Lähdön haikeutta

"Lululla oli kolme mieltä, Lululla oli kolme mieltä. Ja yksi niistä valtasi hänet iltaisin."

Minun nuoruudessani 1970- ja 1980-luvuilla maailma oli paljon suurempi kuin nykyisin. Ei ollut kännyköitä tekstiviesteineen eikä Internetiä Skypeineen, Facebookeineen ja webbikameroineen. Englantia opetettiin koulussa, mutta ei puhekieltä vaan kieliopillisestikin täydellistä englantia. Sitä kuuli televisiossa ja musiikissa, mutta hyvin harvoin joutui englantia puhumaan. Paitsi siellä englannin tunnilla ja silloinkin uskalsi vastata vain, jos oli 100%:n varma, että vastasi täsmälleen oikein. Ulkomaillakaan ei tarvinnut puhua englantia, koska siihen aikaan käytiin seuramatkoilla ja niissä oli aina suomea puhuva matkaopas.

Ulkoministeri Ahti Karjalaisesta kertovista nk tankero-vitsestä tuli kansalle tutuksi lause "tuu tii tu töötituu" ja vaikka lauseelle naureskeltiinkin, varsin monen kielitaito ei ollut yhtään tuota parempi. Ei minunkaan. Vieraan kielen puhuminen jännitti, koska oli epävarma lauserakenteista, prepositioista ja ties mistä kaikesta muusta.

Arkuus vieraan kielen puhumisessa ei ollut ainoa syy, miksi maailmalle lähteminen jäi vain haaveeksi. Myös huoli pärjäämisestä ja koti-ikävän pelko saivat pysymään kotimaassa. Hieman kateellisena katsoin, kun rohkeimmat ystävistäni nousivat siivilleen ja lensivät mannerten ja valtamerten yli. Toiset jäädäkseen, toiset palatakseen. "Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa...."

Tämän päivän nuoret elävät aivan erilaisessa maailmassa. Kielitaito saadaan jo lähestulkoon äidinmaidossa, yhteydenpito ympäri maailmaa asuviin ihmisiin onnistuu, vaikkei kävisi koskaan kotimaan rajojen ulkopuolella. Pelien avulla lapset oppivat englannin nopeammin ja paremmin kuin äidinkielensä konsanaan. Suomessa asuu paljon maahanmuuttajia, joten työpaikoilla, naapurustoissa ja harrastuksissa tapaa ihmisiä, joiden kanssa kommunikointikieli on englanti.

Jos on valmis tinkimään mukavuudesta, matkustaminenkaan ei vaadi enää vuosien säästämistä. Halvat Internetistä varatut lennot sekä vaihtoehtoiset majoitusratkaisut tarjoavat tämän päivän nuorille monipuoliset mahdollisuudet.

Tiedon määrä on moninkertaistunut ja nuoret tietävät, mistä tarvitsemansa tiedon nopeasti löytävät. Paikannusjärjestelmät pitävät huolen, että ei eksy. Erilaiset ruokakulttuurit ovat tulleet tutuiksi. Opiskelu ja työelämä ovat kansainvälistyneet. Maapallo on kutistunut ja lähteminen helpompaa kuin aikaisemmin.

Olen iloinen, että omilla lapsillani on ollut mahdollisuus moneen sellaiseen, mihin minulla ei ollut. Ja myös rohkeutta toteuttaa haaveensa. Vuosien varrella minunkin kielitaitoni on parantunut ja keskustelu englanniksi sujuu milloin tahansa. Kahden vuoden ajan olen ollut meksikolaisen anoppi käymättä kertaakaan Meksikossa. Tänään juttelin tyttäreni kanssa ja toivoimme, että Meksiko saisi lähivuosina käsistä riistäytyneen rikollisuuden kuriin ja sinne olisi jälleen turvallista matkustaa.

Tänään laitoin ruuaksi tex-mex -tyylisesti naudan filepihvin, lohkoperunoita, avocadosalsaa ja chilejä. Jälkiruuaksi boysenmarjapiirakkaa vaniljakastikkeen kera sekä kahvia.

Lähtemisessä - olipa se oma tai muiden - on aina jotain haikean surullista. Niin myös The Tall Ships Races 2013 -tapahtuman päättymisessä purjelaivojen aloittaessa matkansa kohti Riikaa. En päässyt itse paikalle, mutta kiitos Villelle valokuvista!


"Lähdön läheisyydestä hän turvaa saa." Hyvää matkaa! ¡Buen viaje!