Koiran koti

Tänään tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun alaskanmalamuuttimme Hilla kuoli. Silloin vannoin, että uutta koiraa ei meille koskaan enää tule. Niin siinä kuitenkin kävi: Stella jää meille. Vaikka sen käytöksessä saattaakin olla nyt vieraskoreutta, on silti vaikea kuvitella, että sen kanssa tulisi mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia. Kissatkin tuntuvat sietävän Stellaa kohtuullisen hyvin.

"Mamma, saanhan mä jäädä, saanhan?"

Tänään olin päivän toimistolla ja Stella sekä kissat keskenään kotona  Tosin kuopuskin oli kotona, mutta nukkuu näin lomalla pitkään ja karvakorvat saivat temmeltää aamupäivän keskenään. Kun kuopus oli herännyt ja aikeissa lähteä viemään Stellaa ulos, hän ei löytänyt kenkiään mistään. Luna oli ystävällisesti avannut Stellalle tuulikaapin oven ja Stella taas kantanut sieltä kengät, rukkaset ja muut tavarat eri puolille asuntoa.

Eilen kävin hakemassa postista jälleen yhden Anita Wangelin purkin. Postissa oli - kuten yleensäkin - jonoa ja vuoronumeron otettuani kävin penkille istumaan. Hetken päästä vuoronumeron otti iäkäs nainen ja annoin hänelle istumapaikkani. Oli aivan mahtava tunne ajatella, että minähän jaksan seistäkin!

Oransseja pyöreitä purkkeja on nyt neljä ja postissa on tulossa myös yksi suorakaiteen muotoinen violetti purkki.

Koska kävin töissä lounaalla, tänään riitti päivälliseksi vain muutama viipale juustoa, hyvää maalaisleipää, oliiviöljyä sekä jokunen kalamataoliivi. Ja lasi punaviiniä.