Poliklinikalla oli siis oikein mukava lääkäri, joka seikkaperäisesti kertoi minulle, mitä oli tapahtunut ja mitä kaikkea minulle oli tehty. Näin myös kaikki röntgenkuvani, jotka näyttivät varsin hurjilta. Painajaiseni tukehtumis- ja hukkumiskuolemasta saivat uuden selityksen nähtyäni, mikä määrä myös keuhkoissani oli ollut nestettä. Oli mielenkiintoista saada tietää, että olin sittenkin ollut myös pleurapunktiossa, vaikka pontevasti osastolla väitin, että en ole ollut. Ei voi muuta sanoa kuin että aika huonossa hapessa olen ollut.
Sairaslomani jatkuu vielä kahdella viikolla ja hyvä niin. Väsyn edelleen herkästi ja se kuuluu lääkärin mielestä asiaan. Elimistöni on "kuiviin vuotaessaan" kokenut kovia eikä toipuminen tapahdu hetkessä. Verenpainetta joudun seuraamaan päivittäin, sillä edelleen on olemassa hypertensiivisen kriisin vaara. Siis tilanteen, jossa verenpaine nousee hälyttävän korkeaksi ja jolloin on lähdettävä kipin kapin päivystykseen. Selkäsärkykin kuuluu asiaan osan munuaisesta mentyä kuolioon ja aiheuttaessa kipua. Asialle ei kuitenkaan tarvitse tehdä mitään vaan särkylääkkeet riittävät oireita helpottamaan. Vuoden päästä saan ajan CT-angiografiaan ja jos kaikki on hyvin, elämä jatkuu kuten ennenkin.
Paluumatkalla katselin taksin ikkunasta helmikuista maisemaa, joka tällä säällä näytti varsin masentavalta sulavine lumineen ja harmaine taivaineen. Tunsin kuitenkin suunnatonta iloa ja onnea. Olisi tehnyt mieleni moiskauttaa pusu taksikuskin poskelle, mutta en minä nyt sentään niin sekaisin ole.
Vatsassani asuvat "koppakuoriaiset" ovat tähän asti vain laskeneet mäkeä ja harrastaneet zumbaa, mutta nyt ne ovat alkaneet puremaan. "Kiinnikkeitä", sanoi lääkäri. Inhottavia, yllättäviä nipistyksiä juuri silloin, kun niitä vähiten osaa odottaa. Toivottavasti näitä ei tarvitse kestää kovin montaa kuukautta.
Hetken huilattuani lähdin käymään lähikaupassa ja päätin hakea kuopukselle paikallisesta aterian. Samalla voisin lukea iltapäivälehden ja juoda yhden oluen ruokaa odottaessani. Voi rakas Vakis!!! Lähiöbaari, josta saa oikein maukasta intialaista ruokaa. Edellinen kerta tuntuu olevan ikuisuuden päässä, joten nautin iltapäivälehdestäni ja oluestani oikein viimeisen päälle. Mistäpä sitä koskaan tietää, vaikka kerta olisikin viimeinen? Ja jopas jotakin, miten olut nousi päähän!! Mahtaisiko osuutta asiaan olla sillä, että en ole syönyt tänään vielä mitään ja iltapäivää jo mentiin?
Niveliä särkee, koska reumalääke on tauolla. Ehkä pitäisi varata aika reumalääkärille ja katsoa, miten hoitoa jatketaan. Taidan odottaa epikriisin saapumiseen asti, koska siinä on varmasti kerrottu munuaisteni tämän hetkinen tilanne. Saa sitten reumalääkäri päättää, jatketaanko sytostaatteja vai olisiko jokin toinen lääke parempi vaihtoehto.
Särkee, kolottaa, nipistää, väsyttää. Mutta mitä väliä? Mieluummin niin kuin ettei olisi tätä elämää ollenkaan!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti