja sille piirtyvän sairaalan tornin. Kaiken kurjuuden keskellä tietää - ja ennen kaikkea tuntee - olevansa elossa!
Elämä on lahja ja maailma on kaunis. Näin olen päättänyt. Perjantaina sanoin siskolleni Sellossa, että ihmiset näyttävät nykyisin paljon ystävällisemmiltä kuin ennen. Suurin osa sanoo kiitos, kun pitää ovea auki. Olenpa kuullut ostoskärryjen kanssa törmäilevien suusta anteeksipyyntöjäkin. Ihmiset hymyilevät, kun heille hymyilee. Lajitoverini heittäytyvät suorastaan hövelin tuttavallisiksi, kun kuljen ulkona koiranpennun kanssa.
Kaipuuni kauniisiin asioihin on saanut aikaiseksi sen, että aiempi lempivärini on lentänyt romukoppaan. Vuosia käyttämäni ja jo vähän repsottava harmaa, susikuvioinen keinoturkkini päätyi kissojen pediksi ja eilen ostin kirpputorilta kolme uutta takkia.
Perjantaina Sellossa käydessäni ostin pitkästä aikaa kaupoista uusia vaatteita. Halusin värikkäitä ja naisellisia vaatteita, vaikka pinkki punkerolla ei välttämättä näytä hyvältä. Haluan kuitenkin nauttia väreistä ja vastaantulijat voivat sulkea silmänsä, jos näky kauhistuttaa.
Illalla katselin Liisa Ihmemaassa -elokuvaa. Samalla myös seurasin, voitanko muutaman huutoni. "Mummoastiat" nyt kerta kaikkiaan vain kuuluvat niihin kauniisiin asioihin, joita mielelläni näen ympärilläni. Nyt en malttaisi odottaa, milloin huutamani teekuppi sekä kaksi kahviastiastoa saapuvat.
Kissa nukkuu sylissäni ja suitsuke tuo huoneeseen rentouttavaa tuoksuaan. Elokuvakin alkaa olla loppumetreillään. Tähän on hyvä päättää viikko, sammuttaa valot ja mennä nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti